Kun sain tietää...

Kävimme ostamassa yhdessä raskaustestin, vaimoni kuukautiset tosin olivat vasta pari päivää myöhässä. Hän sanoi odottavansa vielä pari päivää ennen testin tekemistä.
Menin nukkumaan kerrankin ajoissa, vaimo jäi vielä tekemään koulujuttuja. Parin tunnin päästä hän tuli herättämään, suukotteli ja veti minut sängystä ylös. Olin ihan unenpöpperössä kun hän pyysi minua katsomaan testiä...Kuten olin vähän ajatellutkin, hän ei ollut malttanut odottaa.
Testi näytti kahta viivaa, eli ME SAAMME VAUVAN!!!
Hassu tunne, emme ole varsinaisesti yrittäneet lasta, mutta ei se nyt mikään jättiyllätyskään ollut. Vaimolla on ollut vauvakuumetta, eikä kavereiden vauvat ole kuumetta ainakaan poistaneet. Itse olisin mielummin odottanut vielä muutaman kuukauden, että hänen koulunsa olisi ehtinyt loppua, mutta mikäs siinä, niitä tulee kun on tullakseen, onneksi on vakituinen hyvä duuni...
Menimme takaisin nukkumaan, vieri viereen. Vähän ajan kuluttua rupesimme hellästi suukottelemaan, ja kohta olimmekin täynnä kiihkoa, halusimme toisiamme aivan valtavasti, vaikka edellisen kerran rakastelimme samana iltapäivänä. Uskon että puhun molempien puolesta jos sanon, että nautimme molemmat ehkä enemmän kuin koskaan, oliko sitten syynä iloinen uutinen vai mikä...
Aamulla täytyi heti mennä katsomaan testiä vielä kerran, ja kyllä ne viivat siellä vieläkin olivat. En siis ollut vain nähnyt unta,
muutama kuukausi sitten solmimamme avioliitto saa siis näillä näkymin onnellista jatkoa!
2752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sydämelliset onnittelut teille molemmille.
Toivon että kaikki menee loppuun asti hyvin.
Mukavaa joulunodotus aikaa ja muutenkin odotusaikaa kauniimpaa ei voi kuin toivoa teille :)

Äänestä

Mulla on samanlaisia kokemuksia. Mulla on suhde työkaverini kanssa ja tässä muutama kuukausi hän sanoi, että menkat on myöhässä. No me mentiin ruokatunnilla ostaan testi ja se näytti kahta viivaa eli vauva on tulossa. Vaikka vauva ei varsinaisesti oltu suunniteltu, mä olin kuitenkin tosi iloinen. Nyt ollaan muuttamassa yhteen ja menossa naimisiin. Päivä päivältä kun mä katson työkaverini pömppistä mä rakastan sitä aina vaan enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kovat piipussa ;) kirjoitti:

Kävimme ostamassa yhdessä raskaustestin, vaimoni kuukautiset tosin olivat vasta pari päivää myöhässä. Hän sanoi odottavansa vielä pari päivää ennen testin tekemistä.
Menin nukkumaan kerrankin ajoissa, vaimo jäi vielä tekemään koulujuttuja. Parin tunnin päästä hän tuli herättämään, suukotteli ja veti minut sängystä ylös. Olin ihan unenpöpperössä kun hän pyysi minua katsomaan testiä...Kuten olin vähän ajatellutkin, hän ei ollut malttanut odottaa.
Testi näytti kahta viivaa, eli ME SAAMME VAUVAN!!!
Hassu tunne, emme ole varsinaisesti yrittäneet lasta, mutta ei se nyt mikään jättiyllätyskään ollut. Vaimolla on ollut vauvakuumetta, eikä kavereiden vauvat ole kuumetta ainakaan poistaneet. Itse olisin mielummin odottanut vielä muutaman kuukauden, että hänen koulunsa olisi ehtinyt loppua, mutta mikäs siinä, niitä tulee kun on tullakseen, onneksi on vakituinen hyvä duuni...
Menimme takaisin nukkumaan, vieri viereen. Vähän ajan kuluttua rupesimme hellästi suukottelemaan, ja kohta olimmekin täynnä kiihkoa, halusimme toisiamme aivan valtavasti, vaikka edellisen kerran rakastelimme samana iltapäivänä. Uskon että puhun molempien puolesta jos sanon, että nautimme molemmat ehkä enemmän kuin koskaan, oliko sitten syynä iloinen uutinen vai mikä...
Aamulla täytyi heti mennä katsomaan testiä vielä kerran, ja kyllä ne viivat siellä vieläkin olivat. En siis ollut vain nähnyt unta,
muutama kuukausi sitten solmimamme avioliitto saa siis näillä näkymin onnellista jatkoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu