olen tässä muuttamassa aivan ihanan miehen kanssa yhteen, mutta on yksi asia joka hieman kangertaa tuolla pääkopassa: miehen pojan (10v) älytön mustasukkaisuus! poika muuttaa myös samaan asuntoon, kuten myös minun lapseni. se kiukuttelee, ja jankuttaa ja jankuttaa. jos jostain asiasta isänsä sanoo ei, niin se vaan jatkaa vaikka 3 tuntia, vaikka vastaus olisi aina ei..lisäksi tietysti mökötykset jne, jos mieheni huomio minun lasta.. onko kellään tälläsestä tulevasta murkku-ikäisestä mustasukkaisesta muksusta tietoa, miten sitä käsitellä? olemme puhuneet mieheni kanssa asiasta, ja luulemme että se menee ajastaan ohi, kun poika huomaa ettei lapseni ole viemässä häneltä isää?
yksi uusioperhe lisää..
minä**
4664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen itse mummi, jonka uudella vävyllä on 11v poika ja melkoisesti olen huolehtimassa lapsista.
Aivan samaa rakkautta saavat kaksi lastenlastani (isä juoppo ja väkivaltainen) sekä tämä poika.
Hänen äitinsä menehtyi onnettomuudessa, samanlaista jankutusta ja "uhmaa", mutta minä en tulkitse sitä mustasukkaisuudeksi vaan peloksi ja turvattomuudeksi. Puolitoista vuotta on meillä mennyt ja siihen on sisältynyt paljon mökötystä, huutoa, ovien paiskomista ja minullekin huonoa oloa. Nyt ovat asiat kivasti parantuneet, kelpaan jopa yösatuseuraksi ja saan halatakin.
Ainoa neuvo on, että te olette aikuisia ja poika on lapsi.
Sehän, jos lapsi kiukuttelee sinulle ja paiskoo ovia, tarkoittaa sitä, että hän luottaa sinuun tarpeeksi uskaltaakseen näyttää mieltään!
Hän uskoo, ettet hylkää häntä, vaikkei hän aina mielistelisikään.
Minusta on ihanaa, kun löytyy "isovanhempipuolia", jotka ottavat myös uudet "lahjalapset" omikseen. Samasta asiasta olen aina kiittänyt niin omiani kuin mieheni vanhempia. Vaikka se biologinen lapsenlapsi voi olla jollakin lailla rakkaampi ja tärkeämpi, niin ainakaan meillä sitä ei mummoloissa näytetä. Usein isovanhemmille tuntuu olevankin helpompi hyväksyä ne uuden puolison lapset, kuin meille äiti- ja isäpuolille. Ehkä se osaksi johtuu elämänkokemuksesta ja iän mukanaan tuomasta viisaudesta, tiedä häntä!
Ainoa asia, joka minua näissä tapauksissa surettaa ja huolettaa on se, että mahdollisen eron sattuessa ei välttämättä pidetä enää mitään yhteyttä. Biologiset isovanhemmat kuitenkin yleensä näkevät lapsenlapsiaan eronkin jälkeen, mutta kuinka käy näissä uusperhetapauksissa? Onko kellään kokemuksia?
mieheni poika oli 9 v, kun muutettiin yhteen. mulla saman ikäinen poika ja hieman nuorempi tyttö. mieheni poika ei nukkunut, kun isä yövuorossa. kiukutteli mulle kaikista asioista, kun sisarpuolet kotona.
ihan samaa on vieläkin, 6 vuoden jälkeen. ei se siitä paremmaksi muutu! onneksi meillä exän kanssa sopimis, joka toinen viikko mun lapset mulla ja joka toinen sillä. saan vähän ihan omaa aikaa. (siis en ole poikapuoleni kanssa tekemisissä, kun omat pois).
jos olisin aikanaan tiennyt, mitä tuleman pitää en tosiaankaan olisi tähän ryhynyt. turha enään päkistellä, kun paskat on housuissa!!!
mutta, toivottavasti silulla on parempi onni matkassa, ja saat hyvän suhteen myös tähän lapseen. ONNEA!!!!
Kun lapset oli pieniä, yhteiselämä oli helpompaa. Teinin kanssa se on tupla kamalaa. Joten älä ainakaan helpotusta odota.