rasittava kalanainen

minulla on eräs kalatnainen ystävätär, joka on sinkku, ja välillä NIIN miehenkipeä (vaikka harrastaakin suhteellisen paljon yhden illan suhteita), että olisi valmis nappaamaan vaikka ystävättärensä miehen, jos onnistuisi. ja sitten ollaan olevinaan niin lojaalia ja luotettavaa ystävää. samaa käytöstä olen huomannut myös muiden naispuolisten tuttavien miesten suhteen, täytyy aina yrittää vikitellä jonkun toisen omaa. onko tyypillistä kalalle, ja jos, niin miksi?
152890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

vaikuttaa lutkalta,mutta olen minäkin samanlainen kala mies.anna sen nro meen naimaan sitä mieluusti.

Äänestä

Tuntemani kalanainen kyllä katselee muita miehiä ja flirttaa mielellän mutta ei mene koskaan sen pidemmälle jos on parisuhteessa.
Tunnen pari kalamiestä ja kolmannen kanssa seurustelen ja jokaisella on sellainen ajatus,että helpot nakit on ala-arvoista pohjasakkaa.Kyllä niitä nai mutta omaa suhdettaan eivät riskeeraisi minkään lumpun takia.

Äänestä
  • Minusta toisia lumputtelevat, itse lumpusti käyttäytyvät tyypit voisivat mennä peilin eteen, katsoa itseään silmiin, miettiä minkälaisia itse ovat ja onko varaa arvostella. Itse en ole lumppu, enkä haluaisi miestä, joka on lumppu, tai haukkuu naisia lumpuiksi. Että sellaisia terveisiä niille kala"miehille"...

    Äänestä

  • KalaShnikov kirjoitti:

    Minusta toisia lumputtelevat, itse lumpusti käyttäytyvät tyypit voisivat mennä peilin eteen, katsoa itseään silmiin, miettiä minkälaisia itse ovat ja onko varaa arvostella. Itse en ole lumppu, enkä haluaisi miestä, joka on lumppu, tai haukkuu naisia lumpuiksi. Että sellaisia terveisiä niille kala"miehille"...

    vissiin liian lähelle.
    Oletko todella noin yksitotinen ihminen??
    Lumppu on nainen joka ei arvosta itseään ja harvoin kerää kunniaa miesten keskuudessa maineellaan.Lumppu on ihka oikea sana ja se jota niin kutsutaan on itse nimensä ansainnut.
    Täällä lumpulla tuskin juuri sinua arvosteltiin vai osuiko liian liki kun siitä noin kimpaannuit...Lumppu on vielä "nätti" sana,,,,

    Äänestä

  • Mitä ne miehet sitten ovat jotka sanovat että "lumppua" kyllä nai, mutta ei riskeeraa suhdetta? Toivottavasti en ymmärtänyt oikein, että Kalamiehet sitten pettää omaa muijaansa näiden lumppujen kanssa? Lumppujahan noi miehetkin siinä tapauksessa on..

    Mua suututtaa tuollainen "lumppumainen" käytös, jos ihminen yrittää miehen nälässään toistenkin miehiä. Hyi hävetkää sellaiset naiset!

    Oon huomannut että NYKYÄÄN aika MONI, merkkiin katsomatta on yhtä häilyväinen. Mikään ei tunnu olevan enää pyhää :( ikävää mutta totta!

    Äänestä

  • kalasydän kirjoitti:

    Mitä ne miehet sitten ovat jotka sanovat että "lumppua" kyllä nai, mutta ei riskeeraa suhdetta? Toivottavasti en ymmärtänyt oikein, että Kalamiehet sitten pettää omaa muijaansa näiden lumppujen kanssa? Lumppujahan noi miehetkin siinä tapauksessa on..

    Mua suututtaa tuollainen "lumppumainen" käytös, jos ihminen yrittää miehen nälässään toistenkin miehiä. Hyi hävetkää sellaiset naiset!

    Oon huomannut että NYKYÄÄN aika MONI, merkkiin katsomatta on yhtä häilyväinen. Mikään ei tunnu olevan enää pyhää :( ikävää mutta totta!

    että varatut kalamiehet ei riskeeraa suhteitaan lumpun takia.Vapaat kalat kuten joka muukin merkki vain ja ainoastaan nai lumppuja.Ei sellaista joka pojan omaa vakavassa mielessä harkita.
    Naiset on lumppuja ja miehet on pukkeja.;)
    Joo,samaa mieltä,enään ei paljon arvosteta toisten parisuhdetta.

    Äänestä

  • kalasydän kirjoitti:

    Mitä ne miehet sitten ovat jotka sanovat että "lumppua" kyllä nai, mutta ei riskeeraa suhdetta? Toivottavasti en ymmärtänyt oikein, että Kalamiehet sitten pettää omaa muijaansa näiden lumppujen kanssa? Lumppujahan noi miehetkin siinä tapauksessa on..

    Mua suututtaa tuollainen "lumppumainen" käytös, jos ihminen yrittää miehen nälässään toistenkin miehiä. Hyi hävetkää sellaiset naiset!

    Oon huomannut että NYKYÄÄN aika MONI, merkkiin katsomatta on yhtä häilyväinen. Mikään ei tunnu olevan enää pyhää :( ikävää mutta totta!

    Totta puhut! Mihin on hävinnyt sellainen toisen kunnioitus ja toisten omaa ei oteta asenne??????
    Nykyään kaikki taitaa ajatella vain itseään,ja paskaaks muista.. Yleensä on vielä lapsia yhdellä jos toisellakin.Ajatellaan edes niitä ellei aikuisia.....
    Mie en ainakaan halua elämääni "kivaa",toisten kustannuksella.
    Ja tiedän olevani vanhanaikainen,ja olen ylpeä siitä.

    Äänestä

  • kalasydän kirjoitti:

    Mitä ne miehet sitten ovat jotka sanovat että "lumppua" kyllä nai, mutta ei riskeeraa suhdetta? Toivottavasti en ymmärtänyt oikein, että Kalamiehet sitten pettää omaa muijaansa näiden lumppujen kanssa? Lumppujahan noi miehetkin siinä tapauksessa on..

    Mua suututtaa tuollainen "lumppumainen" käytös, jos ihminen yrittää miehen nälässään toistenkin miehiä. Hyi hävetkää sellaiset naiset!

    Oon huomannut että NYKYÄÄN aika MONI, merkkiin katsomatta on yhtä häilyväinen. Mikään ei tunnu olevan enää pyhää :( ikävää mutta totta!

    voi kalasydän kultaseni - niin kylmää on olla tässä maailmassa nykyään ja kaikki tuntuu olevan kierrätettävissä ja halpaa - vaihdettavissa ja kuten sanoit häilyväistä - kiireistä ja nopeasti kulutettavissa.

    Avio/avoliittoa kutsutaan suhteeksi, romantikkoja höperöiksi hölmöiksi, rakastelua seksiksi tai rumemmin nimin.

    Seurustelu on nykyisin kaveruutta tai katsomista. Sanaa rakkaus, ei uskalleta käyttää sen oikeassa mielessä, mutta yksi jos toinenkin sortuu lausahtamaan rakastavansa miltei mitä tai ketä tahansa hyvinkin kevytmielisesti..

    Uskollisuus on muuttunut ripustautumiseksi ja vapauden kahlitsemiseksi..

    Luottamus toiseen ihmiseen tarkoittaa paluuaikoja asunnolle, niin ja kotia kutsutaan asunnoksi tietenkin.

    Turvallisuus on vain varmuuslukko ovessa, ehkäisyvälineet reissulla mukana tai toimeentulo..

    Harva enää muistaa, miten kuvailisi ruusuntuoksua (pyöreän viileä vaaleansuloinen, on mieluisa oma versioni) tai miltä maistuu intohimoinen suudelma..

    Liekö sitten ihme, jos umpiromanttisia läkähdyksiin asti rakastavia, lempeitä, tasatassuin tassuttavia kaloja pidetään niin pirun hankalina tapauksina kun hermostuvat tähän puolikäyntiseen nykymenoon... Onneksi jokaisella romantikolla on oma haavelinnansa, johon voi aina joskus etääntyä todellisuudesta..

    Äänestä

Kaikki ei aina voi johtua itse siitä kalasta, jos toinen vastaa flirttiin hän on yhtä lailla "lumppu" kuin toinenkin. Tämmösissä asioissa on aina kaks osapuolta,se täytyy muistaa

Äänestä

että toinen vikittelee sinun miestäsi, olisit vaan tyytyväinen että kelpaa muillekin. se että se sinua häiritsee niin pistää epäilemään että luotatko omaan mieheesi.

itse kalat naisena olen törmännyt tähän ongelmaan jokaisen ystäväni kohdalla. syytetään jos mistäkin, ilman minkään näköisiä todisteita. pelkästään sen takia että olen sattunut juttelemaan ystävällisesi ja katsonut silmiin, kaverina, ilman mitään mielenkiintoa ihmiseen. heti on vaimoke ehdokkaat naama nutturalla, ja veuhkaamassa että nyt ne on pannu tai tapaileevat selänä takana. ja ihan omissa mustasukkasuus kohtauksissaan ovat nämä kuvitelmat saaneet päähän. itse olen pistänyt välit poikki näihin naisiin, jonkinlasita arvostusta sitä ihminen kuitenkin halua. siinähän nyt miettiivät että mikä iski, mua ei kiinnosta enää.

Äänestä

ei toi kyllä ole merkistä kiinni. mun paras ystävä on kalat nainen enkä ole eläessäni nähnyt kellään yhtä korkeaa moraalia! se ei hyväksy mitään vääryyksiä vaikka kyse olisi miten pienestä asiasta tahansa! itse olen myös kalatnainen, en yhtä korkea moraalinen mutta takuulla lojaali ystävilleni!

Äänestä
  • ja ollut5 vuotta mieheni kanssa, olen ollut uskollinen enkä koskaan pettäisi häntä missään muodossa. mutta en näe siinä pahaa jos tykkään flirttailla ja olla cool toisten miesten suhteen ja hänen ystäviensä. siinä on rajani. siitä saa jonkinlaista itseluottamusta että kelpaa sitä vielä muillekkin.useimman kerran miehet ovat ruvenneet vastaamaan omalla tavalla flirttiin,eli ovat mukana siinä.se on hauskaa. mut homma loppuu ja tyssää siihen paikkaan kun tulevat ehdottelemaan jo edes jotain pientä,jotta esim. lähettäiskö kahden kesken jutustelemaan. siitä voi jo päätellä että ei enempää. mieheni joka on neitsyt merkkiä on juuri tyypillinen lankeaja tällaisiin pikku flirtteihin,helppo nakki...jos joku nainen pelaisi samaa peliä hänen kanssaan. valitettavasti useimmilla naisilla ei ollut yhtä uskollisia periaatteita verrattuna omiini. koska mieheni on pari...kolme kertaa seurustelumme alku aikoina pettänyt minua. mutta viimeisen vuoden aikana ei ole tullut enää pettymyksiä häntä kohtaan.

    Äänestä

  • -nainen... kirjoitti:

    ja ollut5 vuotta mieheni kanssa, olen ollut uskollinen enkä koskaan pettäisi häntä missään muodossa. mutta en näe siinä pahaa jos tykkään flirttailla ja olla cool toisten miesten suhteen ja hänen ystäviensä. siinä on rajani. siitä saa jonkinlaista itseluottamusta että kelpaa sitä vielä muillekkin.useimman kerran miehet ovat ruvenneet vastaamaan omalla tavalla flirttiin,eli ovat mukana siinä.se on hauskaa. mut homma loppuu ja tyssää siihen paikkaan kun tulevat ehdottelemaan jo edes jotain pientä,jotta esim. lähettäiskö kahden kesken jutustelemaan. siitä voi jo päätellä että ei enempää. mieheni joka on neitsyt merkkiä on juuri tyypillinen lankeaja tällaisiin pikku flirtteihin,helppo nakki...jos joku nainen pelaisi samaa peliä hänen kanssaan. valitettavasti useimmilla naisilla ei ollut yhtä uskollisia periaatteita verrattuna omiini. koska mieheni on pari...kolme kertaa seurustelumme alku aikoina pettänyt minua. mutta viimeisen vuoden aikana ei ole tullut enää pettymyksiä häntä kohtaan.

    Olet kalat ja suurpiirteinen empaatikko - ymmärrät toisen heikkouksia äärirajoille asti.

    Totuus neitsyistä on - kuten tiedätkin, ettei he ole itsetuntonsa kanssa sinuja ja vaativat sen pönkittämistä tavalla tai toisella. Upea flirttaileva kumppani rinnalla ei helpota tätä kyräilevää olentoa siinä mielessä, että hänellä on taipumus lietsoa viatonkin tilanne aina moninkertaiseksi mielessään ja kaikki mitä teetkin muille on häneltä pois - tietenkin kumppanuudessa tulisi luottaa ja tulla vastaankin, mutta neitsyille se on vaikeampaa kuin Atlantin ylitys uiden - neitsyt on mustasukkainen ja omistushaluinen. Hänellä myös on oiva tapa pitkittää kyräilemisiään ja epäilyksen aikojaan ikuisuuksiksi. Neitsyt haluaa myös hyvitystä kaikesta, muka, menettämästäänkin. Ja tässä on se kohta, missä neitsyt saattaa kadota näköpiiristä joksikin aikaa, omien sanojensa mukaan henkeä vetämään, mutta oikeasti hakemaan kostonhimoisesti hyvitystä muualta ja lohtua elon kuoppien aiheuttamiin kolhuihin.
    Mustavalkoinen neitsyt kun ei millään pysty käsittämään harmittomasti helisevää kalat kumppaniaan, jolle on yhtä helppoa flirttailu lyhtytolpalle kuin naapurin vaarillekin. Siinä missä kalat tekee vaikutuksen säkenöivällä iloisella persoonallaan, neitsyt päätyy helposti vääriin paikkoihin lohtua saamaan "maailman taakka harteilla"-ilmeellään. Palatessa reissuiltaan ja nk. koston jos "lohtuakin" saatuaan tämä samainen kaveri edelleen syyttää kalatolentoa kärkevästi, tämän lauseessaan joskus käyttämästä "kultasesta" neitsyen ystävälle. Kalat (jos muutkin merkit) siis saavat neitsyen mielestä kantaa huonoa omaatuntoa hamaan hautaan virheistään - ja hänen virheensä ovat vain toisen aiheuttamia - tässä mielessä neitsyttä voisi sanoa hieman häpeämättömäksi.

    Luontoaan ei voi kukaan muuttaa, eivät kalat eivätkä neitsyeetkään - mutta nopeaälyinen kalat kykenee luovimiseen ja kumppaninsa ollessa paikalla hillitsemään itsensä, toisin kuin neitsyt... ts. kun kissa on poissa... neitsyen seurassa kaikki merkit oppivat jossain vaiheessa, muuttamaan tapaansa keskustella ja keskittyä enemmän tähän huomionhaluiseen olentoon kuin muihin, sosiaalisissa tilanteissa siis.
    Onneksi kalatolennoilla sukupuoleen katsomatta on kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä, empaattisuutta, anteeksi antavaisuuttakin, ja soveltamiskykyä - onneksi neitsyille tarkoitan.
    Tästä huolimatta, ei kalojenkaan tarvitse sietää ihan mitä tahansa vain kiltteytensä vuoksi..

    Äänestä

mitenhän tämän nyt esittäisi, ettei tulisi satikutia..
Kalat olivatpa miehiä tai naisia, ei heitä vaivaa kipeys toista sukupuolta kohtaan - suhteita heillä kyllä riittää, mutta kipeyden kanssa sillä ei ole mitään virkaa. He vain yksinkertaisesti ovat sellaisia.. Flirtin mestareita tähtitarhojen armosta, ja puoleensa vetäviäkin vielä. Mutta se ei tarkoita tosiaankaan sitä, ettäkö tämä kalat tietoisesti haluaa napata kenet tahansa mistä tahansa.
On totta kalat ovat sentamentaalisia hömppiä, jotka kaipaavat ihmistä lähelleen ja jokaisessa suhteessa niin lyhyissä kuin pitkissäkin alkuperäis asetelma on se, että hän haluaa olla lähellä ja saada läheisyyttä.
Flirttaajana kalat eivät tunne rajoja mihinkään suuntaan, mikä varsin usein aiheuttaa mustasukkaisuutta ympäristössä. Siis flirttailu kuuluu kalojen rakenteisiin siinä missä nenä päähän tai sydän rintaan.
Kalat flirttailevat yhtä sujuvasti puodin myyjäpojan, vanhempiensa, pihan lapsien, ystävien kumppanien, ystävien, kadulla vastaantulevien, lemmikkiensä, lääkärinsä kanssa - eivätkä he näe siinä mitään vaarallista tai ketään uhkaavaa. Ja ihmiset rakastavat tilanteita joissa joku kohdistaa huomion ilakoiden itseensä - voiko kukaan väittää vastaan. Jos asian sitoo mielikuvaan, on kalan flirttailu vähän kuin eläintarhan akvaariota katsellessa. Erilaiset upeat vedessä verkkaisesti liikehtivät olennot lipuvat hypnoottisesti katsojien silmien ohitse - leikkivät, kisailevat mikä edelleen tekee näistä olennoista kiinnostavampia ja haluttaviakin ehkä. Mutta yhtä vähän kuin akvaarion kalat, ovat oikeatkin kalat tietoisia aiheuttamistaan reaktioista ja oikeasti yhtä vähän tarkoittavat mitään eleillään. Mikäli akvaarion lasin takana pälyilevä ihminen ihastuu ikihyviksi näkymäänsä ja on valmis itse sukeltamaan eksoottisen otuksen hoiviinsa - onko se kalan vika, jos pakoyrityksistä huolimatta jää haaviin?
Ja edelleen sama pätee vedettömässä lipuvien kalaolentojen tapoihin.. jos he tahattomasti eleillään herättävät kiinnostusta, mikä saa toisen jakamaan vastakaikua, onko se oikeasti heidän vikansa? Tällöinhän kalat on se joka saa huomiota ja koska kalat kaipaa läheisyyttä enemmän kuin mitään, niin minkä tämä oikeasti sille voi jos heltyy toisen palvoviin katseisiin ja huomionosoituksiin?
Oikeasti kalat omaavat kyvyn olla mielenkiintoisia ja miellyttäviä, eivätkä he sille mitään voi - lojaalius heidän kohdallaan on myös yksi mitä ei sovi koskaan epäillä, sitä he ovat aina - ja mikäli kalat onnettomasti ihastuu esimerkiksi ystävän kumppaniin, ei tilanne ole hänelle todellakaan helppo. Lojaalius ystäävää, jopa jo menetettyä kohtaan, usein saa tällaisen suhteen tipahtamaan pohjaltaan nopeasti - koska kalat eivät missään nimessä halua tehdä väärin tai loukata ketään. Todellisuudessa tällaisesta kaksitahoisuudesta ei seuraa muuta kuin 3 hyvin yksinäistä ihmistä. Eikä kalat voi luonnolleen mitään - kuten eivät voi muutkaan - ainoa lohtu tässäkin tilanteessa on, että se entinen ystävä voi olla varma kalatolennon syyllisyydessä piehtaroinnista ja huonosta omastatunnosta mikä jatkuu läpi elämän. Ja onko sekään mikään lohtu..

Äänestä

Kalanainen ja sinkku olen.Tuollainen ei tulisi mieleenikään vaikka kuinka miehen kipeä olisinkin.Mutta ei kaikkeen voi vaikuttaa se mikä on horoskoopiltaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maatuska kirjoitti:

minulla on eräs kalatnainen ystävätär, joka on sinkku, ja välillä NIIN miehenkipeä (vaikka harrastaakin suhteellisen paljon yhden illan suhteita), että olisi valmis nappaamaan vaikka ystävättärensä miehen, jos onnistuisi. ja sitten ollaan olevinaan niin lojaalia ja luotettavaa ystävää. samaa käytöstä olen huomannut myös muiden naispuolisten tuttavien miesten suhteen, täytyy aina yrittää vikitellä jonkun toisen omaa. onko tyypillistä kalalle, ja jos, niin miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu