Kärsinköhän BDD:stä??

Olen 18-v. nuori nainen, ja muistaakseni ihan ala-asteelta saakka olen aina halunnut ja yrittänyt parannella ulkonäköäni, ja kun yläasteelle pääsin, alkoi jo tulla pikkuhiljaa oikeita itseinhokohtauksia, niin että pahimpina päivinä juoksin tuntien jälkeen vessaan ja olin siellä koko välitunnin koska olin mielestäni niin ruma etten kehdannut olla muitten nähtävillä kun tuli niin ahdistava olo kun tunsi itsensä niin rumaksi..

Ja tuo on pahentunut vaan iän myötä, yläasteen lopussa, ja lukioon mennessä alkoi jo olla pahoja itseinhokohtauksia, ihan liikaa niitä päiviä kun itkin itseni öisin uneen rumuuteni takia, piileskelin yhä useammin koulun vessassa välituntisin yrittäen saada itsestäni meikkiä parantamalla ja tukkaa laittamalla paremman näköisen, jne..

Tähän päivään saakka vain pahentunut tilanne kokoajan.. On yhä useammin ja useammin niitä päiviä kun en voi edes katsoa peiliin kun alkaa ahdistaa niin paljon, en viitsi poistua edes omassa kodissani (asun vielä perheeni kanssa) huoneestani, kun alkaa ahdistaa jo se että oma perheeni näkisi miten ruma olen.. Pahimpina päivinä (joita tosiaan on nykyään hyvin usein) kun on ollut pakko lähteä ihmiten ilmoille jostain syystä huolimatta siitä että mieluiten olisin pysynyt omassa huoneessa peiton alla itkemässä rumuuttani, välttelen ihmisien katseita, kun joku tulee puhumaan, ihan vaikka joku paras kaverikin, peittelen naamaani ja yritän katsella muualle ettei rumuuttani nähtäisiin..

Minulla on jonkinasteista aknea, ohut luiru tukka, aivan liian iso otsa (inhoan eniten itsessäni) kapeat rumat kasvot, olen ällöttävän laiha, olen yksinkertaisesti sanoinkuvaamattoman ruma... Näen ihan kaikissa, jopa vanhuksissa, vammaisissa, ties kenessä aina jotain parempaa kuin minussa, varmaan 70% vapaa-ajastani kuluu kun etsin netistä tietoa kaiken maailman ihohoitomenetelmistä, ja kaikesta kauneudenhoitoon liittyvästä..

Meikit naamassa laitettuna minua on jopa kehuttu monestikin nätiksi, ihan jopa tuntemattomat pojat, mutta meikit naamassa laitettuna olenkin varmasti paljon paremman näköinen kuin meikittä...

Mutta BDD:ssähän on kyse siitä että ihminen näkee itsensä/jonkun ruumiinosan rumana vaikkei sitä olisikaan? Enkai itse saa koskaan tietää olenko oikeasti järjettömän ruma vai kuvittelenko vain, kukaan tuskin uskaltaisi päin naamaa sanoa.. Kuitenkin ajatukseni alkavat jo tuntua pikkuhiljaa aika sairailta, eikai tavalliset rumatkaan ihmiset ajattele ja stressaa rumuuttaan 99% ajastaan?

Ulkonäköni rajoittaa elämääni niin mielettömästi.. Ei voi mennä yöksi kavereille, ei voi mennä uimaan kavereitten kanssa, ei voi tehdä mitään missä pitää olla ilman meikkiä..

Parhaat kaverini alkavat jo huomautella kun aina moitin ulkonäköäni, hokevat ettei minussa ole mitään vikaa, mutta tiedän etteivät he sanoisi vaikka olisi, tunnen sen verran hyvin heidät että pelkästään hyvää hyvyyttään voisivat noin sanoa..

En jaksa tätä alituista oman ulkonäköni vihaamista.. kauheinta on, kun erehtyy katsomaan vanhoja valokuvia, joissa olen meikittä nuorempana, iskee niin kauhea ahdistus ja paha olo sen takia että näen itseni niissä niin kuvottavan rumana, että koko päivän itken rumuuttani...
11815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mitä se rumuus oikein on? Ja mitä on kauneus? Tiedän kyllä minkä näköisiä ihmisiä yleisesti pidetään viehättävinä, mutta kauneusihanteethan vaihtelevat kulttuurista ja aikakaudesta riippuen. En ole kyllä koskaan tavannut/kuullut/nähnyt sellaista ihmistä jolla on hyvä itsetunto ja joka on ruma. Miksi olisi pakko olla jonkin tietyn näköinen? Se on inhottavaa että mediat ja ympäristö toitottavat sellaista pakkomielialaa. Yleensäkin tuntuu ettei nainen ole nainen, jollei täytä jotain helkutan normeja. Hah, sanon minä. Pure hammasta ja sano että perkele minähän näytän miltä näytän :) En usko että olet ruma meikeillä, saatika ilman, mutta koska asia vaivaa sinua noin paljon kannattaa etsiä jotain sellaista apua, että opit ajattelemaan itsestäsi eri tavalla. Jotkut asiat riistäytyvät ihan pakkomielteiksi asti. Se huonontaa elämänlaatua :/ Olet varmasti huomannut.

Äänestä
  • Ei ole noin helppoa ollenkaan että sanoisin vain itselleni että näytän hyvältä tällaisena ja piste, ja muka olisin sitten tyytyväinen. Ei ei, en edes uskoisi vaikka toiset ihmiset niin sanoisivat.

    Kun katson peiliin, näen kaikkea sitä mitä EN halua olla, minussa on kaikki ne piirteet ja ominaisuudet mitä mielestäni pidän äärettömän rumana. Enkä usko edes että media olisi syypää ongelmiini, ei minulla ole tarviskaan näyttää miltään huippumallilta, edes ihan tavalliselta!

    Jokaisella ympärilläni olevalla on parempi iho kuin minulla, aknen lisäksi kun vielä omistan mielettömän kalpean ja vaalean ihon, näytän kerrassaan ällöttävältä.

    Eikä minua aknekaan niin haittaisi jos minulla vaan olisi normaalinmuotoinen pää ja naamataulu.. Vihaan, vihaan, vihaan, ja vihaan sitten niin hemmetisti ulkonäköäni.. nyt juuri on yksi niistä päivistä jolloin tuntuu ettei mikään huvita rumuuteni takia, tunnen olevani niin kelpaamaton, riittämätön, ja ällöttävä..

    Äänestä

  • BDD niin Malice,sori vain, neuvosi ovat yhtä tyhjän kanssa.,
    Et taida tuntea kovinkaan tarkasti kyseistä oireyhtymää?!

    Äänestä

  • Älkää nyt hyvät ihmiset omiko täysiksi tosiksi kaikkea ämerikkäläisen tv-ämmän vedätyksiä.

    Vaikka ihminen olisi luustoltaan, rakenteeltaan, iholtaan, hiuksiltaan lähellä ihannetta (tai mikä se ihanne kulloinkin on ajan saatossa), ei se korvaa persoonallisuuden vääristymää.

    Ite kun olen jo tällainen vähän vanhempi ämmä, ylipainoinenkin reilusti, ja ihan tavallisen ruma tallaaja, sanon, että s-nan ruma on toikin Britney Spears, jota käsittääkseni miljoonat tytöt pitävät ihanteenaan. Minun silmääni se on lasten kylpyammelelun, kumiankan näköinen, lisäksi kummallisen rivo keikistelijä. Puhumattakaan siitä Beckhämin muijasta! Sillähän on töpselinenäkin kuin sianporsaalla keskellä pärstää. Se ukko on sopusuhtainen, mutta sellaisia yksilöitä ei maan kannella ole kuin noin yksi miljoonasta.

    Yritän siis sanoa, että kauneus on katsojan silmässä. Yritä tyttö hyvä siirtää katse omasta navasta muihin ihmisiin. Kun juttelet jonkun ihmisen kanssa, arvosteletko koko ajan mielessäsi tämän ulkonäköä? Minä yrittäisin ainakin keskittyä siihen, että onko ihmisellä mitään sanottavaa ja kuunnella, jos on.

    Minuakin nolottaa monena aamuna astua ovesta ulos, koska peilistä roikkuva veltto helttanaama ei ole mikään mieltä ylentävä päivänaloitus. Mutta jo työmatkan aikana näkee sellaista jauhopäistä rupusakkia, että loksahtaa täysin joukkoon. Kukaan ei ole vielä ruvennut sormella osoittelemaan ja huutamaan, että kuinkas kehtasit muija tähän junaan nousta tonnäkösenä.

    Jos kaikki olisimme toistemme näköisiä kuin muurahaiset keossa, olisiko se sitten ihanteellista? Ei, kuulkaa, oleellisinta ihmisen elämässä on jokaisen yksilön ainutlaatuisuus - ainakin tässä ajassa. Ehkä tulevat sukupolvet sitten elävät keskenään tyytyväisinä klooneina: miljoona Posh ja David Beckhamia, miljoona JLo:ta, miljoona Ben Affleckia... Mutta ajatelkaas Suomea: miljoona Tanja Vienonen-Karpela-Saarelaa, miljoona Tomi Metsäketoa, miljoona Peter Nymania, miljoona Karita Tuomolaa ja sitten vielä viides miljoona jotakin nobody-Perttua. Voi ei!

    Äänestä

  • olen niin ruma kirjoitti:

    Ei ole noin helppoa ollenkaan että sanoisin vain itselleni että näytän hyvältä tällaisena ja piste, ja muka olisin sitten tyytyväinen. Ei ei, en edes uskoisi vaikka toiset ihmiset niin sanoisivat.

    Kun katson peiliin, näen kaikkea sitä mitä EN halua olla, minussa on kaikki ne piirteet ja ominaisuudet mitä mielestäni pidän äärettömän rumana. Enkä usko edes että media olisi syypää ongelmiini, ei minulla ole tarviskaan näyttää miltään huippumallilta, edes ihan tavalliselta!

    Jokaisella ympärilläni olevalla on parempi iho kuin minulla, aknen lisäksi kun vielä omistan mielettömän kalpean ja vaalean ihon, näytän kerrassaan ällöttävältä.

    Eikä minua aknekaan niin haittaisi jos minulla vaan olisi normaalinmuotoinen pää ja naamataulu.. Vihaan, vihaan, vihaan, ja vihaan sitten niin hemmetisti ulkonäköäni.. nyt juuri on yksi niistä päivistä jolloin tuntuu ettei mikään huvita rumuuteni takia, tunnen olevani niin kelpaamaton, riittämätön, ja ällöttävä..

    En tarkoittanut, että olisi helppoa muuttaa ajattelu täysin toiseen suuntaan, mutta se olisi sinun elämäsi kannalta erittäin hyvä juttu. Ja totta on sekin etten juurikaan tiedä mistä BDD:ssä on kysymys. Kaikki mitä sanon ovat arveluita ja pohdintoja ilman suurta tietopohjaa. Minä kun en ole asiantuntija tässäkään asiassa.

    Olipa sinulla nyt kyseinen häiriö tai ei niin kannattaisi kuitenkin harkita terapiassa käymistä. Sinulla on selvästi vääristynyt kuva itsestäsi ja siitä on todellista haittaa jokapäiväsessä elämässä. Ja jos se kerta tuntuu pahenevan niin älä jää odottamaan vaan mene puhumaan siitä! Tuollainen voi helposti pilata koko elämän.

    Tuossa joku mainitsi että neuvoni ovat yhtä tyhjän kanssa mikäli sinulla on BDD, mutta käsittääkseni tuotakin häiriötä voidaan hoitaa. Että sitäkään sairastavat eivät mitään menetettyjä tapauksia ole. Voihan syömishäiriöstäkin parantua.

    Sitten vielä yksi juttu. Olen huomannut että on helppoa rueta kuvittelemaan jokin sairaus itsellään. En väitä että kuvittelet, mutta omalla kohdallani olen ainakin todennut, että liika tarkkailu tyyliin "onko minulla se, onko minulla se?" vain pahentaa asioita. Sellaiseen pakkomielteiseen kierteeseen on yllättävän helppoa joutua. Näkee itsessään jotain oireita ja alkaa tarkkailla tuleeko niitä lisää. Yleensä silloin niitä tulee :D tai se ainakin vaikuttaisi siltä. Mut tässä oli vaan jotain mietintöjä. En yritä päteä mitenkään, niinkuin täällä tavallisesti oletetaan heti, jos joku uskaltautuu antamaan jotain vinkkiä johonkin. Vilpittömästi toivon, että löydät apua noihin ongelmiin. Ne kuitenkin kuullostaa vakavilta. Jaksamista ja kaikkea sellaista mitä täällä palstalla on ollut tapana toivottaa :)

    Äänestä

  • Malice kirjoitti:

    terapiassa tehdään?

    Äänestä

  • muuten.. kirjoitti:

    terapiassa tehdään?

    Puhutaan ongelmista. Opetellaan itsetuntemusta. Minä olen ainakin oppinut seuraamaan mielialojen muutoksia ja vähän alkanut hahmottaa sitäkin, mikä niihin vaikuttaa. Pikkuhiljaa oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Siellä saa uutta näkökulmaa asioihin. Omiin mielipiteisiinsä, vaikka omasta itsestä, saattaa takertua niin lujasti että niiden solmujen avaamiseen tarvitaan ulkopuolista apua. Terapiassa etsitään sitä ongelman ydintä, joka pahan olon aiheuttaa.

    Se on varmaan vähän erilaista, riippuen ihan ongelmasta miksi siellä käy. Ja onhan niitä vaikka mitä erimuotoja. Itsellä on kokemusta vain yksilöterapiasta. Sillä nimellä kai se kulkee, kun istutaan terapeutin kanssa kahdestaan huoneessa puhelemassa. Ennen kävin ehkä kerran viikkoon tai kahteen. Nykyään on kaksi käyntiä viikossa ja auttaa paljon enemmän. Eikä siitä heti välttämättä tunnu olevan apua. Nämä henkisen puolen hankaluudet ovat uskoakseni aika usein pitkäaikaisia seuralaisia.

    terapeutit vai kyselevätkö vain johdattelevia kysymyksiä?

    Äänestä

  • myös... kirjoitti:

    terapeutit vai kyselevätkö vain johdattelevia kysymyksiä?

    En tiedä kuuluuko joidenkin toimenkuvaan vain hiljaa istuminen. Se kuulostaisi aika typerältä. Samahan se olisi puhua yksin kotona siinä tapauksessa :D Kyllä minulla on tullut vastaan aina puhuvia terapeutteja. Joskin kokemusta vasta kahdesta. Tämä nykyinen huomauttaa usein ristiriidoissa, joita esiintyy käyttäytymiseni ja ajattelun välillä. Minäkin vaikka mietiskelen paljon niin silti jää moni asia huomaamatta. Saatan vaikka puhua vähättelevästi jostain asiasta ja sitten ihmettelen, että mikseivät ihmiset ota todesta mitä sanon. Riippuu tietysti terapeutista kuinka paljon hän ottaa keskusteluun osaa. Kaikillahan on oma persoonallinen tyylinsä. Itsehän siinä enemmän tietysti puhuu, mutta ei yksinään kuitenkaan.

    Äänestä

hei! Olen kärsinyt samasta ongelmasta nuorena. muistan että tilanne oli pahimmillaan 16-18 vuoden iässä. Oon ollu aina aika aneeminen ja minullakin oli huono iho. Lisäksi arpia eräästä tapaturmasta.Olin juuri kuin sinä!!! En lähtenyt jatko-opintoihinkaan kun alemmuus itsestä oli pahimmillaan.Vietin vuoden neljän seinän sisällä" häveten itseäni".Onneksi nykyään minulla on ammatti ja työpaikka.Vieläkin tykkään laittautua ja itsetuntoni on huono. Olen nykyään kolmikymppinen kuulemma kaunis nainen. minusta se on lähinnä vitsi jos joku kehuu...Jos käyn iltaisin ravintolassa saan kyllä helposti miesseuraa jos haluaisin. mutta en koskaan kelpaa itselleni. Se on ongelman ydin ja muut ei sitä ymmärrä. Koitenkin nykyään olen onnellinen kahden lapsen äiti, vaimo.mene terapiaan,ehkä itsekin vielä menen

Äänestä

Olen kärsinyt BDD:stä kohta 2 vuotta ja olen nyt 13 vuotias. Olen juuri menossa yläasteelle, mutta se ei ole minulle niin hauskaa kuin toisille. En kehtaa liikkua siellä, koska pelkään että kun kävelen muiden ohi kun he jo kuiskivat toisilleen, tuijotellen minua ja nauravat, kun olen kauempana. Saattaa kuulostaa vainoharhaisuudelta, mutta tälläsia tapauksia olen nähnyt. Vihaan itseäni niin kauheasti. Olen miljoonia ja taas miljoonia kertoja toivunut olevani joku muu. Ennen minulla oli 88 cm hiukset. Kun leikkasin lyhyiksi (rumuuden ja vaikean pesun vuoksi), en ole tyytyväinen niihin. Ihailen aina kaikkien muiden hiuksia ja omani jäävät aina varjoon... Ja nyt vartaloon ja kasvoihin. Minulla on niin sairaan iso nenä, että painelen sitä jatkuvasti, kuin siitä tulisi pienempi. Katselen aina vastaan tulevia ihmisiä ja vertailen heidän neniään minun nenään, kuin etsien isompia kuin minun, mutta en ole vieläkään löytänyt. Venytän kylkiäni että jenkkakahvat häipyisivät, olen monesti hakannut reiteni mustelmille jne. En kehtaa mennä edes äidin kanssa ulos bikineissä ottamaan arskaa. Kukaan poika ei ole ikinä kehunut ulkonäköäni. Haukun itseäni koko ajan ja tuijotan aina peilistä, että minkäs näköinen sitä tänään ollaan... Minäkin olen itkenyt itseeni uneen. Ja mun kamuilla on niin taydelliset vartalot. Kaverit yrittävät piristää oloani, ja sanovat etten ole ruma ja läski.. Paskat! Ne vaan yrittää piristää, eli eivät he puhu totta! Jos sinulla olisi jätesäkin näköinen ryysy päällä ja kysyisit, miltä näytän, tietysti he sanoisivat että hyvältä. Eli kusetusta kaikki! Elämme kovia aikoja, "olen niin ruma". Koita jaksaa, et ole yksin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

olen niin ruma kirjoitti:

