kun tapasin avomieheni hän painoi 127 kg.Hän oli minusta hyvin komea,harteikas ja ennen kaikkea miten valloittava tyyppi.Hänelle ei paino ollut mikään ongelma,eikä haitannut meidän elämää mitenkään.Olin niin täysin rakastunut häneen että vaikka painoa olisi ollut vielä puolet lisää ei se mitenkään meidän suhteeseen olisi vaikuttanut.Kerron siksi tämän että kun se oikea tyyppi kohdalle sattuu niin se on sitten menoa.Sillä on merkitystä millainen olet ihmisenä.Toivon että joku saisi lohtua tästä ja ymmärtäisi sen ettei se paino ole mitenkään olennainen asia ihmissuhteissa vaan kaikki muu mitä suhde mukanaan tuo.
rakastuminen
ei katso painoa
6897
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen täysin samaa mieltä. Tavatessani nykyisen aviomieheni, oli hän reilusti satakiloinen, mutta ah niin ihana!
En edes kiinnittänyt huomiota hänen kokoonsa. Hänen katseensa, älynsä, huumorintajunsa ja komeutensa vei yksinkertaisesti jalat alta. Muutama silloinen ystäväni sanoi useammankin kerran että "eikö toi nyt ole vähän liian lihava" tai vastaavaa. Kenties, mutta minulle se ei merkinnyt silloin mitään, eikä merkitse nykyäänkään. Itseasiassa hupaisaa on, että nämä kummatkin "ystävät" ovat nykyään itse reilusti ylipainoisia, onkohan kukaan kysellyt heidän puolisoiltaan samaa kuin he silloin minulta?
Olen itse 165cm/103kg nainen. niin vain löytyi ihana mies. Kolahti kerralla ja kunnolla. Hän on normaalipainoinen ja minä hmm näkee noista luvuistakin. Kertaakaan ei ole huomauttanut minua painosta. Päinvastoin tykkää vähän puristella mahasta ja kyljistä. Taitaapi tykätä "amatsooni"-maisesta naisesta.
vähän olla vahingon iloinen =) toivottavasti saavat tietää mitä yksinäisyys on =)
Niin, missä tuollaiset isot karhut piileksivät. Tämä ottaisi mielihyvin isännäksi ja vierellä kulkijaksi sellasen ison raamikkaan miähen. :-)
Paljonko hän nyt painaa??
saimme olla yhdessä 5 vuotta jonka aikana hän painoi n.125 kg.Pari vuotta sitten hän kuoli syöpään,sairastuttuaan kunto romahti kerralla ja hän meni pois kuukausi siitä kun diagnoosi tuli.Kova kaipuu jäi.