Oletko samaa mieltä kuin Kalle Isokallio, joka kolumnissaan väittää tutkitun, että suuri ystäväpiiri on kaikkein onnellistavin tekijä ihmiselle. Ja lisää elinvuosiakin jopa yhdeksällä.
"Kun tiedemiehillä on tapana tutkia kaikenlaista, niin professori Oswald tuli siihen tulokseen, että onnellisuus lisääntyy hyvän ystäväpiirin johdosta saman verran kuin se lisääntyisi, jos nettopalkka vuodessa nousisi 70 000 eurolla."
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200607164883479_ko.shtml
Allekirjoittaneelle nuo yhdeksän ylimääräistä vuotta olisivat suurta tuskaa, paitsi jos ne saisi elää ilman häiriöitä. Ystävät kalliit sanotaan, kun ne keskeyttävät kaiken tekemisen jatkuvasti kännykällä ja ovikellolla kaikkein kurjimmassa tapauksessa.
Miten ihminen saa mitään tehdyksi, jos pitää koko ajan reagoida ystävien aiheuttamiin herätteisiin?
"Kun tiedemiehillä on tapana tutkia kaikenlaista, niin professori Oswald tuli siihen tulokseen, että onnellisuus lisääntyy hyvän ystäväpiirin johdosta saman verran kuin se lisääntyisi, jos nettopalkka vuodessa nousisi 70 000 eurolla."
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200607164883479_ko.shtml
Allekirjoittaneelle nuo yhdeksän ylimääräistä vuotta olisivat suurta tuskaa, paitsi jos ne saisi elää ilman häiriöitä. Ystävät kalliit sanotaan, kun ne keskeyttävät kaiken tekemisen jatkuvasti kännykällä ja ovikellolla kaikkein kurjimmassa tapauksessa.
Miten ihminen saa mitään tehdyksi, jos pitää koko ajan reagoida ystävien aiheuttamiin herätteisiin?
Vastaukset 13
Vanhimmat
pitäisi puhua kaveripiiristä eikä ystävistä. Voiko todellisia ystäviä olla kymmenittäin? Ystävä osaa jättää toiselle tilaa, on lähellä tukena kun tarvitsen mutta myös taustalla jos on sellainen tilanne.
Olisikohan jo aika päättää ottaa elämäsi omaan hallintaan ja lopettaa "ystävien" syyttely?
Etkö tiedä, miten kännykän saa äänettömäksi tai miten asioista voi sopia ystävien kanssa?
Luulenpa, että halusit vaan provosoida keskustelua. Jos ongelmasi on todellinen, sinulla menee varmaan hyvin, koska voit itse vaikuttaa asioihin; luultavasti ainakin moni yksinäisenä elävä vanhus vaihtaisi mielellään osia kanssasi. ;))
Jos haluaisit kokonaan eroon ystävistäsi, varmaan keksit keinot siihenkin. ;))
.. kuuluukin, että onnellistavatko ystävät. Kauheeta stressiähän suuresta ystäväpiiristä voi tulla.
Luitko kolumnin?
että hyvät ystävät ja rakkaat läheiset ovat sitä todellista rikkautta. Itse olen aina kokenut tarvitsevani muita ihmisiä. Mielestäni ilot moninkertaistuvat jakaen ja surut puolittuvat.
Missä kulkee ystävien ja tuttavien raja?
Voiko ihmisellä olla suuri joukko todellisia ystäviä? Mukavilla tutuilla on ihan oma positiivinen paikkansa, mutta mielestäni kestää kauan hankkia vanhoja hyviä ystäviä. (Varastin sanonnan jääkaapin oven magneetista: "Det tar lång tid att skaffa gamla vänner".)
Kuinka suuresta "häiriköivästä" ystäväjoukosta sinä puhut?
Ei minulla ole suurta joukkoa ystäviä ollut koskaan, mutta yrittäjänä ollessa niitä tuppautui roikkumaan, oli sen verran muodikas ala.
Minä vaan sitä ajattelin, kun Isokallio kirjoittaa, että mitä suurempi joukko ystäviä, sen kauemmin elää, että en minä vaan sellaista elämää haluaisi ollenkaan.
En ryyppää, se jo yksistään kaventaa tuttavapiiriä ja kuka selvin päin seuraa kovin kaipaisikaan? En minä pysty keskittymään mihinkään asioihin, jos on ihmisiä paikalla. Keskustelut harvoin saavuttavat fraaseja ja tyhjänpäiväisyyksiä korkeampaa tasoa isossa joukossa.
Olen tosiaan erakko. Harrastuksenikin ovat rauhaa ja yksinäisyyttä vaativia. Ehkä kuolen nuorehkona, ei sille sitten mitään mahda. Kuitenkin jäi mieleeni kytemään, että mistä jään paitsi näin eläessäni?
sellaiset ihmiset elävät kauemmin, jotka ovat aktiivisia, kokevat elämänsä arvokkaaksi ja itsensä tarpeellisiksi, eläisivät kauemmin.
Ellei elämässä ole enää mitään hyvää odotettavissa, mikään ei enää kiinnosta ja kokee itsensä täysin tarpeettomaksi, on varmaan helpompi antaa periksi ja jäädä odottelemaan kuolemaa tai yksinäisenä masentuneena pyrkiä ehkä hieman jouduttamaankin sitä.
Tyhjäpäisiä, äänekkäitä turhan höpöttäjiä olen itsekin yrittänyt aina karttaa ja suuremmissa joukoissa hakeudun heistä mahdollisimman kauaksi niin pian kuin mahdollista. Joskus tuntuu, että jo yksi sellainen onnistuu estämään kaiken järjellisen keskustelun ja jopa ajattelemisen ympärillään.
... koe itseäni tarpeettomaksi. On vain niin, että se, mitä teen edellyttää rauhaa ja yksinäisyyttä.
Minulle riittää netissä kirjoittelu turhan seurustelun sijasta. Täällä ei ole pakko näytellä innostunutta small talkista kiinnostunutta.
Cocktail-kutsut on paras esimerkki turhasta seuran pidosta. Kaikki puhuvat eikä kukaan kuuntele.
Olisko niin, että kauniilla ihmisillä on tarve näyttäytyä uudessa puvussa lasi kädessään? Sitä ongelmaa minulla ei ole.
samaa mieltä, että suuri ystäväjoukko ei ole onnen tae, päin vastoin. Minusta on rasittavaa, kun ystäviä pitää kutsua kylään vaikkei niin haluaisikaan vain vastavuoroisuuden vuoksi. Muutama hyvä ystävä on ihan riittävä, liika joukko on rasitus. Aviopuoliso on paljon tärkeämpi kuin ystävät onnellisuuden ylläpitämisessä. Me olemme mieheni kanssa paljon kaksistaan ja kuljemme yhdessä esim. taidenäyttelyissä ja teattereissa ihan siitä syystä, että meistä on niin mukavaa kulkea yhdessä. Näin on ollut vuosikymmeniä. Se on antoisaa ja harrastamme samoja asioita.
Hra K.Isokallio valitteli jokin aika sitten ihmisten liian aikaista eläköitymistä.
Ei kuulemma kansantalous kestä.
Unohti kuitenkin kertoa jääneensä itse eläkkeelle n.40 vuotiaana.
Ymmärtääkseni ei ollut kysymyksessä sairaudesta johtuva eläköityminen.
Mitä taas tulee ystäväpiiriin ja 70000 euron nettopalkanlisään vuodessa.
Sorry vain ystävät...no...lievennetään se koskemaan vain "ystäviä".
Rolssin takapenkilläkö mukavampi, kuin Ladan etuset.
Kai "kaatuvat"etupenkin aina kiinteän takapenkin voittaa, ainakin jos se vielä on epämiellyttävää nahkaa,ja jos vielä vihreää nahkaa.Kyllä ajatuskin kylmii!
Isokalliota en kyllä itsekään pidä kummosena "visionäärinä", vaan yleensä hän on enemmin yksisilmäinen talutettava, kuin näkijä.
Mitään "omaa" hän ei pysty tuomaan kirjoituksissaan esiin ja siksi en häntä noteraa.
Ehkäpä juuri siksi hän kolunneitaan(??)kirjoittelee, no ainakin leimaa ne puumerkillään.
olen lähes kokenutkin tuon "palkkajutun", valitettavasti alaspäin,MUTTA onneksi sentään BRUTTOAANSIOINA!!
Onneksi ystävien määrään se ei vaikuttanut. Liekkö olin se pakollinen tilastollinen poikkeus, minkä pitäisi vahvistaa tutkimuksen?
ps. tämä ei ole tarinaa, vaan totisinta lähihistoriaa.
No olen onneksi "sijamuodoltani"'positiivi'(en se subj.),joten elämään kuuluu pienet takapakit ja huomasin,että terveyttä ei korvaa,mitkään rahat.
Toisekseen, jos rahaa todella haluaa, niin sen hankkiminen ei loppujenlopuksi ole kuin asennekysymys.
Siksi monet konkan tehneet yrittäjät nousevat, kuin felix-lintu tuhkasta.
No konkkaankaan en ole ajautunut, joten sekin on vielä jossain tulevaisuuden kokemusten joukossa, jos "hyvin",eikun "huonosti" sattuu,no ainakin jossain määrin "sattuu".
Kallehan kirjoittaa ainakin osittain omasta näkökulmastaan. Hän on eläkeellä ja aikaa on. Meitä on niin monensorttisia, että Kallenkin väittämä jonkin luonnetyypin kohdalla saattaa osoittautua onnellisuuden auvoksi.
Omaa tilaa (siis myös henkistä) runsaasti tarvitseva tuskin on kovin onnellinen monikymmenpäisen ystäväjoukon kanssa, lähinnä se olisi maanpäälinen helvetti. Mutta harvemmin tällainen tyyppi kerääkään sankkaa joukkoa ympärilleen. Muutama ystävä riittää varmaan onnellistuttamaan elämää. Ehkäpä ne muutamat ovat myös oikeita ystäviä eli tuulessa ja tuiskussakin mukana.
Toiset tarvitsevat jatkuvasti ihmisiä lähelleen, he eivät viihdy eivätkä osaa olla yksin mitenkään päin. Ovatko kaikki lähipiiriin kerätyt todella ystäviä, onkin tuhannen taalan kysymys. Suurta lähipiiriä tarvitsevat ovat olemassa, kun heidät muistetaan ja he saavat koheltaa vapaasti erilaisissa sosiaalisissa ympyröissä, juonitella, järjestellä, juoruta, organisoida, sovitella, käydä kauppaa, tutustuttaa ihmisiä toisiinsa jne. Näin elämässä on jatkuvaa actionia. Sopii tälle tyypille, mutta kaikki eivät kaipaa jatkuvaa pyöritystä eli elämää majatalossa ympärilleen.
En ole yksiselitteisesti Kallen kanssa samaa mieltä. Onnellisuusasiat ovat laji, jossa on kysyttävä itseltään, mikä minut tekee onnelliseksi. Siihen kyllä uskon, että edes yksi ystävä on hyvä olla. Yksin on ylen ikävää, kaksin aina kaunihimpi.
... etääntyä yhdestäkin todella läheisestä ystävästä. Kävimme syvällisiä keskusteluja, mutta hän tarvitsi liikaa tavallaan henkistä nostoa jatkuvasti. En saanut omaa elämääni kulkemaan kunnolla tälläisen pakollisen omistautumisen vuoksi.
Hän sittemmin avioitui ja sai perhettä. No, se vei hänet kokonaan taas se sitten. Ei päässyt enää koskaan keskustelemaan kuten ennen tehtiin. Minä kun vaikka vuosien päästä jatkaisin siitä, mihin jäätiin viimeksi. Hän ei. Hänellä on arkipäivän asiat niin suuria perheen parissa.
Hyvä ystävä hän kyllä muuten oli. Taidan olla erakko sanan varsinaisessa merkityksessä.