Olen 23v nainen, ja mulla ei ole ollut ainuttakaan seurustelusuhdetta elämäni aikana. Olen aina ollut lihava. Jotain hyväksikäyttötapauksia vain on kohdalle sattunut. En vain jaksa laihduttaa, en tunne siihen mitään intoa ja inhoan itseäni sen takia.. Äsken vielä satuin törmäämään tällaiseen keskusteluun tuolla toisaalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=1500000000000094&posting=22000000017978546
Ja näinhän se menee.. julmaa mutta totta!
Miten te muut läskit kestätte elää ja jaksatte
olla yksin? tai eikai kaikki lihavat yksin joudu olemaan, mikä siinäkin sitten on.. kai he ovat sitten älyttömän mukavia ja älykkäitä ja mies hoitaa seksuaalisen tyydytyksen muualla tai jotain. Eikä tää ollu sit mitää valitusta,
mä tiän tasan tarkkaan miks oon yksin: kun olen läski. Inhottaa vaan kun tunnen pahaa oloa sen takia ja kuitenkaa ei huvita tehdä asian eteen mitään. Tyhmä olen tiedän. :/
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=1500000000000094&posting=22000000017978546
Ja näinhän se menee.. julmaa mutta totta!
Miten te muut läskit kestätte elää ja jaksatte
olla yksin? tai eikai kaikki lihavat yksin joudu olemaan, mikä siinäkin sitten on.. kai he ovat sitten älyttömän mukavia ja älykkäitä ja mies hoitaa seksuaalisen tyydytyksen muualla tai jotain. Eikä tää ollu sit mitää valitusta,
mä tiän tasan tarkkaan miks oon yksin: kun olen läski. Inhottaa vaan kun tunnen pahaa oloa sen takia ja kuitenkaa ei huvita tehdä asian eteen mitään. Tyhmä olen tiedän. :/
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eipä ne kaikki lihavat naiset todellakaan ole yksin.. kerronpa oman tarinani. Olen ollut aina lihava, kunnolla lihava. Teininä minullakaan ei ollut mitään miesjuttuja, mutta kun laihdutin tilanne muuttui. Olin vielä laihtumisenkin jälkeen ns merkittävästi lihava, mutta kyllähän minä kaunistuin ja sen myötä myös asenteeni itseeni muuttui ja valtavasti. Tällä uskonkin olleen valtava merkitys siihen, että yhtäkkiä miehiä roikkui perässäni ja paljon. Elin sitten siinä innokasta sinkkuelämää ja miesten huomiota riitti. Mutta halusinkin kuitenkin löytää ns. sen oikean ja sieltähän se löytyikin. Nyt olemma ollet yhdessä yli puoli vuosikymmentä ja mieheni ei todellakaan ole mikään säälittävä tapaus, joka ei muita saisi. Niin ja hän pitää minua kauniina, rakastaa jokaista makkaraani, niin ja seksitarpeetkin todellakin tyydytetään ihan kotosalla. Mukava kyllä olen ja varmasti älykäskin ja nämä varmasti myös vaikuttuvat siihen miksi olemme yhdessä. Olen hänelle ns. täydellinen paketti :)
Kannattenee muistaa, että myös moni normaalipainoinen ihminen ei meinaa löytää kumppania, ei lihavuus ole syy, mutta siitä voi tehdä syyn sille, ettei ole miestä. Oikean miehen löytäminen ei ole aina helppoa, mutta itse siihen voi vaikuttaa asennoitumalla itseensä oikein. Arvosta itseäsi ja ole ylpeä itsestäsi, sillä siihen on varmasti monen monta syytä! :)
jollekkin vähän "tuhdimmalle" miehelle kelpaat.
Luin tuon ketjun. Jäin miettimään että kun meitä ihmisiä on niin monen kokoisia ja näköisiä niin miten ihmeessä se laihtuminen voisi tehdä jonkin käänteentekevän muutoksen ihmissuhteissa. Ihan okei jos tahtoo tiputtaa painoa mutta jos itsetunto on täysin painoindexin varassa niin melko kapealla polulla taapertaa tuolloin. Väännetään kuitenkin rautalangasta se että tottakait jos laihduttaa niin miehet alkavat kiinnostua. Tämä johtaa toiseen ajatukseen että millaiset miehet. Läskirasismi on mennyt niin pahaksi että jopa entinen lihava on huonossa kurssissa deittimarkkinoilla.
Ei kyllä pohja ihmissuhteille rakennetaan jotain muuta kautta ellei hae itselleen hyväksyntää ulkomuodon kautta. Jännää muuten, olen kulkenut monen kokoisena, silti yhä vieläkin vedän katseita, ja ne katseet eivät todellakaan viestitä halveksunnasta, päinvastoin kaikesta muusta väittäköön läskien arvostelijat mitä tahansa.
Ja ihan tiedoksi, minäkin tiputan painoani, mutta en hysteerisesti odottaen sitä päivää kun saattaisin olla uusine muotoineni hyväksyttävää "lihaa" deiteillä.
En ole koskaan ollut laiha ihminen. Menin naimisiin 19 vanhana, tein kolme lasta, olin naimisissa tän ihmisen kanssa 11v. ja ero tuli, mutta ei todellakaan mun läskien takia. Painoin n. 125kg. tuolloin kun erottiin ja itse asiassa mulla oli jo uusi mies kierroksessa tuolloin... nyt tämän uuden kanssa olen ollut sen 3,5 vuotta eikä mun läskit ole mikään puheenaihe meillä. Niin ja pituutta mulla on 165cm, että tälleen.
Apua! Aivan kuin olisin omia ajatuksia kirjoittanut! Olen aikalailla samanlaisessa tilanteessa..
Kirjoittaminen tänne on todella henkilökohtaista ja olen todella ylpeä kun uskallatte sen tehdä. Itse haluaisin keskustella sinun läskimoosses esimerksiksi messengerin tai sähköpostin kautta. Ja miksipäs ei myös muiden. Olisi ihanaa saada vaihtaa henk.koht kokemuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Laittakaa sähköpostia tulemaan rohkeasti [email protected]
Siellä on kaikille sana vapaa! Tutustutaan ja autetaan yhdessä toisiamme?!
Olen ylipainoinen ja elän avoliitossa.
Olen aina ollut ylipainoinen, mutta mieheni pitää mua kauniina silti. Kehuu kasvojani, hiuksiani ym. Ja kehuu enimmäkseen luonnettani. Olen kuullut monelta, että olen pirteä ja että tuon energiaa ympärilleni hymyilessäni ja nauraessa. En ole mikään hissukka vaikka ylipainoa on lähes 30kg! Olen menevä ihminen ja kova tahto tutustua erilaisiin ihmisiin.
Omaatuntoani kuitenkin vaivaa se, että olen ylipainoinen. Ja olen monesti jo yrittänyt laihduttaa. Haluaisin olla normaalinpainoinen, koska voisin mennä kauppaan ja sovittaa hyvällä omallatunnolla vaikkapa farkun kokoa 40! Mutta ei. Mutta ehkäpä tämä päivä vielä tulee!
Olen vielä nuori,18vuotias. Mutta vaivaa tulevaisuus jo... Ei ole terveellistä olla näin paljon ylipainoinen. Tahdon terveellistä elämää ja haluan, että pystyn liikkumaan omin avuin koko elämäni.
Olen nyt parisen viikkoa käynyt kuntosalilla ja syönyt vielä terveellisemmin mitä ennen.
Ylipainoisista saa helposti ajateltua, että laiskoja, syövät vain herkkuja ym. MUTTA en tiedä onko asia näin? En ainakaan halua uskoa tommoista!
Normaalipainoisiakin löytyy kaikenlaisia! Mutta sulle vaan sanon, että älä jää kotiin yksin! Mene ulos ja nauti elämästä! Ole kavereiden kanssa, shoppaile, sisusta ym. Älä jää yksin!
Eivät ne normaalipainoiset naisetkaan aina löydä kumppania!
Hei aloittaja!
Olet nuori nainen ja viestisi luettuani en voinut välttyä tunteelta, että elät sitten kun -elämää. Eli sitten kun olet hoikka ja sitten kun seurustelet, olet kelvollinen ihminen. Ajattelutapa on hyvinkin inhimillinen, mutta valitettavasti ei välttämättä johda siihen sitten kun -hetkeen. Väitän näin, koska haahuillessasi jotain epämääräistä, et ehdi pohtia mikä sinussa on tällä hetkellä hyvää ja kaunista ja missä olet etevä. Nämä ominaisuudet kuitenkin löytyvät sinustakin, ne löytyvät jokaisesta ihmisestä. Mutta jos vain ryvet itseinhossa, eivät nämä hyvät puolesi koskaan pääse puhkeamaan kukkaan.
Jaarittelevan johdannon jälkeen asiaan; toki ulkonäkö vaikuttaa ihmissuhteisiin, etenkin suhteen alkuaikana, mutta jotta suhde jatkuisi, sinun on oltava sinut itsesi kanssa. Jos määrittelet itsesi ulkopuolelta tulevien paineiden mukaan ja vielä mukaudut niihin, ei elämäsi ole yksinäisyyttä parempaa. Koska et elä omaa elämääsi.
Jos siis haluat pudottaa painoasi, tee niin. Mutta älä siksi, että saisit poikaystävän tai että olisit kauniimpi, vaan siksi että voisit paremmin. Valitettavasti etenkin sinun sukupolvesi elää erittäin ulkonäkökeskeisessä maailmassa, mutta elämä opettaa. Väitän, että on parempi olla omillaan kuin pokaalina jonkun palkintokaapissa. Jos ulkonäkösi on ainoa anti suhteelle, se on aika heikoissa kantimissa, koska aina on kauniimpia ja hoikempia ihmisiä maailmassa, mutta vain yksi sinä. Kaikkea hyvää elämääsi!
no voi w-itun sniff, kun käykin sääliksi. Varmaan joku haluaakin olla tekemisissä jonkun itsesäälissä kieriskelevän itkupillin kanssa.
Ellei tämä nyt sitten ollut jonkinmoinen provo...