Olen miettinyt sitä, miten haavoittuvia asioita ovat totuus ja tieto.
Tuli mieleen, kun täällä on joskus esitetty sellaisia mielipiteitä, että tiedoilla, jotka koskevat vanhoja tapahtumia ja muiden ihmisten kokemuksia, ei ole merkitystä. Niistä olisi parasta vaieta. Vanhoja asioita ei pidä "kaivella" eikä nostaa julkisen keskustelun alaiseksi.
On syytä havahtua siihen, että totuus on haavoittuva asia, ei itsestäänselvyys.
Nuori polvi ei tosiaankaan voi tuntea historiaa, jos ei ole niistä saanut koskaan kuulla eikä ole itse oma-aloitteisesti ottanut selvää. Mutta ei voi lukea, kuulla eikä ottaa selvää, jos ei ole tiedonlähteitä.
Täällä palstalla on moni kertonut, että ei ole kuullut koskaan eräistä lähihistorian tapahtumista. Miksi?
Luin hiljattain venäläis-ranskalais-juutalaisen kirjailijan Irène Némirovskyn teoksen Ranskalainen sarja.
Irène Némirovsky oli kahden pienen tyttären äiti ja oppinut kirjailija. Hänen puolisonsa Paul Epstein oli insinööri ja työssä pankissa. He asuivat 1930- ja 40-luvulla Pariisissa kahden tyttärensä kanssa. Denise oli täyttänyt kymmenen vuotta ja Elizabeth oli kolmivuotias.
Aika pian sen jälkeen kun saksalaiset olivat miehittäneet Ranskan, molemmat vanhemmat vietiin keskitysleirille. Irène otettiin kiinni kesäkuussa ja hänen miehensä Paul Epstein heinäkuussa 1942.
Molemmat vanhemmat kuolivat Auschwitzissa, Irène Némirovsky 17. elokuuta ja Paul Epstein marraskuun ensimmäisellä viikolla 1942.
He olivat vain hiukan ennen sodan syttymistä saaneet piilotetuksi pikku tyttärensä näiden pitkäaikaisen hoitajan sukulaisten hoiviin maaseudulle. Lapsia kuitenkin etsittiin pitkin Ranskaa santarmien voimin kaikki seuraavat sotavuodet. Kahta pientä tyttöä piiloteltiin ja siirrettiin eri paikkakunnille ilmitulemisen pelossa. Nunnat suojelivat heitä luostareissa ja maanviljelijät viinikellareissa sodan päättymiseen saakka. Tyttäret ja heidän hoitajansa kuljettivat kaikkialle mukana äidin matkalaukkua, jossa olivat tämän viimeiset kirjalliset työt.
Kriisiaikana monet ihmiset kadottivat arvokkuutensa ja luopuivat omista aikaisemmista kunniakkaina pitämistään arvoista.
Monet ranskalaiset mielistelivät saksalaismiehittäjiä, liittoutuivat heidän kanssaan yhteistoimintaan ja syyllistyivät raakuuksiin vähemmistökansallisuuksia kohtaan.
Samaan aikaan toiset ranskalaiset eivät säästelleet vaivojaan suojellaakseen syyttä vainottuja ja tekivät uhrautuvia tekoja oman henkensä ja hyvin vointinsa vaarantaen. Tässä ”jumalanvaltakunna raja” kulki samassa kylässä ja samassa talossakin asuneiden ihmisten välillä.
Palataan kysymykseen totuuden haavoittuvuudesta.
Nykyään on ihmisiä jotka halauavat kiistää, että mitään sellaista olisi koskaan tapahtunut kuin natsien systemaattiset kansanmurhat Euroopassa 60 vuotta sitten. Ehkä pian on ihmisiä, jotka väittävät vakavissaan ettei Etelä-Afrikassa ollutkaan rotusortoa eli apartheid-järjestelmää, vain 12 vuotta sitten.
Suomessa on kiistelty näihin vuosiin saakka siitä, mitä tapahtui vuonna 1918, kun isänmaassa veli vuodatti veljen verta. Niistä julmuuksista kerrottiin Suomessa yksipuolisesti vain voittajien historiaa ensimmäiset 35 vuotta.
Onkin olemassa kahdenalaisia totuuksia. Ensinnäkin on ns. rationaalisia totuuksia kuten matemaattiset faktat (kolmion kulmien summa on 180 astetta) ja luonnotieteelliset totuudet, ns. luonnonlait, kuten painovoima, tai että maa kiertää aurinkoa.
Rationaaliset totuudet ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden hävittäminen tai tukahduttaminen ei pysty niitä lopullisesti tuhoamaan. Vaikka tuhoamista yritettäisiin, esimerkiksi kirjoja polttamalla, rationaaliset totuudet pystyttäisiin historian jossakin myöhemmässä vaiheessa elvyttämään uudelleen henkiin tieteellisen päättelyn ja tutkimuksen avulla. Jos vaikkapa luonnononnettomuus tuhoaisi sivilisaation takaisin kivikauteen tai julma diktaattori hävittäisi kaiken tieteeellisen tiedon ja tuhoaisi tutkijat, uuden elämän jälleen alkaessa nämä luonnotieteelliset tiedot voidaan periaatteessa rakentaa uudestaan.
Toisaalta, on olemassa ns. faktuaalisia totuuksia, jotka koskevat historiallisia tapahtumia. Esimerkiksi tieto että Saksa miehitti Ranskan 1940, tai tieto siitä, mitä tapahtui Puolan Auschwitzissa loppuvuodesta 1942 eräälle isälle ja äidille, ja miljoonille heidän kaltaisilleen.
Nämä faktatiedot ovat hyvin haavoittuvia, sillä ne katoavat lopullisesti, jos niitä ei tietoisesti muisteta ja välitetä seuraavalle sukupolvelle.
Voiko herätysliikkeen oma tieto, ymmärrys sen perusnäkemyksestä kadota? Mitä sellainen vaikuttaisi? Miten pienestä on kiinni uskomisen autenttisuus?
Historia todistaa että ihmiset saatetaan saada mukaan niin hyvään ja oikeaan kuin myös vaikka millaiseen vääryyteen ja harhoihin.
Kristillisyyden, kuten myös inhimillisen elämän ja sivistyksen perusta voi olla vain totuudessa. Siinä tarvitaan tietoa myös omasta historiasta.
Tästä haavoittuvasta tiedosta on jokainen meistä osaltaan vastuussa. Myös sen paikkansa pitävyydestä. Silloin tullaankin usein kysymyksiin tulkinnoista ja ihmisten hyvinkin erilaisista kokemuksista.
Länsimaissa on yleisesti hyväksytty käsitys, että jotta tietoa voisi nouseva polvi todellakin muodostaa, yhteisössä tulee olla mahdollisimman monien äänien ja erilaisten mielipiteiden päästä vapaasti esiin ja tulla keskustelun alaiseksi, minkäänlaisen sensuurin estämättä. Vain vapaassa keskustelussa voidaan testata erilaisia, ristiriitaisiakin näkemyksiä.
Moniäänisyydestä nousevat esiin totuuden rikkaus ja sen erilaiset näkökulmat.
Tuli mieleen, kun täällä on joskus esitetty sellaisia mielipiteitä, että tiedoilla, jotka koskevat vanhoja tapahtumia ja muiden ihmisten kokemuksia, ei ole merkitystä. Niistä olisi parasta vaieta. Vanhoja asioita ei pidä "kaivella" eikä nostaa julkisen keskustelun alaiseksi.
On syytä havahtua siihen, että totuus on haavoittuva asia, ei itsestäänselvyys.
Nuori polvi ei tosiaankaan voi tuntea historiaa, jos ei ole niistä saanut koskaan kuulla eikä ole itse oma-aloitteisesti ottanut selvää. Mutta ei voi lukea, kuulla eikä ottaa selvää, jos ei ole tiedonlähteitä.
Täällä palstalla on moni kertonut, että ei ole kuullut koskaan eräistä lähihistorian tapahtumista. Miksi?
Luin hiljattain venäläis-ranskalais-juutalaisen kirjailijan Irène Némirovskyn teoksen Ranskalainen sarja.
Irène Némirovsky oli kahden pienen tyttären äiti ja oppinut kirjailija. Hänen puolisonsa Paul Epstein oli insinööri ja työssä pankissa. He asuivat 1930- ja 40-luvulla Pariisissa kahden tyttärensä kanssa. Denise oli täyttänyt kymmenen vuotta ja Elizabeth oli kolmivuotias.
Aika pian sen jälkeen kun saksalaiset olivat miehittäneet Ranskan, molemmat vanhemmat vietiin keskitysleirille. Irène otettiin kiinni kesäkuussa ja hänen miehensä Paul Epstein heinäkuussa 1942.
Molemmat vanhemmat kuolivat Auschwitzissa, Irène Némirovsky 17. elokuuta ja Paul Epstein marraskuun ensimmäisellä viikolla 1942.
He olivat vain hiukan ennen sodan syttymistä saaneet piilotetuksi pikku tyttärensä näiden pitkäaikaisen hoitajan sukulaisten hoiviin maaseudulle. Lapsia kuitenkin etsittiin pitkin Ranskaa santarmien voimin kaikki seuraavat sotavuodet. Kahta pientä tyttöä piiloteltiin ja siirrettiin eri paikkakunnille ilmitulemisen pelossa. Nunnat suojelivat heitä luostareissa ja maanviljelijät viinikellareissa sodan päättymiseen saakka. Tyttäret ja heidän hoitajansa kuljettivat kaikkialle mukana äidin matkalaukkua, jossa olivat tämän viimeiset kirjalliset työt.
Kriisiaikana monet ihmiset kadottivat arvokkuutensa ja luopuivat omista aikaisemmista kunniakkaina pitämistään arvoista.
Monet ranskalaiset mielistelivät saksalaismiehittäjiä, liittoutuivat heidän kanssaan yhteistoimintaan ja syyllistyivät raakuuksiin vähemmistökansallisuuksia kohtaan.
Samaan aikaan toiset ranskalaiset eivät säästelleet vaivojaan suojellaakseen syyttä vainottuja ja tekivät uhrautuvia tekoja oman henkensä ja hyvin vointinsa vaarantaen. Tässä ”jumalanvaltakunna raja” kulki samassa kylässä ja samassa talossakin asuneiden ihmisten välillä.
Palataan kysymykseen totuuden haavoittuvuudesta.
Nykyään on ihmisiä jotka halauavat kiistää, että mitään sellaista olisi koskaan tapahtunut kuin natsien systemaattiset kansanmurhat Euroopassa 60 vuotta sitten. Ehkä pian on ihmisiä, jotka väittävät vakavissaan ettei Etelä-Afrikassa ollutkaan rotusortoa eli apartheid-järjestelmää, vain 12 vuotta sitten.
Suomessa on kiistelty näihin vuosiin saakka siitä, mitä tapahtui vuonna 1918, kun isänmaassa veli vuodatti veljen verta. Niistä julmuuksista kerrottiin Suomessa yksipuolisesti vain voittajien historiaa ensimmäiset 35 vuotta.
Onkin olemassa kahdenalaisia totuuksia. Ensinnäkin on ns. rationaalisia totuuksia kuten matemaattiset faktat (kolmion kulmien summa on 180 astetta) ja luonnotieteelliset totuudet, ns. luonnonlait, kuten painovoima, tai että maa kiertää aurinkoa.
Rationaaliset totuudet ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden hävittäminen tai tukahduttaminen ei pysty niitä lopullisesti tuhoamaan. Vaikka tuhoamista yritettäisiin, esimerkiksi kirjoja polttamalla, rationaaliset totuudet pystyttäisiin historian jossakin myöhemmässä vaiheessa elvyttämään uudelleen henkiin tieteellisen päättelyn ja tutkimuksen avulla. Jos vaikkapa luonnononnettomuus tuhoaisi sivilisaation takaisin kivikauteen tai julma diktaattori hävittäisi kaiken tieteeellisen tiedon ja tuhoaisi tutkijat, uuden elämän jälleen alkaessa nämä luonnotieteelliset tiedot voidaan periaatteessa rakentaa uudestaan.
Toisaalta, on olemassa ns. faktuaalisia totuuksia, jotka koskevat historiallisia tapahtumia. Esimerkiksi tieto että Saksa miehitti Ranskan 1940, tai tieto siitä, mitä tapahtui Puolan Auschwitzissa loppuvuodesta 1942 eräälle isälle ja äidille, ja miljoonille heidän kaltaisilleen.
Nämä faktatiedot ovat hyvin haavoittuvia, sillä ne katoavat lopullisesti, jos niitä ei tietoisesti muisteta ja välitetä seuraavalle sukupolvelle.
Voiko herätysliikkeen oma tieto, ymmärrys sen perusnäkemyksestä kadota? Mitä sellainen vaikuttaisi? Miten pienestä on kiinni uskomisen autenttisuus?
Historia todistaa että ihmiset saatetaan saada mukaan niin hyvään ja oikeaan kuin myös vaikka millaiseen vääryyteen ja harhoihin.
Kristillisyyden, kuten myös inhimillisen elämän ja sivistyksen perusta voi olla vain totuudessa. Siinä tarvitaan tietoa myös omasta historiasta.
Tästä haavoittuvasta tiedosta on jokainen meistä osaltaan vastuussa. Myös sen paikkansa pitävyydestä. Silloin tullaankin usein kysymyksiin tulkinnoista ja ihmisten hyvinkin erilaisista kokemuksista.
Länsimaissa on yleisesti hyväksytty käsitys, että jotta tietoa voisi nouseva polvi todellakin muodostaa, yhteisössä tulee olla mahdollisimman monien äänien ja erilaisten mielipiteiden päästä vapaasti esiin ja tulla keskustelun alaiseksi, minkäänlaisen sensuurin estämättä. Vain vapaassa keskustelussa voidaan testata erilaisia, ristiriitaisiakin näkemyksiä.
Moniäänisyydestä nousevat esiin totuuden rikkaus ja sen erilaiset näkökulmat.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Tämä oli erittäin hyvin kirjoitettu. Itse en pysty vastaavaan, mutta yhden pikku ajatuksen lisäisin.
Sanoisin, että tässä kysymyksessä aika on suhteellista. Jos hoitokokouksista olisi aikaa alle 10 vuotta, tai alle 5 vuotta tai vaikkapa 45 minuuttia, niin asia tuntuisi jokaisen mielestä erittäin ajankohtaiselta.
Se, että asiasta on kulunut 30 vuotta ei vaikuta siihen onko sitä joskus tapahtunut. Suurin osa palstan kirjoittajista ei varmaan ollut syntynyt 70 -luvulla, mutta siitä huolimatta asia on oikeasti tapahtunut. Totuus ei ole suhteellista muuten kuin ihmisen mielessä.
Suuri osa hoidetuista elää edelleen. Heidän kohdallaan kyse on elävästä elämästä. Heidän omasta ainutkertaisesta elämästään.
> Suuri osa hoidetuista elää edelleen. Heidän kohdallaan kyse on elävästä elämästä. Heidän omasta ainutkertaisesta elämästään.
Aivan totta. "Tiede edistyy hitaasti, mutta ihminen ei voi odottaa." (Emilé Durkheim)
Ja juuri tämän takia asia, johon viittaamme, koskee meitä kaikkia, olipa itse henkilökohtaisesti kokenut, ollut mukana, tai ei.
> Sanoisin, että tässä kysymyksessä aika on suhteellista. Jos hoitokokouksista olisi aikaa alle 10 vuotta, tai alle 5 vuotta tai vaikkapa 45 minuuttia, niin asia tuntuisi jokaisen mielestä erittäin ajankohtaiselta.
Juuri niin varmaan on, mutta sehän on historiatonta ja pinnallista ajattelua.
Kuten tunnettua, historiantutkijat tutkivat paljon vanhempiakin asioita ja tuloksilla saattaa olla suurta arvoa.
Toisaalta, uusi aika nostaa esiin vanhatkin teemat, unohdetutkin, taas uudessa valossa.
Ajatellaanpa vaikka talvisota- tai Kekkos-tutkimusta: yhä sitä tulee vuosittain, eikä varmasti tähän lopu. Snellman-tutkimusta on hiljttain julkaistu, 200-vuotisjuhlan kunniaksi.
> Se, että asiasta on kulunut 30 vuotta ei vaikuta siihen onko sitä joskus tapahtunut.
Aivan totta tämäkin. Vetoaminen siihen että kyse on "vanhasta asiasta" on kestämätön peruste torjua keskustelu.
Kiitän sinua ystävällisestä kommentistasi.
Hyvä kirjoitus.
Mielenkiintoinen.
Mitä muuta tuohon sanoisi?
...koko ajan. Totuushan on se ja on kaikilla vähänkään vanhemmilla tiedossa, mitä olivat ne taistelujen ajat silloin vuosikymmeniä sitten. Ainakin itse ajattelen niin, että sen kokonaisuuden ymmärtää vasta jälestäpäin, mitä silloin tapahtui. Ei kukaan tahallaan kuitenkaan sellaista tehnyt, mitä nyt kovasti arvostellaan, mutta yksinkertaisesti toisissa uskovaisissa oli sellaista väärää, joka aiheutti sitten vääriä otteita toisia ihmisiä kohtaan.
Mutta, asialla ovat nyt siis jälkiviisaat, jotka yrittävät uskovaisten joukkoa repiä ja antaa sellaista huonoa kuvaa myös ulospäin, että tämmösiä ja tämmösiä ne ovat joskus tehneet.
Ei niitä kukaan ole tahallaan tehnyt.
Minulle kertoi kerran eräs ihminen, kuinka hänessä oli niin kireä henki, että hän ei nähnyt ympärillään juuri montaa ihmistä, jotka olisivat hänen mielestään enää olleet "oikeassa hengessä."
Sitten hänelle kuitenkin kirkastui, että hän itse oli joutunut sellaiseen kireään henkeen, joka ei ollut oikeaa, sitä henkeä, mikä uskovaisella on Jumalan lapsen osassa.
Käytännössä sellainen tilanne on lähes mahdoton toteutua, että kun tuollaisia taistelujen aikoja on, että sitten kaikki "riitapuolet" käyvät toistensa luona sopimassa.
Kun ihminen pääsee vapaasti armosta uskomaan, sillä ei ole enää vaateita. Se antaa niille hoitajille, vaikka ne olisivatkin silloin osa vääryydessä väärin toimineet, niin jo etulahjana anteeksi kaikki, vaikka se ei älyäisi tulla pyytämäänkään anteeksi.
Mutta, se katkeruus, mikä moniin on jäänyt, on sielunvihollisen aiheuttamaa, ei Jumalan hengen. Ja sielunvihollinen on mestari pitämään pihdeissään ihmistä. Kun se saa ihmisen katkeroitumaan, silloin sydämessä ei ole tilaa Jumalan lapseudelle. Sellaisella ihmisellä on vain vaatimuksia muille. Pahinta siinä on se, että sitä ei itse huomaa, vaikka ei ole vapaasti uskomassa. Uskovainen ei jää odottamaan joltakin anteeksipyyntöä, ennenkuin voisi jatkaa elämäntaivallusta. Tärkeintä, ylitse kaikkien vaateiden, on itse uskoa juuri tällä hetkellä.
Tällaisia, hajanaisia ajatuksia kirjoitin aivan ex tempore, taisi tulla kielioppivirheitäkin muutama.
johtajallakin saksassa hyvä tarkoitus. hänhän ajatteli vain kansansa parasta. eli ilmeisesti tarkoitus pyhittää keinot.
Elämäntaivallus jatkuu silti täälläkin, vaikkei sitä uskoisikaan.
Anteeksiantamaton mieli ja katkeruusko estävät keskusteluni tuossa moniäänisessä totuuden tuojien joukossa? Eli ei kannata. Jospa se Vulgatan esittämä totuus löytyy "sieltä sisältä"?
Kerron vielä omasta kohdastani sen verran, että elämä on koko ajan ja joka hetki uskossa valvomista ja synnin poispanijan paikalla olemista. Jos et jaksa panna syntiä pois, ei jaksa kauan uskoa.
Sillä ne suuresti ihmetyttävät nuo ihmisten kirjoittamat syntiluettelot ja niillä asioilla mässäily.
Kyllä uskovainen ihminen, kun syntikuormia välillä kantaa, kun ei aina jaksa panna pois, mitä uskomisen esteeksi on tullut, niin ovat ne askeleet raskaita silloin. Ei auta silloin ainakaan lähteä lukemaan tätä Suomi24-palstaa, niin murheellista luettavaa täällä usein on, kun noilla asioilla aivan kuin leikitellään.
Synti ei ole koskaan uskovaiselle leikin asia, vaan se on tulenarkaa tavaraa, jota ei halua tunnollaan kantaa.
...että voisiko se anteeksiantamaton mieli olla sinulla itsellä, ihan oikeasti.
Minä en ainakaan tunnista kirjoittamistasi viesteistä vapaata Jumalan lasta.
Ajatuksesi on tärkein. Niin kauan kuin kaltaisellasi tavalla ajattelevia on enemmistönä vl-liikkeessä, asiaa ei voida puhdistaa liikkeen historiasta. Kysymys ei ole katkeruudesta, kuten väität, vaan vääryyden ja epäoikeuden mukaisen kohtelun hyväksymättömyydestä. Kun ihmistä kerran on loukattu niin syvästi kuin silloin tapahtui, koskaan se vääryyden kokeminen ei mielestä unohdu. Vain se, että vl-liike myöntää julkisesti tämän henkisen väkivallan tapahtuneeksi ja pyytää niitä väkivallantekoja anteeksi, mahdollistaa anteeksiantamisen myös heidän puleltaan, joiden ihmisarvo on riistetty väkivataisesti.
Sinä olet oikea vl!
Hei, c'moon. Etkö voisi jo lopettaa lyömisen. Sinulla pitäisi olla asiat kannaltasi hyvin kun olet sillä puolen jossa asiat ovat hyvin.
Nahkani on paksuuntunut ja arpeutunutkin.
Mutta kiitos kuitenkin!
Tällaista keskusteluako tarkoitit?
Oliko tämä vl-sisäpiirin juttu?
...ja myönnetty. Hoitajatkin ovat olleet ihmisiä, vikoineen ja virheineen. ANTAKKAA JO ANTEEKSI HEILLE, ÄLKÄÄ KAIVATTAKO!!!!!
Pyydätkö myös itsellesi anteeksiantoa?
Jos olet ollut hoitajana, et voi tuolla tavalla toisten selän taakse piiloutua.
...noissa tapahtumissa.
...Joka on tyypillinen läpipuhki kulunut vl-defenssi kun heitä nuhdellaan vääryyksistä.
>>
Mutta, asialla ovat nyt siis jälkiviisaat, jotka yrittävät uskovaisten joukkoa repiä ja antaa sellaista huonoa kuvaa myös ulospäin, että tämmösiä ja tämmösiä ne ovat joskus tehneet.
>>
Kyse ei ole siitä, vaan siitä että ihmiset ovat aidosti huolissaan vanhoillislestadiolaisista ihmisistä, jotka ovat joutuneet melkoiseen jojoon seuratessaan johtajiensa alati muuttuvia "erehtymättömiä" määräyksiä.
>>
Ei niitä kukaan ole tahallaan tehnyt.
>>
Lainaus vuosikymmeniä vanhoillislestadiolaisuudessa sisällä olleelta Lauri Pietilältä:
"Yleinen käsitys oli, että johtomiesten keskuudessa on valtataistelu. Sanoinkin yhdelle johtajalle, että näyttää, kuin kokouksissa oikein kiivaillaan, että kuka osaa olla ahtain ja jyrkin. Sain myöntävän vastauksen että "sellaista se tahtoo olla"."
>>
Kun ihminen pääsee vapaasti armosta uskomaan, sillä ei ole enää vaateita. Se antaa niille hoitajille, vaikka ne olisivatkin silloin osa vääryydessä väärin toimineet, niin jo etulahjana anteeksi kaikki, vaikka se ei älyäisi tulla pyytämäänkään anteeksi.
>>
Nimenomaan 70- ja 80- luvuilla ainakin oli vanhoillislestadiolaisten hoitokokouksissa sellainen meininki, ettei siellä nimenomaan päässyt vapaasti uskomaan, vaan simputus jatkui niin kauan kunnes taipui henkisen inkvisiition edessä:
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/hoitokokoukset/deboran_kuvaus.html
>>
Mutta, se katkeruus, mikä moniin on jäänyt, on sielunvihollisen aiheuttamaa, ei Jumalan hengen. Ja sielunvihollinen on mestari pitämään pihdeissään ihmistä. Kun se saa ihmisen katkeroitumaan, silloin sydämessä ei ole tilaa Jumalan lapseudelle.
>>
Loistavasti rakennettu uhrien syyllistämispsyykkaus. Älyätköhän edes hävetä?
Katkeruus on mielentila. Mikään mielentila ei voi olla syntiä! Mietihän hieman, mikä aiheuttaa katkeruutta?
VÄÄRYYS AIHEUTTAA KATKERUUTTA!
Mitä suurempi vääryys, niin sen syvempää katkeruutta se aiheuttaa! Miksei siis ei voida korjata sitä, mikä katkeruudenkin on alunperin aiheuttanut ja pyydettäisi väärin kohdelluilta anteeksi? Voiko vastaus olla mikään muu kuin epäterveessä vallan kahvassa kiinni pitäminen? Silloin kun SRK:n johtajat joutuisivat oikeasti laskeutumaan alas jalustalta ja tunnustamaan että olivat väärässä. Tämän estää puolestaan ylpeys ja vallanhimo, jotka ovat yhtälailla syntejä kuin katkeruuskin!
Sitten sellainen filosofinen kysymys pohdittavaksi että voiko todella oikeasti rakkaudellinen suhtautuminen ja neuvominen koskaan aiheuttaa toisessa vihaa tai katkeruutta? Jos aidosti koet saaneesi toiselta vain hyvää, niin miten sellaista edes pystyisi vihaamaan tai eihän sellaiselle voisi edes olla katkera...
Mietihän tällaisia puolia asioista;)
Ps. Kiitos Vulgatalle laadukkaasta avauksesta:)
...Jumalan valtakunnan olemusta, vaikka rautalangasta vääntäisi, se on varma. Se vaan jauhaa ja jauhaa ja jauhaa ja jauhaa ja jauhaa ja jauhaa varmasti ikuisesti!
...minä lähen nukkumaan. Elä vaan tuu herättään mua ja jauhamaan taas mun korvaan! :)
Hupsista kun jälleen tuli ylimalkaisia vl-tuomioita. Ilmeisesti kuvittelet kykeneväsi antamaan tuomioita toisista?
>>
Admata ei...
...ymmärrä...
...Jumalan valtakunnan olemusta, vaikka rautalangasta vääntäisi, se on varma. Se vaan jauhaa ja jauhaa ja jauhaa ja jauhaa ja jauhaa ja jauhaa varmasti ikuisesti!
>>
Mitenkähän kommenttisi nyt liittyi minun kirjoitukseeni susihukkasen kommentista?
Minun ymmärtämykseni on toki vajavaista, kuten kaikkien ihmisten tai ihmisryhmien ja seurakuntien.
1. Kor. 13:
9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista
10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.
12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Vanhoillislestadiolaisetkin ovat vuonna 1909 tehdyssä kokouksessaan hyväksyneet yksimielisesti sen että seurakuntakin voi erehtyä. Sitten 1930- ja 1970-luvuilla tämä vanha päätös unohdettiin. Hekään eivät siis ole ainakaan stabiilissa ymmärryksessä Jumalan valtakunnasta;)
Jos siis haluat yrittää vedota Jumalan valtakuntaan ja sen ymmärtämiseen, niin katsotaan siis, mitä Raamattu opettaa Jumalan valtakunnasta:
1. Se ei ole mikään näkyvä joukko tai näkyvän joukon keskinäinen yhteys:
Luuk. 17:
"20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä". "
Tässä on lisäksi aivan sama mitä käännöstä käyttää. Myös 1776 Biblia kertoo:
20 Ja Pharisealaiset kysyivät häneltä: koska Jumalan valtakunta olis tuleva? Vastasi hän heitä ja snaoi: ei Jumalan valtakunta tule niin, että se taidettaisiin nähdä.
21 Ei myös heidän pidä sanoman: àkatso tässäß , àkatso sielläß; sillä katso, Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.
2. Jumalan valtakunta on mielentila
Vl:t viljelevät paljon slogania, että "Etsikää ensin Jumalan valtakunta", jolla he kuvittelevat Raamatunvastaisesti tarkoitettavan omaa joukkoansa, vaikka Raamatussa ilmoitetaan selkeästi toisin.
Eivätkö esimerkiksi opetuslapset olleet jo uskomassa ja oikeassa joukossa, kun Jeesus opettaa heitä etsimään Jumalan valtakuntaa, ja Hänen vanhurskasta tahtoaan?
Varmastikin opetuslapset olivat jo uskomassa, siitä ei ollut epäilystäkään. Jumalan valtakunta ei vaan ollut mikään maan päällinen joukko, ei edes sellainen jossa Jeesus itse vaelsi, sillä Jeesus opetti selkeästi sellaista käsitystä vastaan. "eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä". (Luuk. 17:21)
Jumalan valtakunta voidaan siis mielestäni käsittää vain mielen tilana, jossa ihminen seuraa Jumalan ohjausta elämässään. Tätä Jeesus kehoitti jo uskovaisia opetuslapsiaan etsimään. Tämä oli tärkeämpää kuin maallisista asioista huolehtiminen ja siksi se oli ensisijaista. Sana "ensin" onkin käännetty osuvampaan muotoon 1992 käännöksessä, missä kerrotaan että opetuslasten olisi "ennen kaikkea" etsittävä Jumalan valtakuntaa
--> ja Hänen vanhurskata tahtoaan.
Lisäksi voimme katsoa Jumalan valtakunnasta Raamatusta vertauksen kylvömiehestä ja siitä kuinka palvelijat eivät saa erotella viljaa. (Matt. 13:23-30)
Lisäksi voimme katsoa Jeesuksen vertauksen Jumalan valtakunnasta, missä Hän vertaa sitä kuninkaaseen, joka armahti velallista, mutta velallinen ei halunnut armahtaa omaa velallistaan. (Matt. 18:23-35) Tämähän oli tyypillistä vl-hoitomiehille, ettei armoa annettu!
Eli vaikka hyppäsit aiheesta kolmanteen kirjoittajaan kohdistuvassa syyttelyssäsi, niin yritä keskustella siten että perustelisitkin kommenttisi;)
...Jos omatuntosi sen sallii;)
>>
Elä vaan tuu herättään mua ja jauhamaan taas mun korvaan! :)
>>
Kuule, en se ole ollut minä aiemminkaan, joka olen vain ihminen anonyymin internetin keskustelupalstalla. Sinut on kuule herättänyt ihan sinun oma omatuntosi, joka on kenties sattunut saamaan minun ääneni;)
”Mutta hedelmistä te tunnette heidät, sillä suurimmasta tekopyhästä tulee lopulta suurin kelmi.”
Lars Levi Laestadiuksen tarkastussaarna Sorselessa 27.1.1844
>>
No sehän on tiedossa.
Ulosottoakseli 19.7.2006 klo 23.19
...ja myönnetty. Hoitajatkin ovat olleet ihmisiä, vikoineen ja virheineen. ANTAKKAA JO ANTEEKSI HEILLE, ÄLKÄÄ KAIVATTAKO!!!!!
>>
Eipä ole tunnustettu hoitokokouksien järjestelmällisetä henkistä väkivaltaa!
Eipä ole pyydetty uhreilta anteeksi!
Ei, vaan on yritetty vähätellä ja valehdella väärinkäytökset maton alle!
Vieläpä SRK:n pääsihteerinne yrittää julkisten tiedotusvälineiden kautta mustamaalata yli tuhannen erotettua vain "katkeriksi", kuten sinäkin:(
Minulta kyllä löytyisi anteeksiantamusta teille ja olenkin sydämessäni jo antanutkin anteeksi. Vääryyksistä vaan pitää huomauttaa niin kauan kunnes ne on korjattu!
Ei ihmiskunnassa voi toimia ihan noin kuin ajattelet.
Ei voida tehdä vääriä tekoja, sitten peitellä niitä ja ajatella, että joskus myöhemmin tulevaisuudessa saavat sitten tutkia, mutta me nyt peittelemme toistaiseksi.
Nyt on se aika, että seurakunnassakin täytyy viimein kaikki salattu nostaa esiin ja avoimeen keskusteluun.
Asialla ei ole jälkiviisaita.
En huomaa mitään, mistä tulisi ihmisiä moittia jälkiviisaiksi.
Mutta toisaalta SRK tekee omalla käytttäytymisellään ihmisistä "jälkiviisaita": koska he eivät avoimesti ja julki keskustele näistä ja eivät anna tietoa, ihmisten on pakko keskustella näistä vain niiden tietojen varassa, mitä heillä on.
Kolmanneksi, parempi olla viisas edes jälkeenpäin kuin tyhmä loppuikänsä.
olemuksen ymmärtää jokainen Jumalan lapsi, jota Pyhä Henki ohjaa ja kuljettaa.
Sen sijaan vl-herätysliikkeen olemusta = Raamatun vastaiset harhaopit, järjettömät kiellot ja säännöt, toinen toisensa kyttääminen, muiden uskovaisten halveksiminen (nimittely "epäuskoiseksi"), Jumalan pilkka (Jumala ei pysty suoraan antamaan syntejä anteeksi, vain vl pystyy siihen), itsensä perusteeton ylentäminen maailman ainoaksi oikeaksi uskovaiseksi, tupakointi, vl-naisten ahdistaminen valheopilla "ehkäisy on syntiä" yms.
Tätä vl-herätysliikkeen olemusta ei ymmärrä kukaan Jumalan sanaan ja Raamatun oppeihin uskova ihminen.
Olen tainnut ennenkin lukea "ulosottoakselin" lämpimiä kirjoituksia, joissa kaikuu se sama rakkauden neuvo kuin muissakin Jumalan lasten kirjoituksissa, jotka ovat näitä menneisyyden vankeja halunneet lähestyä.
totuutta vastaan. Siinä joutuu hyvin usein itsekin valehtelemaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000017959824
"ensisijaista. Sana "ensin" onkin käännetty osuvampaan muotoon 1992 käännöksessä, missä kerrotaan että opetuslasten olisi "ennen kaikkea" etsittävä Jumalan valtakuntaa"
Sanassa "ensin" ei ole mitään vikaa, sen merkitys on vain muuttunut. 1700-luvun lopun kuulija ymmärsi sen juuri "ennen kaikkea", tässä on taas yksi esimerkki vuoden 1776 käännöksen harhaanjohtavuudesta. Kuinka moni nykylukija ymmärtää esimerkiksi sanan 'silleen' = 'enää'?
Saivarrellaan vähän "sielujen selvänäkijän" kirjoituksella.
Hän sanoi, ettei näe "vapaata Jumalan lasta" x-vl:n kirjoituksissa!
Voisiko sanoa, että hän näkikin "kahlitun Jumalan lapsen"?
Sehän on jo paljon ja siitä päästään eteenpäin kysymällä, mitä Raamattu pyytää tekemään. Kahlitut vapauteen! Mitkä kahleet ne ovat?
Nyt taas tullaan tuohon tulkintakysymykseen, josta aloittaja puhui. Vl näkee, että kahleet ovat vangitun omien syntien aiheuttamia. Ja itse vanki sanoo niiden olevan "hoitajien" mielivaltaista vapaudenriistoa!
Avaimet ovat eri paikassa kummassakin tapauksessa. Synninkahleet poistaa Kristuksen sovitustyö uskon kautta. Ihmisestä ja hänen pahuudestaan johtuvat vangitsemiset ovat eri alueella. Mutta jos ei tuota erota, niin sitten kirjoittaa ja tuomitsee todella taitamattomasti. Kuten äsken nähtiin.
hoitajana noilla pahamaineisilla vuosikymmenillä?Hräsi ihan näin ex-tempore tällainen mielikuva minulle...;)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000017979746
Silti hän rukoilee hoitajien puolesta: antakaa anteeksi heille /meille!
Ymmärrän, oivalsin tästä uutta, josta en ole saanut seuroissa koskaan vihiäkään.
Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa = etsiminen on jatkuvaa, se on tapa elää; "etsiminen" on tässä vanhassa merkityksessä jossa siihen käsitteeseen ei sisälly vain hetkellistä etsintää ja sitä seuraavaa äkillistä "löytymistä".
Äärimmäisen kiinnostava ja olennainen tieto.
Itsekin entisenä veeällänä olin iloisesti yllättynyt, kun tajusin, mitä Jeesus tarkoittaa Jumalan valtakunnalla. Se ei olekaan tietty paikka tai ryhmä vaan Jumalan tahto, herruus ja kuninkuus, jota uskovainen etsii elämän ratkaisuissaan. Se on etusijalla.
Kehoitus on uskovaisille. Eihän ihmeessä opetuslapset tarvinneet löytää jotain joukkoa tai seurakuntaa! Hehän olivat se joukko Jeesuksen kanssa! Kaksi tai kolme jne...
Tuota ei oltu edes sanottu ei-uskovaisille. Siksipä ns. epäuskoisille saarnattu etsimiskehoitus tuolla Raamatun paikalla ei ole oikeassa merkityksessä. Se on joskus vielä väännettu muotoon ".....etsikää ......kunta!" Se viittaa näkyvään rajattuun seurakuntaan, joka on sitten se valtakunta, jota pitäisi etsiä.
Raamatun lukeminen on tärkeää. Se on ehtymätön ja antaa ajallaan sen ymmärryksen kuin tarvitsemme elääksemme ihmisiksi ja lähimmäisiämme rakastaaksemme.
Tuo kaikki muu tulee tuon tärkeimmän jälkeen!
Jep. Mutta kun itsekseen lukee Raamattua, ei aina tavoita erilaisia sävyjä eikä tunne tekstiin liittyviä kerrostumia.
Lisäksi on niin, että eri käännösvaiheissa kiertänyt Raamattu ja sen eri osat ovat sen tuhannen sillisalaattia, josta tavallinen tallaaja ei ole perillä, mutta oppineet ovat selvittäneet taustoja.
Niitä taustoja olisi monesti hyödyllistä tietää.
Ymmärtäisi taas jonkin kohdan vähän syvällisemmin. Pitäisiköhän sittenkin mennä seuroihin?
Sehän on itse asiassa aika hölmöä, että me luemme tämän hetken maailmankuvamme läpi tekstiä, joista monet ovat syntyneet kokonaan erilaisessa elämäntavassa ja erilaisten elinehtojen vallitessa.
Saatamme siten katsoa tämän päivän ajattelutapojen kautta sellaisiakin asioita joiden tavoittamiseksi pitäisi tietää miten siihen aikaan elettiin.
Esimerkki: kuulin juuri tutulta parhaillaan jotain vertailevaa tutkimusta tekevältä teologiystävälta, että koko kristikunnan eri suuntauksia hallinnut, enemmän tai vähemmän ankaraa kontrollia ja pidättyvyyttä seksuaalisuudessa korostanut vuosituhantinen linjaus on osoittautunut - kreikankielisen Raamatun tekstin käännösvirheeksi.
:-) vai pitäisikö sanoa :-(
Mene vaikka vl-seuroihin!
Kuka sen kieltää? En minä ainakaan edes toivo sitä. Kuuntelen itsekin. Mutta kuuntelen ja luen muutakin Raamattuun liittyvää. Juuri noiden takia mistä kirjoitit.
Jos sinua siellä oleva syvällisyys puhuttelee, niin mitä siitä? Tuota Raamatun paikka veeällät eivät selitä noin. Eikä laupiasta samarialaistakaan, josta näkyy olevan aloitus ylempänä.
Palaan muutaman päivän perästä asiaan...
Ei kuule, olen aikoinani riittämiin istunut. Saan hengellisyyden osalta oikeasti ravintoa muualta.
Ry:ltä on saatu mitä sieltä on saatavissa. :-) Ihan OK muistot.
Tätä palstaa seuraan vanhojen muistojen tähden, kuvitellen että joku niistä ihan sydämellisistä vl:sta sattuisi joskus osallistumaan.
Sinulle ei hyvä "ulosottoakseli" ole ymmärrys avautunut lainkaan koko tässä asiassa.
Kyse on isosta PERIAATTEELLISESTA asiasta. Siis siitä voimmeko nähdä kultaisen kynttilänjalan kultaisena.
Ei siitä, kuka on tehnyt ja mitä on tehnyt.
Kyse on monta kertaa suuremmasta asiasta kuin hoitajien väärästä toiminnasta, kyse on siitä, että rakennetaan kalliolle, eikä hiekalle.
Jos ja tässä tapauksessa kun, on ollut väärää toimintaa ja väärää opetusta, on väärä perattava pois juurineen, muuten se saastuttaa koko siionin kuin syöpä.
Ne ASIAT on selvitettävä: siis mitä on opetettu väärin ja miten. ja mitä siitä on seurannut. Sillä vaikka kuinka uskoisit ja rakastaisit ja pyytäisit anteeksi ja panisit syntiä pois, niin jos sinulla on väärä oppi, et pääse taivaaseen. Vain oikea usko pelastaa.
kävellä aikanaan Auschwitzin portista sisään. Portista, jonka yläpuolella lukee "Arbeit macht frei - Työ tekee vapaaksi". Sekä tutustua paikkaan, joka toimii nykyään museona, jossa vierailee vuosittain satojatuhansia kävijöitä.
Aikanaan paikka oli kaikkea muuta kuin museo ja vierailukohde. Sinne kuljetettiin junalasteittan juutalaisia, joita surmattiin urakkatahdilla. Auschwitz-Birkenua eivät olleet tavallisia keskitysleirejä vaan ne olivat tuhoamisleirejä, joissa murhattiin ihmisiä järjestelmällisesti suurissa kaasukammioissa. Näissä kahdessa paikassa arvellaan tuhotun n. 1,5 miljoonaa juutalaista. Keskitysleireissä surmattiin yhteensä n. 4 miljoonaa juutalaista ja n. 2 miljoonaa sai surmansa Einsatz-ryhmien toimeenpanemissa teloituksissa.
Rauhallinen kävely kaasukammioissa, joissa oli katossa suuttimet, joista kaasua laskettiin ihmisten päälle, sai ajattelemaan "Tässä ihmisen julmuus ja raakuus kohosi täyteen mittaan".
Puna-armeija saapui Auschwitziin 27. tammikuuta 1945 ja vapautti 7 650 siellä vielä ollutta vankia, joista 450 oli alle 15-vuotiaita. Jotkut naisvangit painoivat vapautettaessa enää 23—25 kiloa. Neuvostoliittolaiset löysivät myös 7 000 kiloa hiuksia, joita natsit eivät olleet ehtineet lähettää tehtaisiin, jossa hiuksista olisi tehty kangasta.
Sodan päätyttyä leirin komentaja Höss joutui sotaoikeuden käsiin ja hänet tuomittiin kuolemaan. Rangaistus pantiin täytäntöön Auschwitz I:n krematorion edessä hirttämällä.
Ajelin juuri muutama viikko sitten Auschwitzin ohi, mutta aikataulu ei antanut periksi vierailla ko paikassa. Harmitti :(
Hieman vierastaisin ajatusta rinnastaan natsien hirmuteot ja 70-luvun hoitokokoukset. Et sitä tietoisesti ehkä sinä Vulgata teekkään, mutta kokoamalla taustaksi Irènen ja Paulin tarinan, se ehkä tahtomattaankin tapahtuu. Minusta kyse on kuitenkin kertaluokkaa erilaisista episodeista. Tällaisista asioiden kytkemisistä saadaan aika vääränlaisia argumentteja historian tarkasteluun. Se ilmenee tälläkin palstalla jatkuvasti 70-lukukeskustelun yhteudessä sanoin - hirveä, kamala, mummoja kyykytettiin, sairasta, .... Kun sanastoon lisätään natsit, polttouunit, ..., niin varmaan jossain hirveän kamalassa minäkin joskus olin mukana seuraamassa, vaikka en sitä ihan noin kokenutkaan. Väärät vertauskuvat ja mielleyhtymät eivät varmaan ole sinun tarkoituskaan?
Mitä itse aiheeseen tulee, niin haluasin sinulta vielä yhden analyysin:
Ilman muuta 70-luku on jonkinlainen traumaattinen ajanjakso vl-historiassa. Kuinka kauan aikaa kuluu, ennenkuin tällainen ajanjakso voidaan kiihkottomasti tarkastella? Tilannetta voisi verrata tietysti vaikkapa kansalaissotaan, jossa oli voittajia ja häviäjiä. Voittajat kokevat toimineensa kaikilta osin oikein. Jotta kuitenkin vääryydenteot voitiin ottaa tarkasteleen, se vaati yhden sukupolven vaihtumisen, ennenkuin se oli edes mahdollista. Ja edelleenkään se ei ole täysin kiihkottomasti mahdollista, vaikka aikaa onkin jo kulutut tapahtumista runsaasti.
Ei voida lakaista väärintekoja matonalle vetoamalla siihen, että "vaatii sukupolven vaihtumista" ennen kuin voimme käsitellä asioita rehellisesti ja avoimesti.
Jos tässä yhteiskunnassa ajateltaisiin tavallasi, niin täällä vallitsisi anarkia.
Onhan se tuokin näkökulma. Sinun omiin kokemuksiisi peilattuna.
Meillä on myös oikeus kuvata kokemuksiamme niin kuin olemme ne tunteneet.
Sekin on ainakin osa totuutta. Vai eikö ole?
"Hieman vierastaisin ajatusta rinnastaan natsien hirmuteot ja 70-luvun hoitokokoukset."
täysin samaa mieltä.
Vaikka vl-hoitokokoukset olivat monissa paikoissa julmia ja ihmisiä kohdeltiin täysin väärin ja heille aiheutettiin suuria kärsimyksiä, niin näiden tapahtumien rinnastaminen natsien tuhotöihin on ehdotonta ylilyömistä.
Siinä mielessä rinnastusta löytyy, että Saksa pyysi anteeksi natsien tekoja. Sama velvollisuus on myös SRK:lla. Tätä anteeksipyyntöä ei ole vielä kuulunut.
Ja jos yhteiskunnassa ajateltaisiin tavallasi, että järjestöjen, kirkkojen, liikkeiden, yhdistysten,
ryhmittymien jne. johtojen väärintekoja ei tule ottaa avoimeen ja julkiseen käsittelyyn
ennen kuin sukupolvi on vaihtunut,
niin se johtaisi paitsi anarkiaan, niin myös vääränlaiseen harvainvaltaan:
yhdistyksissä, liikkeissä, kirkoissa, ryhmittymissä jne. johdot voisivat tehdä
mitä väärintekoja vain pelkäämättä mitään, koska heidän väärintekojaan ei otettaisi
avoimeen ja kriittiseen tarkasteluun ennen kuin vasta heidän kuolemansa jälkeen.
Sinun ajatuksesi soveltaminen antaa luvan ja siunauksen vallan väärinkäytölle ja anarkialle
ja vastuuttomuudelle.
"...Se ilmenee tälläkin palstalla jatkuvasti 70-lukukeskustelun yhteudessä sanoin - hirveä, kamala, mummoja kyykytettiin, sairasta, .... "
Joskus tuntuu, ettei keksi edes tarpeeksi "pahaa" sanaa kertomaan siitä, miltä tuntuu tulla eritetyksi yhteisöstä ja kokoamaan elämänsä rakennuspalikoita, jotka ovat hujanhajan ja rikkinäisinä.
Et ole kokenut sellaista. Sen huomaa.
Täällä ei ole JATKUVASTI ns. ylilyöntejä eli ei kaikkien kirjoitukset ole noin tramaattisia. Miksi et "kestä" tai siedä niitä?
Kaikkien kirjoitukset eivät ole siis dramaattisia, eivät ne ole välttämättä kovin traumaattisiakaan.
Mutta jos ihminen on tuon vuoksi masentunut tai lähellä lopullista ratkaisua tai tekee sen, niin kyllä pahoista asioista puhutaan nytkin, vaikkei mitään kaasukammoita ja joukkoteloituksia olekaan, natsien tapaan.
Tulkintakysymykset totuudesta ovat vaikeuttamassa keskustelua. Eikä se varmasti onnistu, jos vastapuolen kokemukset, niiden tulkinnat ja "tiedot" tyrmätään ylilyönteinä!
natseihin ei ihan osu kohdalleen.
Lähes identtinen yhtäläisyys löytyy kommunismin ja ry-opin/käytännön väliltä.
"toisinajattelijoiden" vaino.
Tässä tapauksessa toisinajattelivat olivat niitä, jotka uskoivat niin kuin vanhoillislestadiolaisuudessa on ennen uskottu. Ne jotka eivät väärän hengen tunnustamisella siirtyneet uuteen yhteisöpainotteiseen SRK-lestadiolaisuuteen, erotettiin.
Vastaanpa kaikille tähänastisille kirjoittajille yhteisesti.
Näköjään ulosannissani on ongelmia, koska minulle jäi se kuva, etta sanomani oli ymmärretty väärin. Toki viestini oli kohdistettu enemmänkin Vulgatalle, mutta avointahan tämä keskustelu kuitenkin on. Toisaalta vastaukset paljastivat taas sen tietyn kiihkeyden, jota näiden asioiden ympärillä ilmenee.
Luin viestini uudelleen ja en löytänyt mistään kohtaa, jossa antaisin tukea 70-luvun virheteoille. Siitä olen kuitenkin edelleen ehdoton, että 70-luvun ja natsien tekojen vertaaminen toisiinsa on väärin natsien uhreja kohtaan. Vertauskohdaksi voisi antaa vaikkapa vl-uskovaisten vainon (joskus ihme kyllä kuulee siitäkin puhuttavan) suhteessa todelliseen uskonvainoon, jota esim. Afrikassa ja Aasiassa ihmiset joutuvat joskus kokemaan (uskonnosta riippumatta).
Traumaattisen ajanjakson kiihkoton tarkastelu on mahdollista tietyn ajan jälkeen. Siitä kysyin Vulgatalta. Sanoinko jossain, että ko sukupolven on vaiduttava tässä tapauksessa? Tällaiseen tilanteeseen voisi antaan näkemyksensä joku yhteiskuntatieteilijä, jolla olisi tarkempaa tietoa tällaisista ilmiöistä. Minun tietämykseni ei todellakaan riitä. Tuntuisi, että Vulgata viisaampana osaisi ehkä valaista asiaa.
