Menin aikanaan naimisiin miehen kanssa joka oli miellyttävä ja pikku hiljaa hänestä alkoi kuoriutua esiin epämiellytäviä piirteitä. Loppuaikoina ennen eroamme hän muuttui yhtäkkiä aivan kuin eri ihmiseksi. Ulkonäkökin muuttui. Entisen leppoisan näköisen miehen ennen niin kauniissa silmissä asui viha. Hiukset alkoivat lähteä, hän kasvatti parran ja muistutti sitä piirroskuvaa Aleksis Kivestä kun hän oli synkän näköinen. Hän käyttäytyi ikäänkuin olisin ventovieras,alkoi tupakoida 10 vuoden tauon jälken. Kerrankin hän tuli kotiin töistä, otti lähimmän leipäveitsen ja osoitti sillä minua ja sanoi että se olisi ainoa oikea ratkaisu minulle. Myös kerran vän väänsi rannettani ja kun voihkin kivusta, hänellä oli mairea hymy kasvoillaan.
Olin ahdistunut ja ihmeissäni eikä kukaan hänen omaisistaan uskonut eikä tukenut. Hän alkoi iskeä naisia minun kiusakseni ja käytös oli aivan holtitonta ja käsittämätöntä. Silmät olivat kuin sammutetut lamput, eli kävivät sameiksi ja ilottomiksi.
Olemme eronneet mutta en ole päässyt eteenpäin, koska en ole saanut työstettyä tätä. Se oli niin traumaattista että 20 vuoden avioliitto päättyi näin dramaattisesti. En enää uskalla solmia uutta miessuhdetta siinä pelossa että toinen onkin naamioitunut hirviö. Hän ei takuulla olisi riemuissaan, jos hänen uusi kumppaninsa saisi kuulla näistä asioista.
Osaako kukaan kertoa mistä oli kysymys? Onko kellään lähipiirissä ollut vastaavaa?
Sairastaako hän ehkä jotain mielisairautta jonka hän kykenee peittelemään ja joka saattaa puhjeta stressaavissa elämäntilanteissa? ( Meillä oli silloin iso asuntovelka)
Olin ahdistunut ja ihmeissäni eikä kukaan hänen omaisistaan uskonut eikä tukenut. Hän alkoi iskeä naisia minun kiusakseni ja käytös oli aivan holtitonta ja käsittämätöntä. Silmät olivat kuin sammutetut lamput, eli kävivät sameiksi ja ilottomiksi.
Olemme eronneet mutta en ole päässyt eteenpäin, koska en ole saanut työstettyä tätä. Se oli niin traumaattista että 20 vuoden avioliitto päättyi näin dramaattisesti. En enää uskalla solmia uutta miessuhdetta siinä pelossa että toinen onkin naamioitunut hirviö. Hän ei takuulla olisi riemuissaan, jos hänen uusi kumppaninsa saisi kuulla näistä asioista.
Osaako kukaan kertoa mistä oli kysymys? Onko kellään lähipiirissä ollut vastaavaa?
Sairastaako hän ehkä jotain mielisairautta jonka hän kykenee peittelemään ja joka saattaa puhjeta stressaavissa elämäntilanteissa? ( Meillä oli silloin iso asuntovelka)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä toinen samassa asemassa. Erona on se, että olen yhä vielä naimisissa hirviöni kanssa ja olen ollut hänen kanssaan pian 40 vuotta. Siis, onnittelen sinua, kun osasit irtautua siitä suhteesta!
Kun mieheni muuttui, en ymmärtänyt miksi. Huomasin vain suhteemme kylmentyvän. Hän hankki toisen työpaikan, joka edellytti asumista toisella paikkakunnalla. Kaikki oli järjestelmällistä hänen puoleltaan, vaikka hän yrittikin saada minut uskomaan, että työt pian olisivat lopussa siitä edelliselta työpaikalta (yritys on vieläkin käynnissä). Hän alkoi kertoilla mitä ihmeellisimpiä juttuja ja huomasin, että hänellä oli tarvetta selittää kovasti joka pienintäkin tapahtumaa. Vasta jälkeenpäin ymmärrän, että nämä selitykset syntyivät huonosta omasta tunnosta, että hän luuli että minä "tiesin jotain". Niin, niillä toisilla paikkakunnilla hän eli "poikamieselämää". Siellä oli naikkosia jos jonkin näköisä. Usein niitä naikkosia soitti kotiinkin, luultavasti ottaen selvää, oliko kysymyksessä poikamies vai eikö. Kuinka paljon täytyikin tapahtua, ennenkuin ymmärsin? Sain (alapuolen) tulehduksia, bakteereita, mutta luojan kiitos- en koskaan mitään sukupuolitautia. Lääkärini olivat ihmeissään, kun lääkkeet eivät auttaneet, vaan tulehdukset aina uusiutuivat, kun mies oli kotosalla. Kuitenkaan en mittään epäillyt. En siis tiennyt mitään hänen harrastuksistaan työpaikkakunnillaan, mutta elinhän kovin "yksin", joten päätin ottaa eron. Koska minulla oli osa lapsista vielä kotona, päätin odottaa kunnes nuorimmatkin lapset kasvavat ja muuttavat kotoa. Päätin käyttää tämän "odotusajan" opiskeluun. Se olikin hieno asia.
Kun sitten suoritin loppututkinnon, tunsin, että "nyt alkaa minun elämäni". Mitä elämä tahtoikaan minulle, mutta juuri sinä kesänä, joka oli minun viimenen kesäni "siinä talossa" ja jolloin nuorin lapsistani muuttaisi kotoa opiskelupaikkakunnalleen, avautuivat silmäni näkemään totuuden avioliitostani. Juuri kun elämäni vihdoinkin alkaisi! Ukko oli kahdenkynmmenen vuoden ajan ostanut sexiä katutytöiltä työpaikkakunnilla asuessaan. Sen viimeisen kesän jutut ilmenivät vahingossa ja hän tunnusti loputkin luulossa että antaisin anteeksi. Silmäni avautuivat. Ymmärsin nyt kylmät kohtelunsa, ymmärsin mustan katseen, lyönnit ja uhkailut.
Päätin lähteä pois heti paikalla, mutta sen huomattuan hän yritti tappaa minut. Jäin kotiin rampana kun hän taas matkusti toiselle paikkakunnalle töihin. Ymmärsin, että hän ei anna minulle eroa, koska omaisuus merkitsee hänelle niin paljon. Hän ei tule koskaan päästämään minua ulos tästä talosta, koska silloinhän hän menettää puolet kaikesta omaisuudesta, ja se on tärkeää hänelle.
Yritin etsiä töitä toisilta paikkakunnilta, että pääsisin muuttamaan kivuttomammin. Tosin voin siinä vaiheessa jo niin huonosti, että työpaikkojen etsiminen ei sujunut. Olin useilla haastatteluilla, mutta en pystynyt salaamaan, että voin huonosti. Oli myös vaikeaa saada asuntoa toisilta paikkakunnilta, koska minulla ei ollut vakituista työpaikkaa. Aloin taas opiskella, koska silloin sain muuttaa ja sain opiskelija- asunnon. Olen nyt suorittanut toisenkin yliopistotutkinnon, mutta minulla ei vieläkään ole työpaikkaa. Olen siis muuttanut kotiin taas. mHirviöni lupasi alkaa työt kotipaikkakunnalla, jos muuttaisin kottin opintojeni jälkeen. Hän on nyt sairas, ja ei varmaan kelpaa enää tyttösillekään! Lukitsen makuuhuoneeni oven joka yöksi, koska hän kerran tuli makuuhuoneeseeni minua murhamaan. En koskaan uskalla syödä hänen laittamaansa/tarjoamaansa ruokaa. Pelkään myrkytystä, koska luulen, että sellaisia yrityksiä on tapahtunut aikaisemmin. Olen monen ruokailun jälkeen tullut erittäin sairaaksi. En uskalla ajaa autoa, koska hän "korjailee" sitä joka kerta kun olen jonnekin lähdössä ja koska siinä kerran oli sellainen vika, joka olisi voinut saada auton räjähtämään. Liikun nykyään joukkoliikenteellä. Olen työtön ja riippuvainen hänestä.
Niin tämä muuttuminen mister Hydeksi, jonka huomasin jo ennen kuin tiesin mitään hänen "uusista" elämäntavoistaan. Se oli siksi, että hänellä oli toisia naisia ja hän olisi tahtonut päästä eroon minusta, mutta ei voinut tavallisen avioeron kautta, koska hän tahtoo kaiken omaisuuden itselleen. Hän ei sietänyt minua, koska olin hänen tiellään ja estin hänen "vapaata poikamieselämäänsä". Naisethan soittivat kotiin ja muutamat heistä jättivät hänen, kun saivat tietoonsa, että hän oli naimisissa.
Miksi on nainen niin sinisilmäinen, lojaali ja uskollinen, vaikka hänen tarpeitaan ei otetakaan huomioon suhteessa? Miksi emme luota vaistoomme, vaikka joka kerran palaammekin samaan pisteeseen tietäen, että huomasimme ja tunsimme sen, mutta ei ollut tarpeeksi tahtoa, että olisimme uskoneet sen todeksi. Onko tämä sinisilmäisyys luonnon suoja, että äidit viipyisivät jälkeläistensä luona, kunnes nämä selviävät itse?
painajaismaiselta! Kun erosimme, ei minulle jäänyt kuin pieni summa rahaa koska talo oli melkein kokonaan velaksi rakennettu ja siihen aikaan asuntojen hinnat olivat niin alhaalla ettei talosta saanut paljoakaan kun se myytiin. Velat maksettiin pois niin eipä siitä paljon mitään jäänyt. Parin vuoden päästä talosta olisi saanut kaksinkertaisen hinnan ja olisin saanut sillä edes jonkinlaisen asunnon itselleni. Ex-miehellä on hyväpalkkainen työ ja itse sinnittelen pätkätöissä.
En ole enää aloittanut uutta miessuhdetta koska nautin siitä että kukaan ei enää arvostele, nimittele, eikä uhkaile minua. Kukaan ei tosiaan uskonut silloin puheitani mieheni käytöksestä kun mieheni oli niin yltiömiellyttävä muita kohtaan. Anoppikin vain sanoi ettei hänen poikansa ole väkivaltainen ja että mnut täytyisi haastaa kunnialoukkauksesta oikeuteen kun olin sanonut etä miehelläni oli hullunkiilto silmissään kun osoitteli sillä leipäveitsellä. Mutta useinhan psykopaatit osaavatkin olla miellyttäviä muiden silmissä. Eli loistavat näyttelijänlahjat!
Pienellä rahalla sinnittelen, lapset ovat jo pois kotoa, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos vielä uskaltaudun antamaan onnellekin tilaisuuden. Paljon se kuitenkin vaatii koska on niin hyväksikäytetty olo.
Kunpa sinäkin löytäisit onnellisen ratkaisun elämääsi. Jaksamista!
Hyvinvoiti on paljon tärkeäpää kuin omaisuus.En minäkään paljoa tarvitse materialisuutta, kunhan vain on katto pään päällä ja vähän ruoka- ja vaaterahaa. Luulen, että en pääse hengissä ulos tästä talosta. Hän ei tule suostumaan jätetyn rooliin.
Ajoittain viihdynkin. Päasia on että viihdyn hyvin itseni kanssa. Ymmärtämykseni hänen luonteestaan ja sairauksistaan tuntuu joskus rakkaudelta. Tosin se ei ole sitä rakkautta, jota on miehen ja naisen välillä, vaan ihmisrakkautta. Ponnistelen, että osaisin pitää "rakkauden" ja "säälin" tunteet erossa.
Olemme kohteliaita toisiamme kohtaan. Uusi mies ole enää toivelistallani. Voi olla että sattuisi vain vieläkin sairaampi osalleni. Enhän nähnyt sitä pinnan alla edelliselläkään kerralla.
Nyt elämme molemmat yksin vaikka olemmekin kaksi saman katon alla. Luultavasti elämä yrittää opettaa jotain minulle - ehkä hänellekin.
Kiitos onnen toivotuksista. Sitä samaa sinullekin!