juu. opiskelen tällä hetkellä korkeakoulussa ja vanha ystäväni on samalla luokalla. hylsyjä on kertynyt ja ala ei enää kiinnosta. nyt oon onneksi "kesälomalla" eli töissä. tätä iloa ei jatku kauaa ku koulut alkaa taas syksyllä. opinnot on suunnilleen puolessa välissä.
nyt on alkanu painamaan mieltä / masentamaan, ku eka oltiin kaverini kanssa samaa mieltä että lopettais koulu tavallaan yhdessä. mutta nyt se haluaakin jatkaa ja olen jotenki kilpailu haluinen tai jotaki, ku en halua olla huonommin koulutettu kuin hän. eli jos hän jatkaa on myös minunki pakko jatkaa vaikka ei kiinnosta, jos hän kävisi koulu loppuun ja minä en, niin hän kuitenkin ilkkuisi minulle kun itse en käynyt loppuun. alan vaihto on käynyt mielessä mutta en enää jaksa koulua. tiedän että minun olisi ensiksi mietittävä mitä itse haluan.
nyt viime vuosina alussa koulussa käynti maistui ja ennen joulua se loppuu ja kaikesta tulee ns. "pakkopullaa" ja lintsaukset lisääntyy.
haluttais kovasti jättää koulu ja mennä töihin (jostainhan sitä jotain homma löytyy jos nykyisessä ei jatketa sopimusta.)
Tää varmaan kuullostaa tyhmältä mut oikeesti tää ottaa päähän ku ei tiiä mitä tehdä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
pitää miettiä ihan ite vaan. Ei siinä auta kaverin kanssa kilpailla. Jos ainoa motiivi tehdä jotain on kilpailu, niin aika heikosti menee. Tee jotain sellaista, joka kiinnostaa.
Kyllä sitä kannattaa opiskella, mullakin alkaa syksyllä lukion vika luokka eikä huvita yhtään työskennellä varsinkin kun on 5 pakollista kurssia suorittamatta, perkele. Yksi niistä on liikunta jota inhoan. Työssä kyllä ehtii olla se 35 vuotta joten opiskelun iloa vaan.
ei se ainoo syy oo. ku järki sanoo että koulut alta pois ja töitä kyl ehtii tehdä. mutta kun oon niin kyllästyny käymään koulua aina, ei kertakaikkiaan jaksa enää.