moikka!
oon 22-vuotias neitonen, joka aloitti painon ja ruokailun tarkkailun noin vuosi sitten. paino tippu reilut 10 kiloa ja lähipiiri ja opettajat koulussa huolestu. kävin psykologillakin juttelemassa kerran ja terkkarin luona punnituksissa. elin max. 600 kalorilla päivässä, olin koko ajan huonotuulinen ja itkuinen. poikaystäväni kanssa riitelin suurimman osan ajasta, en halunnut hänen koskevan minuun, huusin ja räyhäsin. anoreksia oli vallannut elämäni täysin.
en tiedä mikä minuun sitten meni, mutta onnekseni tajusin tilanteeni ja sen, että jos tilanne ei muutu ystävät ja rakkaat katoavat ja kidutan itseni hengiltä. lopetin kaloreiden laskemisen ja ruokamääräni kasvoivat pikku hiljaa. :)
nyt paino on hiljalleen noususuunnassa, mutta ajatusmaailman täyttää edelleen jatkuva ruuan ajattelu. huono omatunto kolkuttaa aina kun syön, oli se sitten terveellistä tai epäterveellistä ruokaa.. välillä masentaa älyttömästi ja on pakko raahautua lenkille kuluttamaan.
huolestuttavinta on se, että joskus pihtailen syömistä koko päivän ja illalla sallin sitte itseni syödä. ja sitten tosiaan syön. napostelen kaikkea pientä, vaikkei ole edes nälkä. joskus tuntuu, ettei syömistään enää hallitse ja ruokaa uppoaa suuria määriä. iskee masennus ja itseinho..
pelkään, että en saa syömistäni ikinä normaaliksi. tiedän, että oikealla ruokavaliolla painonhallinta on helppoa, mutta itse tunnun keikkuvan ruokailutapojen ääripäissä, joko paastoan tai ahmin. en todellakaan viihtynyt anorektisessa maailmassani, mutta en viihdy tässäkään..
mikä siis avuksi??
kohtalontoverit, kirjoitelkaa.. !!
oon 22-vuotias neitonen, joka aloitti painon ja ruokailun tarkkailun noin vuosi sitten. paino tippu reilut 10 kiloa ja lähipiiri ja opettajat koulussa huolestu. kävin psykologillakin juttelemassa kerran ja terkkarin luona punnituksissa. elin max. 600 kalorilla päivässä, olin koko ajan huonotuulinen ja itkuinen. poikaystäväni kanssa riitelin suurimman osan ajasta, en halunnut hänen koskevan minuun, huusin ja räyhäsin. anoreksia oli vallannut elämäni täysin.
en tiedä mikä minuun sitten meni, mutta onnekseni tajusin tilanteeni ja sen, että jos tilanne ei muutu ystävät ja rakkaat katoavat ja kidutan itseni hengiltä. lopetin kaloreiden laskemisen ja ruokamääräni kasvoivat pikku hiljaa. :)
nyt paino on hiljalleen noususuunnassa, mutta ajatusmaailman täyttää edelleen jatkuva ruuan ajattelu. huono omatunto kolkuttaa aina kun syön, oli se sitten terveellistä tai epäterveellistä ruokaa.. välillä masentaa älyttömästi ja on pakko raahautua lenkille kuluttamaan.
huolestuttavinta on se, että joskus pihtailen syömistä koko päivän ja illalla sallin sitte itseni syödä. ja sitten tosiaan syön. napostelen kaikkea pientä, vaikkei ole edes nälkä. joskus tuntuu, ettei syömistään enää hallitse ja ruokaa uppoaa suuria määriä. iskee masennus ja itseinho..
pelkään, että en saa syömistäni ikinä normaaliksi. tiedän, että oikealla ruokavaliolla painonhallinta on helppoa, mutta itse tunnun keikkuvan ruokailutapojen ääripäissä, joko paastoan tai ahmin. en todellakaan viihtynyt anorektisessa maailmassani, mutta en viihdy tässäkään..
mikä siis avuksi??
kohtalontoverit, kirjoitelkaa.. !!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kamalan masentavaa miten tutulta sun jättämäsi viesti kuulostaa. Ja, olen kai paha ihminen kun sanon näin, myös hirveän lohdullista kuulla että en ole ainut tän ikäinen, joka painii näiden asioiden kanssa. Musta tuntuu usein siltä, että olen liian vanha sairastamaan syömishäiriötä. Pitäisi jo olla aikuinen, ja ottaa järki käteen, tai jotain siihen suuntaan.
On varmaan väärin kirjoittaa, että sairastan syömishäiriötä, koska ei mulla ole koskaan mitään todettu. Kasiluokalta saakka olen laskenut mitä syön, ja lukioaikana otin asiakseni laihduttaa reilusti. Voin silloin huonosti, söin tosi kevyesti ja vähän, ja olin koko ajan rauhaton ja mietin kaloreita. Liikuin myös paljon. Jollain sairaalla tavalla tuntui tosi hyvältä kun ihmiset ihmetteli kuinka laiha olen.
Sitten jossain vaiheessa olo meni niin huonoksi, että päätin alkaa syödä normaalisti. Mun "normaalista" on tullut järjetöntä ahmimista ja paastoamista. Tappelen koko ajan mielessäni ruoan kanssa. Se on niin hölmöä ja turhauttavaa, että vihaan itseäni jo sen takia, puhumattakaan siitä kuvasta joka pelistä katsoo. Tiedän etten ole lihava, mutta en ole laihakaan. Ja vaikka päätinkin että haluan syödä normaalisti, nyt kun elämästä on tullut tällasta, kadun sitä päätöstäkin. Miksen sitten yhtä hyvin olisi voinut olla laiha, jos joka tapauksessa olen onneton, ja nyt tunnen itseni vielä huonommaksi kuin silloin.
Olen tosi väsynyt tähän. Haluisin selvitä tästä itsekseni, mutta musta tuntuu etten enää edes muista miten ollaan kun ei koko ajan pelätä lihomista ja suunnitella laihtumista.
Vai onko sellaista sitten olemassakaan, normaalia elämää?
mutta pahinvirhe mitä voit tehdä on se että jäät yksinään pohtimaan asioita. Sinun täytyy haastaa asiasta ammatti-ihmisille. He ovat sitä varten että voivat antaa parhaimmillaan useiden kymmenien vuosien kokemuksella parhaimmat ohjeet ja neuvot tilanteen ratkaisemiseksi.
valitettavasti neuvoja en sulle osaa antaa siitä, miten ongelmasta pääsis eroon, sillä itse olen samassa jamassa. Olen kohta 25 vuotias ja syömishäiriö mulla alko joskus 7 vuotta sitten. Aluks se meni selleen että kituutin itseni mahdollisimman vähällä ravinnolla (paistetut kasvikset yms.) ja nekin kulutin pois liikkumalla. Yösyöppöjä ei sillon ollut. No sitten muutama vuosi sitten aloin kyllästymään siihen että muut ystävät saivat nauttia kaikista herkuista joten annoin pikkuhiljaa itsekin periksi himoille. Pidin kuitenkin päiväateriat minimissä, kunnes alkoivat öisin heräilyt ja syömingit. Kaverienkin luokse oli noloa mennä koska tiesin että kenenkään safkat ei olis turvassa meikäläiseltä. Kuinka noloa... siltä se tuntuu. Päivät olen ja elän yhä terveellisillä safkoilla mutta iltaisin itsekuri taas pettää ja sitten sitä mössöttämistä jatkuukin yömyöhään. Ja yön läpi. Ja pahinta on kun tulen humalassa kotiin.. sillon vähinkin kontrolli katoaa. Olen jopa roskiksesta kaivanut ruoan jämiä joita aikasemmin olen heittänyt pois. En uskalla tai oikeestaan viitsi ostaa kotiin mitään herkkuja tai ylimääräsiä juttuja koska tiedän että aamulla ei mitään ole jäljellä. Joka ilta lupaan itselleni että nyt tähän tulee muutos, ... mutta on vaikeeta tehdä muutosta kun ei ole mitään valtaa omaan käyttäytymiseensä. Ihan ku yöllä jonkun toisen mieli ottais vallan. Ainut minkä siis voin avuksi sanoa on tämä: et ole yksin. Itse koitan nyt ryhtyä hakemaan jostain apua. Tahdon muistaa taas miltä tuntuu nukkua yö putkeen heräämättä tunnin välein. siitä on jo vuosia kun nukuin rauhaisaa unta. Mutta voimia sulle!
No tytsi, jätäkö kunnon ruokaa syömättä? Itse en koe samaa. Mut syön myös kunnon ruoka jaa herkkuja illalla perheen kanssa. Oletko an´tanut luvan itsellesi syödä? Mut jos et millään pysty hallitsemaan syömistäsi niin kehotan et meet psykiatrille,