Hei!
Nyt on todella ongelma. Niin ennen säännölliset kuukautiseni loppuivat tammikuussa täysin yllättäen ilman mitään laihtumista tai muuta syytä.
Olen nyt 16-v. ja menkat alkoivat ollessani 12-v. Kerran ne jäivät ilmeisesti pienen laihtumiseni jälkeen pois kolmeksi kuukaudeksi, mutta tulivat itsestään sen jälkeen ja normalisoituivat. Nyt ne jäivät ihan yllättäen pois tammikuussa. Välillä on tuntunut, että no nyt ne alkavat, on tullut sellaista ruskehtavaa vuotoa, mitä minulla aina juuri ennen varsinaisia kuukautisia tulee, mutta menkkoja ei kuulu.
Raskauden mahdollisuutta ei ole. Harrastan säännöllistä liikuntaa, muttan en ole laihtunut, kilo tai pari on voinut tulla lisää, ja kuukautiset ovat kyllä tällä painollani ennenkin tulleet (ja pienemmälläkin painolla) ihan normaalisti. Leirille olen isoseksi lähdössä nyt sunnuntaina ja palaan ensi viikon perjantaina, joten heti elokuun alussa menen kyllä lääkäriin, jos vain uskallan.
Olen kuullut, että keltarauhashormonikuurista voisi olla apua. Minulla on käsittämättömän kova lääkärikammo, ja pelkään kaikenlaisia tutkimuksia ja muita. Mitä minulle luultavimmin tehdään, kun menen lääkäriin? Millä perusteella keltarauhashormonikuuri yleensä myönnetään? Mitä tutkimuksia tarvitaan? Kaikki kommentit ja omat kokemukset tai muut tiedot ovat enemmän kuin tärkeitä.
Pelottaa. Todella paljon. Voinko enää saada kuukautisia takaisin? Syön täysin normaalisti ja olen normaalipainoinen.
Kiitos.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Keltarauhashormonikuurin saat kyllä varmasti tosi helposti. Kuulin lääkäriltä, että kohdun limakalvon olisi hyvä uudistua, siis irrota n. 3kk välein, ettei se altistaisi limakalvomuutoksille ja näin ollen syövälle. Älä nyt kuitenkaan syöpää ala pelkäämään!!
Todennäköisesti sulla nyt vain joku stressi tm. muutti hormonitoimintaa niin ettei kuukautisia tule. Puoli vuotta ilman menkkoja on takuulla sellainen aika että saat reseptin helposti.
Sinulle tehdään todennäköisesti ihan normaali sisätutkimus, ehkä katsotaan ultraäänellä munasarjat muttei välttämättä.
Sitä en osaa sanoa tulevatko kuukautiset ennalleen, itselläni eivät ole tulleet mutta mulla onkin taustalla pillerien lopettaminen.
Voi, todella pelottaa tuo lääkriin meno. Sisätutkimus. Sitä en ole vielä kokenut. Tehdäänkö se varmasti?
Lisää kommentteja.
ei välttämättä tehdä sisätutkimusta sinulle, usein riittää et kertoo et menkoissa on taukoa ja saat lääkkeet jo sillä.
Tämä saattaa, en halua sua pelotella, olla oire mahdollisesta PCO:sta, siis munasarjojen monirakkulataudista, mut ei välttämättä. Sun kannattaa pyytää, et lääkäri ultraa sun munasarjat.
Toivotaan kuitenkin, et kyse on vaas stressistä ;) rohkeasti lääkäriin!
Kyllä ne varmaankin sisätutkimuksen tekeevät (on omakohtaista kokemusta).Eli menkkoja ei tullut puoleen vuoteen menin gynelle joka teki sisätutkimuksen ja määräsi keltarauhashormoni-kuurin.Menkat alkoi kun söin kymmenen päivä kuurin.Ja jos on rakkulaiset munasarjat se ei ole tauti (gynekologini ei missääs vaiheessa minulle sanonut että se olisi mikään "tauti").Ja nekin voi hoitaa =).Tsemppiä sulle =)).
Nyt tuli taas niin paljon uutta juttua. Siis hetkinen. Rakkulamunasarjat, miten toi ilmenee? Onkohan se sisätutkimus ihan välttämtön kun en ole seksiä harrastanut tai muuta...?
mulla ei joskus 15-vuotiaana (käydessäni ekan kerran lääkärissä) tehty mitään sisätutkimusta, koska olin vielä neitsyt. en silti lupaa et sitä ei tehtäis :/ mut mulle ei siis tehty
Rakkulaiset munasarjat ilmenee yleisimmin juuri kuukautishäiriöinä. joillain saattaa olla myös aknea ja liikakarvoitusta. minulle lääkäri sanoi että ei voi sinänsä hoitaa, raskaus saattaa lievittää/parantaa oireet. jotkut PCOlaiset saavat lapsensa ihan luomunakin, eli ei hedelmöityshoitoja/lääkkeitä, mut omassa tapauksessani lapsenteko menee hoidoilla, koska tilani on ns. vakava :/ eli ei ees menkkoja luonnostaa :(
rohkeutta ja toivotaan et oot ihan terve!! :)
tammikuussa oli vikat menkat, nyt kesäkuussa menin lääkäriin ja lääkäri YRITTI tehä sisätutkimusta. olen neitsyt ja siitä ei tullut oikeestaa yhtään mitään, sattui aivan järkyttävästi, oikeesti en halua pelotella mut en kestäny sitä ja sitte se lääkäri lopetti. otti sitte papakokeen kuitenkin kohdunkaulan syövän tutkimiseksi. nyt kuitenkin tuli yhtäkkiä menkat..juuri kun sain lähetteen gynekologille..saa nyt nähä peruuntuuko se kokonaan. on kuitenki helpottunut olo,en olis kestäny sisätutkimusta..
ei sitä lääkäriin menoa kannata pelätä, he tietävät mitä tekevät, eivätkä varmasti tee sisätutkimusta jos siihen ei heidän mielestään ole aihetta/ ja tai se sattuisi niin paljon. Eikä neitsyys ole mikään este sisätutkimukselle, riippuen ihmisestä. Ja..joskushan sinne lääkäriin on kuitenkin mentävä, ensimmäinen kerta on aina se "pahin" jännityksen ym. takia. Rohkeasti vaan niin saat selvyyden=)
Nyt kyllä todella pelottaa lääkäriin meno. Mitä minä äidillekin sanon ja miten sen kerron? Ideoita? En todella näin lääkäri- ja toimenpidekammoisena kestä sitä sisätutkimusta näin neitsyenä, en varmasti. Mitä minä sanon sitten sille lääkärillekin jos se ei lopeta tai jos se välttämättä haluaa sen tehdä?
Noh, sinä voit itsekin soittaa terveyskeskukseen ja varata sieltä ajan omalta lääkäriltäsi. Keltarauhashormonien takia ei tarvitse varata aikaa gynekologille eikä sisätutkimus ole pakollinen, joten sitä ei tarvitse pelätä. :)
Uskoisin, että menkat potkaistaan käyntiin tuolla keltarauhashormonikuurilla ja katsellaan josko ne siitä alkaisi tulemaan taas itsestään.
Tietty jatkossa varmaan selvitetään verikokeella ja ultralla, että mikä niitä menkkoja pidättelee (jos ne jäävät myöhemminkin pois). Kuukautisten epäsäännöllisyydestä ei ole elimistölle haittaa, kunhan ne vain tulevat tarpeeksi usein.
Mulla on ollut nyt 4kk menkat poissa.. viimeksi tulivat siis maaliskuussa. Sitä ennenkin menkat oli epäsäännölliset, tulivat esim. vain joka toinen kk. Laihduin tossa keväällä aika paljon (n.12kg), mut nyt parin kuukauden aikana en oo enää laihtunut, eikä menkat silti tuu.. Sain yleislääkärille ajan elokuun puoliväliin, mut olisko sittenkin pitänyt varata aika heti gynekologille? Voiko yleislääkäri määrätä mitään, esim. tota keltarauhashormonia? En oo koskaan ollut gynellä, ja oon neitsyt.. toivon minäkin et ei tehtäs sisätutkimusta!
Niin, tosiaan, kysyn vielä minäkin että kannattaisiko varata aika ihan yleislääkärille vai gynekologille?