Ihastuin ja mielestäni myös rakastuin naiseen elämäni ensimmäsitä kertaa noin vuosi sitten. Kerroin tunteistani ja sain ystävällisen mutta kieltävän vastauksen, jatkamme siis ystävinä. Huomasin, että hän näki lävitseni. Nimittäin, seurustelen miehen kanssa ja hän ilmeiseti epäili kykenisinkö oikeasti irtaantumaan hänestä ja elämään naisen kanssa avoimesti. Nyt olen tajunnut, että vaikeaa se olisi ollut.
Kaikki tämä ei kuitenkään estä minua yhä haaveilemasta hänestä ja elämästä hänen kanssaan. Hurjimmissa kuvitelmissani muutan hänen kanssaan ulkomaille ja elän vapaana kaikista sosiaalisista paineista ja normeista.
Kertokaas, onko teillä ollut samantyylisiä haaveita muutosta ulkomaille ihqun kanssa? Olisiko kaikki helpompaa siellä, missä kukaan ei tunne? Helpottaisiko se uuden identiteetin rakentamista?
Kaikki tämä ei kuitenkään estä minua yhä haaveilemasta hänestä ja elämästä hänen kanssaan. Hurjimmissa kuvitelmissani muutan hänen kanssaan ulkomaille ja elän vapaana kaikista sosiaalisista paineista ja normeista.
Kertokaas, onko teillä ollut samantyylisiä haaveita muutosta ulkomaille ihqun kanssa? Olisiko kaikki helpompaa siellä, missä kukaan ei tunne? Helpottaisiko se uuden identiteetin rakentamista?
Vastaukset 11
Vanhimmat
2000-lukua...kenen elämää sä oikein elät? Vapauta itses typeristä kahleista ja anna mennä!!!!
Osuit asian ytimeen. Olen nimittäin jo tässä jonkun aikaa miettinyt elämääni ja joskus tuntuu, että elän muiden elämää. Sitä onnea minkä soisin muille, en osaa suoda itselleni. Kärsin ns. "kiltin tytön syndroomaasta". Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettenkö osaa pitää puoliani, ihan niin nörtti en ole kuin kirjoituksesta voisi luulla. :)
Olisi mukava lukea myös muiden mielipiteitä asiasta. :)
johtaa vain päähän potkimiseen ja toisten tallotuksi tulemiseen. Naisista tykkääminen on ihanaa...paljon ihanampaa mun elämä on sen jälkeen ollu, ku tajusin bisseyteni...päivääkään en kadu kaapista poistumista....
pikkuriikkisen toteutusta vailla.Enää pitäisi tämä nainen saada mukaan...
Olen hieman alle kolmekymppinen,ja ollut n.vuoden verran tähän naiseen rakastunut.Ja tämä rakastuminen oli niin järisyttävää,että tuli "remontin" paikka elämässäni.Koska paluuta ei menneeseen ollut,vaihtoehdot oli vähissä,tai niitä ei ollut ollenkaan.Mutta sen tajuamiseen meni siis miltei vuosi...
Nyt olen mieheni jättänyt,ja asunto ja työpaikka on tiedossa parin sadan kilometrin päässä,nykyisestä kotikaupungistani.Tänne minulta jää kaverit,muutama oikein hyvä ystävä,harrastukset ja vanhemmat,sekä erittäin läheiset siskot.
Mutta koska tahdon nimenomaan päästä aloittamaan "tyhjältä pöydältä",ilman tunnetta siitä että mitä muut ajattelevat,on ratkaisuni mielestäni oikea!Olen aivan innoissani siitä että "näytelmä" on päättynyt,ja pääsen aivan ihanan naisen kanssa suunnittelemaan yhteistä elämää ja toteuttamaan kaiken sen mistä olemme haaveilleet,hän siis tulee myöhemmin perässä kunhan on omat asiansa järjestänyt.Olen päättänyt myös uusille tuleville naapureille heti kertoa heidän minuun tutustuessaan,että tämä elämänkumppanini joka perässä tulee,on nainen.Ihanaa saada puhua uusille tuttavuuksille suoraan ja heti totta.Juorutkoon aikansa,mutta uskon vakaasti että minusta tuntuu mahtavalta tuntea itseni siksi mitä olen,sitä häpeämättä ja peittelemättä!!
En väitä että tämä mitään kovin helppoa olisi ollut.Kysymyksiä on ilmassa enemmän kuin jaksan niihin vastata.En olekkaan vaivautunut selittelemään kuin aivan läheisille ja niille joille katson asian kuuluvan.Tiedän että tuttavapiirissä,työpaikalla aivan kihistään suuresta juorusta,mikä siis ei ole juoru vaan tosiasia.Myöskin ystävät ja perheeni on joutunut mielestäni aivan liian suuren pommituksen kohteeksi!Heille ei muuttoni ole ollut kaikesta helpoin,siihen sisältyvän "dramatiikan" vuoksi.Ex-miehellänikään ei ole helppoa ollut,minä tiesin sen jo päätöksen tehdessäni.Joku voisi sanoa että olin itsekeskeinen,mutta tiesin aiheuttavani hänelle suurempaa vahingoa eläessäni valheessa että häntä rakastaisin.
Olen myöskin tietoinen siitä,että arvellaan että olen vain rakkaudesta sekaisin tehdessäni näin suuren muutoksen elämässäni...Niin olenkin!Mutta vaikka suhteemme ei lopulta onnistuisikaan,en usko katuvani mitään.Olen tietysti hyvin pahoillani aiheuttaessani "harmia" läheisilleni,mutta tässä on nyt se itsekkyyden paikka.Minä tahdon olla onnellinen,ja minä aion olla!
En aio uudessa kotikaupungissani siis peitellä rakkauttani kultaani kohtaan.Kävelemme käsikädessä,ja jos haluan suudella häntä niin sitten teen niin.Tahdon istua missä hyvänsä hänen kanssaan,kokematta enää koskaan sitä tunnetta että joku näkisi...Se pelkuruuden tunne pilasi minussa montaa hyvää ainutlaatuista hetkeä,jotka olisin voinut hänen kanssaan kokea.Jos joku ei halua minuun,meihin tutustua ja ystäviksi kanssamme tulla vain sen tähden että olemme naispari...Emme sellaisia ystäviä tarvitse.
Jos jotain haluaa,sen eteen on myös tehtävä jotain!Riskien ottaminenkin kuuluu elämään...
J:tä rakastaen R:)
Olisi tosi kiva lukea kuulumisianne, miten uudessa paikassa ja uudessa elämässä sujuu. Kirjoittele siis. Pidä aona sama nimimerkki esim. J:tä rakastaen R:, niin tietää, kenestä on kyse.
Kiinnostaa, onko uusi elämänne sitten ns. tyhjältä pöydältä helpompaa kuin se olisi ollut entisessä asuinpaikassanne. Miten muut teihin suhtautuvat? Miten työpaikallasi (jos sielläkin kerrot asian) Jne.
Onnea teille ja KAIKKEA hyvää elämäänne - mutta etenkin rakkautta :) Kiitokset myös rohkaisevasta kertomuksesta!
...onnea yhteiselle taipaleelle!
Hienoa! On muuten niin että täällä eletään kerran ja kannattaa ottaa siitä kaikki irti! Joskus menee vikaan ja joskus osuu oikeaan, mutta pointti on se että olet ottanut elämäsi omiin käsiisi ja teet niinkuin tahdot/haluat ja se jos mikä on minusta elämistä! Hitot muista ja muiden mielipiteistä, tosin niitäkin täytyy välillä kuunnella ja punnita omia näkemyksiään niiden pohjalta!
Sitäpä juuri on tässä myös tarvittu...
Kiitos teille positiivisuudesta ratkaisuani kohtaan ja onnen toivotuksista:DD
Kirjoitin siitä miten helpottavaa oli antaa periksi sille mitä haluaa,ja lopettaa salailu.Tosin en olisi ehkä pystynyt siihen täällä tutussa ympäristössä,tarvitsin tämän "irtioton" jotta voisin olla oma itseni muista välittämättä.Kaapissa pysyviä on varmasti juuri tästä johtuen paljon,ympäristön paineet liian suuret.Minulla rakkaus voitti ja ymmärsin että muutto on ratkaisu minun kohdallani.Onnea oli siinäkin että työpaikka omalta alalta löytyi yllättävän helposti ja sitä kautta asunto,jossa varmasti tulemme viihtymään.Olen siis äärimmäisen onnekas ja se tukee sitä tunnetta että näin on tarkoitettu.
Juttelin muuten eilen ystäväni kanssa,joka ei täysin ymmärrä muuttoani.Hän kutsui sitä pakenemiseksi(?)Hän tosin suhtautuu muutenkin hyvin epäilevästi ratkaisuuni elää naisen kanssa,kerrottakoon että olin aika mestari salaamaan suhteeni tähän naiseen.Rakastumiseni naiseen tuli siis suurena yllätyksenä valtaosalle jotka minut tuntevat.
Mutta kun ei,tahdon vain nauttia elämästäni ja rakastetustani 100%:sti!!
Tiedän ja tunnen itseni enkä olisi siihen kyennyt ympäristössä jossa olin elänyt miehen kanssa,kuitenkin naiseen rakastuen...
Ehkäpä tämän ymmärrätte vain te kanssasisareni,samassa tilanteessa elävät,ja myös te jotka haaveilette omasta kullasta(naisesta).
Tahdon kuitenkin korostaa että helppoa tämä ei ole ollut,vaikka kirjoituksestani sellaisen käsityksen saisikin.Kyräilyä saan osakseni tutuilta ja tuttujen tutuilta.Voin kuulla heidän ajatuksensa...Tuo on se nainen joka jätti miehensä naisen vuoksi jne...
Kerronpa teille sitten kun on elämämme on asettunut paikoilleen...Meinasin kirjoittaa että kun arki on tullut,mutta pisti hymyilyttämään tuo "arki" sanan negatiivisuus jossain mielessä...Meillä kun saattaa tuo "kuherruskuukausi kestää aika pitkään..;)
No uskon sen "arjenkin" sujuvan,sillä sovimme toisillemme täydellisesti,emmekkä usko suhteemme kaatuvan ensimmäiseen riitaan kumpi tiskaa tiskit...
No kerron sitten miten meillä menee ja onko se sitten niin ihanaa "kävellä käsi kädessä vapautuneesti".Aivan varmasti on...;)
Olkaamme onnellisia naiset!:) t.R
jonnekin Ranskan Provenceen rakkaani kanssa ja elää ja rakastaa siellä vain me kaksi....
Minä lähtisin rakkaani kanssa Madeiralle, levadoille, raikkaisiin tuuliin... Joskus se vielä toteutuukin :)