Tässä olen nyt taas tovin seurannut tätä keskustelua/riitelyä siitä mikä on faktaa ja mikä mielipidettä. Ei kai oikeasti kukaan luule, ettei asioista enää meidän aikana voi saada uutta tietoa? Ja sen tiedon leviäminen yleiseen tietoisuuteen kestää... Ei siitä kovin montaa vuosikymmentä ole kun tupakkaa mainostettiin terveyttä edistävänä, ja kyllähän kaikki nyt tietävät totuuden.
Näitä tutkimustuloksia tulee koko ajan lisää, ja ikävä tosiasia on että tuloksiakin voidaan tulkita esimerkiksi tutkimuksen teettäjän tarkoitusperiin sopiviksi. Raha ratkaisee, kunnes tarpeeksi monta riippumatonta tutkimusta tehdään asiasta. Lisäksi muuttujia on aina enemmän kuin vain se yksi aine, eli yhteisvaikutuksia on mahdotonta arvailla.
Itse tuntuu jotenkin helpommalta luottaa luonnon omiin aineisiin, joista on jo satojen tai tuhansien vuosien kokemus, ja vaikutusmekanismi tiedetään. Evoluutio on myös kehittänyt ihmisen kropan käsittelemään näitä aineita, toisin kuin näitä uusia keinotekoisia aineita (oli sitten makeutusaine tai joku muu korvike).
Minusta on hyvä että tällä palstalla joku uskaltaa antaa tietoa myös ristiriitaisista tutkimustuloksista, joiden jälkeen jokainen voi sitten itse päättää mitä uskoo. Ei se neuvolakaan oikeasti ihan kaikkea tiedä, varsinkin kun tiede ja yleinen tietämys menee nykyisin niin hurjin harppauksin eteenpäin.
Hyvää odotusaikaa kaikille, toivottavasti onnistumme kasvattamaan näistä tulevista lapsista suvaitsevia ja laajakatseisia ihmisiä, jotka voivat hyväksyä myös vastakkaiset mielipiteet/tutkimustulokset, ilman että tarvitsee mennä henkilökohtaisuuksiin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä teksti ja täyttä asiaa!
Asiaa puhut!
Hienoa päivän jatkoa sinulle ap! Mukava lukea asiallista tekstiä, jossa on kerrankin hyvät perustelut. Olen melkolailla samaa mieltä kanssasi. Jatkoja!