Nyt minun osaltani keskustelu päättyy, valitettavasta. Pieni lomareissu on edessä :)
On totta etta hoitokokousten ja joukkomurhan valilla on iso laadullinen ero. Joten jos kerran saksalaiset kykenivat kasittelemaan joukkomurhahistoriaansa heti sodan jalkeen, eiko meidan pitaisi sita suuremmalla syylla kyeta kasittelemaan hoitokokoushistoriaamme nyt yhden sukupolven jalkeen?
hävityn sodan ja kovan ulkopuolisen painostuksen jälkeen.
Oman menneisyyden kohtaaminen on ollut saksalaisille vuosikymmenien kivulias prosessi, joka jatkuu yhä. Siinä on ollut erilaisia vaiheita.
Nyt ollaan siinä vaiheessa että keskelle Berliiniä on rakennettu monumentaalinen, osin maan alla oleva muistomerkki, jolla kunnioitetaan saksalaisten murhaamia miljoonia miehiä, naisia ja lapsia. Pääkaupungin keskustan läpi töihin menevä saksalainen saa muistutuksen päivittäin siitä mitä historiassa on tapahtunut.
Olen ajatellut että vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole päästy vielä siihen ensimmäiseen vaiheeseen, tapahtuneen myöntämiseen, jossa todettaisiin yhteisesti, että herätysliikkeessä toimittiin väärin viattomia uskovaisia kohtaan.
Täsmennän väärinkäsitysten välttämiseksi, että tarkoitukseni on tässä korostaa kolmea seikkaa: 1) miten tärkeää on tuntea historiaa; 2) tietämiseen liittyy aina vastuu siitä miten toimii tietämänsä pohjalta, sekä 3) korostaa tiedon seuraaville polville välittämisen merkitystä.
Ilmeisesti HarmaaPöllö ja eräät muut eivät havainneet viestini ensimmäisen lauseen ajatusta:
”miten haavoittuvia asioita ovat totuus ja tieto”.
Täsmennän: haluan painottaa monenlaisen tiedon välittämistä. Tarkoitan tietoa joka koskee meidän raadollisten ihmisten toimintaa brutaaleimmillaan kuin myös niitä asioita, jolloin Jumalan hyvyys on saanut siivittää toimiamme. Ihmisestä Jumalan kuvana säteilee myös hyvyys ja kauneus, sinusta ja minusta. Sen saattaa aistia joistakin viesteistä myös täällä palstalla. :-) Jokaisessa ihmisessä on hyvyyttä, sille tulee antaa mahdollisuus.
”- - Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.
Tämän kaikenlaisen tiedon tulee säilyä ja siirtyä. Tieto hyvästä ja pahasta, sehän on itse asiassa myös kristillisyyden sanoman yksi elementti. Mutta toinen elementti, täyden armon uskominen omalle kohdalle ei edellytä tietoa, sen saa osakseen jokainen ilman vaatimuksia. Vain avautumista vastaanottamaan, silloinkin kun ei löydä omasta itsestään rahtustakaan uskoa.
Voidaan pitää ymmärrettävänä, että aina kun on puhe mielivaltaisesta julmuudesta ja ahdistavasta vallankäytöstä, mieleen nousevat eräänlaisena arkkityyppisenä mallina toisen maailmansodan historian kauhut, sillä natsien menetelmät, samoin kuin myös Stalinin ja muiden maailman brutaaleimpien diktaattoreiden häikäilemättömät keinot, sisältävät pohjimmiltaan aivan samoja elementtejä, joita pienemmissä kuvioissa myös on sovellettu. Ihminen tietää millä ja miten kiduttaa toista ihmistä.
Juuri näistä sinänsä äärimmäisistä historian julmuuksista voimme nähdä kirkkaasti ja selvästi, millä tavoin suora ja epäsuora julmuus, raakuus ja väkivalta ovat kiusauksina meitä jokaista erittäin lähellä ja millaiset ovat taitavat menetelmät, joita ihminen osaa kehittää.
Mahdollisuus vääryyksiin ja julmuuksiin ei todellakaan ole etäännytettävissä vain jonnekin pahuuden keskuksiin, vaan meistä hyvin monet voidaan saada tekemään vastuuttomia tekoja, jos meitä lähtevät johtamaan ihmiset jotka käyttävät tätä meidän johdateltavuuttamme sekä itsesuojeluvaistoa hyväkseen.
En sano etteikö aina olisi ollut joitakin sisäisesti vahvoja ihmisiä, jotka rohkeasati nousevat vastustamaan toivottomiltakin tuntuvaa valtaa vastaan. He ovat esikuviamme. Monet meistä tuntevat teologi Dietrich Boenhofferin yhä tänään valoa ja voimaa rohkaisevasti viestivän elämänkohtalon.
Mutta kuten Jeesuksen kärsimyshistoriakin jo osoittaa, suurin osa ihmisistä haluaa olla huutamassa siellä kulloisienkin voittajien puolella.
Yksi kieroimpia keinoja tässä vallankäytössä on yhteisön sisäisen moraalin murentaminen saamalla kaikki yksittäiset ihmiset pelkäämään toisiaan.
Silloin ihmiset eivät uskalla suojella toinen toistaan, ja meidän kaunein ominaisuutemme eli lähimmäisenrakkaus ja huolenpito kaverista saadaan taitavasti murretuksi.
Joka on joskus itse sortunut sellaiseen, ettei ole noussut puolustamaan kaveria vaikka omassatunnossaan tunsi pistoksen ja olisi periaatteessa voinut, sellainen ihminen on saanut ikuisen haavan sieluunsa. Se haava kirvelee aina. Silloin peilistä näkyvät raakalaismaisen hirviön kasvot. ”Olenko se minä?”
Tästä löydämme itsemme. Tänäänkin. Voisi kuvitella ettei silloin ainakaan käy lyömään jo lyötyjä.
Kiitos tästä aloituksesta! Juuri tällaisten takia tällä palstalla tulee silloin tällöin norkoiltua, voi löytää todellisen helmen.
Omalla kohdallani tuli mieleen tästä aloituksesta, kuinka sama pätee myös omaan elämänhistoriaan.
Olen käynyt pitkään analyyttisessä terapiassa ja totta totisesti kaikki ei todellakaan ole "kivaa" löydettävää ja muisteltavaa omassa historiassakaan.
Mielellään monia asioita olisi kiva saada tekemättömäksi ja lakaista maton alle, tosi kiusallista kohdata oma raadollisuutensa. Mutta kun sen uskaltaa kohdata kuinka vapauttavaa se onkaan! Totuus tekee todella vapaaksi ja raadollisuuden alta saattaa löytää itsestään sen toden oman itsen. Oppii rakastamaan itseään totuudellisesti ja myös lähimmäistäänkin vajavaisena, mutta silti arvokkaana ihmisenä.
Tämä ehkä on vähän asian vierestä, mutta tällaisia ajatuksia heräsi.
Kiitos sinulle minulta, satunnaiselta nettiroikkujalta... :-)
Turhaan vähättelet tätä mihin asti olet päässyt:
"Oppii rakastamaan itseään totuudellisesti ja myös lähimmäistäänkin vajavaisena, mutta silti arvokkaana ihmisenä"
sillä eikö tuo ole tie syvään tyyneen mielenrauhaan. "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" sisältää kaksi puolta, sitä omaa itseäänkin on tärkeää armollisesti katsella. Kun jaksaa hyväksyä itsensä (armahdettuna), silloin voisi kuvitella että sitä suvaitsevaa ja armahtavaa mieltä riittäisi jakoon lähimmäisellekin. Että ainakin joskus olisin vähemmän paha toiselle...
Kiitos ajatuksistasi.