Tuli tässä mieleen kysyä teiltä vl-vanhemmat miten oikein suhtaudutte lastenne epäuskoisiin koulukavereihin. Hiljaittain keskustelin ystäväni kanssa ja hän kertoi tapauksen, jossa koulujen vanhempainillassa vl-vanhemmat olivat olleet kannoissaan hyvin jyrkkiä lastensa epäuskoisia koulutovereita kohtaan. Ajatellaanko tämänkin päivän vanhoillislestadiolaisuudessa yhä näin? Ajatellaanko epäuskoisten koulutovereiden yhä kuiskuttelevan lastenne korvaan sielunvihollisen äänellä?
vl-vanhemmille
lyysi
222568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
että "seura tekee kaltaisekseen"
Ja että '.. vähä hapatus hapattaa koko taikinan'
Siis ei turhaan neuvoja ja varoituksia ole meille annettu.
no huh huh. Tarkoitatiis kommentillasi, että epäuskoiset ovat huono seuraa, jotenkin huonompi kuin vanhoillislestadiolaiset. Ilmeisesti siis kielteinen suhtautuminen on totisinta totta edelleen.
Jos tietäisin, kuka olet niin osaisin sitten ainakin ry:llä välttää sinun seuraasi. HUH!
kierrä vain kaukaa seuraani, voit saada 'likaista' tartuntaa .. ;)
kirjoitettu ja elävä Jumalan sana, joka on meille annettu että pääsemme perille.
Itse olen koko lapsuuteni sekä nuoruuteni (edelleenkin) pyörinyt vl- ystävien kanssa. Kaikki suhtautuvat todella hyvin. Ei ole ollut mistään suunnasta mitään ongelmaa vaikka en itse lestadiolainen olekaan.
itsellänikin oli kyllä vl-ystäviä nuorempana. Kyse nyt lähinnä siitä, miten vl-vanhammat suhtautuvat lastensa epäuskoisiin koulutovereihin, ei siitä, miten itse nuoret suhtautuvat koulutovereihinsa. Kummasti kyllä vanhemmiten on hävinneet ympäriltä vl-ystävät.
Edellisellä viestilläni tarkoitin myös sitä, että ei osakseni ole tullut ainakaan minkäänlaisia ongelmia vl-ystävieni vanhemmiltakaan koskaan. Kaikki ovat ottaneet hyvin vastaan ja olen aina ilman minkäänlaista kyseenalaistamista saanut olla heidän lastensa ystävä. Nyt ikää jo yli 20 ja ystävinä pysytään edelleen. Uskon että vl-ystävät ovat niitä, jotka minulla tulee olemaankin, vaikka muut katoaisivatkin.
Kaikki lastemme ystävät ovat tervetulleita meille ja lapsemme käyvät myös ystäviensä luona (olevat eli eivät ole vl:iä/vl-perheestä)
Yleensä lapset haluavat tulla tänne meille kun on porukkaa enempi.(voi leikkiä paremmin ja saa hoivata pienempiä.näin lapset ovat kertoneet)
Itse olen sitä mieltä että se on hyvä että meidän lapset ovat ystäviä myös ei vl-perheiden lasten kanssa.Uskoisin että moni pitää sitä hyvänä asiana.
Enemmän oli ystäviä ulkopuolisista, kuin VL-piiristä. Minulla ei nuorena ollut lainkaan samalla tavoin uskovia ystäviä, jonkin asteisia kavereita oli muista joukoista, enkä heitä mitenkään erotellut. Kävimme kylässä puolin ja toisin, molemmin puolisesti kunnioitimme toistemme vakaumuksia, jotka hyvin tiesimme.
Samoin omien lasteni kohdalla, heille löytyi ystäviä myös samoin uskovista, mutta enimmät yökyläilyt olivat toisten kesken. Kuljetin lapsia vuoroin heidän vanhempiensa kanssa esimerkiksi Tallinnaan suuntautuvan koulumatkan vuoksi, minä vein molempien lapset aamuvarhain lähtevälle autolle, kaverin vanhemmat hakivat paluumatkalta. Monipuolista yhteistä toimintaa oli ja tietääkseni on lasteni lastenkin kohdalla.
Kaikkiin ulkopuolisten ystävien harrastuksiin ei tokikiaan lähdetty, mutta sen kaikki osapuolet ymmärsivät ja hyväksyivät.
Suhtautuminen epäuskoisiin koulukavereihin vaihtelee varmaan paikkakunnittain. Toisaalla kaikki lapset leikkivät toistensa kanssa, mutta toisaalla lapsille on iskostettu ”se ei ole uskovainen” -suhtautumistapa, joka sitten säätelee kaikkea toimintaa ja yhdessäoloa. Erilaisuutta korostetaan väärällä tavalla. Kaikkihan ovat ihmisinä yhtä arvokkaita.
Jotta suhtautuminen kaikkiin ihmisiin muodostuisi jo lapsena ”normaaliksi”, olisi hyvin tärkeää antaa lasten itse muodostaa ”oma maailmansa”.
Vielä 80-luvun puolivälissä Pohjanmaalla eräällä pienellä paikkakunnalla uskovaisten ja epäuskoisten kanssakäymistä kontrolloitiin ”sairaalloisella” tavalla. Löytyi ”uskovaisia”, jotka eivät hyväksyneet edes aikuisten normaalia kanssakäymistä. Kuuluisa on se tarina, jossa nainen puhutteli epäuskoista miestyökaveriaan työpaikalla ja tapasi pari kertaa työajan jälkeenkin ja samassa työpaikassa ollut ”sisar” levitteli kateuksillaan täysin perättömiä ”suhde”-juttujaan. ”Suhdehan” onkin jo sitten epäuskoisessa maailmassa tulkittuna ihan jotain muuta kuin pelkkää keskustelua. Ja työsarkaa riitti. Loppujen lopuksi juorutäti leimaantui itse.
Kaikki lapset ovat yhtä tärkeitä ja hyviä ystäviä omille lapsilleni. En lasteni vanhempana katso ollenkaan sitä että kuuluuko joku johonkin muuhun uskontoon vai uskooko mihinkään. Emme vieroksu ketään.
Tämä ei tietenkään tarkoita että kaikki näin ajattelisivat.
Vl-kristillisyydessä opetetaan, että lapsi syntyy uskovaisena tähän maailmaan riippumatta vanhempiensa uskonnollisesta vakaumuksesta tai uskonnottomuudesta, olivatpa he hinduja, zarathustralaisia, muslimeja, buddhalaisia, ateisteja tms.
Meillä vanhemmilla on vastuu kertoa myös tästä lapsillemme. Minulle särähtää pahasti korvaan, jos puhutaan epäuskoisista lapsista, ja nimenomaan pienistä, jotka varmasti ovat vielä turmelemattomassa lapsenuskossaan.
Opettajana näen paljon lapsia, joilla on avoin ja vilpitön lapsenusko, vaikka he eivät olekaan vl-kodeista. Vastaavasti vl-kodin lapsi ei välttämättä ole niitä esimerkillisimpiä luokassa, valitettavasti, vaikka toisin voisi olettaa.
sehän tässä just ihmetyttää, miksi erään koulun vanhempainillassa oli vl-perheiden vanhemmat niin voimallisesti hyökänneet epäuskoisia vastaan. Tämä tapaus on tapahnut 1990-l puolella. Kyseessä oli kyllä yläaste, mutta kai nämä samat vanhemmat käyvät siellä ala-asteenkin vanhempain illoissa. Missä vaiheessa epäuskoinen lapsi ei ole enää lapsuuden uskossa?
Koulumaailmassa vanhoillislestadiolaiset lapset käyttäytyvät luonteensa, ei uskonnollisen vakaumuksen ohjaamana, uskonnollinen vakaumus ohjaa kieltäytymistilanteissa, joissa ohjeet saadaan vanhemmilta tai soittoringiltä.(esim.teatteri tai elokuvaesitykset koulussa)
Itsekkin ala -ja yläaste iässä olin siellä menevien poikien puolella, ja ei meillä pojilla ollut juuri mitään eroja ajattelussa ala-aste iässä, oli kyseessä ev.lut perheen tai ev.lut/vl perheen lapsi. Luokan kovin ilkeydentekijä ja tappelunujakoihin osallistuja oli vl perheestä saarnamiehen poika. Ensimmäiset tupakoitsijat löytyi ala-asteella vl piireistä. Välitunnilla lähikaupasta käytiin varastamassa karkkia ja vl-pojat yleensä veivät eniten.
Monesti vl-perheiden lapsilla(pojat) tulee lapsuudessa voimakas auktoriteetin vastustus ilmiö pinnalle joka näkyy sääntöjen rikkomisen muodossa ja villitsemisenä. Samankaltainen ilmiö on havaittu poliisien lapsilla. Jossain vaiheessa,jos isä on tiukka lainvalvoja, murrosikäinen poliisin poika varmuudella tekee jonkin rikoksen irrottautuakseen/uhmatakseen isäänsä.
Lapsuudenuskon menettämisen ei ole mitään näkyvää ajankohtaa. Jotkut vl:t ovat omasta päästään järkeilleet ajankohdan 7 ikävuoden kohdalle. Tämän ikärajan ylittäneitä jotkut vl-uskoiset eivät pidä enää lapsen uskossa olevina vaan "epäuskoisina" lapsina. Pakinoitsija Leokin kirjoitti huomiota herättäneessä pieksäjäispakinassaan että yleensä alle 7 vuotiaita ei ennekään kuritettu.
Itse olen sitä mieltä että ihmissilmin ei voi määritellä lapsenuskon menettämisen ikärajaa.
Mitenkähän määriteltäisiin esim. alkuasukaskansan lapsien uskonmenetysikä kun ympärillä viidakossa ei edes ole "synnilisiin" tekoihin johtavia virikkeitä kun ympärillä on vain puhdas luonto ja sen mukaiset elintavat?
harmillista vain on se, että täysin ulkopuoliset joutuu kärsimään heidän auktoriteetin vastustamiskaudestaan. Hyvin monella kouluaikaisella ystävälläni on hirvittävän negatiivinen kuva vanhoillislestadiolaisuudesta sen vuoksi, koska he kokivat vl:n taholta niin paljon kiusaamista. Kiusatuille se on voinut tarkoittaa oman itsetunnon menettämistä ja masennusta, joka jatkuu pitkälle aikuisikään. Toisille pahan mielen aiheuttamista ei voida koskaa perustella sillä, että sattui olemaan vähän auktoriteettivastaisuutta.
Mielenkiintoinen piirre on myös se, ettei näitä vuosikausia jatkuneita kiusaamisia ole kukaan koskaan kiusatuilta anteeksi pyytänyt. Voiko kiusaaja olla puhtaalla omallatunnolla vain sen turvin, että on anteeksi pyytänyt Jumalalta? Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että kuitenkin vl-vanhemmat ovat hyökänneet vanhempainillassa kuitenkin epäuskoisten lapsia vastaan. Eikö siis vl-yhteisössä tiedosteta tätä auktoriteetin vastustus ilmiötä?
En ole vielä kerennyt koulujen vanhempain iltoihin, mutta itse en suhtaudu koulumaailaan, enkä oikeastaan mihinkään muuhunkaan toimintaan vastakkainasettelu mentaliteetilla;lestadiolaiset vastaan muu maailma ja että sen takia pitäisi olla jonkun puolella, että hän on vl-uskovainen. Tiedän kyllä vanhoillislestadiolaisten piirissä todellisia fanaatikkoja ja heidän kanssaan on hyvin vaikea toimia järjellisissä asioissa. Fanaatikon maailmankuva on me vastaan muu maailma,ja jos ei joltakin meihin kuuluvalta saa ehdotonta tukeaan itselleen, hyökkää tämä fanaatikko "väärässä hengessä" olevan kimppuun saadakseen toisen tahtonsa alle.
Vl lapset ovat syyllistyneet aina koulukiusamiseen siinä kuin muutkin. Tuskin vl:t kumminkaan ovat ylitse muiden kiusaamisessa, vaan saavat kyllä osansa uskovaisuudestaan itsekkin, mikä sekin lisä-ärsyttää joitakin voimakkaita yksilöitä. Kumminkin suurin osa vanhoillislestadiolaisista on normaalisti koulumaailmaan sopeutuvia, mutta ei kaikki. Vanhemmat ovat oma lukunsa ja olen kyllä kuullut huhuja erittäin huonosti sopeutuvista vl-vanhemmista kun heillä ei mene millään läpi se että esim. oma kullannuppa joutuu luokan levyraadissa kuuntelemaan "maailman musiikkia".
Miten muuten ihan oikeasti vanhoillislaestadiolaisessa yhteisössä tulisi suhtautua vanhoillislaestadiolaiseen fanaatikkoon. He ovat juuri niitä, jotka omien päähänpinttymien johdosta ja ehkä oman edun tavoittelussakin pahentuvat milloin mistäkin. Vaikka uskovainen arkipäivän elämässä käyttäytyisi yleisen käsityksen mukaan hyväksymättä kuitenkaan mitään väärää, ovat fanaatikot esittämässä omia hyvinkin voimakkaita päähänpinttymiään pakkomielteen tavoin ainoina oikeina tapoina toimia. Tästä ryhmästä löytyvät useimmiten myös ne, jotka paikkakunnilla sanelevat ”säännöt”. He pitävät asiaa yllä niin kauan, että saavat tahtonsa läpi.
Viisautta olisi, jos itsessään tällaisia piirteitä tunnistavat ymmärtäisivät oman ”epänormaalin kieroutuneisuutensa” ja elelisivät ihan itse omien sääntöjensä mukaan, sanomatta mielipiteitään kuitenkaan ääneen, koska mielipiteillä ei ole merkitystä ”aidon uskovaisuuden” kanssa. Kykenevätkö he kantamaan vastuun menettelyistään tuomitessaan ”väärin tekijät” ja ”väärässä hengessä” olijat. Lienee liikaa vaadittu.
Haluan entisenä vl:nä muistuttaa siitä että niin meihin ns.tavallisiin kansalaisiin kuin myös vl:siin mahtuu monenlaista ajattelijaa ja luonnetta. Minulla lapsena oli paljon ei uskovaisia kavereita ja ne hyväksyttiin kotona samalla tavalla kuin uskovaiset. Älkää välittäkö näistä ahdasmielisistä.. He olisivat sitä ilman uskontoansakin.
pitäneen paikkansa .. sinunkin kohdalla,
siis 'seura tekee kaltaisekseen'
jk. mites on käynyt sisarustesi laita ?
entä vanhempasi, käyvätkö ry:llä seuroissa ?
käynti ei tee kenestäkään uskovaista. Kautta aikojen on ollut tiedossa, että kaikki Ry:llä seuroissa kävijät eivät välttämättä ole uskovaisia. Sen sijaan uskovaisia kyllä löytyy niistä, jotka eivät välttämättä käy Ry:llä.
Monesti uskovaiset liikaa korostavat sitä, kuinka huonoa seuraa "epäuskoiset" ovat. On kuitenkin totuus, että epäuskoiset käyttäytyvät monesti huomattavasti hienotunteisemmin ja asiallisemmin kuin uskovaiset. Heiltä voi oppia jopa käyttäytymistapoja. Uskonlahja vain on se, joka erottaa.
enemmän kuin sinun valittelujasi.
Eli olen täysin eri ymmärryksessä kanssasi noista asioista joita mainitset!
.. vaikka yritätkin lievennellä /pehmitellä sanomaasi .. "välttämättä" fraasilla..