Aika rankka päivä takana. Aamulla tein vihdoinkin raskaustestin, kun menkkoja ei ollut kulunut viikkoon... Muutama pilleri oli unohtunut ja testi näytti plussaa. Luonnollisesti tulos oli itselleni SUURI yllätys, mutta kuitenkin positiivinen sellainen. Olenhan ollut vakituisessa parisuhteessa jo 3 vuotta, ikääkin on lähemmäs 30, oma asunto on ja asiat muutoinkin mallillaan. Miehen kanssa oli tosin puhuttu, että lasta yritetään vasta vuoden kuluttua, mutta minkäs teet...:)Aina elämä ei kulje etukäteen suunniteltuja latuja.
Mutta tämä ei siis ollut vielä se rankka kohta, vaan mieheni reaktio asiaan. En tiedä, johtuiko shokista, vai mistä mutta aiemmin tuntemani herkkä ja ymmärtäväinen mies taantui hetkessä amiskoulutasolle;
" Itepähän oot pillerit unohtanut, niin mun puolesta voisit kyllä tehdä abortin!"
" Jos sä yhtään välität, siitä mitä meidän parisuhteelle tapahtuu, sä hankkiudut siitä eroon!"
" Jos voisin, niin mä ottaisin sen oman 50% siitä pois (tarkoittaen siis tulevaa lasta)."
Itselleni abortti ei ole vaihtoehto. Olen tehnyt niitä 2 nuorempana ja se on jättänyt minuun ikuiset arvet. Olen päättänyt pitää lapsen, vaikka sitten ilman isää. Nyt siis näytettäisiin olevan pattitilanteessa. Mies ei MILLÄÄN voi ymmärtää, miksi en tahdo tehdä aborttia ja suorastaan vaatii sitä parisuhteemme uhalla. En olisi kyllä ikinä uskonut, että noin voimakkaan reaktion yllätysraskaus herättää... Aikuisiahan tässä jo ollaan.
En oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Ajatukset ovat muutenkin ihan sekaisin ja nyt vielä miehen lapsellinen käytös. Mitään tukea ei siltä suunnalta ole odotettavissa; " Mä en kyllä sitten ala pitämään sinusta huolta!"
Mitähän tässä voisi tehdä? Kärvistellä miehen tuomitsevan katseen alla raskausaika ja olla käytännössä yksinhuoltaja, odottaa jos miehen mielipide muuttuisi vai mitä? Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Onko miehen mieli muuttunut raskauden myötä vai onko asiasta tullut ikuinen kiistakapula (en halua lastani siihen tilanteeseen)?
Rakastan kuitenkin miestäni ja ilman lasta kai hänkin rakastaa minua (???!!!). Tulipahan vain piilevä vastuuttomuus esille tässä vaiheessa... *itku*
Mutta tämä ei siis ollut vielä se rankka kohta, vaan mieheni reaktio asiaan. En tiedä, johtuiko shokista, vai mistä mutta aiemmin tuntemani herkkä ja ymmärtäväinen mies taantui hetkessä amiskoulutasolle;
" Itepähän oot pillerit unohtanut, niin mun puolesta voisit kyllä tehdä abortin!"
" Jos sä yhtään välität, siitä mitä meidän parisuhteelle tapahtuu, sä hankkiudut siitä eroon!"
" Jos voisin, niin mä ottaisin sen oman 50% siitä pois (tarkoittaen siis tulevaa lasta)."
Itselleni abortti ei ole vaihtoehto. Olen tehnyt niitä 2 nuorempana ja se on jättänyt minuun ikuiset arvet. Olen päättänyt pitää lapsen, vaikka sitten ilman isää. Nyt siis näytettäisiin olevan pattitilanteessa. Mies ei MILLÄÄN voi ymmärtää, miksi en tahdo tehdä aborttia ja suorastaan vaatii sitä parisuhteemme uhalla. En olisi kyllä ikinä uskonut, että noin voimakkaan reaktion yllätysraskaus herättää... Aikuisiahan tässä jo ollaan.
En oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Ajatukset ovat muutenkin ihan sekaisin ja nyt vielä miehen lapsellinen käytös. Mitään tukea ei siltä suunnalta ole odotettavissa; " Mä en kyllä sitten ala pitämään sinusta huolta!"
Mitähän tässä voisi tehdä? Kärvistellä miehen tuomitsevan katseen alla raskausaika ja olla käytännössä yksinhuoltaja, odottaa jos miehen mielipide muuttuisi vai mitä? Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Onko miehen mieli muuttunut raskauden myötä vai onko asiasta tullut ikuinen kiistakapula (en halua lastani siihen tilanteeseen)?
Rakastan kuitenkin miestäni ja ilman lasta kai hänkin rakastaa minua (???!!!). Tulipahan vain piilevä vastuuttomuus esille tässä vaiheessa... *itku*
Vastaukset 19
Vanhimmat
Haluaisin kysyä, että minkä ikäinen miehesi on?
Onko lähempänä 20 kuin 30 ?
Mies on 25, minä 28. Eli ehkä tuossa syy reaktioon?
Juu, näin voi olla.
Tosin en yleistä, mutta miehesi on sua nuorempi ja ehkä ajattelee, että haluaa vielä elää vapaampaa elämää ilman suurempia vastuita, ja siksi käyttäytyy, miten käyttäytyy...
Toivotaan kuitenkin, että tekee, miten parhaaksi näkee asian, oli se sitten millainen päätös tahansa.
Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin molempien kannalta.
Jos vahinko on sattunut niin abortti ei ole missään tapauksessa mikään ratkasu ongelmiinne.
Se on Luojan Lahja ja sitä täytyy kunnioittaa! Moni pariskunta ei lasta saa vaikka haluaisi.
Mitä se auttaa vuodenpäästä tehdä lapsi? Mieti...miehesi voi vuodenkin päästä sanoa ettei halua lasta.
Mitä tulee huolenpitoon niin Suomessa on elatusvelvollisuuspakko joka kestää siihen saakka kun lapsi täyttää 18 vuotta joten pakollisen elatusavun tulet saamaan mieheltäsi joka tapauksessa kun asia riitautetaan.
Heikolla pohjalla on liittonne jos tuon takia katkeaa silloin ette kuulu toisillenne.
Oli ratkaisusi mikä tahansa niin ole kaukaa viisas ja mieti tarkkaan tuleva.
Tosi kurja tilanne ja ottaa oikeen päähän miehesi asenne, mutta sit taas eihän ketään pakottaa isäks voi luulen, että jos tai kun pidät lapsen niin et odota mieheltäsi mitään vastuuta!(?)
Mulla on sellanen olo, että jos sun miehes sua okkeesti rakastaa niin voi olla, että hänkin haluaa lapsen, mutta tarvii aikaa ajatella. Miehille kuuleminen raskaudesta on yleensä shokki vaikka hekin sitä haluisisivat.
Toivon kaikkea hyvää teille
anna miehellesi hetki aikaa sulatella uutista, mutta jos ei asenne ala pikaisesti muuttua niin jatka elämääsi ja nauti raskaudestasi yksin. Itse en voisi antaa miehelleni anteeksi jos olisi noin ehdoton mielipiteissään ja päin naamaa aborttia vaatisi!
Asia on niin uusi juttu miehellesi, että hän on vielä varmasti ihan järkyttynyt uutisesta. Odota muutamia päiviä (älä syyllistä häntä käytöksestään) ja katso rauhoittuuko hän. Onhan tuo oikeasti iso muutos elämässä. Omaa miestäni sai pehmitellä jonkin aikaa, ennenkuin piti vauvaideaa hyvänä. Voin kuvitella, että hänkin olisi ollut järkyttynyt yllärivauvasta. Nyt suunnitellun raskauden jälkeen odotamme yhdessä tulevaa syysvauvaamme.
Tee ensin miehellesi selväksi, ettet aborttia tee ja haluat tämän vauvan ja sen jälkeen ole muutama pv hiljaa aiheesta niin miehelläsi on aikaa miettiä asiaa.
Mikä päivä! Sinulla on ollut kaksi aivan äärimmäistä tunnetta saman vuorokauden aikana. Huhhhuh.
Miehelläsi ei ole oikeutta vaatia sinua muuttamaan elämääsi mieleisekseen. Hän ei voi vaatia sinua tekemään aborttia. Hän ei voi arvottaa itseään arvokkaammaksi kuin raskautesi. Tee abortti vain, jos itse haluat sitä.
Varmasti jotkut miehet reagoivat aluksi yllätysraskauteen negatiivisesti mutta pehmenevät ajatukselle ajan myötä. Minusta sinun miehesi kommentit ovat kuitenkin jo liian vahvoja.
Ajatuksiasi lukiessa tuntuu, että olet itse jo päättänytkin mitä aiot tehdä. Tekojen toteuttaminen vain tuntuu pelottavan raskaalta ja sydämessäsi haluat vielä toivoa. Voimia.
Kuulostaa ikävältä... mutta olet raskaana, se on ihanaa =) Teillä on kumminki päällisin puolin asiat tosi hyvin(?) Oma asunto ja ikää sen verran, että ihan täysin normaali ajoitus tehä lapsia! Minusta abortti on ihan sinun oma asia, että sen takia ei miestä tarvi kuunnella ollenkaan, eikä ketään muutakaan. Kaksi kun olet niitä kokenut, niin voin uskoa että olis tosi vaikea enää päätyä siihen ratkaisuun.
Jos miehes olis valmis kumminki jo vuoden päästä tekemään lapsia, niin ihmetyttää kyllä, miksi se on just nyt niin hirveän kauheeta että oot raskaana... Lapsia saadaan, ei niitä pelkästään tehä. Ei kai elämää voi niin etukäteen suunnitella, että valitaan vuosikin tarkasti kun tehdään lapsia! Ikinä voi tietää mitä tapahtuu, niin ei sitä voi loputtomiin vaan suunnitella ja suunnitella. Mutta ei kaikki ajattele näin...
Miehet ajattelee yleensä tosi erilailla lapsen tekoa ja niiden on vaikea ees kuvitella että tulee vauva, ennenku se syntyy! Älä vielä kovin järkyty, kun odota että miehes saa ajatukset selkeämmäksi. Sulle tämä raskaus on paljon suurempi asia, kun olet siitä vastuussa yksin seuraavat 9 kk, niin parempi ku keskityt nyt ittees! Anna miehes kiukutella ja yritä jaksaa, vaikka se sanois mitä! Jos se sinua silti rakastaa, niin kyllä se vierellä pysyy. Sitten häipyy, jos ei rakasta. Mutta toivottavasti kaikki järjestyy parhain päin! En mie ainakaan voi uskoa, että se sinut jättäis raskauden takia. Voimia paljon ja kirjottele tänne jatkossa miten menee asiat!
"Miehet ajattelee yleensä tosi erilailla lapsen tekoa ja niiden on vaikea ees kuvitella että tulee vauva, ennenku se syntyy!"
Ei me kaikki olla samanlaisia kyllä itse ainakin olen ollut aina lastentekokannalla jo puberteetti iästä lähtien Nooh...olenkin varmaan poikkeus ;-)
Siksi kirjotinki että miehet Yleensä ajattelee erilailla, koska ei kaikki ole samanlaisia ja olen kuullut monien isien suusta, että ei sitä osaa kuvitella ennenku lapsi on maailmassa. Naisille luonnostaanki kaikki on alusta asti paljon todellisempaa. Mutta sittehän se raskas urakka alkaa, ku lapsi syntyy... että hyvä jos molemmat vanhemmat on hommassa mukana.
Tuntu, että minun mies oli ainaki alussa paljon valmiimpi tekemään lapsia ku mie =) Että raskasta tämä olis, jos mies ei ois tukena...
Lämmin kiitos viisaista ajatuksistanne!!!:)
Mies vaikutti jo lauhkeammalta tänä aamuna. Ehkä tosiaan kyseessä oli alkujärkytys, joka sai sammakot tulvimaan suusta...
Aborttia en aio missään nimessä tehdä. Kuten joku edellä sanoikin; lapsi on lahja ja niitä ei TEHDÄ, vaan SAADAAN. Oli mieheni lopullinen päätös mikä tahans, minä olen onnellinen tästä lapsesta. Ja onneksi minulla on ympärilläni paljon muita rakastavia ihmisiä, jotka tukevat minua päätöksessäni.
Erittäin hyvä pointti on myös se, että jos tämä rikkoo suhteemme, niin silloin se ei alunperinkään ollut erityisen kestävä. Päivä kerrallaan tässä on mentävä ja antaa miehelle miettimisaikaa. Kävi miten kävi, minä aion nauttia tästä odotuksesta!
Hyvä päätös, jos joka tapauksessa aiot pitää lapsen. Voin sanoa, että vältyt niin katkeralta surulta vuosiksi eteenpäin. Eikä ole lisäksi mitenkään itsestäänselvää, että mahdollisuus uuteen raskauteen tulisi myöhemmin.
Minulla on kokemus noin 10 vuoden takaa. Olin melko nuori,ja vähän vastaavalla tavalla tulin raskaaksi. Silloinen mies, hänkin melko nuori, järkyttyi, ja vaatimalla vaati aborttia! Hänellä oli suunnitelma siitä, miten elämä menisi, tietyssä järjestyksessä asiat; ensin koulutus, sitten uranalku, sitten avioliitto ja sitten vähän ajan päästä lapsi. Ihan ok suunnitelma, mutta melko ehdoton. Elämässä kun ei kaikki mene aina suunnitelmien mukaan. Ja se oli hänen suunnitelmansa, hän ei missään tapauksessa halunnut, että mikään mutkistaa HÄNEN suunnitelmaansa, ei edes oma lapsi ennenaikaisesti.
Uhkaili myös jättämistäni, ei aikonut myöskään missään tapauksessa mitenkään osallistua lapsesta huolehtimiseen, elatusmaksua olisi ehkä maksanut. Sanoi myös, ettei aio katsoa minua isomahaisena, eikä viitsi selittää tilannetta kavereilleen. Oli silloin 24v, minä 22v. Aborttiahdisteluja kesti pari-kolme viikkoa. Olin henkisesti aivan rikki. En saanut tukea muualtakaan, äidilleni kerroin hädissäni, ja hänelle ei sopinut, että olin raskaana, mutta ei oikein sopinut sekään, että tekisin lapsen yksin, sehän olisi hirveän häpeällistä. Äitiä tuntui huolettavan, mitä sukulaiset ym HÄNELLE siitä sanoisivat.
Olin siis hirveässä tilanteessa. Henkisesti ja tunneperäisesti olin epäkypsä, ja en tiennyt, mitä tehdä. Halusin pitää lapsen syvästi sisimmässäni, mutta ahdistuksessa taivuin, ja minulle tehtiin abortti. Äidille sanoin saaneeni keskenmenon.
Minulle ja miehelleni tuli ero siitä parin kuukauden päästä. Vihasin häntä, ja vihasin itseäni.
Siitä alkoi monen vuoden suruprosessi, josta vasta ihan viime vuosina olen noussut. Olen tuntenut niin katkeraa surua, ja katunut loputtomasti!!
Joku aika sitten tänä vuonna tulin uudestaan raskaaksi, ja odotin uutta tulokasta sydämeni pohjasta. Olen nyt jo kypsä aikuinen, ja olin valmis vastuuseen kyseenalaistamatta yksin. Sain kuitenkin keskenmenon!
Joten kokemukseni perusteella sanon: Pidä päätöksesi pitää lapsi. Et koskaan tule katumaan sitä. Päinvastoin, saat siitä suunnattomasti iloa elämääsi, ja säästyt katkeralta surulta. Miehellä ei ole mitään valtaa vaatia sinulta aborttia. Hänellä ei ole valtaa päättää, saako LAPSI elää. Varmasti selviät yksinkin.
Kaikkea hyvää sinulle.
ja sittenkin niin tavallinen =/
en osaa sanoa mitä juuri sinun tulisi tehdä, sen tiedän mitä itse tekisin: pitäisin lapseni. koska ei ole olemassa suurempaan lahjaa.
itse myös lapsesta luopuneena, sekä sen jälkeen lapsettomuudesta kärsineenä en voisi edes kuvitella muuta vaihtoehtoa. onneksi emme elä keskiaikaa jolloin naisella ei juuri mahdollisuuksia ollut, nykyään on.
voi olla, että miehesikin tottuu ajatukseen ja lopulta muuttaa mielensä, anna hänelle aikaa. mutta loputtomasti siihenkään ei voi venyä, silloin sinun on mietittävä asiat loppuun omalta kohdaltasi.
eikä tuo ikä ole se ratkaisevin tekijä, meillä mieheni on myös 2 vuotta nuorempi, mutta hän on se joka alunperinkin halusi ruveta lasta yrittämään. eikä hänellä ikää silloin ollut kuin 22 vuotta. toiset ovat valmiita isäksi aiemmin, toiset myöhemmin, toiset ei koskaan. sama reaktio olisi hyvin voinut olla edessä vuodenkin päästä. jopa viiden vuoden.
mutta tuo, että ruvetaan parisuhteella kiristämään on mauttomuuden huippu. sitä ei pidä sietää millään tasolla eikä missään vaiheessa. jos älykkyysosamäärä tosiaan pyörii karvanoppatasolla, anna sen olla siellä ja ala järjestää elämää sinulle ja vauvelille. mies pysyköön matkassa jos tahtoo, mutta älä laske sen varaan mitään.
kuitenki olis lasta alettu yrittää vuoden päästä, ni mitä väliä vaikka se nyt tärppäski vuoden aiaksemmin. meneehän siihen kuitenkin melkein vuosi enne ku se syntyy.
Toivotaan, että miehelläsi vain tosiaan tuota alkujärkytystä... Sitte, ku sydänäänet jo kuuluu, ni yritä saaha se mies mukaan niitä kuulostelemaan jne..
että miehesi ei koskaan todellisuudessa haluakaan lasta. Jos hän oikeasti olisi vuoden päästä lasta halunnut yrittää ei kommentit olisi tuollaisia.
mulla oli 6 vuotta sitten saman tyyppinen tilanne.. tulin raskaaksi yllättäen. olin tuolloin 22 ja olin seurustellut silloisen miehenikanssa 3 vuotta mies oli tuolloin 26 no mieshän oli todella vihainen raskaudestani koitti kiristää ja uhkaila mua meidän suhteella ym ym että tekisin abortin. olin kumminkin päättänyt pitää lapsen no sitten uhkailut siirtyivät siihen että hän tappaa itsensä jos mä pidän sen lapsen... no mä ajattelin silloin niin että en voi ottaa vastuuta kenenkään tekemisistä ne ovat hänen päätöksiä,ja en taipunut aborttipainostukseen vaikka se selitteli mulle kuinka yksin jään ja en päärjää ja niin poispäin. no en oo ikinä katunut päätöstä että minulla on 5 vuotias poika ja isäkin joka niin kovin aborttia halusi silloin on yhtäkkiä haluamassa lasta itselleen!!! toi on raskas tilanne mutta sisulla siitä selviää onnea raskaudesta ja kaikkea hyvää sinulle. toivon todella että asiat järjestyy!
"no en oo ikinä katunut päätöstä että minulla on 5 vuotias poika ja isäkin joka niin kovin aborttia halusi silloin on yhtäkkiä haluamassa lasta itselleen!!!"
Hänellä ei lain mukaan ole oikeutta lapseen jos hän EI ole TUNNUSTANUT isyyttä...
Jos hän taas on tunnustanut niin silloin hänellä on oikeus tapaamiseen ja on myöskin elatusvelvollinen. Vai onko teillä yhteishuoltajuus? Se nimittäin muuttaa asian täysin ja siltikään ei voi vaatia lasta itselleen ilman oikeuden päätöstä.
..oli vähän samantyyppinen tilanne. tulin lyhyehkön seurustelun jälkeen yllättäen raskaaksi. kun mies sitten tuli töistä, olin jättänyt plussaa näyttävän testin olohuoneen pöydälle..:) hän meni tosi vaikeaksi eikä oikein osannut sanoa mitään. yritin sitten vähän "herätellä" ja sanoin, että täytyy varmaan siitä toisestakin mahdollisesta vaihtoehdosta (abortista) keskustella. hänpä siihen sitten tokaisi, että "ehkä se olisi parempi tehdä niin". siis tehdä abortti. tämän jälkeen ei sitten puhuttukaan muutamaan päivään asiasta mitään. itse mietin asiaa koko ajan siltä kannalta, että jos ja kun haluan lapsen pitää, niin olen siihen valmis sitten yksinkin. toki sanoin miehelle joidenkin päivien kuluttua, että haluan hänen kanssaan yhdessä jatkaa, mutta aborttia en pysty/halua tehdä vain siksi, että mies kokee asian noin.
kumma kyllä, oman päätökseni jälkeen mies antoikin ymmärtää, että minun oma ratkaisuni oli asiassa tärkein. ei kuulemma ollut halunnut painostaa mihinkään suuntaan, kun olemme kuitenkin aika nuoria ja tuo yhdessäoloaikakin oli aika lyhyt ennen vauvaa. ainakin kun sitä perinteistä kaavaa miettii. näin myöhemmin sain myös udeltua, että hän oli (miehille tyypillisesti??) vain ajattelematta/puolipaniikissa heittänyt sen ensimmäisen kommenttinsa.. ehkä tosiaan teilläkin tilanne muuttuu ajan myötä. niin, ja nyt olemme tosiaan erittäin onnellisesti edelleen yhdessä ja ihanan pienen tyttösen vanhempia..:D