mahtaa olla hirveä laitos kun vakiokaan ei pysty
tehoja siirtämään tiehen
tehoja siirtämään tiehen
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
jaa taas näitä tietämättömien kommentteja1
tosiasiahan on se että t4.ssa on hyvä alusta.
alusta on jämäkkä mukava ja kurvit ottaa tosi
hyvin
olen sen verran ajellut ko. autolla että tiedän
mistä puhun autolla ei tee mitään ellei käytä
luistonestoa heikko esitys
mistä lähtien. Viimeksi kun kokeilin, oli aivan
kokeilemieni autojen huonoimmasta päästä. Ja
muutkin ovat haukkuneet surkeaksi. Ainoat, joiden
olen kuullut kehuneen, ovat moisen omistajat.
kyllä se alusta on huono, ainakin siinä
vanhassa '98 mallissa jonka omistan. Muistaakseni
ratakäyttöön siitä ei ollut vasta kuin niiden
uudempien mallien myötä joissa oli tehty
muutoksia.
Sutii perkeleesti mutkissa kun etutassu nousee
kallistuksesta ja luistonestolla ei tee mitään,
pelkkää jylpytystä joka hajottaa tekniikan
ajanmittaan. Siis täyskaasulla. Lähdön
onnistuminen on kuskin kaasujalasta kiinni. En
ole ollenkaan tyytyväinen vakioalustaan mutta
senkin saa ajettavaksi kun vaihtaa iskarit,
jouset ja säätää kulmia yms...
Älkää vastatko mitään "fiksua" tapaan "sä et
tiedä mitään ja lässyn lässyn".
Muuten kyllä lähtee suuria sutimatta jos vaan on
luistonesto päällä. Toinen asia onkin kestääkö
vaihdelaatikko ??
Mistä tuollaisia varusteita saa tilattua?
Ei taida Volvon tehdastakuu pysyä voimassa.
olis vaihtanut auton mieluummin johonkin jolla
voi myöskin ajaa. Nää daffit on daffeja ja
yhdessäkään Volvossa ei vielä hyvää alustaa ole
ollut. Volvo on Volvo vaikka voissa paistaisi.
Koska noin hölmöjä on onneksi vähän ;)
aiheetonta haukkumista, ei ole pakko hankkia.
Itse vaihdoin kaksilitraisen vm 98 uuteen T4:n,
ja ensimmäiset 2000km ovat ainakin vakuuttaneet,
voin suositella ( tehoakin tuntuu olevan ihan
riittämiin)
Kaverillani.. niinpä tietysti, on T4 josta on
nostettu hieman ahtopaineita ja ruiskua
rikastettu.
Huonosti sillä ainakin volvossa pitoa on kun
sutii vielä kolmosellakin ilman luistonestoa ja
kun sen laittaa niin ei kiihdy läheskään niin
hyvin kuin ilman.
Oltiin viime viikonloppuna ratapäivillä
alastarossa GM-ratapäivillä.
Yllättävän hyvin pärjäsi raktori radalla.. ei
meinaan montaa corvettea ollut joka olisi ollut
nopeampi.
Aluksi kuuli kyllä kommentteja mamman
kauppakassista, mutta mielipiteet muuttuivat jo
muutaman kierroksen jälkeen..
Ahvenistolla oltiin...:)
Vakioalustaiselle perheautolle 1.45 kierrosaika ei kauheen huono oo...
Paras aika oli 1.35, 400 hv Corvette ´9x
Volvo 260 hv = ei kestä !
Edes isommat traktorit ei kestä moisia tehoja,
niin mites sitten Mitsubishin parantama Volvo ?