KARHU NAAPURISSA, MITÄ TEHDÄ?

Pyssymies

Asun yksin kapean peltoaukean reunassa olevassa talossa. Ongelmana on iso uroskarhu joka käyttää talostani noin 80m:n etäisyydellä alkavaa tiheää lehtipuumetsää päivämakuupaikkanaan.
Ensimmäinen havainto oli juhannuksen alusviikon maanantaina, jolloin naapurini huomasi lenkillä ollessaan karhun jäljet pehmeässä ja kuraisessa viljelystien kohdassa, jäljet johtivat kyseiseen tiheikköön. Takatassun jälki 25cm ja etutassun leveys 18cm, eli varsin kookkaasta uroksesta oli kysymys.
Olin kyllä ihmetellyt jo koko kevään lintujen (kuovien ja pääskysten) usein toistuvia hälytysääniä ja jälkien löydyttyä sekin asia selvisi. Kuovin ja pääskysten hätähuudot kiinnittivät huomioni vähän yli 2 viikkoa sitten keskiviikkoaamuna klo 8 aikaan ja näin itse karhun livenä kävelemässä kohti samaa metsikköä.
Eräs norjan harmaan omistaja tuli iltapäivällä 3 aikaan käymään ja kävimme koiran kanssa jäljillä jotka näkyivät taittuneena kasvillisuutena ja metsässä painumina. Koira ei kuitenkaan alkanut vetää sillä hajujälki oli kuumudessa ja kuivuudessa jo kerennyt haihtua.
Emme edenneet syvemmälle metsään, koska meillä ei ollut aseita mukana.
Iltaisin kello yhdentoista aikaan karhu lähtee aina liikkeelle ja kuovit seuraavat sen kulkua metsikössä kokoajan ja äänistä tiesin minnepäin karhu kulloinkin suunnistaa.
Päivisin kun leikkaan esim ruohikkoa tai teen muuta melua aiheuttavaa työtä karhu tulee haistamaan tuulen alapuolelle saadakseen vainun. Olen kuullut sen viheltävän vainua hakiessaan, eikä se säästele vihellystään kun sille päälle sattuu, usein kuitenkin vain yksi vihellys.
Olen tehnyt ilmoituksen poliisille ja ne kävivät runsas viikko sitten, mutta kaatosateesta johtuen emme menneet metsikköön. He lupasivat kuitenkin käydä siellä tutkimassa parin kolmen päivän kuluttua. Poliiseja ei kuitenkaan kuulunut ja sain erään kaverin houkuteltua mukaan ja kävimme eilen tarkistamassa paikan.
Päätimme edetä varoen koska emme tienneet olisiko karhulla haaska jota se ehkä puolustaisi. Kun olimme kävelleet kiväärit kainalossa metsän reunaa noin 50m kuului metsästä rytinää kun jokin ryntäsi pakoon, menimme metsään ja löysimme tuoreet pakojäljet ja karhulla näytti olleen kiire eikä se kerennyt riskuja ja oksia väistelemään. Päivämakuupaikka oli noin 150m talostani ja noin 10m pellon reunasta.
Metsässä olevista jäljistä oli suoranaista runsauden pulaa ja löysimme jopa hieman kuluneita polkujakin.
Tänään se kuitenkin kuuluu vihellyksistä päätellen palaavan päivämakuupaikkaansa.
Ko. karhu tuntuu vähät välittävän ihmisen ja asutuksen meluista ja hajuista.
Mikä neuvoksi? kuinka sen saisi karkotettua?
Tiedän nyt myös sen talvipesän sijainnin...

18

2572

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järjenkäyttöä

      ennen kuin alat sitä ampumaan. Ajatellaanpa että vain haavoitat karhua ja sama haavakkokarhu tappaa sen jälkeen jossain ihmisen, ei ole varmaan sen jälkeen kovin hyvä mieli, kun olet ollut aiheuttamassa tämän ihmisen kuoleman.

      Järjen käyttöä soisi kaikille salakaatoja haaveileville Davy Croketeille. Ota poliisin uudestaan yhteyttä, se on se paras ja turvallisin ratkaisu.

    • auttaa varmasti

      Kipase kaupassa ja osta kiikarit.Ja osta vielä pilli niin voit vihellellä sille takaisin.

    • k.a.a.t.a.j.a

      metsämiehenä tekisin seuraavasti: jos karhu sinua häiritsee, niin yrität vain saada haltuusi kaatoluvan ja kaadat sen karhun. ei välttämättä onnistu, mutta kannattaa ainakin yrittää. mikä sen jännempää kuin karhupassi!!! ja liha on erinomaista!!

    • Käy ostamassa 250 haulikon savikiekkopaukkua ja tarpeellinen määrä savikiekkoja. Pidät kavereiden kanssa joka päivä kunnon kiekkosulkeiset pellolla, niin jo luulisi karhun etsivän leppoisamman lepopaikan.

      Jos otso palaa, niin sama homma uusiksi. Samalla tulee harjoiteltua syksyn jahteja varten.

      • eija piekkari

        minun mielestä sinun pitää vain antaa sen olla rauhassa eikä varsinkaan ampua sitä jos haluat se pois niin kannattaa mieluummin nukuttaa ja sitten kuskata johonkin kauvas. mutta ampua karhua et saa minä en tykkää että karhuja ammutaan minä nimittäin tykkään kaikista eläimistä.

        T:saija


      • t.a.v.i
        eija piekkari kirjoitti:

        minun mielestä sinun pitää vain antaa sen olla rauhassa eikä varsinkaan ampua sitä jos haluat se pois niin kannattaa mieluummin nukuttaa ja sitten kuskata johonkin kauvas. mutta ampua karhua et saa minä en tykkää että karhuja ammutaan minä nimittäin tykkään kaikista eläimistä.

        T:saija

        se hän ei ole sinusta kiinni saija.
        metsästys on harrastys ja jotkut voivat elää sen varassa.

        jos olisin samassa tilanteessa että karhu tallustelee lähistöllä (niinkun on tapahtunutkin)
        pyysin silloinkin lähimmän hirviporukan auttamaan,koska minä en ammu karhuja tai hirviä.joten poliisille tieto tai hirviporukalle!


    • dödö

      Ammu se tai suihkuta pari purkkia dödöä kyseiseen metsään vähän joka puolelle. Toinen noista tehoaa varmasti,siitä voin myöntää takuun.

    • super hunter

      hajota talvipesä ja aitaa pelto

    • tiina98

      Mee ite makoomaan siihen karhun paikalle. Ja laita sen talvipesään lämmitys niin voit pitää sitä talvella erämökkinä :)

      Vitsi vitsinä. Meilläkin pyörii karhu 200m päästä talosta. Oli hirvihaaskakin lähellä. Riistanhoitoyhdistyksestä sanottiin jotta pitää välttää metsässä liikkumista. Höh, eli suomeks ois pitänyt istua kotona kunnes karhu häviää haaskalta... No enpä istunut...

    • Topias

      Mene suihkuun ja vaihda kalsarit. Se kato luulee, että jossakin on hirvenraato ja sen takia se etsii sinua kun on koko ajan haju nokassa.

    • skäribo

      edes tajuta miten hauskoja nämä teidän aloituksenne ovat? Otsikko; "Karhu naapurissa - mitä tehdä?" Kirjoittaja "Pyssymies".

      No voi herran pieksut, eikö tuo jo kerro, mitä aiot tehdä? Jos olet niin kova jätkä, niin miksi tarvitset yleisön hyväksyntää aikeillesi? Tarinasi on liikuttava, mutta päämääräsi myös aikasen selvä.

      Pum pum ja sinä vastaat lopusta. Yksinkertaista.

    • metsastaja

      Kannattaa herätä unesta todellisuuteen!
      Tuon kokoinen uroskarhu 18cm(300kg ) EI TAATUSTI elele jatkuvasi siinä metsikössä talon vieressä. Saattaa kerran pari kesässä kulkea siitä kautta, muttei asu siellä. Tuommosen karhun reviiri on vähintään 200km kanttiinsa. Taijat tosiaan uskoa satuja tai sitten asut Korkeasaaressa, karhu aitauksen vieressä. Siellä kyllä talvipesä on tiedossa...

    • muualle

      ...jos noin häiritsee niin pakkaa kamat ja muuta pois, mitäs siinä ihmettelet!

    • asia

      on siinä mielessä mallillaan, että karhu pakenee metsä paukkuen, jos sitä lähestytään. Siis se on halukas rauhanomaiseen yhteiseloon.

      Hän asuu kotonaan ja sinä asut kodissasi. Karhu haistelee tuulia ja viheltelee mennessäään. Sinä leikkailet ruohoa ja hyräilet omiasi.

      Jos karhu herra jättää sinut rauhaan, niin miksi et tekisi samoin. Liian tuttavalliseksi ei tietenkään sovi käydä, ei puolin, ei toisin.

      Jos oikeasti pelkäät (olkoon pelko realistinen tai ei, mutta pelko on aina todellista), niin sitten on jomman kumman muutettava. Tässä tapauksessa karhulta puuttuu tontti ja torppa kauppakirjoineen, joten vuokralaisena saanee häädön. Toivottavasti kuitenkin ihan virallista ja väkivallatonta kautta.

      • kun mikä

        pyydä elävänä ansaan ja vie helsingin kupeelle. Lisäksi voit seurata sen liikkeitä lehdistä ja kehua naapureille että tuo on se meidän kylän otso... ja aktivistitkin on vähän aikaa hiljaa.


      • maalainen31

        Ja minkähän takia pääskyset hälyttää karhua?


    • karhut on söpöjä

      kouluta se ja tee siitä lemmikki se on todella hyvä kaveri se ei jätä sua koskaan:)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1503
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1365
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1308
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      217
      1181
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1105
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1027
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      282
      946
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      307
      943
    Aihe