Paljosta kiistelystä johtuen haluan terveydenhuollon ammattihenkilönä antaa jonkinlaisen selonteon em. aiheesta.
Kaikki selkäkivut eivät johdu SI-nivelestä.
SI-nivel ei voi olla sijoiltaan lääketieteellisessä mielessä.
Mutta SI voi olla lukossa, yleesä toispuolisesti, joka yhdessä lihasjännityksen ja lonkan subluksaation ja lannerangan kiertymän kanssa voi aiheuttaa jalkojen pituus eron.
SI-nivelen manipulointi siis voi auttaa, mutta se lukkiutuu helposti uudelleen, pysyvän tuloksen aikaansaamiseksi saatetaan tarvita lantiota stabiloivia harjoituksia.
Kaikki selkäkivut eivät johdu SI-nivelestä.
SI-nivel ei voi olla sijoiltaan lääketieteellisessä mielessä.
Mutta SI voi olla lukossa, yleesä toispuolisesti, joka yhdessä lihasjännityksen ja lonkan subluksaation ja lannerangan kiertymän kanssa voi aiheuttaa jalkojen pituus eron.
SI-nivelen manipulointi siis voi auttaa, mutta se lukkiutuu helposti uudelleen, pysyvän tuloksen aikaansaamiseksi saatetaan tarvita lantiota stabiloivia harjoituksia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Muakin yritti parikin kiropraktikkoa hoitaa. Toinen n. 15 kertaa. Eivät saaneet lantiotani oikaistua vaikka sitä kovasti vääntelivätkin.
Sitäpaitsi moni kiropraktikko uskoo tuohon SI-nivelen subluxaatioon. Miksiköhän niin? Oletko sinä siis ymmärtävämpi kuin nämä muut kiropraktikot?
Multa se SI:n dislokaatio ainakin korjattiin ilman mitään stabiloivia harjoituksia. Tosin ei siis kiropraktikon toimesta vaan fysiatrin! Tuolta löytyy diagnoosi ja tehdyt toimenpiteet:
http://personal.inet.fi/koti/faro/Selkasivut/Selka.html
Voisitko kertoa, että miksi sinä olet oikeassa ja nuo seuraavat väärässä olevia kiropraktikkoja?
Joseph D. Kurnik, DC
"The ilium can rotate or move upon the sacrum at the sacroiliac joint in two primary directions: up and down"
http://www.chiroweb.com/archives/21/18/11.html
Kim Christensen, DC, DACRB, CCSP, CSCS
"A dysfunctional SI joint is often ignored or dismissed as an insignificant feature of musculoskeletal health. However, SI subluxation is a legitimate syndrome, separate from the type of low back pain associated with disc conditions, lumbago, or sciatica. In fact, SI joint dysfunction has been implicated as a common cause of back pain in more than 30 percent of children."
http://www.chiroweb.com/archives/21/23/03.html
Peter Fysh, DC
"Because sacroiliac joint subluxation is frequently accompanied by a physiological short leg, frequent falls by a young infant while walking or running should be an indication for the child's chiropractor to evaluate the position, alignment and length of the lower extremities"
http://www.chiroweb.com/archives/13/12/20.html
Ja paljon muitakin löytyy... eikä vain kiropraktikkojen juttuja vaan myös fysiatrien...
Ehkäpä eri hoitajat, siis myös lääkärit ja koulutetut "kirot" käyttävät samoista asioista eri nimityksiä ja siksi syntyy väärinkäsityksiä!
Kyllähän SI lukossa voi olla ja toiminnallinen häiriö voi aiheuttaa lantion "vippaamista" toiseen suuntaan, jolloin myös lihakset kiristyvät toispuoleisesti.
Sitä olenkin sanonut, että rakkaalla lapsella on monia nimiä...
"lukko" voi olla myös "virheasento" tai "siirtymä". Kokonaan irti ja täysin pois paikoiltaanhan se ei ole, tai et enää kävele... sellaisia en ole nähnyt.
Onko lukossa aina se puoli missä on liikerajoitusta, jäykkyyttä ja liikumattomuutta?
Entä yhteys jalkojen pituuteen?
"SI-nivel ei voi olla sijoiltaan lääketieteellisessä mielessä. "
Ei se voikaan olla!
Sijoiltaan on kun kosketuspinnat on muuttuneet 100%. Si-nivelen kohdalla se vaatisi aika isoa siirtymää. Se on enemmänkin subluxaatio! Eli virheasento. Eli osittainen sijoiltaanolo.
Mutta kun tuo Suomen toinen asiasta jotain ymmärtävä fysiatri antoi mulle tuollaisen diagnoosin: M53.8 Dysfunctio/dislocation articuli sacroiliacale l. sin.
Ja korjattuaan sen kivut ja vaivat hävisivät, niin mulle se diagnoosi kelpas... Ja hän siis itse kertoi, että mulla oli SI-nivelen dislocaatio. Siitä sen nimen otin. Diagnoosiani paperista luin vasta paljon myöhemmin...
"Kaikki selkäkivut eivät johdu SI-nivelestä. "
Ei niin. Mutta suurin osa johtuu. Ehkä n. 90-98%. Ja huomaa, että kaikki selkäkipu ei ole SI-nivelen alueella, mutta johtuu siitä, että SI-nivel on vinksallaan. Se heijastaa lihaskireyttä hyvin äkkiä mm. niskaan.
http://abcphysicaltherapy.com/Main%20Pages/physicians.htm
"During my 11 years working as a physical therapist, I have found that the sacroiliac joint is involved or "out of alignment" in nearly every patient that has been referred or presented to me with the complaint of low back pain. "
"Sacroiliac joint dysfunction or sprain is rarely given as a diagnosis and not considered as a relevant cause of low back pain. As a physical therapist, current thought believes that only about 10-15% of patients suffering from low back pain will have a component that involves the sacroiliac joint complex. MD’s, Radiologists, Orthopedist and Neurosurgeons rarely consider the sacroiliac joint complex a factor, either. Some surgeons believe this joint doesn’t even move."
Millainen on / miten tapahtuu käytännössä tuon SI-nivelen virheasennon korjausn ja moniko fysatri tai vastaava sen todella hallitsee?
"Suomen toinen asiasta ymmärtävä fysiatri..." Eli toisin sanoen toinen SINUN KOHDALLA. Se ei tarkoita sitä että siinä olisivat kaikki asiasta jotain tietävät. Sulla on aika valikoiva tapa kerätä tietoa ja julistaa osaajia. Sen ovat näköjään muutkin huomanneet. Lisäksi sinulla on tapa suurennella asioita saaden ne siten kuulostamaan tramaattisemmalta: osittainen sijoiltaan meno = poissa paikaltaan, puutunut jäsen = halvaantunut. Siinä pari esimerkkiä.
Urheilija Olli Toivonen kertoo sivuillaan aika hyvin kuinka eräs OMT apulaisineen hänen SI-niveltään ruksautteli jalasta vetämällä.
Keihäänheittäjä Micaela Inberg kertoo sivuillaan, että joku hieroja sen niksautti häneltä paikoilleen. Mahdollisesti tuo joukkuehieroja? En tiedä...
http://www.sss.fi/arkisto/tulosta.asp?sivu=2003/08/28/urheilu&file=1305379.asp
Muut työntävät sen paikoilleen. Hiukan eri variaatioita löytyy.
Tosin osa yrittää työntää suoliluuta myös ylöspäin, mikä on varsin vaarallista. Eli yrittää nimenomaan kiskoa SI:tä pois paikoiltaan, koska luulee että se on laskenut alas. Se on raju virhediagnoosi!
Samaahan tekee moni lääkäri/fysiatri ja vastaava ihmisten olkapäille! Vedetään jopa 200kg:n voimalla muka liian alas laskenutta olkapäätä ylös, kun se vika onkin siinä, että toinen olkapää on noussut ylös... Täysin sama tilanne tuossa lantiossakin monesti!
Ja sitten on niitä, jotka vannovat tuon mobilisaatiohoidon nimeen SI:n korjauksessa.
En tiedä moniko fysiatri sen oikeasti hallitsee, mutta varmasti aika harva! Tai todella harva!
Tuollahan se yksi korjaustapa on videolla...
http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/repa/repa.html
Kuten olen sanonut, olen jutellut usean potilaan kanssa. Heilläkin on kokemuksia monista fysiatreista ihan Ortonista saakka.
Ja sitä paitsi toinen noista fysiatreista sanoi olevansa Suomen ainoa lääkäri, joka sen osaa korjata. Joten mähän siteeraan vain lääkärin lausuntoa... ;)
"osittainen sijoiltaan meno = poissa paikaltaan"
Mun mielestäni se ei ole paikallaan, jos se on liikkunut paikaltaan. Mutta lääketieteen termi "poissa paikoiltaan" on ilmeisesti eri asia kuin poissa paikaltaan.
Ja kyseessä on myös ehkä osittain huono suomennos?
Tohtori.fi
"dislokaatio = sijoiltaanmeno, paikaltaan siirtyminen, virheasento"
Sivistyssanakirja taas väittää, että "dislocaatio" on sijoiltaanmeno, siirtyminen, siirtymä.
Eli noiden jälkeen voin hyvällä omallatunnolla puhua SI-nivelen sijoiltaanmenosta (kuten fysiatrini tekee), vaikka ehkä parempi olisi tuo siirtymä tai virheasento.
Sitten kirjallisuus tuntee myös nuo: upslip, subluxation, lifted up, anteriorly rotated,...
Kertomasi perusteella on kovin hämmästyttävää miten moni ammattilainenkin voi suorittaa virheasennon korjauksia väärin metodein.
Mikäli korjaukseen joskun tulee olemaan tarvetta, niin sen tekijä tulee valita suurella huolella.
Asia kiinnostaa sillä olisi kiinnostavaa tarkistuttaa lantioni noin 1.5-2 sentin vinouma ja selän hyvin lievä S-profiili taakaa katsottuna, sekä sen mahdollinen osittainen osuus selkävaivoissa.
Pohjalla on kuitenkin vanha L3 pirstaleisen kompressiomurtuman seurauksena suoritettu L2-L3-L4 fiksaatio, joka tekee arjesta ja öistä varsin haasteellisen.
Lahdessa on monikin rautaa selässään kantanut potilas saanu avun. Koska se kierous ja vinous ei johdu selkärangasta vaan lantiosta. Ja sen korjaus ei selkää vaaranna ja on varsin turvallista, kun sen tekee oikein...
Menen tällä viikolla pariinkin otteesen kuvailemaan sinne ja teen sit uusia vastaavia sivuja.
http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/repa/repa.html
Mulle annettiin hyvä ohje kotiin: Eli selkä makuulla polvi koukussa vatsan päällä,laitetaan kädet jalan ympäri niin että kadet ovat suorassa ja työnnetään jalkaa pois päin vatsasta niin lujaa kuin pystyy n.6sek ja toistetaan toisella puolella ja vielä uudelleen "ongelma" puolella.
Kuulema tehoaa yhtä hyvin kuin Naprapaatin tekniikat,eli "ei kannata tuhlata rahojansa" sanoi eräs tunnettu Fysiatri minulle.
Itselläni tuon L3 murtumaan liittyneen hermojuurivaurion, sekä selän fiksaatiotoimenpiteen seurauksena selän ergonomian "romuttumisen", sen yleisen heikkouden ja heikenneen stabiliteetin seurauksena ovat olleet sille "tyypilliset" hankaluudet.
Kuitenkin tämän lisäksi on viimeisen parin kolmen vuoden aikana ollut uusia "ilmiöitä" joiden olen epäillyt johtuvan / tulevan SI-tasolta.
Luettuani kipukertomuksesi havaitsinkin useita samankaltaisuuksia. Aikaisemmin hermojuurivaurio on aiheuttanut oikean reiden etu- ja takaosalla oireita. Sittemmin ne ovat laajentuneet myös vasemmalle ja jalkateriin varsin vastaavalla tavalla kuin kertomuksessasi, kramppeineen ja lihasheikkouksineen. Edellisellä kerralla tuo uusi ja "vakio-ongelmia" laajempi ja vaikeampi jakso kesti liki kaksi kuukautta jolloin hyvin arkinenkin asia oli haasteen takana.
Mielestäni on mahdollista, että nämä uudet "extra-ongelmat" saattavat johtua SI-asentovirheestä. Vaikuttaa olevan nykyisin hyvin pienestä kiinni, kun joutuu "liukkaille jäille" näiden ongelmien kanssa. Pari päivää sitten pesin poikkeuksellisesti autoni käsin ja siitä alkoi uudestaan nämä "extra-ongelmat" ja nyt ollaan kuin jäitä poltellen toivoen tilanteen laantuvan "normaaliin".
Ps. Toisinaan erittäin vakavatkin tilanteet voivat olla mysteerejä jopa huippusairaaloiden spesialisteille.
Erään kerran muuan sairaalassa ollessani naapuripotilas, noin 45-vuotias hyväkuntoinen sportti-mies ja aiemmin aina terve, oli halvaantunut lantiosta / L3-4 tasosta alaspäin, noin tunnissa!
Hän oli tehnyt töitä siirtolapuutarhassaan vaimonsa kanssa ja sitten tuupannut autonsa takakonttiin jonkin pienehkön, mutta hieman raskaan paketin. Ajaessaan kohti kotia oli alkanut pistellä ja puutua jalat ja hänen oli ollut hyvin vaikea ajaa kotiin asti.
Kotipihassaan ei sitten enää päässyt omin voimin autosta ylös. Kun itse jouduin sairaalaan, hän oli ollut siellä jo kuusi viikkoa käyden läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat tutkimukset. Kun noin kolme viikkoa myöhemmin itse siirryin seuraavaan laitokseen, oli hänen halvaantumisensa selkeä syy edelleen tuntematon ja tilanteensa liki muuttumaton.
Toisinaan se voi olla kovin pienestä kiinni.
Tais olla Timgren? Tuo liike on hyvä monelle ja auttaa kipuihin.
Mutta parempi liike vois olla tuo liike 4, koska monilla ei ole käsissä tarpeeksi voimaa, siis tuo sama liike ovenkarmien välissä...
http://www.kuntonetti.org/index.php?sivu=8
Olikohan kukaan tutkinut naapuripotilaasi lantiota? Tuskin, kun ei sitä juuri koskaan keneltäkään tutkita...
Ja vaikka kuvattais, niin kun se lantion kiertymä ei kuvista näy. Luut vain näyttävät epäsymmetrisiltä, mutta sitä pidetään ihan normaalina... Se johtuu siitä, kun melkein kaikilla on sitä kiertymäää...
Jos vielä näät sen ni anna sille tää puhelinnumero ja käskee pyytämään apua. Eihän sillä ole mitään menetettävääkään enää?
0415707747 / Harto Heimo, Helsinki
Harto on ennenkin laittanu halvaantuneita sairaalasta kävelemään... syy voi olla myös niskassa Atlas-nikamassa. Harto kyllä löytää syyn.
Tapauksen tapahtumapaikka oli ulkomailla ja siitä on kulunut yli kymmenen vuotta. Kiitos kuitenkin ajatuksesta, hän olisi varmasti arvostanut ja tarttunut jokaiseen tilaisuuteen voidakseen saada apua tilanteeseen.
He mm. arvelivat ongelmaa mahdollisesti olevan "syvemmällä" lantion seudussa, jota he kyllä tutkivat (miten?) mutta johon ei pääse käsiksi...Tuolla potilaalla oli ollut kiertoliike taakkaa auton takakonttin reunaan työtäessään, jota itsekin arveli ainoaksi aiheutajaksi. Siihen suuntaan merkit näyttäisivät viittaavan.
Ehkä tästä on kuitenkin apua jollekin lukijalle tai jonkun läheiselle.
Näin vastaavan kaltaisen toisenkin tilanteen (ex Invalidisäätiöllä), joskaan ei halvausta, jossa nuorehkolla miehella ei enää kumpikaan aineenvaihdutapuoli ollut hallussa ja kärsi kammottavista tuskista eikä juuri kyennyt liikkumaan. Kaikki kivut ym. keskittyivät juuri kaikkein alimpaan nikamatasoon alaraajaoireineen. Silloin kun vielä itse olin osastolla, hänelle ei löytynyt ratkaisua / apua erittäin asiantuntevasta hoidosta huolimatta.
Kiitos treenivinkkejä antaneille. Erilaiset venyttelyt kuuluvat päiväohjelman rutiineihin, joskin sovellettuna pultatulle lannerangalle.
Aina kuitenkin voi oppia jotakin uutta ja hyödyllistä.
Onko mainitsemasi henkilö fysiatri? Aina ajottain tuttavapiirissä voi olla joku jonka tarvitsee jatkaa avun hakua, joten...
Ei fysiatrit tuollaisia osaa. Eikä ne tee kotikäyntejä...
Harto on vanha kansanparantaja, joka on ollut Ruotsissa aikoinaan naprapaattikoulutuksen perustajan opissa.
Hänen hoidostaan kokemuksia voi kysyä tuolta foorumista nimimerkiltä Wolf. Hän on joku kilpapainonnostaja. Annoin hänelle Harton numeron talvella ja hän kävi karpaasikavereineen hoidossa selkäkipujen takia. Hän voi kertoa enemmän... Muhun ei kuitenkaan uskota.
Onko nää suomalaiset potilaat sitten täällä ihan hulluja, kun puhuvat kuinka heiltä on SI-niveliä ja lonkkia on paikoilleen laitettu?
http://www.kuntonetti.org/keskustelu/viewforum.php?id=3