joskus minä vain arvaan jonkun tulevan vastaan kun olen lenkillä. esim. minulle vaan tulee sellainen olo että vaikka miikkka tulee minua vastaan. ja sitten hän tulee. tai että joku joka ei ole puhunut minulle pitkään aikaan tulee puhumaan minulle ja sitten hän tulee. ja kaikkea vastaavaa.
onko se teidän mielestä ennustamista?
onko se teidän mielestä ennustamista?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itsellänikin on ollut vastaavia kokemuksia. Kävellessäni kaupungilla mieleeni tulee jokin kaukainen tuttu, jota en ole nähnyt pitkään aikaan ja hetken kuluttua hän kävelee vastaan. Kerran automatkalla mieleeni tuli eräs koulumme opettaja (ei edes oma opettajani, enkä ollut juurikaan puhunut hänelle). Noin tunti myöhemmin sän soitti minulle.
Tunne on aivan käsittämätön. Kokemushetkellä sitä ei voi selittää mitenkään viisaasti. Mutta nyt jälkeenpäin on pakko ajatella viisaammin. Ihmismieli vilisee ajatuksia. Monet niistä on nopeita ja "merkityksettömiä". Ei ihmekään että joku päivä jokin näistä miljoonista ajatuksista tuntuu rinnastuvan johonkin tapahtumaan.