hoitoon(ko?)

Olen parisen vuotta harrastanut bulimiaa,
oksentanut n.1-5 kertaa päivässä. Kun nyt
viime aikoina olen suunnitellut avun
hakemista ja lueskellut täälä muiden
bulimikkojen viestejä,niin lähes kaikista
paistaa läpi se,minkälaista helvettiä heidän
elämänsä on taistellessa tätä sairautta vastaan.
HE ovat avun tarpeessa. en minä. Elämäni on
oikeastaan aika täydellistä..
mitä nyt hampaat ja hiukset on vaarassa
tippua ajan kuluessa ja rytmihäiriöt
häiritä kilpaurheilijan uraani.

Kerran verta oksentaessani olen ajatellut,että
ei enää ikinä,tämä on kamalaa,mutta muutoin
"pidän" oksentamisesta,eikä se
herätä niinkään negatiivisia ajatuksia minussa.
Toisinaan päätän lopettaa,
koska oksentaminen ei ole kovinkaan
sivistynyttä tai naisellista,
mutta yleensä jo aamulla herätessäni
päätän oksentaa esim. kolme kertaa tämän
päivän aikana ja muutenkin sairauteni on
hyvin hallinnassa. En ole ahminut koskaan.
Oksennan vain sen pois,
mitä kehoni ei tarvitse.
Jogurtit,Hedelmät jne.

Olin nuorempana lihava. Tai normaalipainon
ylärajoilla,kuten terveydenhoitaja asian hieno-
varaisesti ilmaisi. En nytkään ole alipainoinen,
en todellakaan. Olenko siksikään oikeutettu
hakemaan apua? esim. Anorektikoilla on heti
jotain näytettävää lääkäriin mennessä. "katsokaa,
saan otettua sormilla kiinni kylkiluistani."
Mitä bulimikoilla on? häpeä.

En ole edes masentunut. Miksi olisin? elämä on
liian lyhyt sellaiseen. En ole edes omasta
mielestäni ruma, En kuitenkaan tarpeeksi hyvä
muille. Minulla on paljon ystäviä, harrastus,
joka voi olla vielä joskus ammatti. Hyvä perhe,
koulussa olen ikäluokan parhaita.

Onko siis "bulimiani" edes BULIMIA arvonimen
arvoinen? Mitä kertoisin mahdollisessa
terapiassa?

-Vanhempani EIVÄT OLE vaatineet minulta liikoja.
-Ulkoiset paineet EIVÄT HÄIRITSE elämääni-> en halua olla laiha.
-EN ole harkinnut itsemurhaa.
-Elämäni EI OLE kamalaa.
-EN HIMOITSE ruokaa.
-EN OLE helpottunut tai olo keventynyt oksentamisen jälkeen.
-EN oksenna laihtuakseni.

tulen hulluksi vasta,
kun alan miettiä parantumista.

Mitä edes on terve elämä?
5500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Istuppa seuraavan kerran, kun olet menossa oksentamaan, alas vähäksi aikaa ja koita syventyä ajatuksiisi ja saada selville mitä tunnet sillä hetkellä, kun tekee mieli oksentaa.

Äänestä
  • Aloin miettimään ihan tosissani harjotuksissa,
    että miksi vitussa oksennan ja en kyllä keksinyt
    syytä. Varmaan se on vaan tapa.. en minä tiiä..

    Ajankulua. Tänäänkin ketään ei ollut kotona ja
    söin. Ajattelin,että pari tuntia harkkoihin,
    kerkeis olo hyvin tasaantua jos oksentais ja
    oksensin.

    Aamulla taas join teetä ja se velloi mahassa ja
    oksensin.

    siinäpä tuo.

    Äänestä

  • Jillion kirjoitti:

    Aloin miettimään ihan tosissani harjotuksissa,
    että miksi vitussa oksennan ja en kyllä keksinyt
    syytä. Varmaan se on vaan tapa.. en minä tiiä..

    Ajankulua. Tänäänkin ketään ei ollut kotona ja
    söin. Ajattelin,että pari tuntia harkkoihin,
    kerkeis olo hyvin tasaantua jos oksentais ja
    oksensin.

    Aamulla taas join teetä ja se velloi mahassa ja
    oksensin.

    siinäpä tuo.

    Kyllä siinä on syy takana, miksi oksennat, et vain itse vielä tiedosta sitä. Kannattaisi hankkiutua terapiaan.. mullakin alkaa nyt syksyllä. Mäkään en eka yhtään tiedostanut miksi oksennan (tai no joskus se oli kyllä ihan lihomisen pelosta), mutta kerran kun juttelin psykologin kanssa ja sanoin "tänään mä aion oksentaa", niin hän kysyi mikä mut sai ajattelemaan niin, mikä on se tunne joka mulla sillä hetkellä oli. Olin hetken hiljaa ja mietin ja sit yhtäkkiä sain tunteesta kiinni ja purskahdin itkuun.. se oli eka kerra kun tiedostin, että kyllä siihen oksentamiseen on syynsä. Eli ilmeisesti mä oksennan sen takia, että mulla on joku tunne sisällä mitä en tiedosta.. paitsi että nyt olen ottanut askelen eteenpäin, koska tunnistin sen tunteen silloin psykologin vastaanotolla.. olen kyllä edelleen vahvasti sitä mieltä etten aio lopettaa oksentamista, se luo jotenkin turvaa ja tuntuu hyvältä.

    Äänestä

  • kun.. kirjoitti:

    Kiitos kun vastasit,oli todellakin apua.

    Ehkäpä syksyllä menen terveydenhoitajan
    juttusille koulussa. :)

    Äänestä

masennus ja ties mitä...lopeta nyt jos se on sun hallinnassa, ei näytä olevan.
jos oot kilpaurheilija ja haluat et se on sun ammatti vielä joskus, nii siinä on todellaki syy lopettaa..jos oot jo saavuttanu noin paljo ei kannata vaarantaa sitä.
myös mä sanon et hae apua...sulla on ainaki jotain todella hyvää minkä takia oksentelu kandee lopettaa...
ja oksentelun mukana poistuu myös lihaksille tärkeitä ravinteita, ja se heikentää sit suoritusta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jillion kirjoitti:

Olen parisen vuotta harrastanut bulimiaa,
oksentanut n.1-5 kertaa päivässä. Kun nyt
viime aikoina olen suunnitellut avun
hakemista ja lueskellut täälä muiden
bulimikkojen viestejä,niin lähes kaikista
paistaa läpi se,minkälaista helvettiä heidän
elämänsä on taistellessa tätä sairautta vastaan.
HE ovat avun tarpeessa. en minä. Elämäni on
oikeastaan aika täydellistä..
mitä nyt hampaat ja hiukset on vaarassa
tippua ajan kuluessa ja rytmihäiriöt
häiritä kilpaurheilijan uraani.

Kerran verta oksentaessani olen ajatellut,että
ei enää ikinä,tämä on kamalaa,mutta muutoin
"pidän" oksentamisesta,eikä se
herätä niinkään negatiivisia ajatuksia minussa.
Toisinaan päätän lopettaa,
koska oksentaminen ei ole kovinkaan
sivistynyttä tai naisellista,
mutta yleensä jo aamulla herätessäni
päätän oksentaa esim. kolme kertaa tämän
päivän aikana ja muutenkin sairauteni on
hyvin hallinnassa. En ole ahminut koskaan.
Oksennan vain sen pois,
mitä kehoni ei tarvitse.
Jogurtit,Hedelmät jne.

Olin nuorempana lihava. Tai normaalipainon
ylärajoilla,kuten terveydenhoitaja asian hieno-
varaisesti ilmaisi. En nytkään ole alipainoinen,
en todellakaan. Olenko siksikään oikeutettu
hakemaan apua? esim. Anorektikoilla on heti
jotain näytettävää lääkäriin mennessä. "katsokaa,
saan otettua sormilla kiinni kylkiluistani."
Mitä bulimikoilla on? häpeä.

En ole edes masentunut. Miksi olisin? elämä on
liian lyhyt sellaiseen. En ole edes omasta
mielestäni ruma, En kuitenkaan tarpeeksi hyvä
muille. Minulla on paljon ystäviä, harrastus,
joka voi olla vielä joskus ammatti. Hyvä perhe,
koulussa olen ikäluokan parhaita.

Onko siis "bulimiani" edes BULIMIA arvonimen
arvoinen? Mitä kertoisin mahdollisessa
terapiassa?

-Vanhempani EIVÄT OLE vaatineet minulta liikoja.
-Ulkoiset paineet EIVÄT HÄIRITSE elämääni-> en halua olla laiha.
-EN ole harkinnut itsemurhaa.
-Elämäni EI OLE kamalaa.
-EN HIMOITSE ruokaa.
-EN OLE helpottunut tai olo keventynyt oksentamisen jälkeen.
-EN oksenna laihtuakseni.

tulen hulluksi vasta,
kun alan miettiä parantumista.

Mitä edes on terve elämä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu