onko elämän loppuminen

Olen niin ahdistunut ja piinallisten mielikuvien sekä vihantunteen kyllästämä etten jaksa enää kuin maata sängyssä. Mies pettää (petti enkä usko lopettaneen vaikka toista vannoo) ja palvoo toisia naisia, mutta haluaa jostain ihmeen syystä olla kanssani.

Älkää sanoko että pihalle mies ja uusi elämä pystyyn. En kykene siihen ja jaksa. Nuo yllämainitut ajatukset eivät lähde päästä millään enkä jaksa enää elää niiden kanssa, siksi olen tänään harkinnut todella lopettaa elämisen. Tiedän että se on loppujen lopuksi itsekästä mutta en enää JAKSA eikä ajatukset poistu, näen ne kaksi tai (tai jotkut muutkin) voitonriemuisina miehen sylissä. En jaksa edes ajatella pakkaamista tai poislähtöä, olen kiinni noissa mielikuvissa ja en pääse niistä, tiedän sen. Tätä on jatkunut jo pitkään... Vaihtoehtona on joko kitua pois hiljaa tai tehdä kerralla loppu.
9987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hei pieni ystäväni :)

Olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Tunsin, etten enää jaksa elää. Ajattelin lähes koko ajan erilaisia tapoja lopettaa kaikki.

Tiedätkö, sinun ei tarvitse jäädä siihen petturiin kiinni. Vaikka sinulla ei nyt olisikaan ketään parempaa näköpiirissäsi etkä jaksaisi uskoa siihen, että sellaisen miehen vielä löydät, sinuakin varten on olemassa joku. Kun aika kuluu, hän tulee elämääsi ja tekee sinut onnelliseksi.

Uskon sen, että olet nyt voimaton etkä jaksa ajatella huomista. Mutta sinä pystyt vielä nousemaan tuosta, aivan varmasti pystyt! Et saa antaa tuollaisen sadistin pilata sinun elämääsi. Sinä nouset tuollaisen yläpuolelle, eikö? Löydät onnen ja ihmettelet myöhemmin, mitä oikeastaan näit siinä petturissa.

Pidä itsestäsi huolta. Hoida särkynyttä sydäntäsi. Anna ajan kulua.

Äänestä

Rakas ihminen, olet saanut elämän lahjan, olet kohdannut väärän ihmisen ja sitoutunut häneen. Sinulla on onni oventakana, avaa ovi ja sulje se lopullisesti tietäen että Sinua odottaa ihminen joka rakastaa Sinua ja ei petä Sinua. Nyt elät väärän ihmisen kanssa joka pitää Sinua "vankinaan". On ihmisiä jotka ovat rakastumisentunteen vankeja ja tarvitsevat hoitoa, jos olet tehnyt parhaasi ja antanut kaikkesi tälle pettäjälle ei hän ole rakkautesi arvoinen. Kenenkään ei tarvitse uskoa valheita eikä elää koko elämäänsä vain odottaakseen että kyllä siitä miehestä vielä jotain jää minullekkin. Ota mies joka on vain sinun; kokonaan. Ystävä hyvä, Sinä saat sellaisen.

Äänestä

Hei nimimerk. elämän loppuminen ainoa vaihtoehto,

Mitä Sinulle tänään kuuluu? Uskon täysin, ettet jaksa vielä lähteä suhteestasi pois ja alkaa muutenkaan toimimaan. Kyllähän tuollainen pettymys, jonka olet joutunut läheiseltäsi, rakkaalta ihmiseltä kokemaan, vie elämältä pohjan pois ja lamaannuttaa. Älä tunne voimattomuudesta ja tekemättömyydestä syyllisyyttä, kyllä sinä voimat muutokselle saat vielä jossakin vaiheessa, kun olet siihen valmis. Mutta toivon todella, ettet tekisi itsellesi mitään pahaa. Kyllä sinä vielä siitä tokenet, kun aika kuluu ja saat taas voimia. Yritä nyt vain jaksaa, näe ihmisiä, jotka ovat Sinulle tärkeitä ja elä päivä kerrallaan. Jotkut päivät ovat varmasti todella vaikeita, jolloin haluaisit löytää muun ratkaisun, mutta jaksa vain selviytyä päivästä toiseen.

Elin itsekin jossakin vaiheessa elämäntilanteistani johtuen aikaa, jolloin kaikki oli mustaa ja halusin kuolla. Elämälläni ei ollut mitään merkitystä, kaikista tärkein oli pois pyyhkäisty. Mutta jotenkin sitä vain niiden mustien päivien joukkoon tuli niitä valonpilkahduksiakin. Voi, että miten mukavalta ne tuntuivat. Nyt niitä ei edes enää samanlailla koe ja näe, ihmeellinen tämä ihmismieli, kun elämän tasapainottuessa sitä ei pysty samanlailla kokemaan ja aistimaan. Mutta se, että jaksat vain pahimman yli, kyllä kannattaa. Omalta kohdaltani voin sanoa, että olen tälläinen vahvan puolen ihminen juuri niiden elämän vaikeiden koettelemusten takia. Ne ovat olleet kyllä erittäin kasvattavia. Luulen, että kohdallani selviytymisessäni auttoi se, että ajattelin kuitenkin syvällä sisimmässäni, että perkele minähän näytän, että selviydyn ja, mihin pystyn, pusken vaikka läpi harmaan kiven. Yritä Sinäkin ottaa kyseistä asennetta peliin. Näytä miehellesi ja hänen naisseikkailuilleen, että piru vie, minua ette lannista! Selviydy, Sinä pystyt siihen!

Tuon lauseen kirjoitettuani itselleni tuli täysin varma tunne selviytymisestäsi. Joka tapauksessa lähetän Sinulle ajatuksen keinoin voimia, kaikkea hyvää elämääsi jatkossa!

Äänestä
  • Edelliset kirjoittajat,lohduttivat kaikenaikaa sillä,et kyllä löydät uuden miehen,ihanan/uskollisen jne Ikäänkuin uuden rakkauden bongaaminen olisi ainoa elämämisen ehto ja päämäärä....
    Kyllä elämä voi eheytyä yksinkin.
    Liikun kanssasi samoilla linjoilla,et puhunut viestissäsi,uudesta löydöstä,yksinkin elämä maistuu,kaiken pahan kokemisen jälkeen.

    Äänestä

  • anniesteri kirjoitti:

    Edelliset kirjoittajat,lohduttivat kaikenaikaa sillä,et kyllä löydät uuden miehen,ihanan/uskollisen jne Ikäänkuin uuden rakkauden bongaaminen olisi ainoa elämämisen ehto ja päämäärä....
    Kyllä elämä voi eheytyä yksinkin.
    Liikun kanssasi samoilla linjoilla,et puhunut viestissäsi,uudesta löydöstä,yksinkin elämä maistuu,kaiken pahan kokemisen jälkeen.

    Sinun ei todellakaan tarvitse kärsiä sellaisen miehen rinnalla. Hän ihan selkeästi elääkin omaa elämäänsä mutta kahlitsee sinut niin ettet sinä voi elää omaasi. Hän ei varmaankaan tee sitä ilkeyksissään, voi olla ettei hän ole sinut itsensä kanssa, ei tiedä mitä elämältään haluaa. Et varmaankaan voi häntä auttaa, eikä ole tarkoituskaan nythän olette osapuolet parisuhteessa.

    Sinun Hyvä Ystävä on itse tehtävä valinta ja vain sinä itse siihen voit vaikuttaa. Kuuntele sydämmesi ääntä; haluatko elää tuollaisen miehen rinnalla ja kärsiä. Vaikka rakastaisitkin häntä ja hän sinua. Tuoko suhteenne teille molemmille tyydytystä??

    Voimia Sinulle.

    Äänestä

Hei sinulle,

ehkäpä bachin kukkatipoista voisi olla sulle apua. Kukkauutteita on 38, myös toivottomuuteen ja luovuttamisentunteeseen, esim. gentian, gorse, sweet chestnut, wild rose. Kukkauutteita voit käyttää jopa viittä samanaikaisesti. Mulla ovat auttaneet tosi hyvin, niitä saa luontaistuotekaupoista. Jos kiinnostaa, niin voit vaikka netissä käydä katsomassa mitkä kukkauutteet sopisivat tilanteeseesi. Suomalaisista kukkatipoista "aputipat" ovat hyvä apu kriiseihin, pahaan oloon, vaikeisiin elämäntilanteisiin.

Kaikkea hyvää ja voimia ja viisautta.

Äänestä

Hei! Olen ollut samassa tilanteessa, piristy vaikka se on varmaan vaikeaa. Olet varmaan ihana ihminen, Mene puhumaan jollekkin läheiselle ihmiselle tms.Ota etäisyyttä pahalta tuntuvista asioista, sen pitäisi auttaa.Tosin siihen menee ehkä kauankin aikaa.Minä piristyin ainakin, ja nyt elämä hymyilee taas, Voimia sinulle nimim. Kesä.

Äänestä

Löysin kerran tarinan joka on puhuttanut minua monta kertaa elämässäni.Mies puhui Jumalalle ja katseli elämänsä filminauhaa edessään.Kuvassa oli kahdet jalanjäljet hiekassa mutta kun tuli vaikeita kivisiä polkuja näkyi maassa vain yhdet jäljet.Mies ihmetteli ja kysyi Jumalalta miksi jätit minut yksin aina vaikeimmilla hetkilläni.Jumala sanoi-ne olivat minun jälkeni silloin minä kannoin sinua.Älä luovuta !Sinä et ole yksin.Enkelit sinua kantakoot läpi kivikkoisen tiesi ja tuokoot vihreälle niitylle lepäämään ja virvoittavan veden tykö juomaan elämän lähteestä.Sinun henkesi on heikko ja uupunut.Odota ja luota Hän saa puuttua nyt sinun elämääsi ja antaa uuden suunnan.lepää hänen käsivarsillaan.hän ei jätä sinua eikä hylkää sinua.Huuda avuksesi Herraa hädän päivänä niin hän kuulee sinua!!

Äänestä

älä tee sitä!
minullakin on melkein saman laisia kokemuksia.
olin 6v kihloissa jossa mies petti mua sen mikä kerkesi.erosin syksyllä .meinasin tehdä silloin itsarin ja onnistuinkin siinä melkein,yksi nainen juttelin mun kanssa ja sai minut ajatelemaan elämääni toiselta kanttilta.nyt olen serustellut 2viikkoa miehen kanssa joka vilkuilee toisia naisia jo nyt ja kun olen hänen rinnallaaan ,es tekee todella pahaa,eilen se ilkeili koko päivän.mä itkeä pillitin...mä rakastan ekkua.jos meidän suhde menee poikki enää varmaan kestäisi sitä surua. haluaisin että sinä kirjoittaist minulle pian,olisi kiva vaihtaa mielipiteitä.älä tee mitään itsellesi.sinä olet arvokas ihminen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ainoa vaihtoehto kirjoitti:

Olen niin ahdistunut ja piinallisten mielikuvien sekä vihantunteen kyllästämä etten jaksa enää kuin maata sängyssä. Mies pettää (petti enkä usko lopettaneen vaikka toista vannoo) ja palvoo toisia naisia, mutta haluaa jostain ihmeen syystä olla kanssani.

Älkää sanoko että pihalle mies ja uusi elämä pystyyn. En kykene siihen ja jaksa. Nuo yllämainitut ajatukset eivät lähde päästä millään enkä jaksa enää elää niiden kanssa, siksi olen tänään harkinnut todella lopettaa elämisen. Tiedän että se on loppujen lopuksi itsekästä mutta en enää JAKSA eikä ajatukset poistu, näen ne kaksi tai (tai jotkut muutkin) voitonriemuisina miehen sylissä. En jaksa edes ajatella pakkaamista tai poislähtöä, olen kiinni noissa mielikuvissa ja en pääse niistä, tiedän sen. Tätä on jatkunut jo pitkään... Vaihtoehtona on joko kitua pois hiljaa tai tehdä kerralla loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu