Kysyisin yhden kysymyksen, joka voi kuulostaa tyhmältä ja olla myös väärin muotoiltu :D. Eli noin niin kuin suurinpiirtein, kuinka nopeasti opinnot yleensä etenevät? Paljonko kuluu aikaa esim. perusopintojen suorittamiseen? En osaa oikein arvioida noiden opintopisteiden mukaan ja yliopistomaailma on minulle vielä kovin vieras... kiitos jo etukäteen vastauksista :)
Etenemisnopeus
fuksi87
51162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
että viime vuonna olen vaihtanut koulutusohjelman entisestä sukulaiseen, eli tosi monet oppiaineet ovat hyväksiluetut, mutta jonkin verran on vielä tehtävä...eli: nyt on kulunut 4 vuotta, suunnittelen vielä max. 2 vuotta, ja POIS KOULUSTA!!!)))))))))) Tällä hetkella 173 op tehty (kokonaisuudessa)
No esimerkiksi meidän laitoksella on tehty sellaiset suositukset, minkä mukaan voi halutessaan edetä (ja valmistua viidessä vuodessa). Ensimmäisenä vuonna on pääaineesta perusopinnot, toisena vuonna osa aineopintoja, kolmantena vuonna osa aineopintoja ja kandintutkielma, neljäntenä vuonna syventäviä opintoja ja viidentenä vuonna syventäviä ja gradu. Ja tämän lisäksi sitten tietysti sivu- ja muut aineet.
Kyllä perusopinnot tekee kevyesti vuodessa, ja mikäli päätoimisesti opiskelee, niin paljon muutakin. Vaikka perusopinnot kahdesta aineesta ja muutama pakollinen kurssi siihen päälle.
Kysyisin äskeiseltä vastaajalta missä laitoksella opiskelet? Vastauksesi tuntui järkevältä, mutta vaihtelee aloittain. =)
Itse olen opiskellut maisteriksi työn ohessa. Tein yhtäaikaa mm. kahta aproa ja yhtä cumua. Riippuu täysin itsestä kuinka paljon haluaa aikaa opiskeluun satsata. Koko tutkinto n. 4,5 v., siis työnohessa.
Perusopinnot 1.vuotena
Aineopintoja ja joitakin syventäviä 2.vuotena
Loput aineopinnot ja kandintutkielma ja syventäviä 3.vuotena.
Syventäviä 4. vuotena.
Gradu 5. vuotena. Gradun ohessa ei minun mielestäni kannata enää hirveästi muita opintoja puurtaa.