En tiedä mistä alottaisin. Kaikki tuntuu kaatuvan päälle. On niin vaikea selittää, mutta yritän kuitenkin.
Olen parikymppinen kahden lapsen äiti. Mieheni opiskelee ja olen päivisin yksin lasten kanssa. Usein 10h/pv. Jos joskus olen jossain käymässä (esim aamupäivän poissa) mieheni ei ole tehnyt yhtikäs mitään kotona. On sängyt levällään, lapset yövaatteissa, aamuvaipat ehkä vaihdettuna. Mutta luultavasti jo kakat housuissa.. On NIIIIIN väsyttävää että minulle lankeaa KAIKKI lapsiin ja kotitalouteen liittyvät työt. Keskinäinen suhteemme on myös ihan päin p:tä. Joka päivä riitelemme, usein monenmonituistakin kertaa.. sitten on itsellä pinna niin kireällä että tulee joskus vähästä suututtua lapsillekin joka ei tietenkään ole heitä kohtaan oikein. Psykologilla olen muutaman kerran käynyt mutte nyt kesälomalla sekin.
Tuntuu että EN ENÄÄ JAKSA... Ketään sukulaisia/ystäviä ei asu mailla halmeilla että vois hoitoon viedä edes joskus. Nuoremman jälkeen (11kk) emme ole käyneet kahdestaan MISSÄÄN mieheni kans. En jaksa tällaista elämää... kertokaa viisaammat jos ootte selvinny, MITEN?
Olen parikymppinen kahden lapsen äiti. Mieheni opiskelee ja olen päivisin yksin lasten kanssa. Usein 10h/pv. Jos joskus olen jossain käymässä (esim aamupäivän poissa) mieheni ei ole tehnyt yhtikäs mitään kotona. On sängyt levällään, lapset yövaatteissa, aamuvaipat ehkä vaihdettuna. Mutta luultavasti jo kakat housuissa.. On NIIIIIN väsyttävää että minulle lankeaa KAIKKI lapsiin ja kotitalouteen liittyvät työt. Keskinäinen suhteemme on myös ihan päin p:tä. Joka päivä riitelemme, usein monenmonituistakin kertaa.. sitten on itsellä pinna niin kireällä että tulee joskus vähästä suututtua lapsillekin joka ei tietenkään ole heitä kohtaan oikein. Psykologilla olen muutaman kerran käynyt mutte nyt kesälomalla sekin.
Tuntuu että EN ENÄÄ JAKSA... Ketään sukulaisia/ystäviä ei asu mailla halmeilla että vois hoitoon viedä edes joskus. Nuoremman jälkeen (11kk) emme ole käyneet kahdestaan MISSÄÄN mieheni kans. En jaksa tällaista elämää... kertokaa viisaammat jos ootte selvinny, MITEN?
Vastaukset 12
Vanhimmat
"...mieheni ei ole tehnyt yhtikäs mitään kotona."
Älä missään nimessä tee kotihoidontuen houkuttelemana muodikkaasti kolmatta (ja neljättä) lasta. Hanki itsellesi opiskelu- tai työpaikka ja vie lapsesi kunnalliseen päiväkotiin. Kotiäitinä ei enää nykyään tarvitse olla edes lasten ollessa pieniä.
"Ketään sukulaisia/ystäviä ei asu mailla halmeilla että vois hoitoon viedä edes joskus."
Vaikka asuisikin, eivät he silti välttämättä suostuisi hoitamaan. Nykyajan henkeen kuuluu sosiaaliviranomaisille kanteleminen. Apua lastenhoitoon ei ympäristöltä nykyään hevin heru vaan äidin jaksamattomuudesta ja sen seurauksista raportoidaan herkästi sosiaaliviranomaisille.
liikaa, miehesi !
mietipä miten yksinhuoltajaäidit pärjäävät, heitä on
Suomessa paljon.
"...mietipä miten yksinhuoltajaäidit pärjäävät, heitä on Suomessa paljon."
Yksinhuoltajuus lisää merkittävästi riskiä päätyä toimeentulotukiasiakkaaksi ja pienten lasten yksinhuoltajat ovat usein *erittäin* väsyneitä. Karvas totuus on se, että yksinhuoltajaäideillä on vaikeaa erityisesti niissä yksinhuoltajaperheissä, joissa lapsia on enemmän kuin yksi ja lapset ovat pieniä.
No joo..siis olen yksinhuoltaja.
Avioliitosta jäi neljä lasta jotka yhteis-
huollossa.Lapset erotessa neljä vuotta sitten
vanhin 5.v.melkein 4.v ja 3.v ja pikkasen
pikkasen päälle 1.v.
Yksi iso asia oli eron syynä että minä sain
tehdä suurimman osan kotitöistä..jäi meinaa
saunapuutkin minun kontolle.
Erosta pari vuotta sain viidennen lapsen
josta minulla yksinhuoltajuus.
Mutta se miksi lähdin kirjoittamaan tätä..
erosta nyt reilu neljä vuotta ja koskaan
en ole ollut niin väsynyt kun avioliiton
aikana..
Tiedän kyllä joitain tutuja jotka ovat väsy-
neitä ja eivät saa kotia pidettyä kunnossa
vaan kodinhoitaja käy siivoamanssa ja ruokaa
laittamassa..ja sossusta haetaan rahaa..
Kyllä he sitten jaksavat istua netissä puoli
yötä ja leipoa pannukakuista pulliin...
Minä harvoin olen käynyt toimeentuloa
hakemassa vaikka pienillä tuloillani sen
saisinkin vaikka joka kuukausi..
Toisin sanoen mulla on pieniä lapsia monta
minun elämä ei ole vaikeaa.. enkä
myöskään ole päivisin väsynyt kun
energiansa kohdistaa sinne mihin tarvii
eikä ylimääräisiin tekemisiin..
tuo kellokin näyttää jo olevan suhteellisen
paljon..hyvät yöt
1. Tärkeintä varmaan on miettiä, mitä juuri Sinä haluat elämältä ja onko se mahdollista miehesi kanssa. Keskustelkaa ja olkaa rehellisiä. Miehesikään ei voi tietää, jos et sano suoraan. Anna hänelle mahdollisuus ja koko perheelle mahdollisuus.
Jos tuntuu vielä mahdottomalta/toivottomalta:
2. Jätä "turhat" hommat toistaiseksi tekemättä: imurointi, sänkyjen sijaamiset, pölyjen pyyhkimiset jne. Sellaiset hommat, mistä ei ole kenellekään mitään terveydellistä haittaa/kärsimystä, vaikka jäävät tekemättä.
3.Kerro miehellesi, että olet väsynyt ja hänen pitää hoitaa ainakin omat kamppeensa kuntoon, jos sinä hoidat lasten, esim. pyykit, ruokailut ym. Älä pese miehesi vaatteita ja tee ruokaa niin vähän, että siitä ei riitä miehellesi.
4. Olisi ehkä tosi järkevää miettiä sitä omaa opiskelua tai työtä, niin voisit laittaa lapset hoitoon? Tai onko tarjolla MLL:n hoitotoimintaa, jonne lapset voisi viedä pariksi tunniksi, kun äiti käy lenkillä? Tai vaan huilaa kotona?
Lopuksi: Koita pinnistellä. Elämä on joskus tosi rasittavaa. Mutta toisaalta lapset ihan oikeasti ovat pieniä aika vähän aikaa elämästään. Muutaman vuoden päästä he jo haluavat esim. yökylään omien kavereiden luo... Jos yhtään lohduttaisi?
Mutta mutta.
Se on jo naurettavaa jos pyykin pesussa lajitellaan miehen vaatteet pois ja kokkaillaan niin ettei miehelle riitä.
Tietysti hyvä keino jos vain haluaa häätää miehensä pois luotaan ja saada enemmän riitaa aikaiseksi.
Äidin ehkä kannattaisi jutella oman äitinsä kanssa, jolla on omaa kokemustaan pienten lasten hoidosta.
Tämä äiti kun on niin nuori ettei ole varmaankaan ehtinyt itselleen ammattia hommata, saatikka työkokemusta, niin milläs eväillä töitä tulisi saamaan.
Jos nyt keskittyisi siihen koti-äidin rooliin kunnes mies on saanut ammatin ja toivon mukaan töitäkin, niin sitten vois äitikin mennä opiskelemaan ja mies hoitaisi perheen elatuksen :)
kuulostaa pikkumaiselta ja naurettavalta:) ja varmaan sitä onkin. Olen itse toteuttanut käytännössä tuon, että jätin ukon pyykit pesemättä. Avioliiton alussa minä olin nimittäin hyvin samanlaisessa tilanteessa. Hoidin yksin kaikki kotityöt. Sitten vähitellen rupesin puhumaan asiasta ja asiaan luvattiin parannusta. Mitään todellista ei kuitenkaan tapahtunut, joten otin ohjat omiin käsiin. Päätin, että en ole hänen henkilökohtainen taloudenhoitajansa.
Pyykit riittivät. Pari viikkoa siihen meni. Toisaalta se tuntui miehestänikin niin hassulta, että se meni nauruksi koko homma. Kuitenkin jotain meni paremmin perille.
Tuon ruokajutun keksin nyt vasta. On ehkä liian raju toteutettavaksi?
Mutta voin sanoa, että kehityskelpoinen mies kuoriutui meikäläiselle. Kotityöt jaetaan meillä siten, että se tekee, kumpi kerkeää. Meillä on muutama tarkkaan jaettu työ, mistä toinen on vastuussa ja loput yritetään hoitaa pois alta aina, kun ehditään. Minä patistelen yleensä enemmän töihin. Mutta joskus toisinkin päin.
Aina kannattaa yrittää! Meillä on pian 20 vuotta siitä, kun jätin miehen pyykit pyykkäämättä ja koko ajan menee vaan paremmin...Suosittelen
Ammatin olen hankkinut ja töissäkin ehtinyt olla kun mies hoitanut lapsia. Nyt taas yritin alkaa käymään työssä mut meni liian raskaaksi hoitaa työ ja kaikki kotihommat. mies kun istui "lapsia hoitaessa" tietokoneella lapsilla kakat housuissa kun tulin kotiin...
Löytyy niitä parempiakin! Ihan varmasti. Turha tuhlata elämää tuommoseen touhuun.
Ehkä olisi sinunkin kannattanut ensin opiskella ja odottaa että molemmilla on ammatit ja edes miehellä duunipaikka. Olisitte molemmat vähän kasvaneet ennenkuin perhettä perustitte.
Nyt ei voi muuta sanoa kuin että turha itkeä kun on jo paskat housussa.
Sori vaan mutta opiskelukin käy työstä, eikä sitä helpota jos on perhekin vastuulla.
kuten kerroin olen valmistunut ammattiin ja työssä ollut. Kiitos kuitenkin kannustavata kommentista... samallalailla suhtautuu myös neuvolan terkka.
Tuntuupa tutulta tuo alkuperäinen viestisi. Vaikka olenkin vähän sinua vanhempi ja nyt jo eronnut. Aikanaan kun olin vielä ex-mieheni kanssa tilanteeni oli hyvinkin samankaltainen.
Tuli mieleeni että onko asuinalueellasi mahdollisuutta saada minkäänlaista kotipalvelu apua? Itse sain aikanaan apua sieltä ja kerran viikossa vietetty pieni oma aika tekivät ihmeitä.
Ehtisit vähän ladata akkuja ja miettiä omaa tilannettasi rauhassa.
Sitten kun saisit omat mietteesi selviksi voisit kertoa miehellesi miten koet asian, ja voisitte miettiä mikä on teidän kannalta se paras ratkaisu jatkossa. Totuus on kuitenkin se ettei niitä lapsia tee yksi ihminen yksinään vaan se on yhteinen päätös ja vastuu.
Omalla kohdallani ero tuli kuitenkin väistämättä eteen. Helpottavinta oli kuitenkin ehkä se että kun olet omillasi ja tiedät sen, ei asiat tunnu niin rankoilta ja ärsyttäviltä kun se toinen ei ole siinä toimettomana vieressä.
Henkilökohtaisesti koin ärsyttävimpänä sen että toinen on kotona vaan laittamatta tikkua ristiin.
Voimia sulle!