onko mitenkään mahdollista saada kaikkea tai edes suurinta osaa ulos, sen jälkeen kun on ohjat karannut käsistä syömisen kanssa, eli on tullut ahmittua jolloin ainakin itse oksennan joka tapauksessa, sen verran on huono olo. ja mistä sen tietää miten paljon on mahaan jäänyt? osahan imeytyy jo suussa, ja olen kuullut että kolmasosa imeytyy joka tapauksessa jonkin tutkimuksen mukaan. minkä tutkimuksen? en ole kuullut moisesta tutkimuksesta mitään. olen saanut vähennettyä ahmimisiani, eli sitä siis sattuu harvemmin, mutta silloin kun sattuu niin tapan itseni mielummin kun jätän oksentamatta, morkkis olisi paljon pahempi jos en oksentaisi. morkkista siinä vaiheessa aiheuttaa lähinnä imeytyneet kalorit ja se olenko saanut kaiken oksennettua. joskus käy niin että loppuvaiheessa (kun on tullut oksennettua jo paljonkin) ei tahdo tulla mitään ulos, vain mahahappoja pieninä määrinä. miten on?
kalorit
ja niiden oksentaminen
0313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.