Olen tässä jo pitemmän ajan lueskellut näitä kollegojen tarinoita ja päätin kertoa omaa oireiluani.En ole enää nuori,mutta ensimmäisen kohtaukseni sain n.30 vuotiaana. Silloin en pelännyt että kuolen siihen.Kohtaukset tulivat tilanteissa joissa piti olla hiljaa ja rauhassa,esim.kokoukset,teatteri,kirkko jne.Aloin vältellä tilanteita ja lopulta hommasin tilanteisiin rauhoittavia.
No,masennustaipumus on myös ollut aina(kulkee suvussakin),kuin myös ahdistuneisuus.
Tilanteeni on tällä hetkellä se että oireisiini on paniikin tullessa tullut kuoleman pelko(edellä mainittujen pelkojen lisäksi)eli nyt ei ole hyvä oikein missään.Cipralex 10mg.on ollut käytössä n.puoli vuotta ,vaan nyt tuntuu että kohtauksia meinaa tulla silti.Olen kylläkin aloittanut tupakan polton uudelleen(kesäloman aikana)valitettavasti,ja tupakan jälkeen sain talvella aivan kammottavan kohtauksen. Silloin luulin ensinnäisen kerran että kuolen.Sydän hakkasi mielettömästi,olin aivan varma että kenenkään sydän ei VOI sellaista kestää...
No,tilanteeni on nyt se,että sydän on tutkittu,mitään sairautta siitä ei löytynyt,mutta minähän EN usko.Kun paniikki tulee,olen varma että siihen menen,otan ja kuolen!?Ja sitten haparoin Alproxin,nieleskelen kylmää vettä ja käveleskelen jalat tutisten,kunnes helpottaa. Paikallani en osaa olla,ja en halua puhua mitään,olen täysin paniikin sisällä ja vain odotan ja toivon että se menee ohi.Joka kerta se on mennyt ohi,ja joka kerta on täynnä kuolemanpelkoa, silti,eli JOKA KERTA pelkään että nyt se on loppu,tähän kuolen..
No,jospa en tästä nyt elämäkertaa kuitenkaan tekisi. Sitäpaitsi,niska kramppaa(ei hyvä)ja sydän jumpsii omituisesti(ei hyvä sekään).Tosiasia on että rytmihäiriöt on todettu (ikä 50 ,nainen)ja niska on jatkuvasti jumissa,eli jotain fyysistäkin tässä ehkä on.Mutta, mahtaako olla liian pieni mg-määrä tuossa lääkkeessäni ja lisäksi kysyn että kuka muu tekee kuolemaa, omasta mielestään,kun kohtaus tulee?!

Vastaukset 11
Vanhimmat
ihan on samat oireet, ja vaikka lääkitys päällä niin kohtaus jos yrittää tulla niin silloin tulee voimakas puutumisen tunne koko kroppaan. onneksi pääsee jo näinkin vähillä oireilla eteenpäin. et ole yksin tämän perkeleen taudin kanssa, vaikka se joskus siltä kyllä tuntuukin, jaksamista meille kaikille "häiriöisille".
istutaan silti.
Eilien kesken työpäivän jouduin lähtemään pois, tunsin sen tulevan kun kädet alkoi puutumaan/menettämään tuntoaan. Ei ole hirveästi muistikuvaa eilisillasta kello kymmeneen asti jolloin pääsin jotenkunte kotoa ulos.
Tänään on olo karmea kun yläselkä ja niska jumissa, ja tuntuu melkein kun yrittäisi uudestaan tulla. En tajua mikä nyt on :(
viimeksi tuli n. 1,5kk sitten.. nyt yhtäkkiä.
voimia meille kaikille (ja xanoria)
Kaikki konstit nyt tervetulleita tämän kirotun oireilun taltuttamiseen!Siis,Alprox/Xanorin lisäksi tai paremminkin vaihtoehdoksi.En haluaisi ottaa tämän cipralexin lisäksi nyt muuta,paitsi jos on pakko ja näyttää olevankin välillä. No, tänään itse olen yrittänyt sellaista että kun kohtaus tuntuisi kuin tulevan,alan puuhata kovasti.Esim.pesen hampaita,lakaisen lattiaa,panen pyykkiä koneeseen,jne.jne,ja jotenkin toimii,mutta pysähtyä ei hetkeen aikaan voi.Mutta,mutta,tämähän ei toimi kuin kotona ainoastaan. Elikkä,apua, apua! Autetaan ja ollaan vertaistukena toisillemme,nyt konsteja please,JOS teillä taskussa niitä on,ainakin parantuneilla tai tällä hetkellä oireettomilla jotain ehkä olisi?
en ole kyllä konseja vielä löytänyt, jos kohtaus tulla tupsahtaa esim.kaupassa. kotona saa jotenki kurissa pidettyä, mut se puutumisen tunne on aika järkky, ei tiedä jos ei ole itse sitä kokenut. mutta otetaan kyllä neuvoja vastaan, jaksellaan...
Kaikista oireista mitä ollut,tajuttomuutta,outoa oloa,veri ei kierrä jne.Jännitystä niskassa.Hieronta auttaa,sain lähetteeen sairaalasta fysioterapeutille!!Niska ja pää ei käänny kunnolla,tosi jumissa!Johtuu pääteyöskentelystä ja vastuusta ja nuoruudesta.(28v) Koita jaksaa,saat apua jos sitä haluut keskusteluterapiasta!!!!!!!!
Kyllä se on xanori ainoa mikä toimii ja rauhoittuminen äänet pois itsellä. Tytiseväksi mytyksi sohvalle..
Yritä olla tekemättä kymmentä asiaa yhtäaikaa :)
tiedän, vaikeaa..
Jeps. Eilen oli taas kaamea päivä... SIIS KOKO PÄIVÄ pientä paniikkia. Minulla ei aina välttämättä tule totaalista kaiken nielevää kohtausta, vaan sellainen kaamea koko päivän kestävä "pikku kohtaus" Eli eilen oli se päivä kun aamulla otin 0,5 mg xanoria, ei mitään vaikutusta, puolikas 0,5 lisää, ei mitään vaikutusta 0,5 depot perään ja pikku naukku konjakkia, ei mitään vaikutusta. No iltaan mennessä oli jo sentään sellainen olo, että vois vaikka grillata. Eli kun mulla on tää häiriö päällä, en pysty tekemään juurikaan mitään.
Tuo xanorien määrä varmaan kauhistuttaa joitakin, mutta se on vain silloin kun kohtaus päällä. Muina aikoina saatan pärjätä puolikkaalla o,5 mg koko päivän.
Kysymys onkin kuinka paljon teidän pitää ottaa Xanoria että alkaa tuntumaan paremmalta?
Tsemppiä ja jaksamista meille kaikille... lääkkeillä tai ilman :)
Juu, ei monestikaan tule sellaista isoa, vaan kokopäivä hajoaa pirstaleiksi. Ehkä iltasella pääsee ulos ja ylös sängystä..
0,25mg eli puolikas 0,5mg tai sitten kokonainen. Joskus on mennyt 0,75-1mg.
Ei tarvi jokapäivä ottaa onneksi..
Toi on ihan normaalia...samoja fiiliksiä.Ei siinä muu auta kuin hengittää paperipussiin vaikka ei ole hyperveentilaatiota vaan sydämentykytys.Paperipussiin hengittäminen rauhassa auttaa kuulemma pelkkän sydämeenkin.Saa hiilidioksidia,samaa mitä hengittää ulos.Se tasaa sydämen,usko tai älä.
kognitiivisesta terapiasta, samoin hypnoositerapia on auttanut (lääkärin antama, ei minkään puoskarin).
Kirjoittelette lääkkeistä, nehän ovat ok kainalosauvoina mutta eikö teillä ole terapiaa?
olen käynyt kognitiivisessa terapiassa kahteen eri otteeseen, eka kesti puoli vuotta ja nyt jälkimmäinen kesti sekä syksyn että kevään. Apua en ole sieltä osannut itseeni imeä. Toki vielä käyn 2 krt. kuukaudessa omahoitajalla jutskaamassa. Mutta olen sitä mieltä että lääkitys pitää olla kohdallaan ja sitten on vielä erikseen ne kainalosauva lääkkeet.