nähneet unta

niin oletteko nähneet unta isosta kohtauksesta.
Tuli mieleen kun viime yönä oli painajainen isosta kohtauksesta
kolme kertaa on tullu oikeasti siittäkin on aikaa jo 10v.
voi johtua siittäkin kun olen lukenut tätä palstaa nyt pari päivää enemmän kuin yleensä.
14607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

sua, älä nyt painajaiseksi asti sentään meitä lue!

Olen nähnyt unta tilasta, jossa olen jäänyt kohtaukseen enkä koskaan palaa.

Kerran ihan oikeasti olin kohtauksessa niin, että ikäänkuin irtaannuin kehostani ja siihen tilaan unessa joskus jään. Katselen jostain korkealta omaa kohtausta ja ihmisiä ympärilläni. Ampparin tyyppejä laittamassa stesolidia jne... aika hurjaa, mutta ei yhtään pelottavaa. Jotenkin tiedän sen olevan unta ja että kaikki on ok kun herään, vähänkö mä oon seko *naurattaa*

Äänestä
  • Heh, vähänkö olet ihana.

    Itse olen ehkä jotain vastaavaa kokenut, mutta vain lähinnä silloin, kun olen ottanut unilääkkeen, että en aina vain valvoisi. Unilääkkeet aiheuttavat minulle aivan outoja unia ja kerran olin todellakin erään sukulaiseni vieressä ja ihmettelin, että miten sinä olet siinä ja ahdisti, kun hän oli oikeasti kuollut. Luulin unenessa olevani täysin hereillä, mutta onneksi heräsin hikisenä ja tajusin sen olevan painajaista. Noita unia en kyllä mielelläni nää ja onneksi ne on hyvin harvassa.

    Äänestä

kouristelu kohtauksesta unta ja onneksi
siitä en mitään enään muista,
ja toivottavasti toiste en näe.

Voisi olla tauon paikka tän palstan kanssa,
kun noin hurjaksi menee sun yöunet :(

Äänestä

MInä kun olen myös "myötäeläjä"kohtausten kanssa olen nähnyt unia jossa mieheni saa kohtauksia,ne ahistaa muakin::taidan funtsii liikaa..

Äänestä

Ei kannata lukea näitä, jos nämä kirjoitukset tulevat uniin ja haittaavat hyvinvointiasi. Ehkä pitäsi kirjoittaa Sinulle välillä jotain muuta, mutta runosuoni ei nyt oikein kuki.

Yritän:"Valitse lukemasi ja ennen nukkumaanmenoa noidu pahat ajatukset tanssimalla pois ja juo vaikka kaakaota villasukat jalassa*:D.

Äänestä
  • jos alkaisin tanssia.

    Mies saattaisi lopultakin päässä eroon ja passittaa jonnekkin osastolle.

    Neljän seinän sisälle, käskis tanssia siellä.
    varmaan niin huvittavan näköstä.
    Ja mitähän pojat olis kaakaon viemisestä....
    (he rakastavat kaakaota)
    Olis parempi vain ottaa rauhallisesti.

    Ovelaa että tämä "tauti" tulee joskus uniin
    Rakastan kauhu elokuvia ei ikinä mitään painajaisia.

    Äänestä

  • jalassa ???

    Ei nyt kukaan kesällä pidä villasukkia
    paitsi meidän pappa,
    mut sitä ei lasketa.
    Onko runosuonesi ihan tukkooon mennyt ???
    Mulla on ainakin,
    jotenkin en jaksa keskittyä edes runoilemaan.

    Näin Mummin mussukankin tänään ja kyllä
    se on ihanan suloinen napero ;)))

    Äänestä

  • sauvatar kirjoitti:

    jalassa ???

    Ei nyt kukaan kesällä pidä villasukkia
    paitsi meidän pappa,
    mut sitä ei lasketa.
    Onko runosuonesi ihan tukkooon mennyt ???
    Mulla on ainakin,
    jotenkin en jaksa keskittyä edes runoilemaan.

    Näin Mummin mussukankin tänään ja kyllä
    se on ihanan suloinen napero ;)))

    mulla on parhaillaan!Olin urakalla pesemässä koko huushollin matot ja päätin sitten palelluttaa itteni samalla.Tai tietääkseni en oo sun pappa. =)

    Äänestä

  • ansku-22 kirjoitti:

    mulla on parhaillaan!Olin urakalla pesemässä koko huushollin matot ja päätin sitten palelluttaa itteni samalla.Tai tietääkseni en oo sun pappa. =)

    Sun kanssa, nyt taisit saada flunssan.
    Silloinhan ne " villikset " on ihan paikallaan
    ja onneksi neitonen,
    et ole mun pappani vaan
    mukava kirjekamu täällä ;))))

    Äänestä

  • sauvatar kirjoitti:

    jalassa ???

    Ei nyt kukaan kesällä pidä villasukkia
    paitsi meidän pappa,
    mut sitä ei lasketa.
    Onko runosuonesi ihan tukkooon mennyt ???
    Mulla on ainakin,
    jotenkin en jaksa keskittyä edes runoilemaan.

    Näin Mummin mussukankin tänään ja kyllä
    se on ihanan suloinen napero ;)))

    Itseasiassa moni pitää villasukkia myös kesällä ja en ole edes ainoa mies, joka pitää aina kaksia sukkia päällekkäi jalassa. Sitäpaitsi, taidan olla lähinnä jo pappa, kun henkinen ikänikin oli testin mukaan 49 v.

    Äänestä

  • HugoGrotius kirjoitti:

    Itseasiassa moni pitää villasukkia myös kesällä ja en ole edes ainoa mies, joka pitää aina kaksia sukkia päällekkäi jalassa. Sitäpaitsi, taidan olla lähinnä jo pappa, kun henkinen ikänikin oli testin mukaan 49 v.

    melkein kanssasi samaan villsukkajengiin.Elo-toukokuu villasukat pysyy tiiviisti toisten sukkien päällä.Yöksi mies onkin sitten määrännyt mut nukkumaan vielä paksummat sukat jalassa,koska verenkierto jaloissa on niin heikko.Kiva jäähdytys yöllä pikkuveitikalle. =)

    Äänestä

  • HugoGrotius kirjoitti:

    Itseasiassa moni pitää villasukkia myös kesällä ja en ole edes ainoa mies, joka pitää aina kaksia sukkia päällekkäi jalassa. Sitäpaitsi, taidan olla lähinnä jo pappa, kun henkinen ikänikin oli testin mukaan 49 v.

    vain talvella ja viluisena,
    kesällä on pakko olla ilman.
    Sadesäällä kyllä tekisi mieli jo
    villikset jalkaa laittaa,
    mutta vielä en periksi anna ;)))

    Ethän sä nuorimies mikään pappa
    vielä ole ja minkäköhän testin
    olet tehnyt ???

    Kaverini laittoi mulle sellaisen testin
    josta näkee milloin kuolee ja se
    lupasi mulle elin ikää 86v.
    Aina olen ajatellut etten noin vanhaksi
    halua elää.
    Ajattele Epin kanssa ja noin vanhaksi ???
    Ei taida toikaan testi paikkansa pitää,
    onneksi.

    Äänestä

  • sauvatar kirjoitti:

    jalassa ???

    Ei nyt kukaan kesällä pidä villasukkia
    paitsi meidän pappa,
    mut sitä ei lasketa.
    Onko runosuonesi ihan tukkooon mennyt ???
    Mulla on ainakin,
    jotenkin en jaksa keskittyä edes runoilemaan.

    Näin Mummin mussukankin tänään ja kyllä
    se on ihanan suloinen napero ;)))

    kyllä vaan PITÄÄ olla villasukat jalassa AINA, lukuunottamatta kuumimpia hellepäiviä!

    Mun äiti kutoo maailman ensteks parhaat villasukat ja ilman niitä en lähtis mihinkään (no ehkä kauppaan sentään, kesällä)

    Äänestä

Viimeksi viime yönä näin unta kohtauksesta. Unet ovat olleet niin todellisia, etten aamulla tiedä oliko se unta vai todellista. Tyttärelläni on epilepsia. Itselläni oli nuorena epilepsiaan viittaavia kielioireita (kieli turposi)mutta ne eivät johtaneet kohtaukseen. Vain oksenteluun turvonneen kielen vuoksi. Luulin silloin, että kieli turposi, kun oksettaa eikä päinvastoin. Ei tullut mieleenkään epilepsia, en edes puhunut asiasta sen enempää kellekään. Voi olla, että koska minulla lienee taipumusta epilepsiaan, se on nyt keski-iässä (48 v.) aktivoitunut ja yölliset unikohtaukset olisivatkon oikeita kohtauksia (?) Minua ei ole tutkittu, tyttäreni epilepsia puhkesi (todettiin) 9-vuotiaana. Lääkityksenä hänellä on Trileptal 600. Lääkkeitä hän on nyt syönyt liki kymmenen vuotta. Pari vuotta olen syöttänyt hänelle lääkkeiden ohella E-epaa ja karnosiinia. Voi olla, ettei niistä ainakaan haittaa ole, kohtauksia ei ole ollut pariin vuoteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juulia kirjoitti:

niin oletteko nähneet unta isosta kohtauksesta.
Tuli mieleen kun viime yönä oli painajainen isosta kohtauksesta
kolme kertaa on tullu oikeasti siittäkin on aikaa jo 10v.
voi johtua siittäkin kun olen lukenut tätä palstaa nyt pari päivää enemmän kuin yleensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu