mielestäni seurapuheet ovat hyvin raittiita ja oikean hengen mukaisia. Harvoin kuulee enää puhuttavan ns. ulkoisista, omista sännöistä. Toivoisin kuitenkin, että puhujaveljet ottaisivat reilusti puheeksi asiat, jotka tälläkin palstalla toistuvasti tulevat esiin (mm. televisio, meikit, konsertit, korvakorut...) ja perustelisivat asioita Raamatun näkökulmasta tai sitten tunnustaisivat, että jossakin vaiheessa on tullut otetuksi ko. jutut uskon perustaksi ja taivaaseen pääsyn edellytyksiksi vastoin Raamatun kirjoituksia (vrt, korinttilaiskirje). Kaikki tietävät, että esim. television omistamattomuus/katsomattomuus on eduksi uskon elämää ajatellen, mutta ei missään tapauksessa taivaaseen pääsyn EDELLYTYS (sehän on ihmissääntö). Mielestäni perusteluksi ei riitä se, että ei voi istua siellä, missä pilkkaajat istuvat, koska on erittäin vaikea keksiä nykyisin paikkaa, jossa pilkataan uskovaisia (no eniten ehkä peruskoulussa yläasteella), mutta esim. konserteissa käyvät ihmiset eivät todellakaan pilkkaa yleensä ketään vaan ovat hyvinkin avarakatseisia ja ymmärtäväisiä toisten ihmisten vakaumusten suhteen. - Lienenkö ihan väärässä?
Saarnoista
Nykyisin
2395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä tosiaan Raamatulla pitäisi kyetä kieltoja ja käskyjä perustelemaan ja jos sellaisia ei ole, niin sitten olla hiljaa eikä mitään sepittää, että sitä ja tuota ei saa tehdä tai sinne ja tänne mennä tai sitä ja tätä käyttää.
Ihmettelen yhä että miksi rengas ranteessa ei ole synti mutta rengas korvassa on, vaikka olisi tarrakorvarengas tai knipsulla kiinnitettävä, ei läpi? Siksi, ettei mikään em. esineistä käytettynä ole Raamatun mukaan syntiä koska Raamatussa ei niistä sanota mitään.
Miksi rakas ystävä pyörittelet asioita. Olisit mennyt suoraan asiaan. Jotain peitellän ja jätetään maton alle lestadiolaisen kristillisyyden saarnoissa.
Mainitsemasi asiat ovat niitä jotka pysyvät mystisinä lestadiolaislle uskovaisille.
Mutta on muitakin vakavampia asioita seurapuheissa. Vieläkin välillä joku eksyy arvioimaan esimerkiksi yksittäisen avioparin oman tunnon asioita ja avioparien intiimiä keskinäistä suhdetta (vrt. 2005 radiosaarna Suviseuroista jossa ".. meidänkin nuoret osaavat kyllä rajoittaa lapsien tuloa mutta hepä haluavatkin autuaiksi...").
Ja sitten tuo ajatus lestadiolaisista uskovaisista ainoina Jumalan lapsina. Me itse kukin tiedämme että on Jumalan pilkkaa tehdä täällä "mittaa viljasta". Jumala on se joka arvioi eläviä ja kuolleita. Miellä ihmisillä saarvamiehistä puhumattakaan ei ole sitä valtaa. Uskokaamme omalla sydämen uskolla- jättäkäämme muut sen uskon ja luottamuksen varaan minkä Herra heille antaa.
Se vielä. Luulen että saarnamiehet arkailevat ja he puhuvat ns. varman päälle mm. korvakoruasioissa. Nettiä ei saarnamiehet uskalla kieltää vaikka se on hirvittävin saatanallisen sanoman tuoja kautta aikain.