Millainen

psykoosi? Tajuaako sen itse että jos sellainen tulee? Voiko se tulla kenelle vaan ja ihan milloin vaan? Vai "tarvitaanko" jokin mikä laukaisee sen?
Muistaako kuitenkin jälkeenpäin kaiken vaikka onkin ollut psykoosissa, niin siitä ajasta siis muistaako kaiken?
Mitä siinä niin kuin tapahtuu, käykö kuvittelemaan kaikkea, vai mitä se niin kuin tarkoittaa? Olen monesti kuullut siitä puhuttavan, ja myös omalla kohdallani joskus epäilty psykoosin mahdollisuutta (siis että voisin mennä psykoosiin, mitä ei kuitenkaan ole tapahtunut) Kiinnostaisi vain tietää siitä vähän enemmän..
131390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Psykoosi ja psykoosi. Psykoosi vie arviolta 50% tämän palstan tilankäytöstä, mutta vain pieni murto-osa on kokenut psykoosin eli hulluuden. Lukisette perkele edes kirjoja!
"Joutua psykoosiin", kuulostaako se jotenkin juhlalliselta, hienolta?

Äänestä

..että ihminen ei erota todellisuutta mielikuvituksesta. Tästä aiheuttaa pelkotiloja ja jutut ovat outoja => suuruusharhoja ja vaikutuselämyksiä, jotka ei kuulu hänen normaaliin ajatustoimintaan. Ensimmäisen psykoosiin kokenut ei välttämättä tajua olevansa mielikuvitusmaailmassa, seuraavassa saattaa jo osin tunnistaa harhojaan. Tyypillistä on myös että henkilö syyttää muita olotilastaan. Kaikkia juttuja ei muista, eikä välttämättä halua muistella.

Äänestä
  • tulla ihan kenelle vaan? Vai onko yleensä taustalla aikasempia pahoja ongelmia mielenterveyden kanssa? Liittyykö psykoosi aina skitsofreniaan? Vai voiko sellainen ihminenkin mennä psykoosiin joka ei sairasta skitsofreniaa? Äidilläni oli skitsofrenia ja varmasti jonkin asteen psykoosejakin, itse en niin muista kun olin niin pieni ja äiti kuoli kun olin 9 vanha.

    Äänestä

  • se... kirjoitti:

    tulla ihan kenelle vaan? Vai onko yleensä taustalla aikasempia pahoja ongelmia mielenterveyden kanssa? Liittyykö psykoosi aina skitsofreniaan? Vai voiko sellainen ihminenkin mennä psykoosiin joka ei sairasta skitsofreniaa? Äidilläni oli skitsofrenia ja varmasti jonkin asteen psykoosejakin, itse en niin muista kun olin niin pieni ja äiti kuoli kun olin 9 vanha.

    Kyllä yleensä on taustalla ongelmia... Myös tietyt päihteet (lähinnä kannabis, LSD) voivat aiheuttaa tai laukaista psykooseja.

    Käsittääkseni skitsofrenia on pitkäkestoinen psykoottinen tila. Psykoosissa ihmisen käsitys todellisuudesta poikkeaa huomattavasti totutusta (tai ilmeisesti päänsisäiset asiat koetaan ulkopuolelta tuleviksi).

    Skitsofrenia-termin alle mahtuu erilaisia tiloja ja vakavuusasteita näiden vielä vaihdellessa ajan kuluessa. Diagnostisia termejä onkin hyödyllistä ja todenmukaisempaa käyttää lähinnä vain korvauksia hakiessa, tilastoidessa jne., sillä leiman alta löytyy aina ihminen, jota pyritään hoitamaan ja auttamaan yksilönä.

    Kuten alussa totesin, todella monella psykoottistasoisesti oireilevista on taustalla rankka lapsuus, eikä tilanne ole juurikaan parantunut iän karttuessa. Psykoosi ei iske tuosta vaan.

    Nykyisistä lääkkeistä ja hoidosta on huomattavaa hyötyä hyvin monelle psykoottisesti oireilevalle. Psykoottistasoisen sairauden ennuste on aivan toista luokkaa kuin vaikkapa sata vuotta sitten. Riskiryhmään kuuluvilla (lähinnä psykooseja kokeneilla) suurten elämänmuutosten aikainen terapeuttisen avun saanti ja mahdollinen pieni lääkeannos pienentävät sairastumisriskiä. Myös päihteiden käytön välttäminen on tärkeää.

    Luotettavia ja tarpeeksi laajoja tutkimustuloksia psykoosien ennaltaehkäisystä ei liene olemassa, mutta luultavasti aikaisella avunsaannilla ja kokonaisvaltaisella elinolosuhteiden parantamisella (mikä onkin jo vaativaa) on hyvin suuri vaikutus. Lisää tietoa vaikkapa täältä:
    http://www.nettineuvo.fi/nettineuvo/fi/04_Aikuiset/02_Mielenterveys/02_Hyvaen_mielenterveyden_yllaepito/index.jsp

    Heitin nämä jutut muistista, joten kannattaa tarkistaa vaikka mielenterveysjärjestöjen sivuilta jos joku asia kiinnostaa erityisesti =)

    Äänestä

  • se... kirjoitti:

    tulla ihan kenelle vaan? Vai onko yleensä taustalla aikasempia pahoja ongelmia mielenterveyden kanssa? Liittyykö psykoosi aina skitsofreniaan? Vai voiko sellainen ihminenkin mennä psykoosiin joka ei sairasta skitsofreniaa? Äidilläni oli skitsofrenia ja varmasti jonkin asteen psykoosejakin, itse en niin muista kun olin niin pieni ja äiti kuoli kun olin 9 vanha.

    Siis, paljon riippuu siitä, kuinka stressaavaa ja tuskaista elämää ihminen joutuu elämään, ja onko tuskasta mitään muuta poispääsyä kuin vajota omaan mieleensä harhamaailmaan, joka on pahimmillaan täyttä helvettiä, jolle on vaikea löytää vertauskuvia kuin lähinna Auschwitchista. Jokainen ihminen saadaan psykoosiin, mikäli tarpeeksi murretaan. Yleensähän (ja sanoisin, lähinnä aina) psykoosin laukaisee juuri ja nimenomaan tuska, ja psykoosijakso alkaa yleensä unettomuudella (stressi vie unet), joka voi jo itsessään olla syy psykoottisiin harhoihin, sillä tutkimusten mukaan ns. terveellekkin ihmiselle jo parin vuorokauden valvominen voi aiheuttaa psykoosin kun Rem-unijaksot jäävät väliin. Ehkä pahinta, mitä psykoosi aiheuttaa, on helvetillinen häpeäntunne toipumisen jälkeen, ja tämä häpeä voi olla ainut syy siihen, ettei elämä välttämättä koskaan palaa ennalleen, ja ensimmäiseen psykoosiin johtanut henkinen tuskakuorma vain kasvaa, ja psykoosit uusiutuvat. Tilasta käytetään nimeä skitsofrenia, mutta nykylääketiede antaa hienosti ymmärtää, että kysymyksessä on vain geneettinen sairaus, joka hoituu näppärästi popsimalla uusimpia neuroleptejä, joilla ei ole sivuvaikutuksiakaan enempää kuin raamatussa lehtiä! Uskokoon ken haluaa, minä en.

    Äänestä

Voiko sellainen ihminen olla psykoosissa, jolla on syömishäiriö ja yrittää viiltää veitsellä läskejään pois..?

Äänestä
  • Hyvinkin, jos ensin poistat kysymyksestäsi sen yrittää -sanan.

    Äänestä

  • RealPsyko kirjoitti:

    Hyvinkin, jos ensin poistat kysymyksestäsi sen yrittää -sanan.

    Teidän älytön huumorintajunne ei poista sitä tosiasiaa, että psykoosi on sairauksista v*maisimmasta päästä. Kun ei pysty erottamaan todellista epätodellisesta, kun ahdistus ja pelko on valtava ja jatkuva ja kun luulee, että koko maailma vahtaa sinua tai että maailma pyörii ympärilläsi, ollaan aika epämiellyttävässä olotilassa. Tajunta on kuin et olisi tässä maailmassa, mutta olet kuitenkin. Psykoosi on mitä on, sitä on vaikea selittää, mutta ei todennäköisesti sitä, mitä te typerässä hekumassanne luulette.

    Äänestä

  • tilitystä kirjoitti:

    Pidä depressiosi, hysteriasi, paranoiasi. Mutta älä sekoita niitä psykoosiin.

    Äänestä

  • RealPsyko kirjoitti:

    Pidä depressiosi, hysteriasi, paranoiasi. Mutta älä sekoita niitä psykoosiin.

    Hysteriaa ei suomessa nykyisin diagnosoida. Mainitsemasi paranoia on eräs psykoosin (skitsofrenian) muoto. Tällainen henkilö suhtautuu lähes kaikkeen epäluuloisesti ja mikä tärkeintä hän olettaa, että kaikki ihmiset ovat häntä vastaan ja haluavat hänelle pahaa.
    Aktivoituneen paranoia ihmisen paikka on sairaalassa eikä PC:n ääressä.

    Äänestä

  • Potkulauta kirjoitti:

    Olet tietämätön kielen käytöstä. Suomenkielisyyteen kuuluu kai se, että ihmistä voi kuvata esim. hysteeriseksi tai vainoharhoiseksi ilman sen kummempaa lääketieteellistä diagnoosia.
    Tyylitajusi on vajavainen myös. Psykoosi sana kärsii inflaation, kun sitä jatkuvasti tällä palstalla sekoitetaan hysteeriseen tms. käyttäytymiseen.

    mutta ehkä se on jonkinlaista itsesuggestiota?

    Psykoosi ei ole tahdonalainen tila.

    Äänestä

Minä menetin kerran otteeni elämästäni. Se johtui erittäin vaikeasta ja pitkäaikaisesta minuun kohdistuvasta väärinkäsittelystä. Lähihenkilö petti minua raa'asti mutta ei jaksanut siitä aiheutuvan suruni kanssa ja yritti tappaa minut.

Tämä vaaärinkäsittely antoi minulle jollain tavalla oikeuden KOSTOON. Aivoissani tapahtui jotain, joka antoi minulle "oikeuden tehdä mitä hyvänsä" - olihan minua pahoinpidelty niin raa'asti - ei millään enää ole mitään väliä. Unettomien öitteni aikan havahduin kerta toisensa jälkeen huomaten, että suunnittelin kostoa - jopa ajattelin, että minulla ON NYT OIKEUS TAPPAA se tyyppi. Onneksi olin niin voimaton ja voin niin huonosti, että päiväsaikaan unohdin öiset ajatteluni. Sainkin sitten apua kriisiini.

Luultavasti terapeuttini jollain tavalla huomioi kostonhimoni (vaikka en siitä puhunutkaan), koska hän johti ajatukseni siihen, että "kosto toista kohtaa osuu eniten omaan itseeni". Kostonhimoni olisi vahingoittanut minua vielä uudestaan.

Kriisini on ohi. Normaalisti en ole vihamielinen ja kostonhimoinen.

Olen kuitenkin kiitollinen elämälle, että sain kokea nämä ajatukset (olin psykoosissa?). Tiedän nyt että ihminen voi voida niin huonosti, että normaali ajattelutapa häiriintyy. Ymmärtämykseni rikosten takaisiin psyykkisiin sairauksiin lisääntyi.

Ymmärrän että yhteiskunnan täytyy suojautua rikollisia (psykopaatteja) vastaan sulkemalla näitä hoitoon ja vankiloihin. Tosin pelkäään, että vankiloissa istuu monta, jotka eivät ymmärrä että tekivät tai miksi tekivät nämä kammottavat rikokset. Siis, ehkä onkin niin, että kaikki rikolliset ovat sairaita.

Eihän TERVE ihminen vahingoita toisia ihmisiä/yhteiskuntaamme.

Kaikilla rikollisilla pitäisi olla mahdollisuus hoitoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

on... kirjoitti:

psykoosi? Tajuaako sen itse että jos sellainen tulee? Voiko se tulla kenelle vaan ja ihan milloin vaan? Vai "tarvitaanko" jokin mikä laukaisee sen?
Muistaako kuitenkin jälkeenpäin kaiken vaikka onkin ollut psykoosissa, niin siitä ajasta siis muistaako kaiken?
Mitä siinä niin kuin tapahtuu, käykö kuvittelemaan kaikkea, vai mitä se niin kuin tarkoittaa? Olen monesti kuullut siitä puhuttavan, ja myös omalla kohdallani joskus epäilty psykoosin mahdollisuutta (siis että voisin mennä psykoosiin, mitä ei kuitenkaan ole tapahtunut) Kiinnostaisi vain tietää siitä vähän enemmän..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu