kauankohan menee..

että kaikki vl:t lopulta kutistuvat pieneksi aivopesulahkoksi? Nyt jo alkaa vaikuttaa että aivopesulla yritetään nimenomaan eristää ihmiset muusta maailmasta. Joskus vielä tällekin 'lahkolle' kauhistellaan ja ihmetellään miten he ovat voineet olla tuollaisessa talutusnuorassa.
9898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaan vl ON JO NYT pieni aivopesulahko! 70 000:n joukko on pelkkää illuusiota: katsokaahan:

vl- suviseuroihin osallistuu n. 70 000 henkeä kaikkina päivinä YHTEENSÄ! Laskutapa on sellainen että kaikkien juhlien kaikki kävijät lasketaan mukaan ja kun suurin osa on siellä koko tapahtuman ajan osallistumassa moniinkin seuroihin, on totuus että useimmat lasketaan moneen kertaan! Todellisuudessa heitä on juhlilla kork. 20-30 000 henkeä joista on osa ulkopuolisia. Näistä 30 000:sta 7/8 osaa on aivopes´tyjä lapsia jotka on PAKOTETTU tulemaan mukaan vuodesta toiseen jotta SRK saisi mainetta "suurena lahkona". Jäljelle jää n. 5000-7000 täysi-ikäistä TODELLISTA vapaaehtoista lahkojäsentä.

Pienimmissäkin kirkollisissa herätysliikkeissä tuo luku kaksinkertaistuu ja suurin osa on aikuisia eikä sinne pakotettuja aivopestyjä lapsiraukkoja niinkuin vl-lahkossa. Vl on siis vain pieni, kummallinen lahko muutamine aivopestyine kannattajineen jotka saavat ilmeisesti jotain masokistista nautintoa siitä kun eivät itse saa päättää omista asioistaan. Puhujia palvotaan jumalina joille annetaan 100% käskyvältä sänkyhommia myöten.

Äänestä
  • Oletko käynyt koskaan suviseuroissa?
    -> Et.

    Äänestä

  • Lasketaan nimenomaan yhtäaikaa paikalla olevat.

    Äänestä

  • "vl- suviseuroihin osallistuu n. 70 000 henkeä kaikkina päivinä YHTEENSÄ!"

    lasketaan muiden uskonnollisten kesäjuhlien ja rock-festareiden kävijämäärät. Suviseurojen kävijämäärä sen sijaan on vuodesta 1989 (lähde: tuore suviseurahistoriikki) laskettu tilastollisesti luotettavalla menetelmällä.

    Äänestä

  • O.M kirjoitti:

    "vl- suviseuroihin osallistuu n. 70 000 henkeä kaikkina päivinä YHTEENSÄ!"

    lasketaan muiden uskonnollisten kesäjuhlien ja rock-festareiden kävijämäärät. Suviseurojen kävijämäärä sen sijaan on vuodesta 1989 (lähde: tuore suviseurahistoriikki) laskettu tilastollisesti luotettavalla menetelmällä.

    Ei ole tuota suviseurahistoriikkia lähettyvillä.

    Kiitos jo etukäteen.

    Äänestä

  • suviseuroissa? kirjoitti:

    Oletko käynyt koskaan suviseuroissa?
    -> Et.

    Kondomejakin alueelta löytyy enemmän kuin rokkifestareilta. Aika kaksnaamasta porukkaa olette. Tuomitsette jonkun korvakoruja käyttävän, mutta sitten itse koristaudutte halvoin rihkamakoruin. Eikös sekin ole samalla tavalla syntiä?

    Äänestä

  • juttuja kuullut kirjoitti:

    Kondomejakin alueelta löytyy enemmän kuin rokkifestareilta. Aika kaksnaamasta porukkaa olette. Tuomitsette jonkun korvakoruja käyttävän, mutta sitten itse koristaudutte halvoin rihkamakoruin. Eikös sekin ole samalla tavalla syntiä?

    Eipä ole yhtään kondomia vielä pistänyt silmään seurakentältä ja vielä on pystynyt liikkua kompastumatta kaljapulloihin.

    Uskot ilmeisesti kaikki mitä sinulle kerrotaan?

    Äänestä

  • tästä menetelmästä? kirjoitti:

    Ei ole tuota suviseurahistoriikkia lähettyvillä.

    Kiitos jo etukäteen.

    En ole itse ollut laskemassa, mutta olen ymmärtänyt sen tapahtuvan näin:
    - asuntoautojen, -vaunujen ja telttojen määrät lasketaan tarkkaan
    - otannalla selvitetään, montako henkeä majoittuu keskimäärin yhdessä asuntoautossa, -vaunussa ja teltassa
    - otannalla selvitetään, miten suuri osuus seuravieraista majoittuu seura-alueella ja miten suuri osuus sen ulkopuolella.

    Kuvitellaan, että laskennat tuottavat seuraavanlaisia tuloksia:

    Majoitusmuoto x henkeä/yksikkö = henkeä/majoitusmuoto
    as.auto 6000 x 3,6 = 21600
    as.vaunut 8000 x 4,3 = 34400
    teltta 5000 x 2,7 = 13500
    Yht. 69500 seura-alueella majoittuvaa.

    Kuvitellaan, että 90 % majoittuu seura-alueella ja 10 % sen ulkopuolella. Seuravieraiden kokonaismäärä on tällöin 69500 / 0,9 ~ 77200.

    Luvut ovat fiktiivisiä, mutta voivat olla hyvinkin lähellä totuutta. En ole varma laskentatavasta, mutta tällaisen käsityksen olen saanut.

    Ehtoollisella kävijöiden määrää seurataan myös, mutta se ei käsittääkseni vaikuta lopputulokseen mitenkään. Määrää voidaan kuitenkin käyttää viitteellisenä. Ehtoollisella kävijöiden määrä oli 80-luvun alun suviseuroissa reilu 10000, nykyään n. 25000. Majoituskaluston määrä on kehittynyt suunnilleen samoin.

    Äänestä

Erehdyt. :-)

Erikoiset ja omaperäiset kulttuurin muodot ovat arvokas lisä Euroopassa, jossa kaikki aina vain samanlaistuu amerikkalaisen kulttuurisen ylivallan puristuksessa. On kovasti toivottavaa että vanhoillislestadiolaisuus pitää kiinni sille ominaisista arkaaisista piirteistään. Ne kertovat sen omasta syntytaustasta.

Sivistyneessä Suomessa ja Euroopassa pidetään arvossa omaperäisyyttä ja erilaisuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


................... kirjoitti:

että kaikki vl:t lopulta kutistuvat pieneksi aivopesulahkoksi? Nyt jo alkaa vaikuttaa että aivopesulla yritetään nimenomaan eristää ihmiset muusta maailmasta. Joskus vielä tällekin 'lahkolle' kauhistellaan ja ihmetellään miten he ovat voineet olla tuollaisessa talutusnuorassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu