Kyse on aina vain ja ainoastaan tulkinnasta, joten kukaan täällä maan päällä ei pysty varmaksi sanomaan, onko se oma raamatun tulkinta ainoa oikea. Joten vl:t, jättäkää tuo kiihkoilu asian suhteen ja myöntäkää se, että teidän raamatun tulkintanne on vain yksi monien satojen tulkintojen joukossa.
Raamatun
tulkinnasta
8577
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Raamattua tosiaankin tulkitaan jokaisessa eri kristillisessä yhteisössä eri tavalla. Tämä tuntuu olevan kipukynnys ihmisille myöntää, että yhtä tulkintaa ei oikeastaan ole.
myönnän kyllä, että on minia eri tulkintoja. Kuitenkin Raamatussa on vain yksi ainoa oikea usko ja oikea oppi. Kaikki muut ovat vääriä. Niin on tänäänkin; on vain yksi oikea usko ja oppi. Pyhä Henki opettaa vain yhdellä tavalla. Kaikki muut ovat yhä vääriä.
Minä puolestani olen kanssasi jyrkästi eri mieltä (siis erimielinen); sama asia voidaan opettaa useilla tavoilla. Tuskinpa pedakomiikassakaan muutoin olisi kasapäin erilaisia oppimiskäsityksiä.
"Pedakomiikassa" voi toki olla useita eri opettamisen tapoja. Mutta eihän matematiikassakaan yhdellä opetusmenetelmällä ole 2 2=4 ja toisella menetelmällä 2 2=5.
Raamattuakin selitetään monella tavalla, erityisesti kun otetaan yksittäinen jae, jolla halutaan tukea omaa käsitystä.
Mutta se oikea Raamatun tulkinta avautuu Pyhän Hengen vaikutuksesta. Silloin kun Raamattua sellitetään Raamatulla. Eli monista tekstikohdan tulkinnoista hyväksytään se, joka ei ole ristiriidassa muiden tekstikohtien kanssa.
julista pajatson pelaamista, ovat saatanasta.
että se oman "porukan" tulkinta on aina ja vain oikea? Kyllä kai jokainen "porukka" voi erehtyä ja taas oppia erheestään. Siinä minusta SRK ei ole muita kummempi. Vai mitä mieltä olet Weha?
silti, että SRK:n pitäminen erehtymättömänä näytti pimeän puolensa 70- ja 80-luvuilla, jolloin SRK keksi kyseenalaisen henkiopin "puhdistaakseen puimatannertaan" kuten silloin sanottiin. Kun SRK puhdisti puimatannertaan, jälki oli varsin rumaa.
Kova henki, kuiva henki, hempeyden henki, maailmanhenki, isäntähenki, kilpailuhenki, kososlainen henki, maailmanrakkauden henki jne... Nämä kaikki ihmisissä asuvat "henget" temmattiin tuulesta ja niitä korvasyyhyllä saarnattiin. Ihmisissä väitettiin olevan milloin mikäkin henki ja siitä piti tehdä julkinen parannus vaikka itse ei ollut mitään ylimääräistä henkeä koskaan nähnytkään...
Se, että SRK jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin korvakorujen, hiusmuodin, parran tms perusteella on yhtälailla harhaoppi kuin vääräksi myönnetty "henkioppi".
joka näin tekee?
"Silloin kun Raamattua sellitetään Raamatulla. Eli monista tekstikohdan tulkinnoista hyväksytään se, joka ei ole ristiriidassa muiden tekstikohtien kanssa."