Tiesittekö?

Että ne asiat joita pelkäät eniten ovat tapahtuneet sinulle jo joskus? Alkakaahan miettiä niin totta se on. Esim.Ei kukaan pelkää pimeää jos ei ole koskaan tullut säikytetyksi pahasti.

Tai sosiaalisten tilanteiden pelko. Jos ei julkisella paikalla ole koskaan tullut nöyryytetyksi tai naurun kohteeksi (koulukiusaaminen), tai muuten vain sattunut siellä mitään niin tuskin muiden ihmisten seura jännittää.

En usko että kaikki tiedostavat sitä/niitä tilanteita jolloin fobiat ovat syntyneet, mutta jos hyväksyy ne ja puhuu muille (kuten minä tein) voi niistä myös päästä eroon.
4627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tosin mulla on ihan hysteerinen hämähäkkikammo(ne pienet mustat paksut hämähäkit) vaikka ei mulle yksikään hämis mitään ole koskaan tehnyt :D En sitten tiedä, mistä se on alkunsa saanut.

Äänestä
  • Eikä kyse ole tosiaan mistään pienestä pelosta, vaan menen ihan täysin seksisin kun näen sellaisen jossain. Kerrankin lattialle ilmestyi kuin tyhjästä yksi sellainen paksu musta hämähäkki, enkä voinut kuvitellakaan että olisin pystynyt tappamaan sitä mitenkään. Se oli vaan liikkumatta siinä ja itse olin huoneen toisessa päässä ja toivoin, että se vain katoaisi johonkin.

    Sitten se liikahti ja menin vielä enemmän "shokkiin" ja lopulta jo itkin hysteerisesti kun en keksinyt mitään, millä olisin sen tappanut. Silloin oli yö ja mies oli nukkumassa, eikä herännyt kun yritin sitä herättää. Varmaan puolen tunnin päästä siitä kun olin sen hämähäkin nähnyt, menin hakemaan metrin pituisen laudanpätkän, jolla sitten sitä hämähäkkiä mätkein, kunnes varmaan vasta kymmenen lyönnin jälkeen varmistuin siitä, että se todellakin on kuollut.

    Äänestä

kiitti viestistäsi

Äänestä

Kaikki fobiani, niin uudet kuin vanhat ovat niin pläkkiselviä kuin olla voi.

Vanhemmissa tosin meni aikaa, ennen kuin alkoi muistamaan pienenä tapahtuneita asioita.
Kaikelle on syynsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rohkea- kirjoitti:

Että ne asiat joita pelkäät eniten ovat tapahtuneet sinulle jo joskus? Alkakaahan miettiä niin totta se on. Esim.Ei kukaan pelkää pimeää jos ei ole koskaan tullut säikytetyksi pahasti.

Tai sosiaalisten tilanteiden pelko. Jos ei julkisella paikalla ole koskaan tullut nöyryytetyksi tai naurun kohteeksi (koulukiusaaminen), tai muuten vain sattunut siellä mitään niin tuskin muiden ihmisten seura jännittää.

En usko että kaikki tiedostavat sitä/niitä tilanteita jolloin fobiat ovat syntyneet, mutta jos hyväksyy ne ja puhuu muille (kuten minä tein) voi niistä myös päästä eroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu