Minustakin

Toistakymmentä vuotta sitten ajaessani
ensimmäisiä kilometrejäni isäni Volvoilla päätin,
etten minä ainakaan ikinä Volvoa hanki. Se kun on
niin kömpelö ajaa ja vanhanaikainen
laatikkomalli. Isäni oli tuolloin vannotunut
Volvo-mies, sillä muita kunnon autojahan ei ollut.
Tänä keväänä sitten sain pahan autokuumeen ja sen
seurauksena aloin kiertää autoliikkeitä ja
suorittaa koeajoja usealla eri merkillä. Viikko
sitten jouduin pyörtämään aikoja sitten tekemäni
päätöksen ja tilasin Volvo S60 (170 hv). Se
tuntui parhaalta käteen, on tosi tyylikäs,
turvallinen ja täyttää nelihenkisen perheemme
tarpeet.
Näin ne ajat muuttuu ja minustakin tuli Volvo
Markkanen. En kuitenkaan ole merkkiuskollinen
vaan valitsen sen, joka eniten miellyttää (ja
kukkarolle sopii).

Terveisin V.M.

PS. Isäni ajaa nykyisin Peugeotilla.
4678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

körö körö volvolla Hahahahahaha jo -86 turbossa
175 pollea hahahahhahh,

Äänestä
  • '87 ladassa 213hv... körökörövaan itselles dear
    saabisti :)

    Äänestä

  • Onko kirjoittajalla joku maanis-depressiivinen
    pakkomielle, kun jakuvasti eri tunnuksilla
    leuhkii ohittelevansa Volvoja. Miksi pitää
    ohitella, ja miksi pitää leuhkia, eihän Suomessa
    saa kuitenkaan ajaa kovaa???!!!

    Äänestä

Vanha Volvo kömpelö!?

Laatikkomainen ulkomuoto ei siitä vielä tee
kömpelöä. Vanhat Volvot ovat takavedon ansiosta
todella ketteriä kääntyjiä voittaen siinä monet
nykyiset etuvetoiset pikkuautot! Nykyiset
etuvetoiset Volvot sen sijaan ovat todella
kankeita kääntyjiä. Leveä raideväli, leveä kori
ja etuveto (=pyörät eivät mahdu kääntymään)
tekevät sen.

Volvo aloitti 850:n ja etenkin V70:n kanssa
muuntumisleikin, joka on tänään pisteessä, jonka
jokainen voi havaita omilla silmillään
autokaupassa. Niin ne ajat muuttuu ja ihmisten
vaatimukset. Enää ei Volvo 240:llä tai
senkaltaisella laatikolla voisi kilpailla Audi
A4:n, BMW 300-sarjan ja MB C-luokan kanssa :-)

Onnea vaan uuden hienon auton hankinnasta!

Ps. Peugeot 307 tuli tänään koeajettua ja pitää
sanoa sen olevan oikea _A_uto peitoten monet
saksalaiset kilpailijansa, japseista
puhumattakaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Volvo Markkanen kirjoitti:

Toistakymmentä vuotta sitten ajaessani
ensimmäisiä kilometrejäni isäni Volvoilla päätin,
etten minä ainakaan ikinä Volvoa hanki. Se kun on
niin kömpelö ajaa ja vanhanaikainen
laatikkomalli. Isäni oli tuolloin vannotunut
Volvo-mies, sillä muita kunnon autojahan ei ollut.
Tänä keväänä sitten sain pahan autokuumeen ja sen
seurauksena aloin kiertää autoliikkeitä ja
suorittaa koeajoja usealla eri merkillä. Viikko
sitten jouduin pyörtämään aikoja sitten tekemäni
päätöksen ja tilasin Volvo S60 (170 hv). Se
tuntui parhaalta käteen, on tosi tyylikäs,
turvallinen ja täyttää nelihenkisen perheemme
tarpeet.
Näin ne ajat muuttuu ja minustakin tuli Volvo
Markkanen. En kuitenkaan ole merkkiuskollinen
vaan valitsen sen, joka eniten miellyttää (ja
kukkarolle sopii).

Terveisin V.M.

PS. Isäni ajaa nykyisin Peugeotilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu