No, nyt sitten on vähän masentunut olo. Koko viikonloppu meni ihmeellisessä tokkurassa. Vähän samanlainen olo oli edellisenä viikonloppuna. En tehnyt mitään erityistä, en ollu baarissa tai muuta sellaista. Oli vain aivan tosi väsyny, sumuinen ja tokkurainen fiilis. Olis huvittanu vaan läpsiä itseään poskille tai laittaa pää jonnekkin kylmään vesisaaviin. Olettaisin, että johtuu lääkkeistä (2 kertaa 500 mg deprakine). Outoa vain on, että en ole mitenkään vaihtanut lääkitystä viimeaikoina. Ei nämä tosiaan mitään vieraita tuntemuksia ole, mutta en vaan muista, että olisin kärsiny niistä pitkään aikaan. Outoa on myös,että tää tokkurainen olo tulee voimakkaammin viikonloppuisin jolloin en oo töis yms. Täytyy kyl myöntää, et olen viimeviikkoina nukkunut näin epileptikoksi aivan liian vähän ja rutistanu töis aivan viimesil voimilla.
Eilen kyllä huvitti aivan itkeä, että eihän tästä tokkuraisesta olosta tule jokapäiväistä.
Onko siis kokemuksia, että voiko lääkket myöhemminkin kuin vain aluksi aiheuttaa tälläistä?
"Tokkurainen olo"
13
1127
Vastaukset
- katja
kurjalle!
En mä osaa sanoa yhtään voiko lääkkeet uudestaan myöhemmin aiheuttaa tuollaista?! Eikä voi oikein olla menkuistakaan kun on kahtena peräkkäisenä viikonloppuna...voiskohan se sit olla vaan stressin ja väsymyksen aiheuttamaa - tai miten olis se suolanpuute sitten...jos vaikka syöt viikonloppuna epäsäännöllisemmin?!
Olipa järkevää vastata, kun vastaus on täynnä kysymysmerkkejä ja ihmetystä =) Mulla kun on lääkityskin eri kuin sulla =))
Koita nyt jostain kuitenkin löytää aikaa riittävään lepoon ja muista syödä ja juoda kunnolla! Äläkä kuulostele kovin pitkään, vaan soittele neurolle ellei ala hellittää =) - .....
Jorisin just lääkäri-systerin kans et onks joku hullusti ku paikat turpoo ja koko ajan väsyttää. Välillä tekee mieli yrjötä. se sano syyksi helteet ja ettei tartte olla mitään lääkityksiä edes niin sellanen olo tulee. -Lääkkeet vaan lisää sitä oloa.
Lisäksi sulla toi valvominen on omiaan sitä lisäämään!:)- jaanakka
Totta kyllä!! Silloin kun Hesa kylpi "pahimmissa" helteissä, olin miltein koko ajan tokkurainen ja huonovointinen (lääkitys päällä vasta 3 kk:n ajan). Mutta, jo silloin joskus nuorena (heh) sain pahoinvointikohtauksia lomareissulla ollessani (=ei alkoholiperäisiä). Ja syynä oli varmaankin jälleen tuo jo niin paljon puhuttu suola!!
- sauvatar
ei laske suola-arvoja, kuten esim. Trileptal,
mutta takuulla kostautuu viikonloppuisin
jos arki on sujunut huonosti nukkuen ja
töissä paiskien.
Koita ensi viikolla myös arkena nukkua ja
työtahtia hiljentää.
Jos vointisi jatkuu huonona vaikka ilmat viilenevät
niin ota yhteyttä Neurologiisi
ja voisi melkein luulla,
olisiko labran paikka edessä ?- tyttö -80
Mulla on nyt itselläni vahvasti sellainen epäilys, että tämä tosiaan johtuu liian lyhyistä yöunista. Jotenkin sitä viikolla pystyy puristamaan ja sitten, kun tulee viikonloppu niin kaikki ikään kuin purkaantuu ja olo on aivan "seis".
Keväällä jouduin muiden sairastelujen vuoksi käydä useita kertoja labrassa, jolloin todettiin kaikki arvot lopulta hyviksi, joten ei niissäkään oikeen voi olla syy. Olen myös alkanut viime aikoina kärsiä ajoittaisesta lievästä päänsärystä, joka ehkä myös viittaisi väsymykseen.
Täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä kymmeneltä sänkyyn, että ei tarvitse alkaa pelätä kohtauksia. Kiitos vastauksista - sauvatar
tyttö -80 kirjoitti:
Mulla on nyt itselläni vahvasti sellainen epäilys, että tämä tosiaan johtuu liian lyhyistä yöunista. Jotenkin sitä viikolla pystyy puristamaan ja sitten, kun tulee viikonloppu niin kaikki ikään kuin purkaantuu ja olo on aivan "seis".
Keväällä jouduin muiden sairastelujen vuoksi käydä useita kertoja labrassa, jolloin todettiin kaikki arvot lopulta hyviksi, joten ei niissäkään oikeen voi olla syy. Olen myös alkanut viime aikoina kärsiä ajoittaisesta lievästä päänsärystä, joka ehkä myös viittaisi väsymykseen.
Täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä kymmeneltä sänkyyn, että ei tarvitse alkaa pelätä kohtauksia. Kiitos vastauksistamyös vaatii säännölisen yöunen ja muutenkin säännölliset elämäntavat joita yritän
parhaani mukaan noudattaa.
Parempi nukkua ja elää säännölisesti
kuin alkaa pelkäämään kohtauksien tuloa.
Päänsärkykin voi johtua myös osittain
auringon kuumuudesta,
joten kesälippis ja aurinkolasit
käyttöön ja menoksi :)))
- t.i.i.t.u
"tokkurainen olo" vastaa hyvin olotilaa jonka koen lähes päivittäin lääkkeenoton jälkeen.
Lääkkeinä mulla Trileptal 600mg aamu,900mg ilta ja Topimax 150mg x2.
Uninen olo tulee yleensä n.tunti lääkkeenoton jälkeen.Viikonloppuisin on ihana kun pääsee lepäilemään kun siltä tuntuu :)
Töissä onkin sitten toista,on hyvin oppinut esittämään pirteää vaikka välillä tuntuu että näkee kaiken kahtena ja oksettaa :(
Mistäköhän johtuu että välillä on parempia aamuja ja joskus tuntuu että lääke imeytyy ihan oudosti...? Ainakin olen aina pyrkinyt ottamaan lääkkeet 12h välein. Enkä ole huomannut eroa siinäkään syökö vai jättääkö syömättä.
No,näihin on jo tottunut...Trileptalia oon syöny yli 12 vuotta ja topimaxia 2 vuotta.- sauvatar
" pöhnää " oloa tuli heti tunti
aamulääkkeen oton jälkeen ja
lääkkeenä Apydan = Trileptal.
Loppui " pöhnä ",
kun hieman pudotettiin lääkitystä
eli sullekkin voi riittää puolikkaan
pillerin pudotus aamulääkeestä.
Soita neurologillesi ja kysy voisiko
tuota kokeilla ja jos ei tehoa niin
vielä lisää pudotusta 1 puolikas ja
luulisi jo tehoavan.
" Pöhniin " ei saa TOTTUA !!!! - t.i.i.t.u
sauvatar kirjoitti:
" pöhnää " oloa tuli heti tunti
aamulääkkeen oton jälkeen ja
lääkkeenä Apydan = Trileptal.
Loppui " pöhnä ",
kun hieman pudotettiin lääkitystä
eli sullekkin voi riittää puolikkaan
pillerin pudotus aamulääkeestä.
Soita neurologillesi ja kysy voisiko
tuota kokeilla ja jos ei tehoa niin
vielä lisää pudotusta 1 puolikas ja
luulisi jo tehoavan.
" Pöhniin " ei saa TOTTUA !!!!Mulla just nostettiin tota iltalääkettä tuohon 900,ennen oli 600. Sanoin lääkärille että jo ennestään on varsinkin aamuisin inhottava olo.
Oli vaan sitä mieltä että pääasia että kohtaukset pysyvät poissa.Niinhän se on,en vaan tiedä onko tuosta nostosta ollut mitään apua noihin poissaolokohtauksiin.Onneksi ei ole tullut gm:a.Kohta jo vuosi edellisestä :)
*koputtaa puuta*
Neurologille on aika reilu kuukauden päästä,sanoi kyllä että jos ei tuo trileptalin nosto auta niin sitten kai puretaan se pois ja kokeillaan topimaxin kanssa jotain muuta.
Ihan outoa kun oon syöny sitä jo niin kauan,se on jotenkin niin tuttu ja turvallinen ;)
Pakko kai tähän lääkerumbaan on tottua,oon niin nuori vasta.Epin kanssa meni alkuvuodet niin hyvin ja sitten ei enää.
ei yhtään tiedä mitä on edessä... - sauvatar
t.i.i.t.u kirjoitti:
Mulla just nostettiin tota iltalääkettä tuohon 900,ennen oli 600. Sanoin lääkärille että jo ennestään on varsinkin aamuisin inhottava olo.
Oli vaan sitä mieltä että pääasia että kohtaukset pysyvät poissa.Niinhän se on,en vaan tiedä onko tuosta nostosta ollut mitään apua noihin poissaolokohtauksiin.Onneksi ei ole tullut gm:a.Kohta jo vuosi edellisestä :)
*koputtaa puuta*
Neurologille on aika reilu kuukauden päästä,sanoi kyllä että jos ei tuo trileptalin nosto auta niin sitten kai puretaan se pois ja kokeillaan topimaxin kanssa jotain muuta.
Ihan outoa kun oon syöny sitä jo niin kauan,se on jotenkin niin tuttu ja turvallinen ;)
Pakko kai tähän lääkerumbaan on tottua,oon niin nuori vasta.Epin kanssa meni alkuvuodet niin hyvin ja sitten ei enää.
ei yhtään tiedä mitä on edessä...aina huonontavat olotilaa ja
sitä täytyy vain sopeutua,
kunnes lääkkeeseen totut.
Jos neurologisi kuitenkin miettii
jo lääkkeen vaihtoa voi olla,
ettei kyseinen eli Trileptal ole
sinulle se oikea ???
Mullakin meni nuorempana paremmin ja
vasta iän myötä tullut enemmän isoja
kohtauksia.
Olen kokeillut lähes kaikkia
lääkkeitä kun mikään yhdistelmä ei
tahdo toimia.
Onneksi nyt on pitkästä aikaa 7kk:n
kohtaukseton jakso :)
Tuskin sinulle näin käy ja tälläistä
vaihtoehtoa ei kannata edes mietiä.
Taitaa mulla olla naishormonit ja
stressi jotka tekee tepposiaan. - t.i.i.t.u
sauvatar kirjoitti:
aina huonontavat olotilaa ja
sitä täytyy vain sopeutua,
kunnes lääkkeeseen totut.
Jos neurologisi kuitenkin miettii
jo lääkkeen vaihtoa voi olla,
ettei kyseinen eli Trileptal ole
sinulle se oikea ???
Mullakin meni nuorempana paremmin ja
vasta iän myötä tullut enemmän isoja
kohtauksia.
Olen kokeillut lähes kaikkia
lääkkeitä kun mikään yhdistelmä ei
tahdo toimia.
Onneksi nyt on pitkästä aikaa 7kk:n
kohtaukseton jakso :)
Tuskin sinulle näin käy ja tälläistä
vaihtoehtoa ei kannata edes mietiä.
Taitaa mulla olla naishormonit ja
stressi jotka tekee tepposiaan.Hyvä että sulla mennyt nyt paremmin,toivottavasti jatkuu :)
Ehkä se tosiaan on aika luopua tuosta trileptalista kun ei siitä näytä apua olevan.
Se nähdään sitten kun menen seuraavan kerran sinne neurologin juttusille.
Pitäisi tosiaan välttää kaikkea ylimääräistä sressiä ja elää muutenkin "tasaisesti"
Joskus se on vaan helpommin sanottu kuin tehty... - sauvatar
t.i.i.t.u kirjoitti:
Hyvä että sulla mennyt nyt paremmin,toivottavasti jatkuu :)
Ehkä se tosiaan on aika luopua tuosta trileptalista kun ei siitä näytä apua olevan.
Se nähdään sitten kun menen seuraavan kerran sinne neurologin juttusille.
Pitäisi tosiaan välttää kaikkea ylimääräistä sressiä ja elää muutenkin "tasaisesti"
Joskus se on vaan helpommin sanottu kuin tehty...ja oon elänyt monta vuotta,
mutta ei auttanut.
Ehkä mun pää sitten reagoi
pienimpäänkin stressiin ???
Lomalla oli kyllä niin
stressitön olo ja se on
jatkunut ja jatkuu yhä.
Huomenna lähden reissuun ja
kaikkea hyvää sinulle ja kesän
jatkoa :))) - t.i.i.t.u
sauvatar kirjoitti:
ja oon elänyt monta vuotta,
mutta ei auttanut.
Ehkä mun pää sitten reagoi
pienimpäänkin stressiin ???
Lomalla oli kyllä niin
stressitön olo ja se on
jatkunut ja jatkuu yhä.
Huomenna lähden reissuun ja
kaikkea hyvää sinulle ja kesän
jatkoa :)))Nyt lomalla on tosiaan saanut ottaa rennosti ja olla miettimättä kaiken maailman (työ)asioita.Kohta sinne on taas palattava...
Musta tuntuu että joskus pää kestää vaikka mitä,ja välillä reagoi joihinkin pieniin juttuihin.
Mutta hauskaa reissua kaikkea hyvää sinullekin :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463212Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272820- 452574
- 311963
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391291