untuvikko

Heippa kaikille,
Kysyisin miten raskaus on vaikuttanut työntekoonne, koska siitä aiheesta ei löydy mitään tietoa mistään. Voiko työskennellä ihan normaalisti. Työskentelen itse vaatetusalalla ja työhön kuuluu raskaiden laatikoiden nostelua jne. Voiko tällaista työtä tehdä, vai pitääkö nostelua välttää?
kiitos paljon vastauksista!
5420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Riippuu missä vaiheessa raskautta olet?

Raskaiden tavaroiden nostelu ei esim. voi yksinään aiheuttaa keskenmenoa.

Kyllähän se on helpompaa kuitenkin nostella alkumetreillä painaviakin tavaroita.

Itse olen kuitenkin huomannut, että esim. imurointi ja muiden painavien tavaroiden nostelu näillä viikoilla ottaa mahaan ja selkäänkin.

Ja nostelusta saattaa aiheutua supistuksia, tosin ei kivuliaita.

Silloin täytyy vain kuunnella kehoaan ja ottaa rauhallisemmin siivouksien ym. kanssa.

Äänestä

Yleisohjeenahan sanotaan, että kaikkea voi tehdä, mihin on tottunut jo ennen raskautta, oman voinnin mukaan. Fyysistä työtäkin voi siis ihan hyvin tehdä. Omalla toiminnallaan ei yleensä voi aiheuttaa keskenmenoa tai muuta haittaa.

Itse ajattelisin kuitenkin, että jos työ vaatii äärimmäisiä ponnisteluja, niin ehkä on syytä vähän keventää, eli jättää ne kaikkein raskaimmat laatikot ym. nostelematta. Itsellä kova rehkiminen aiheutti alkuvaiheessa mahakipuja, mistä taas aiheutui turhaa huolta. Keskiraskaudessa ei ollut mitään ongelmaa ja lopussa nostelu aiheutti suppareita. Omien tuntemusten mukaan siis...

Äänestä

ihan normaalisti voi työskennellä jos ei oo mitään häikkää... ja riippuu tietty alasta jolla työskentelee...

itekki olin tallilla töissä alku- ja loppuraskaudesta ja lappasin hepan kakkaa, viskelin heinäpaaleja ja kaikkee muuta talli touhuiluu, oman voinnin mukaan tietty. kyllähän toi melko mielenkiintoselle tuntu ku viikkoja oli kasassa jo 34 ja siellä kääntelet karsinoita, masuasukkiki siihen touhuun heräs ja oiko jäseniään ja tuntu aika epämukavalle kylkiluissa ja mahanahkassa mut muuten kyl pysty tekemään normaalisti hommia. hevosten kanssa piti olla varovainen, viikkoja ei onneks ollu kovin montaa kasassa vielä ku yks ihanainen suomenheppa mamma liiskas miut seinään useempaan kertaan yrittäessään mennä takasi poikasa luo. onneks oli vasta alkuraskaus et masuasukki oli vielä niin turvassa kehon sisällä ettei käyny kuinkaan...

mut nyt tää toinen raskaus ei niin hyvin edennykkään ja melkein jo säikyttelivät etten sais tehä ees kotitöitä, mut onneks oli väärä hälytys! ja kaikki on kuitenki kunnossa... ite oon huomannu et esikoisen nostaminen ja kantaminen tuntuu toisinaan epämiellyttävälle, varsinki jos kuopus potkii samaan aikaan masussa, mut nostelua on aika vaikee välttää ku esikoinen on vielä niin nuori et pakko on kantaa jonkun verran... :)

sitä mieltä oon et jos vaan itestä tuntuu hyvältä tehä ni se on vaan hyvä tehä, onpahan sitte voimia synnytyksessäki jos on pitäny lihakset kunnossa raskausaikana.

Äänestä

Kyllä se maha ilmoittaa sitten kun ei parane enää nostella hirmupainavia. Olen kaupassa töissä ja lihalaatikotkin saattavat välillä painaa pitkälle toistakymmentä kiloa, ja useimmiten ne on vielä joku iso ja vahva huomannut totta kai nostaa pinon päällimmäiseksi. Silloin kun oli viikkoja takana suunnilleen 12, huomasin ihan väistämättäkin varovani nostamista, mutta tein hommani kyllä aivan normaaliin tahtiin. Nyt kun mahani on jo pullahtanut ulos, eivät työkaverit enää edes päästä minua nostelemaan mitään painavia liha- tai maitolaatikoita. Niiden nosteleminen ja siirteleminen tuntuukin kieltämättä ikävältä mahalihaksissa. 15 kg:n perunasäkkejä vielä kyllä kieltämättä kärryjen kyytiin heittelen, mutta ne ovat pomonikin mukaan niillä rajoilla, mitä hän antaa minun nostaa... :) Niinpä paikkani on joko vessapaperiosastolla, kassalla tai pullokaapissa. Varsinkin kesälomani jälkeen, kun olin kolme viikkoa lomalla ja mahani kasvoi sinä aikana. Hienosti olen kuitenkin pysynyt tahdissa, eikä alkuraskauden kasvukipuilua lukuun ottamatta ole ollut mitään hankaluuksia.
Että ihan hyvin voit nostella ja tehdä töitä normaalisti ja heti kun joku tuntuu liian painavalta, annat olla ja pyydät jonkun muun nostamaan sen. Kyllä sen itsekin osaa sitten tilannekohtaisesti päätellä mikä on jo liian painava! :)

Äänestä

Itse olen päivittäis tavarakaupassa töissä (rv18) ja minulta on kaverit kieltänyt banaani laatikoiden ja maitokorien noston eli noin 20kg.
Kuitenkin nostelen ihan huoletta päivittäin n.12kg painoisia tavaroita, mutta huolellisesti asentoa tarkkaillen ja kieltämäättä jos enemmän joutuu nostelemaan alaselkä tulee kipeäksi. Luulen että pian ovat nostelut minun osaltani historiaa sillä maha tuo tullessaan fyysisiä rajoitteita. Ystävät töissä ovat olleet kyllä suuresti avuksi ja kun olen kehdannut pyytää apua olen sitä saanut.

Pian varmaan pääsääntöisesti olen kassassa.
Kyllä työpaikan tulisi ymmärtää muuttuvaa tilannetta ja pianhan sinua ei ole siellä ollankaan ja siihenkin on liikeen totuteltava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maalismamma kirjoitti:

Heippa kaikille,
Kysyisin miten raskaus on vaikuttanut työntekoonne, koska siitä aiheesta ei löydy mitään tietoa mistään. Voiko työskennellä ihan normaalisti. Työskentelen itse vaatetusalalla ja työhön kuuluu raskaiden laatikoiden nostelua jne. Voiko tällaista työtä tehdä, vai pitääkö nostelua välttää?
kiitos paljon vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu