Mustamaalaamistako? Se kun sanon että monet lestadiolaiset yhtään, kun sanoo, että ovat nikotiinihuumeen orjia. He myrkyttävät synnin orjuudessa itseään jopa tunnin välein. Yölläkin he heräävät polttamaan kessua.
Monet oikeat ja syvästi uskovat ottavat pyhän kirjan käteensä tunnin välein. he jopa yöllä heräävät lukemaan pyhää sanaa.
Riippumatta mitä lestadiolaisen liikkeen perinnäissäännöt sanovat, on jokaisen oman tuntonsa ääntä kuunnellen syytä lopettaa ihmisen, myös toisten, saastuttaminen.
Katsokaa toki televisiota jos jokin ns pahe pitää itsensä ja lähimmäisten myrkyttämisen sijaan tehdä

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuliko hyvä mieli?
tupakkaterroristille? huihaihoo?Tuliko hyvä mieli?
Vähän vaikea on minun avaajana päästä samalla aaltopituudelle kirjoittajan kanssa. Pyydän että lukija lukisi viestini kärsivällisyydelle. Virheitä voi olla ja outoja sanan käänteitä.
Mutta hitaasti lukemalla avaajan sanoma avautunee lukijoille. Tupakka on vakava myrkky ihmiselle. Me teemme tietoisen valinnan myrkyttäessämme ihmistä, itseämme ja muita.
Onko nikotiinihumala päällä? Paljonko poltit jatkoilla (tarkoitan "iltakylässä")?
katso 19.7.mm.Kaleva ja verkkouutiset.