En oikein tiedä mistä alkaisin kirjoittamaan; pitkä on tarinani. Ehkä kuitenkin aloitan siitä, että sairastan (epilepsian lisäksi) vaikeaa masennusta. Tällä hetkellä tunnen olevani jossain mustassa suossa... jossakin mistä en pääse pois. Toki tiedän "kaiken" > tauko terapiassa vaikuttaa jne.
On vain niin surkea olo, kun jouduin aloittamaan uuden lääkityksen. Vai aiheuttaako tämä Keppra surkea olon? Itken koko ajan... ja pelkään uutta kohtausta. Aivan kuin pyörisin jossain kauhutalossa -ilman pakotietä.
Tulee tunne? Tätäkö minun elämäni on? Ikää vasta/jo 30vuotta ja sairauksia ja lääkkeitä vaikka muille jakaa!?!?
Syömishäiriöni "aktivoitui" myös. Kiukuttaa.
Hävettää oma olo. Hävettää, kun olen näin surkea luuseri, että en pysty edes olemaan ns. normaali (määrittelisikö joku millainen normaali ihminen on?)!
On vain niin surkea olo, kun jouduin aloittamaan uuden lääkityksen. Vai aiheuttaako tämä Keppra surkea olon? Itken koko ajan... ja pelkään uutta kohtausta. Aivan kuin pyörisin jossain kauhutalossa -ilman pakotietä.
Tulee tunne? Tätäkö minun elämäni on? Ikää vasta/jo 30vuotta ja sairauksia ja lääkkeitä vaikka muille jakaa!?!?
Syömishäiriöni "aktivoitui" myös. Kiukuttaa.
Hävettää oma olo. Hävettää, kun olen näin surkea luuseri, että en pysty edes olemaan ns. normaali (määrittelisikö joku millainen normaali ihminen on?)!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun aloitin keppran niin mäkin itkeä
pillitin joka asiasta ja sain
myöhemmmin kauheita raivareita joka asiasta,
joten kyllä oli perheellä kestämistä,
kun ei koskaan tiennyt mistä päin tuuli
puhaltaa tänään.
Keppraa saa muutaman kuukauden syödä kunnes elimistö
tottuu siihen ja tunnepurkaukset
alkaa hävitä pois.
Yritä vietää säännöllistä arkielämää ja
ulkoilla vaikka mielesi ei tekisikään,
edes 10 min. kerrallaan.
Itkut täytyy itkeä, kun siltä tuntuu.
Naurun aiheita varmasti löytyy myös,
mutta kun noin synkältä tällä hetkellä
näyttää tilanteesi niin parasta olisi käydä psykiatrisi luona ?
Onneksi loppuelämäsi kuitenkin helpottuu
ajan kanssa niin kävi minullekkin
vaikka vielä 7kk sitten itkin ja olin
tuo toivoton luuseri
jossain lääkkeiden pimennossa ja mitään
ulospääsyä en oikein enään jaksanut nähdä.
Kun saat itseesi sen pienen toivonkipinän
niin pidä siitä kiinni ja kasvata sitä
pikku hiljaa isommaksi ja isommaksi.
Normaali ihminen ?
Varmasti sinä olet normaali ihminen
sairautesi tekee jäynää nyt ja nekin
on onneksi hoidettavissa.
Kaikkea hyvää sinulle ja paljon voimia
jaksamiseen.
Tiesi näyttää vain ylös päin !!!
En tiedä olenko mikään lohduttamaan, mutta vaikuttaa, että Keppra ei välttämättä sitten sovi Sinulle. Itselleni se kyllä sopi ainakin alussa oikein hyvin. Tosi valitettava tilanne. Mielestäni kirjoituksessasi oli paljon sellaistakin, että ei Sinua surkeaksi luuseriksi voi sanoa, koska olet selkeästi fiksu ja osaat hoitaa itseäsi parhaan mukaan. Ajattele, että se musta suo onkin pimeä kaivo, josta elämän vesi janooisille nostetaan ja siitä saa syvyyttä elämään,
Olen myös kohta kolmekymppinen perheen äiti. Sairastuin epilepsiaan reilu kaksi vuotta sitten. Mulla on lisäksi samaan aikaan diagnosoitu pari sidekudossairautta ja alku oli tosi vaikea. Muisti meni totaalisesti ja tarvin kaikessa toisten ihmisten apua, en saanut itse yksin hoitaa edes lapsiani, koska olin niin "pihalla" kaikesta. Itkin lähes koko ajan ja mietin mksi juuri minä sairastuin tähän kauheaan sairauteen. Epilepsian hyväksyminen vei aikansa ja voisi sanoa, että vuosi sairastumisen jälkeen hyväksyin sairauden. Nyt elän ns. normaalia elämää, tosin olen työkyvyttömyyseläkkeellä määräaikaisesti. Mun elämää on kyllä helpottanut ihana mies, joka on jaksanut rinnallani ensi viikolla jo 8 vuotta! Epilepsia ei oikeastaan enää näy mun elämässä muuten kun, että aamuisin ja iltaisin on lääkkeenottoaika.. Keppra on lääkkeeni ja se on sopinut mielestäni minulle oikein hyvin. Tsemppiä!
... Ja usko tai älä, tiedän miltä tuntuu. Olen itsekin sairastanut vakavan masennuksen, joka ei todellakaan ole leikin asia eikä mikään helppo sairaus :/ Selvisin masennuksesta puolen vuoden sairaalajakson, terapian ja lääkehoidon avulla. Sairastin tuolloin myös bulimiaa.
Muista ottaa apua vastaan, koska sitä on sinulle kuitenkin saatavilla! Masennuksesta voi selvitä!!!
Kannattaa kysyä neurologilta, onko masennus osittain Keppran syytä ja meneekö totuttelun jälkeen ohi. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta myös helpottaa jos hyvin käy...
Jaksamisia!
K.S
on masennusta muillaki,mut ei saa jäädä yksin kotiin miettimään liikaa,kylälle muiden ihmisten sekaan,et tulis vähä uusia ajatuksia,muute oma elämä kuroutuu vain muutaman ihmisen ympärille,juu ko mä olin oikee kuses tän epin kans,sai olla tyytyväine jos sai yhen GM:n päivässä,yleensä niitä oli kaksi,kaikki vaa kovan ressin tulosta,jaa ko oot yksin,siinä voi ollakki hommaa,ko yrittää itseensä parantaa,jokaöinen unissakävely estettiin siten,et köytin itseni sänkyyn kiinni