onko kellään kokemuksia unien näkemisistä. onko se aivan väärin. itellä on monia asioita näytetty ja sitten se on ajallaansa käynyt toteen. tietenkin niillä on aina joku vertauskuvallinen merkitys. onko niihin ylipätään uskomista, mutta monta kertaa niihin on kätkeytynyt paljon hengellistä sanomaa .
minä
vaan kysyisin
191225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
On kokemusta.
Raamatusta muutama asia:
Joel 3:
1. - Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia.
APT 2:
17. - Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin. Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaiset näkevät näkyjä ja vanhukset ennusunia.
Kysymys on täysin asillinen. Lasse sedän vastaus raamatun paikkoineen on aivan ok.
--------------
Rakastakaamme heikko uskoisiakin ja erheeseen joutuneita.
Minä olen saanut ennalta varoituksia ja muuta tietoa joistakin asioista. Tosin niitä on vaikea soveltaa tuleviin asioihin. Vasta jälkeen muistaa, että tästä tilanteesta on saanut tiedon etukäteen.
Jumala antaa nöyrille uskoville lahjojaan.
Kaikissa on syytä ollavarovainen, ettei ole lihallista.
Paljon on kristityllä kiitos aihetta.
Paljon tyhjää puhetta ja tuomiota omavanhurskaiden ja sakramentalistien kohdalla. Antakaamme heidän olla rauhassa rukoilkaamme heille herätystä. Ei kannta tuhlata näitä palstoja
heidän tarkoitushan on olla armovarkaana tälläkin palstalla viemästä tilaa uskossa olevilta. Haistattelut ja muut kuuluvat heidän suuhunsa. Se kertoo mistä heidän uskonsa on peräisin."Sydänmen kyllyydestä suu puhuu". Jkasakaamme heitä ja muita jumalattomia rakastaa Jumalan valtakuntaan.
Täytyy kyllä olla valtava viha sydämessäsi, kun jokaiseen avaukseen jaksat haukkua toisia.
Olin lukevinani, että avaaja kysyi unien näkemisestä.
Vaikka kaikki muut ilisivat kuinka väärässä ja sinä ainoa oikessa uskossa, ei ole tuolla tavalla haukkua. Rakastakaa vainoojiannekin.
näköjään kirjoitella tänne ja kysyä yhtään mitään, aivan käsittämätöntä tämä toisten haukkuminen on. en jaksa ymmärtää, en kertakaikkiaan. jos jotakin neuvoa tai lohdutusta haluais toisilta kysyä niin minkälaisia vastauksia tännekin kirjoitellaan. oon kyllä järkyttynyt. en enään kattele koko palstaa enään ollenkaan.
että mikä ihme siinä on että täytyy haukkua muita ihmisiä. itellä on paljon sellaisia kavereita ketkä on lapin vanhimpien puolella ja sitten kun näiden ihmisten kanssa keskustellaan ,niin hirvee haukkuminen toisia kohtaan ja ite ollaan niin hurskasta niin hurskaita. tää on ihan silmiinpistävää.onks teillä joku oikeus siihen ja jos mikä niin neuvokaas tyhmää kun ei käsitä.onks teillä joku ylempi käsitys asioista
Niihä miulkii on, mut sit mie ihmettele ain silloikii ku mie nukun, ett mimmottii vai tarviiko lainkaa olla uskoo ku haukkuu toisii etenkii vanhimpii. Mie oon kuullunna et niit on sellasiiki et ei ees käy heit kuuntelemas ja sitkiin löytyy panettelemist onks se joku tauti vai onks ne noit ekumenistei.
sitten on. voi pyhä jysäys. kaikenlaisii haarakonttoreita sitä nousee kun sieniä sateella. oikeen uskonnon sekamelskaa. on pitkään aikaa oikeen pelottanut käydäkin seuroissa kun on kaikenmaailman kuppikuntaa eikä enään tiiä kuka on oikeessa. huh huh. no toisilla on asiat selvillä. hyvä niin
kun kirjoitellaan tälläiselle yleiselle palstalle, että kirjoitettais sellasta kieltä, mitä kaikki ymmärtää. Toi tais olla jotain tahallaan väännettyä murteiden sekasotkua.
on olemassa raamattu ja tänäpäivänä kaikki osaa lukea, ettei se ihan niin helppoa ole kuin ennen, ihmisten höynäyttäminen.Kyllähän jo apostolit on varoittaneet niistä, kun tulevat ja viettelevät ihmisiä ja laittavat kaikenlaisia taakkoja ihmisten kannettavaksi.
Kummastelen tapaasi vastata toisen kysymykseen puhumalla asian vierestä ja parjaamalla asiattomasti muita kristityitä.
kokemuksia. siis unesta. tietenkin vain usko on kaikista tärkein. en tarkoittanut että uskoni perustuu joihinkin unien näkemisiin vaan yksin kristus... muuta ei ole. muta joskus sitä on nähnyt joiain unia mitkä vaan on käynyt toteen. mutta vihollinen voi käyttää tätä kanavaa hyväkseen ja eksyttää ihmistä vääriin juttuihin, mut siksi niitäkin on aina hyvä tarkastella mistä lähteestä ne on kotoisin.
että näin keväällä yhdestä asiasta unen ja se jäi mietityttään kunnes gunnar pärseter saarnassaan selitti aivan täydellisesti . siis tarkoitin lähinnä tän tyylisiä juttuja. joskus vaan tulee sellaisia kohtia raamatusta itelle mietittäväksi . uskon että niilläkin on jokin tarkoitus omaan uskon elämään rakennukseksi
kunnes (piip) ... selitti aivan täydellisesti.
Oma tarkoitukseni ei ole parjata ketään. Unet ovat kuten täällä Lasse-setä on kertonut raamatullisia. Kuten aikaisemmin kerroin on oltava tarkka. Kirjoitettu ja julistettu elävä Pyhään Henkeen sidottu sana on tärkein ainut ohje.
On kasteessa siunaus pyhä. Ehtoollisella hän suo omilleen.. virsi 343. Ev. lut. kirkon virsikirja,kirkolliskokouksen hyväksymä.
Itse olen joutunut kokemaan henkistä väkivaltaa kuoleen uskon sakramentalistien kohdalla. Kysymyksessä on henkilö/henkilöt7 jotka ovat käyttäneet astinlautanaan lestadiolaista kristillisyyttä kirkossa.He ovat sillon jättäneet seurakunnan ja alkaneet vainoamaan entisiä veljiään ja sisariaan. Toiset taas saavuttaakseen yhteiskunnallista asemaa ovat kaksi naamaisia virkakysymyksessä ja osallistuessaan mm. yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon.
Its olen erehtyväinen, mutta kyllä nämä asiatovat sellaisa , että sokea- Reettakin näkee tämäm.
Unet siis voivat olla monista asioista ilmoituksia ja minullekin on harhaopeista tullut valaistusta jota olemme tutkineet raamatun valossa pitääkö se paikansa vai ei.
On kovastikin. Kerran näin unen että putoan katolta alas niin lujaa, että tikapuun pienat vain vilisi ohimennessä. Kauhua riitti pitkäksi aikaa lopulta olin alhaalla. Heräsin siihen kun olin makaamassa lattialla ilman peittoa ja tyynyä. Tämän voi joku selittää, mutta minulla ei ole löytynyt selitystä.
Isoäidilläni oli tapana sanoa: "Se uniin uskoon joka varjoaan pelkää". Hän oli harras kristitty.
Unet ovat alitajuntamme tuotetta. Minusta unia ei pidä lähteä analysoimaan realielämään. Helpostihan ihminen saa horoskooppinsakin osumaan kohdalleen, kun tarpeeksi laveasti analysoi.
josta tulee vähän puhuttua.
Eräs tuttavani näkee enneunia. Eivät aina liity uskoon kylläkään.
Itse en näe enneunia, mutta koen ja aavistan ennalta asioita tunnetilojen kautta mm. uskon kieltämiseen liittyviä, kaverin itsemurhaan ja kaverin tapaturmaiseen kuolemaan liityen. Moni ei varmaan usko, että tämä on totta. Minulle ihan sama..-