Olen jo lähes 18-vuotias nuori nainen. Nuorempana noin 12-vuotiaana aloin lihoamaan vanhempieni aivioeron/riitojen vuoksi. Lihoin ja kuten arvata saattaa olin koulukiusattu. En oikeastaan koskaan lannistunut kiusaajille,vaikka olinkin masentunut alentavasta kohtelusta.
Jossain vaiheessa aloin ottamaan itseäni niskasta kiinni ja laihdutin, paino välillä nousi ja laski,mutta silti laihdutus oli aina vain mielessäni. Vaikka paino nousi vain puoli kiloa,kuvotin itseäni. Katsoessani peiliin hakuini itseni ja haaveilin unissani,kuinka voisin leikata saksilla läskit pois vyötäröltäni.
Kuitenkin laihtuessani piristyin ja sain itsevarmuutta. En enään roikkunut kolmessa "ystävässäni",jotka olivat epäluotettava tuki ja turvani,vaan päätin pärjätä yksin. Menin eri kouluihin kuin ystäväni ja päätin etten hanki uusia.
Lukiossa olin ensimmäisenä vuonna yhtä päättäväinen sen suhteen etten tarvitse ketään,kunnes tutustuin muutamaan luokkalaiseeni. Nyt on oikeita ystäviä.
Kiusaamisesta ei ole ollut merkkiäkään 3 vuoteen, ennen kuin nyt. Olen laihtumisen jälkeenkin ollut aina pyöreä,mutta siltikin aina pyrkinyt terveellisellä ruoalla ja liikkumisella laihtua. Siitä kaikesta tarkkailusta on tullut näinä 5 vuotena elämäntapa,jota ei oikeastaan enään edes huomioi.
Kuitenkin olen taas alkanut näkemään itseni rumana,säälittävänä ja laiskana. Jostain syystä haukkuminen on taas alkanut ja minulle on tultu mainitsemaan "erilaisuudestani" päin naamaa, vaikka en ole läheskään niin ylipainoinen kuin monet suomalaiset ovat.
Toivoisin,että te ihmiset jotka sitten kännissä tai selvinpäin mainitsette ihmisten ulkonäöstä, pitäisitte turpanne kiinni ja ymmärtäisitte että tekään ette ole täydellisiä. Teillä ole hajuakaan miten paljon joku on nähnyt tai näkee vaivaa,jotta peiliin katsoessaan voisi edes itse hyväksyä itsensä.
Jossain vaiheessa aloin ottamaan itseäni niskasta kiinni ja laihdutin, paino välillä nousi ja laski,mutta silti laihdutus oli aina vain mielessäni. Vaikka paino nousi vain puoli kiloa,kuvotin itseäni. Katsoessani peiliin hakuini itseni ja haaveilin unissani,kuinka voisin leikata saksilla läskit pois vyötäröltäni.
Kuitenkin laihtuessani piristyin ja sain itsevarmuutta. En enään roikkunut kolmessa "ystävässäni",jotka olivat epäluotettava tuki ja turvani,vaan päätin pärjätä yksin. Menin eri kouluihin kuin ystäväni ja päätin etten hanki uusia.
Lukiossa olin ensimmäisenä vuonna yhtä päättäväinen sen suhteen etten tarvitse ketään,kunnes tutustuin muutamaan luokkalaiseeni. Nyt on oikeita ystäviä.
Kiusaamisesta ei ole ollut merkkiäkään 3 vuoteen, ennen kuin nyt. Olen laihtumisen jälkeenkin ollut aina pyöreä,mutta siltikin aina pyrkinyt terveellisellä ruoalla ja liikkumisella laihtua. Siitä kaikesta tarkkailusta on tullut näinä 5 vuotena elämäntapa,jota ei oikeastaan enään edes huomioi.
Kuitenkin olen taas alkanut näkemään itseni rumana,säälittävänä ja laiskana. Jostain syystä haukkuminen on taas alkanut ja minulle on tultu mainitsemaan "erilaisuudestani" päin naamaa, vaikka en ole läheskään niin ylipainoinen kuin monet suomalaiset ovat.
Toivoisin,että te ihmiset jotka sitten kännissä tai selvinpäin mainitsette ihmisten ulkonäöstä, pitäisitte turpanne kiinni ja ymmärtäisitte että tekään ette ole täydellisiä. Teillä ole hajuakaan miten paljon joku on nähnyt tai näkee vaivaa,jotta peiliin katsoessaan voisi edes itse hyväksyä itsensä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mie olen satakiloinen.
Mutta en ollenkaan stressaa siitä.
Ei ne muutkaan mainitse, kun ei
siitä välitä.
mikä sua vois auttaa tossa asiassa olis se ettei antais niin suurta painoarvoo toisten sanomisille. itelläni jotki negatiiviset mielialan heilahtelut voi johtua usein siitä, että välitän liikaa siitä mitä toinen ihminen mulle sanoo. ei sen pitäis oikeesti niin kovasti liikuuttaa. kun ei välitä niin on tasapainosempi ja rauhallisempi olo. anna niiden jauhaa paskaa. vähänpä mistään mitään tietävät, oivalla se itsekin