Minulla oli perjantain lääkärissä vielä suht epäkypsä tilanne kohdunsuulla: kiinni, puolipehmeä ja kaulaa 1 cm. Mitään synnytystä ennakoivia merkkejä ei ole ollut.
Mutta sitten eilen aamulla, kun nousin sängystä ylös, tuli housuihin jotain nestettä, jonka ensin ajattelin olevan lapsivettä. Sitä tuli sen verran, että housut kastuivat kunnolla. Se oli juoksevaa ja väriltään vaaleanpunaista. Myöhemmin päivällä sitä ei enää kuitenkaan tullut, ainoastaan vähän verensekaista limaa.
Viime yönä heräsin, kun housut kastuivat taas ja vessassa selvisi, että samaa vaaleanpunaista nestettä se oli kuin edellisenä aamuna. Nyt sitä ei tullut läheskään niin paljon kuin edellisellä kerralla, juuri ja juuri tuli alushousujen läpi. Nyt päivällä on tullut taas vain verensekaista limaa.
Soitin synnärille ja kysyin, mitähän tuo vuoto mahtoi olla ja veikkasivat limatulppaa. Voiko siis tuo vaaleanpunainen ei-limainen nestekin olla oikeasti limatulppaa? Olin kuvitellut, että limatulppa olisi jotenkin limaisempaa ja sitkeääkin, niin kuin tuopäivällä tullut verensekainen lima. Ja miksi sitä tulee aina vain yöllä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä luulen,että se on lapsivettä...Lapsivesi kirkasta,vaaleanpunaista.Kyllä limatulppa mielestäni jotain aivan muuta...Varmaan enteilee synnytystä sulla, ellet ole jo synnyttämässä.Tsemppiä matkaan!!!!