Olen 18-v. nuori nainen, ja muistaakseni ihan ala-asteelta saakka olen aina halunnut ja yrittänyt parannella ulkonäköäni, ja kun yläasteelle pääsin, alkoi jo tulla pikkuhiljaa oikeita itseinhokohtauksia, niin että pahimpina päivinä juoksin tuntien jälkeen vessaan ja olin siellä koko välitunnin koska olin mielestäni niin ruma etten kehdannut olla muitten nähtävillä kun tuli niin ahdistava olo kun tunsi itsensä niin rumaksi..

Ja tuo on pahentunut vaan iän myötä, yläasteen lopussa, ja lukioon mennessä alkoi jo olla pahoja itseinhokohtauksia, ihan liikaa niitä päiviä kun itkin itseni öisin uneen rumuuteni takia, piileskelin yhä useammin koulun vessassa välituntisin yrittäen saada itsestäni meikkiä parantamalla ja tukkaa laittamalla paremman näköisen, jne..

Tähän päivään saakka vain pahentunut tilanne kokoajan.. On yhä useammin ja useammin niitä päiviä kun en voi edes katsoa peiliin kun alkaa ahdistaa niin paljon, en viitsi poistua edes omassa kodissani (asun vielä perheeni kanssa) huoneestani, kun alkaa ahdistaa jo se että oma perheeni näkisi miten ruma olen.. Pahimpina päivinä (joita tosiaan on nykyään hyvin usein) kun on ollut pakko lähteä ihmiten ilmoille jostain syystä huolimatta siitä että mieluiten olisin pysynyt omassa huoneessa peiton alla itkemässä rumuuttani, välttelen ihmisien katseita, kun joku tulee puhumaan, ihan vaikka joku paras kaverikin, peittelen naamaani ja yritän katsella muualle ettei rumuuttani nähtäisiin..

Minulla on jonkinasteista aknea, ohut luiru tukka, aivan liian iso otsa (inhoan eniten itsessäni) kapeat rumat kasvot, olen ällöttävän laiha, olen yksinkertaisesti sanoinkuvaamattoman ruma... Näen ihan kaikissa, jopa vanhuksissa, vammaisissa, ties kenessä aina jotain parempaa kuin minussa, varmaan 70% vapaa-ajastani kuluu kun etsin netistä tietoa kaiken maailman ihohoitomenetelmistä, ja kaikesta kauneudenhoitoon liittyvästä..

Meikit naamassa laitettuna minua on jopa kehuttu monestikin nätiksi, ihan jopa tuntemattomat pojat, mutta meikit naamassa laitettuna olenkin varmasti paljon paremman näköinen kuin meikittä...

Mutta BDD:ssähän on kyse siitä että ihminen näkee itsensä/jonkun ruumiinosan rumana vaikkei sitä olisikaan? Enkai itse saa koskaan tietää olenko oikeasti järjettömän ruma vai kuvittelenko vain, kukaan tuskin uskaltaisi päin naamaa sanoa.. Kuitenkin ajatukseni alkavat jo tuntua pikkuhiljaa aika sairailta, eikai tavalliset rumatkaan ihmiset ajattele ja stressaa rumuuttaan 99% ajastaan?

Ulkonäköni rajoittaa elämääni niin mielettömästi.. Ei voi mennä yöksi kavereille, ei voi mennä uimaan kavereitten kanssa, ei voi tehdä mitään missä pitää olla ilman meikkiä..

Parhaat kaverini alkavat jo huomautella kun aina moitin ulkonäköäni, hokevat ettei minussa ole mitään vikaa, mutta tiedän etteivät he sanoisi vaikka olisi, tunnen sen verran hyvin heidät että pelkästään hyvää hyvyyttään voisivat noin sanoa..

En jaksa tätä alituista oman ulkonäköni vihaamista.. kauheinta on, kun erehtyy katsomaan vanhoja valokuvia, joissa olen meikittä nuorempana, iskee niin kauhea ahdistus ja paha olo sen takia että näen itseni niissä niin kuvottavan rumana, että koko päivän itken rumuuttani...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu