syrjäytynytkö?

Kaikki tämä alkoi suunnilleen vuosi sitten. saattaa varmasti kuulostaa todella naurettavalta, mutta akne laukaisi minulla syrjäytymisen ja masenuksen kierteen. Tasan vuosi sitten luulin jo päässeeni aknesta eroon, kunnes yhtäkkiä naamani alkoi kukkimaan todella pahasti. Itkin tuskaisena oloasni ja tuijottelin kauhistuneena itseäni peiliin. Oli kesä ja koko kesä meni pilalle. Aloin valehtelemaan kavereilleni, että olen milloin missäkin ja siksi en voi nähdä heitä. Kauhisuin kun puhelimei soi, koska en halunnut taas kieltäytyä jostain hauskasta. Viikonloput itkin kotona muiden ollessa syntymäpäivillä tai jossain muualla...minne minutkin oli kutsuttu. Pikku hiljaa huomasin puheluiden vähentyneen ja olin siitä oikeastaan hyvin huojentunut. välillä pakotin itseni liikkeelle, koska pelkäsin että minut unohdetaan. Se oli kuitenkin minulle todella vastenmielistä ja mietibn kokoajan, miten pääsen taas kotiin. Lääkkeitä kokeilin ja mikään ei toiminut. Nyt jokunn aika sitten sain lääkkeen ja akneni on alkanut paranemaan ja iho on todella hyväsää kunnossa. Mutta minun on vieläkin vaikea lähteä ystävieni kanssa ulos, jos on jotain suurempaa tapahtumassa kuten syntymäpäivät niin päätäni särkee loppuillan, koska olen jännittänyt niin hirveästi lähtöä. Useamman kun kerran olen joutunut turvautumaan huumeisiin, muutamaan kokaiiniviivaan, jotta pääsisin liikkeelle...Tiedän, että tämä ei ainakaan ole ratkaisu. Töissä ja koulussa viihdyn, koska jotenkin he eivät odota minulta mitään. Kiitos, että jaksoitte lukea...
0200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vaiko väliaikaista? kirjoitti:

Kaikki tämä alkoi suunnilleen vuosi sitten. saattaa varmasti kuulostaa todella naurettavalta, mutta akne laukaisi minulla syrjäytymisen ja masenuksen kierteen. Tasan vuosi sitten luulin jo päässeeni aknesta eroon, kunnes yhtäkkiä naamani alkoi kukkimaan todella pahasti. Itkin tuskaisena oloasni ja tuijottelin kauhistuneena itseäni peiliin. Oli kesä ja koko kesä meni pilalle. Aloin valehtelemaan kavereilleni, että olen milloin missäkin ja siksi en voi nähdä heitä. Kauhisuin kun puhelimei soi, koska en halunnut taas kieltäytyä jostain hauskasta. Viikonloput itkin kotona muiden ollessa syntymäpäivillä tai jossain muualla...minne minutkin oli kutsuttu. Pikku hiljaa huomasin puheluiden vähentyneen ja olin siitä oikeastaan hyvin huojentunut. välillä pakotin itseni liikkeelle, koska pelkäsin että minut unohdetaan. Se oli kuitenkin minulle todella vastenmielistä ja mietibn kokoajan, miten pääsen taas kotiin. Lääkkeitä kokeilin ja mikään ei toiminut. Nyt jokunn aika sitten sain lääkkeen ja akneni on alkanut paranemaan ja iho on todella hyväsää kunnossa. Mutta minun on vieläkin vaikea lähteä ystävieni kanssa ulos, jos on jotain suurempaa tapahtumassa kuten syntymäpäivät niin päätäni särkee loppuillan, koska olen jännittänyt niin hirveästi lähtöä. Useamman kun kerran olen joutunut turvautumaan huumeisiin, muutamaan kokaiiniviivaan, jotta pääsisin liikkeelle...Tiedän, että tämä ei ainakaan ole ratkaisu. Töissä ja koulussa viihdyn, koska jotenkin he eivät odota minulta mitään. Kiitos, että jaksoitte lukea...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu