Kesäleirin kokki kalassa

sanneliina

Olin joskus nuorempana kuullut protuleireistä, joita pidetään rippileirien vastineeksi niille, jotka eivät kuulu kirkkoon. Koska itseltäni oli aikanaan moinen kokemus jäänyt väliin, suostuin oitis, kun silloinen poikaystäväni Jomppa, monessa häärinyt nuorimies, kysyi minua sellaiselle kokiksi. Varsinkin, kun hän oli itsekin lähdössä sinne poikien valvojaksi, nykyään kun kaikki muodollisesti pätevät opetusviranomaiset pakkaavat olemaan naisia.
Leiripaikka sijaitsi Halslahdessa Sauvossa, meren rannassa lähellä Kemiönsaarelle vievää siltaa. Se oli melko suojaisa paikka ja palvelee kesän mittaan useidenkin protuleirien pitopaikkana.

Päiväohjelmani oli melko rankka siitäkin huolimatta, etten joutunut millään tavoin osallistumaan leiriläisten valvontaan -ellei sellaiseksi haluta laskea sitä, että työllistin joka päivä kolme ruokajärjestäjää, jotka kuorivat perunat ja tiskasivat sekä siivosivat ruokailutilasta omat jälkensä, teoriassa myös muiden. Keittiöapulaiset ottivat hommansa asiallisesti ja opin hieman tuntemaankin heitä. Toisen päivän keittiöryhmän muodostivat 14-vuotiaat Tuija ja Venla sekä heitä hieman vanhempi Markus. Tuona päivänä teimme lounaaksi retkimuonaa rannalla. Koska koko viikon satoi, jäivätkin ulkona syömiset siihen.
Tuija oli ikäisekseen aika kookas, isorintainen ja roteva, Venla puolestaan lapsellisempi. Huomasin yllätyksekseni Tuijan jopa kantavan raskaita astialaatikoita ja vesiämpäreitä siinä kuin olin olettanut poikienkin niin tekevän. Markus ei osoittanut kiinnostusta sen paremmin aterian kuin ruokailuympäristönkään valmistusta kohtaan, mutta söi kuin hevonen. Sehän on tuonikäisille -ja monille isommillekin- pojille täysin normaalia.
Kun ruoan jälkeen tiskasimme kysyin Markukselta, pitikö hän kalastamisesta. Markus ei myöntänyt eikä kieltänytkään, mutisi joskus kokeilleensa. Ehdotin Markukselle kalaan lähtemistä, voisimme käydä koettamassa, saisimmeko päivälliseksi jotain tuoretta merenelävää keiton jatkeeksi. Ehdotus oli suunnattu myös Tuijalle ja Venlalle, mutta he eivät olleet kiinnostuneita. Niinpä astelin Markuksen kanssa rantaan ja otimme soutuveneen, joka leirimme käyttöön oli suotu. Muut olivat ilmeisesti lähteneet jonnekin metsään heti lounaan jälkeen, heillä mahtoi olla mukavaa tihkusateessa...
Asetuin soutamaan, muistaen lapsuudenaikaisen naapurin äijän kehoituksen muikkuverkoilla: Souda souda tyttö, saat kauniit tissit. Hän ainakin oli tiennyt, mitä puhui, sillä vaikken mitenkään aktiivisesti ollutkaan soutanut, kuulun niihin naisiin, jotka ovat rintoihinsa tyytyväisiä.
Markus laski uistimen mereen. Yllättävän pian nappasi ja Markus kelasi veneeseen keskikokoisen hauen. Pian nappasi toinenkin ja väliin vielä pari ahventa. Vaihdoimme paikkoja, mutta eipä kalaonnemme huonommaksi kääntynyt. Ahvenet melkein hyppivät veneeseemme. Olimme todella hämmästyneitä ja innoissammekin näin hyvästä saaliista, soppaan tulevien sattumien lisäksi saisimme iltanuotiolla grillata ahvenia foliossa, jolloin niiden maku parhaiten pääsee oikeuksiinsa.

Markus souti veneen takaisin rantaan ja melkein heti, kun olimme taas sitoneet veneen puuhun, kuulimme yhtäkkiä meteliä laiturilta. Sinne tuli kaksi tyttöä. Tunsin heidät Venlaksi ja Tuijaksi ja ehdin jo miettiä, pitäisikö minun mennä huomauttamaan heille, ettei omin päin ollut lupa mennä uimaan, minä voisin toimitusta kyllä valvoa, kun tajusin, etteivät he olleet uimaan menossa. Vaatteet heidän päältään kyllä lähtivät, mutta laiturilta poistuminen sen paremmin veteen kuin muuallekaan ei varmasti ollut mielessä kummallakaan.
Tuija otti paitansa pois ja auttoi Venlaa tekemään samoin. Sitten he riisuivat rintsikkansa, Tuija uskaltautui koettamaan Venlan vielä aika nupullaan olevia nännejä. Olimme sen verran kaukana, ettemme kuulleet, mitä he puhuivat, muttei olisi ollut ihme, vaikkeivät olisi sanoneet mitään. Pikkuhousunsa tytöt riisuivat itse, mutta varsin pian he jo koettivat sormillaan toistensa varmaan vielä neitseellisiä pimppejä. Tuijan jalkojen välistä näkyi tuuhea karvoitus kauemmaksikin eikä Venlakaan tältä osin lapselta näyttänyt. Tuija kumartui nuolemaan Venlan jalkoväliä...
Vierestäni kuului ähinää. Käännyin ja huomasin Markuksen ottaneen jonkarinsa esiin ja alkaneen runkata sitä. Markuksen kalu oli yllättävänkin iso ja hän runkkasi sitä ekstaasiin verrattavissa olevassa tilassa. Hän oli selvästi pian tulossa ja sen kummemmin asemaani miettimättä otin vehkeen suuhuni ja aloin imeä sitä. Markus oli nähtävästi niin äimiintynyt, ettei osannut tehdä mitään eikä edes reagoida mitenkään, kun jo laukesi ja sain suuni täyteen nuorta, vitaalista spermaa. Imin Markuksen patukan aivan kuivaksi, hän ei osannut sanoa mitään, mutta ei vaikuttanut ainakaan tyytymättömältä...

Palasimme keittiölle. Markus kantoi vettä ja auttoi minua kalojen putsaamisessa. Hänelle oli uusi kokemus, että joku nielee spermaa, hän ei ollut itsekään koskaan omaansa maistanut. Ei silti, että hänellä olisi moiseen ollut vielä kovin pitkään mahdollisuuttakaan, Markus kertoi saaneensa ensimmäisen siemensyöksynsäkin vasta noin vuosi sitten.
Tuija ja Venlakin tulivat ja käskin heidän paloitella perunat sekä hauenkappaleet soppapataan. Markuksen silmissä oli erikoisen näköinen kiilto ja ihmettelin, mitä hänellä mahtoi olla mielessään. Kun sitten menimme tyttöjen kanssa väsäämään salaattia pihan antimista, arvasin kyllä, mitä kaveri keittiössä tekisi, mutta sen saisivat protulaisten makuhermot kestää. Ja todentotta, mainiossa kalakeitossa oli kuin olikin tuore, miljoonan siittiön asuinliemen aina yhtä pirteä ja jäljittelemätön sivumaku. Hieman vähemmän viipyilevä, kuin tuoreena tarjoiltuna, eikä sitä pikanttia aromia, minkä makuun olin Ranskassa päässyt, mutta silti...

Kun myöhemmin illalla menimme Jompan kanssa yhdistetylle yöuinnille ja -varville samalle pitkälle laiturille, jossa Tuija ja Venla päivällä olivat tutustuneet toisiinsa läheisemmin, kysyin, oliko Jomppa huomannut keitossa mitään sivumakua. Ei ollut, paitsi, että se oli ollut hyvää.
En viitsinyt kertoa Markuksen maustetarjonnasta Jompallekaan. On asioita, joiden on parempi olla tulematta julkiseen tietoon. Tai edes yksityiseen...

3

7786

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • abe

      Sanneliina, kun ilmeisestikin olet oikeasti kokki ja tykkäät seksihommista, niin etkö koskaan ole pannut keittiön pöydällä? Siinä olisi tyyliä...

      Jatkoja odotellen!

      • sanneliina

        siis harkintaan. Kyllähän sitä on jonkun kerran tullut keittiön öydälläkin pantua, siis muutakin kuin soppa-aineksia pataan.


    • Samalta paikkakunnalta

      Nimittäin olen itsekin ollut ko. paikassa monet kerrat. Sehän on kotipaikkakuntamme seurakunnan leirikeskus. Luulisin myös tunnistavani sinut tai ainakin ex-poikakaverisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      121
      1084
    2. 65
      993
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      773
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      743
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      665
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      35
      641
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      604
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      28
      576
    9. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      572
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    Aihe