Pieruja

Olut on käymistuote. Keskioluen valmistuksessa käyminen on keskeytetty, jottei alkoholiveron raja ylittyisi. Elimistöön joutuessaan hapan olut (ph 4,2) jatkaa käymistä, polttoaineenaan hiiva, sokeri, mallasohra ja humala. Sivutuotteena, käymisen tapahtuessa vielä paksusuolessa, jokainen olutlitra tuottaa
elimistössä noin kolme (3) litraa suolistokaasuja, mm metaania.
Elimistöstä se poistuu lähintä vapaata tietä, eli peräaukosta, 1-2 dl ponnekaasuannoksina, eli pieruina. Humaltunut ihminen harvoin asiaa edes itse huomaa. Samasta syystä niin monet sammuneet ovat tehneet tarpeet housuihinsa. Metaani on myös kasvihuonekaasu !
211397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kerrankin asiallista informaatiota maapallon tulevaisuuteen vakavasti liittyvästä proplematiikasta. Tuli mieleen että minkä verran valtio käyttää alkoholiverojen muodossa saamiaan tuloja asian tutkimiseen. tosin pitää myös muistaa se että teollisuudella menee nykyään oikein hyvin koska päästökauopoissa jäätiin plussan puolelle koska kehitysmailla ei ole ollut varoja eikä tietämystäkään teollisuuslaitostensa päästöjen rajoittamiseen.

Kun sellutehdas haisee sanotaan että "raha haisee" kun puliukko joka pitää kansantaloutta pystyssä haisee sanotaan että "puliukko haisee" Jokin ristiriita asiassa on.

Mutta se on otettava myös huomioon että valtiovallan toimesta ollaan kovasti panostettu nimenomaan uusiutuvien polttoaineiden tutkimiseen. Käytännössä siis tentun viljelyyn. Aino ongelma asiassa on kuulemma se että suomen peltopinta.alat eivät riitä kattamaan maan nykyisin käyttämän fossiilisten polttoaineiden osaa. Ja jossakinhan sitä pitäisi ruistakin kasvattaa.

mielenkiintoisia näkökohtia kaikkinensa tuli mieleen!

Äänestä

Kiitos asiallisesta infosta. Nyt minäkin käsitän, että kohdallani ei ole pelkästään kysymys laktoosi-intoleranssista. Olen saanut ihmisarvoni takaisin, - en ole hulttio, vaan kemialliset reaktiot tekevät omaa hommaansa.

Vielä kysyisin, että, miksi kiljua juotuani, saan aina ripulupaskat housuihini. Muija motkottaa pyykkiä seuloessaan aina samasta asiasta. Ryyppyputken jälkeen ostan kyllä uusia kalsareita nipun kotiinviemiseksi, mutta silti...

Kiitos kun kuuntelitte.

Äänestä

miksi siiderimainoksissa ihmiset kohoavat ilmaan. Ole siinä nyt sitten trendikäs ja menevä !

Äänestä
  • Sain makeet naurut
    Pärisee se perä mullakin, ompahan edes jotain toimintaa.

    Äänestä

  • Niklas kirjoitti:

    Sain makeet naurut
    Pärisee se perä mullakin, ompahan edes jotain toimintaa.

    Parempi päristä kuin kivettyä. :)

    Äänestä

Jännä juttu. Piereskelen niin penteleesti vieläkin, vaikken ole juonut kaljaa tai alkoholia yleensäkään neljään vuoteen! Ei kai se (enää) voi kaljasta johtua, vai voiko?
En tosin pasko housuuni, enkä paskonut juodessanikaan.
Kannattaisiko myydä tuotos jollekkin voimalaitokselle? Ehkä, sillä potkua pieruissani on...

Äänestä

edes alapää pelaa jos yläpää on tyhjää täys.

Äänestä

hauska viestiketju! :D
Pitäisi kehittää pierunkerääjä, joka kiinnitettäisiin vyöhön ja letku persaukkoon.
Saataisiin valtavasti arvokasta metaanikaasua talteen koska Suomessa juodaan paljon olutta!

Äänestä
  • Mitkä valtavat voimavarat meillä onkaan ihan omasta takaa tässä maassa.
    Kuka sanoikaan, ettei juopoista ole mitään hyötyä.

    Suomi uuteen nousuun.

    Äänestä

Tyttöystäväni oli ollu kauppareissulla miehensä kanssa.
Niin ja tällä tyttöystävällä oli kamala rapula päällänsä.
Mies oli jäänyt odottelemaan autoon siksi aikaa, ku ystäväni oli piipahtanut kaupassa.

Kaupasta palattuaan ystäväni oli menny autoon ja päästänyt oikein pitkän, pörisevän pierun.
Sitte hän oli huokassu helpottuneena ja tuumannu, että kylläpä helpotti.

Vierelle kurkattuaan hän oli huomannu, että on vieraassa autossa ja aivan outo ukko istui vieressä.
Naama punasena oli pompannu autosta ulos ja juossu kauppaan takas ostamaan hiusväriä.

Et näinkin voi käydä.

Äänestä
  • siis voiko oikeesti olla niin BIMBOJA ihmisiä että ne menee väärään autoon?????????

    Äänestä

  • rainerik kirjoitti:

    siis voiko oikeesti olla niin BIMBOJA ihmisiä että ne menee väärään autoon?????????

    Voi minäkin olen pari kertaa ollu niin ajatuksissani, että avannut jo vieraan auton oven, mut en onneksi ole istumaan menny.
    Meikäläiselle riittää, ku on samanvärinen auto, merkistäkään ei niin väliä.

    Mut on toi pierutapaus kyllä aika nolo, kyllä kantsii hieman kattoa ympärilleen ennenkuin päästelee.

    Äänestä

Olutjuopot piereskellessään ovat osaltaan vastuussa maapallon ilmaston lämpenemisestä, hurrikaaneista, tulvista, aavikoitumisesta ja monista muista luonnon häiriöistä pärisyttäessään alvariinsa ilmakehään kasvihuoneilmiötä kiihdyttävää metaania.
Eikö heillä ole mitään yhteiskuntavastuuta ja huolta lapsiensa tulevaisuudesta?
Ehdotan puolueessani, että oluen verotus nostettaisiin niin korkealle, että möhömahaisten olutsieppojen on pakko siirtyä juomaan vain terävää viinaa, jolloin tutkitusti metaanipäästöt saadaan alhaisemmiksi.
Yhteiskunnan on ryhdyttävä heidän osaltaan pakkotoimiin, kun olutpöhnässään nuo möhömahat eivät tunne vastuutaan.
Yksi ratkaisumalli olisi ehkä se, että lailla näille kaljasiepoille määrättäisiin pakolliseksi tupakansytytin, jota olisivat velvollisia käyttämään peräsilmänsä läheisyydessä metaanipäästöjensä aikana. Näin ilmakehään pääsevä metaanimäärä saataisiin vähennettyä.

Äänestä
  • Aivan oikein! Kaljalle reippaat ympäristöverot ja kaljanjuonti päästökaupan piiriin. Panimojen olisi ostettava päästöoikeuksia ja oluen hinta nousisi väistämättä.

    Kaljanjuojat ajelevat usein myös autoillaan marketteihin kaljatarjousten perään ja näin samalla piereskellessään aiheuttavat myös turhia liinnepäästöjä.

    Kaiken tämän lisäksi kaljanjuonti kusettaa. Kaljoittelijat käyttävät virtsailleessaan myös turhaa talousveden kulutusta huuhdellessaan WC;n.


    Kaljan jounti pilaa maapallomme ennen pitkää elinkelvottomaksi. - Kaljoittelijat vastuuseen.

    Äänestä

julkisiin kulkuvälineisiin,pilaavat ilman.

Äänestä
  • valtavasti halpoja parfyymeitä käyttäville naisille!

    Uskomaton lemu ja ympäristöhaitta. Sitäpaitsi koska eläinkokeitten elukat kuolee kokeisiin niin miksi annostus on niin pieni että parikin kalpamarketista hajunsa ostanutta keski-ikäistä luuseria kuitenkin pystyy pilaamaan koko sporan hengitysilman?

    Urea ja lanta ovat kuitenkin luonnontuotteita.

    HAH

    Äänestä

  • kielto etenkin kirjoitti:

    valtavasti halpoja parfyymeitä käyttäville naisille!

    Uskomaton lemu ja ympäristöhaitta. Sitäpaitsi koska eläinkokeitten elukat kuolee kokeisiin niin miksi annostus on niin pieni että parikin kalpamarketista hajunsa ostanutta keski-ikäistä luuseria kuitenkin pystyy pilaamaan koko sporan hengitysilman?

    Urea ja lanta ovat kuitenkin luonnontuotteita.

    HAH

    näin on!

    Äänestä

  • kielto etenkin kirjoitti:

    valtavasti halpoja parfyymeitä käyttäville naisille!

    Uskomaton lemu ja ympäristöhaitta. Sitäpaitsi koska eläinkokeitten elukat kuolee kokeisiin niin miksi annostus on niin pieni että parikin kalpamarketista hajunsa ostanutta keski-ikäistä luuseria kuitenkin pystyy pilaamaan koko sporan hengitysilman?

    Urea ja lanta ovat kuitenkin luonnontuotteita.

    HAH

    Kaljan kohdalla ei ole kysymys hajuhaitoista, joita kieltämättä voimakkaat parfyymitkin aiheuttavat. Kysymys on kaljoittelun aiheuttamista kasvihuone (metaani)päästöistä ja maapallon kohtalosta. Alä sotke asioita.

    Äänestä

Ei tuu vaikka pillillä imis.

Äänestä

Iloisesta perseestä ei voi tulla alakuloisia pieruja. Iloitkaamme siitä.

Äänestä

Kysymys ei ole mistään metaanikaasupäästöistä, vaan pahat henget poistuvat ihmisestä samalla karmeasti kiljuen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


oluesta kirjoitti:

Olut on käymistuote. Keskioluen valmistuksessa käyminen on keskeytetty, jottei alkoholiveron raja ylittyisi. Elimistöön joutuessaan hapan olut (ph 4,2) jatkaa käymistä, polttoaineenaan hiiva, sokeri, mallasohra ja humala. Sivutuotteena, käymisen tapahtuessa vielä paksusuolessa, jokainen olutlitra tuottaa
elimistössä noin kolme (3) litraa suolistokaasuja, mm metaania.
Elimistöstä se poistuu lähintä vapaata tietä, eli peräaukosta, 1-2 dl ponnekaasuannoksina, eli pieruina. Humaltunut ihminen harvoin asiaa edes itse huomaa. Samasta syystä niin monet sammuneet ovat tehneet tarpeet housuihinsa. Metaani on myös kasvihuonekaasu !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu