Jes, sain toimeentulotukea alle 200€, velkoja 300€ edestä ja pitäisi vielä kuukausi näillä elellä. Kiva kun ei edes postia jaksa hakea kun laskut ja naapurit ahistaa.
21 vuotiaana pitäisi vielä tästä tukiasunnosta muuttaa poies, jonka sain huostaanoton takia, eli 3kk päästä. Ei mitään koulutusta peruskoulun lisäksi ja opiskelupaikoista tai työstä mitään tietoa.
Kylläpä tulevaisuus näyttää loistavalle...
21 vuotiaana pitäisi vielä tästä tukiasunnosta muuttaa poies, jonka sain huostaanoton takia, eli 3kk päästä. Ei mitään koulutusta peruskoulun lisäksi ja opiskelupaikoista tai työstä mitään tietoa.
Kylläpä tulevaisuus näyttää loistavalle...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eipä voi muuta sanoa kuin että oletpas elämäsi järjestänyt...
Miksi et ole opiskellut? Miksi on niin paljon laskuja jne?
Se on kyllä ihan oma vika...kun kuvittelee että valtio elättää laiskan nuoren.
Laiskuutta on monta eri sorttia. Jos osaisit päästä eroon pikkumaisuudestasi ja hankkisit tietoa masennuksesta niin tietäisit.
Ja todellakin aion tsempata jatkossa, kun löysin syyn oireisiini ja ajan psykiatrille.
Nyt sinun on pakko alkaa toimimaan, ettei koko elämä mene hukkaan. Tilaa ekaks aika työkkäriin ja kartoita opiskelumahdollisuuksia, jos löytyis vaikka peruutuspaikka heti syksyksi. Ja sitä kautta olisit oikeutettu opiskelija-asuntoonkin ja -tukiin. Saisit jotain suuntaa elämälle ennen kuin syrjäydut kokonaan.Toinen vaihtoehto, loppuelämä toimeentulotuella, ei juuri naurata...
Ilmeisesti sinulla ei ole vanhempia potkimassa eteenpäin, jos kerran huostaanotto on taustalla, mutta älä anna vanhempiesi virheiden pilata koko elämääsi.Se on lopulta niin pienestä kiinni, että junasta tippuu kokonaan.Eikö sinulla ole joku tukihenkilö jolta saisit apua?Tarvitset nyt jonkun potkimaan ja järjestämään asioitasi, pyydä apua niin saat sitä. Jos todella haluaa parantaa elämäänsä hakeutumalla opiskelemaan jne. huomaat että virkailijat suhtautuvat sinuun toisin kuin silloin, jos kuittaat vain kerran kuussa ttt:n.
Minulla on itselläni ikäisesi poika, joka on vielä intissä, joten kokemusta potkimisestakn on:)
Aina on näitä, jotka käskevät ryhtyä toimeen. Jos olet masentunut, tarvitset muutakin kuin jonkun opiskelupaikan. Omat opintoni olivat vuosia jäissä masennuksen takia. Koko ajan syytin itseäni, vaikka olisi pitänyt myöntää olevansa sairas.
Velkojien kanssa voit ehkä yrittää sopia maksamisesta myöhemmin.
Yritä ensisijaisesti pysyä hengissä ja saada ammattimaista apua varsinaisiin ongelmiisi. Olet niin nuori, että ehdit vielä opiskellakin ja saada hyvän työpaikan.
Mutta ei tietenkään kannata jäädä oleilemaankaan, jos suinkin löytyy toimintakykyä. Olet siinä iässä, jossa saa parhaiten apua esim. työkkäristä. Keski-ikäisiä ne ei niin välitä palvella. Kunhan tönivät jonnekin pois tilastoja rumentamasta.
Itellä oli sama tilanne, 200e sossusta, viinaa, päihteitä ym, kaikki retuperällä, masennusta. Ihmeen kaupalla kuulin tästä työkkärin armi-projektista, kysäise tosta, pääset opiskelemaan mihin opintotukipohjaiseen koulutukseen sillä erolla että saat työvoimatoimistolta täyden päivärahat 8e matkakuluihin per päivä. Lisäksi sossu ei ota tota 8e päivä kulukorvausta tuloina eli ne edelleen maksaa sun sähkölaskut ym..
Panikointiahan oli todellakin alussa mutta nyt, sain tutkinnon ja vieläpä suht korkean sellaisen, 4 ensimmäisen joukossa eli luokan parhaita loppujen lopuksi. Mun tilanteen pelasti se että vaan yksinkertaisesti menin tohon armiin ja sieltä edelleen ohjattiin eteenpäin, muuten olisin vieläki samas tilantees josko henkikään enää pihisis, sen verran sekoa elämää tullu vietettyä..
kirjoittaa koko elämäntilanne juurta jaksain, kun ihmiset heti laiskaksi haukkumussa jos ei tiedä Sun elämäntarinaasi/taustoja ja nykyistä olotilaa. Tosin palstatilaa menis valtavasti ja kun kerroit masennuksestasi niin eipä sitä jaksa edes kirjoitella. Sitten viel tuosta opiskelusta jospa nimimerkillä on paniikkihäiriö tai koulukiusaus takana, niin vaikea sellaisen on ryhtyä ammattia hankkiin! Ensin pitää saada itsensä kuntoon ja sitten miettiä mikä ala/työ eniten kiinnostaa. Onneksi olet vielä noin nuori, älä välitä tuollaisista "laiskuus"-viesteistä. Vain ne jotka tietäs mitä olet kokenut ja joilla elämänhallinta hukas ja ongelmia ymmärtää Sinua! Onhan työkkäris kait nuorille sellasia työelämään ohjaavia ja kuntouttaviakin kursseja joihin voisit pyrkiä. Kun saisit arkipäiviin jotain säännöllistä toimintaa, niin sillä ois elämänhalua lisäävä vaikutus. Oma poikani meni heti peruskoulun jälkeen töihin, mutta sitten vasta 24v. alkoi ammattikoulun ja valmistui 3v. ravintola-alalle, joten ei ikää katso milloin ihminen tietää mistä työstä se loppujen lopuksi tykkää! Valoisampaa Tulevaisuutta Sinulle ja vähän enemmän empaattisuutta vastaajille!
Kiitti kaikille vinkeistä. Olen menossa lähiaikoina työkkäriin eli jospa ne keksisi jotain tekemistä. En vaan tiedä miten koulunkäynti menisi masennuksessa ja ahdistuksessa...
Taustoja kyselitte niin antaa sitten mennä.
Eli porukat erosi kun olin about 7v, muutin äidin kanssa uuteen paikkakuntaan (virhe vaikka äiti oli kaikki kaikessa). Vähän aikaa tämän jälkeen äidilläni puhkesi kova masennus jota hän tykkäsi lääkitä viinalla ja mielialalääkkeillä. Jouduin aina huolehtimaan hänestä ettei hän tee itsemurhaa tai vaan juo itseään kuoliaaksi.
Välillä sitten mutsi oli tavannut uuden "ihanan" miehen jotka olivat niin lepertelijöitä aluksi mutta päätyivät hakkaamaan häntä kännispäissään, toki poikkeuskin oli. Yksikin yritti tulla kirveellä ovesta sisään ennekuin aukasi ranteesta valtimon.
Jossain vaiheessa kun eräs mutsin miesystävä kävi liian väkivaltaiseksi muutin muutamaksi kuukaudeksi isäni luokse jonka äitipuolta vihasin ja vihaan edelleenkin.
Kun olin noin 10v muutettiin turvakotiin jonka jälkeen takasin kotia ennenkuin mutsi joutui mielisairaalaan ja minä lastenkotiin. Aluksi kyllä pelotti niin perkeleesti, mutta siellä oli itseasiassa tosi hauskaa.
Kun olin noin 12v äitini oli suht parantunut ja päässyt mielisairaalasta, joten kävin hänellä aina lomilla. Kerran ollessani lomilla pari sukulaista tuli käymään mutsini luona joten nehän juhlisti sitä tietysti alkoholilla. Heräsin joskus aamuyöllä hätääntyneisiin huutoihin "Tuu antamaan tekohengitystä" ja mutsi makaa tajuttomana sängyssään huulet sinisinä. Yksi sukulaisistani soitti 118 ja ambulanssi tuli todella nopeesti, mutta mitään ei ollut tehtävissä. En voi oikeen selittää tunteitani tuohon aikaan, enkä muistakkaan sitä pahemmin mitään. Muistan kyllä sen kun soitin isoveljelle ja isosiskolle asiasta.
Sitten muutto isän luokse jolla meni ja menee tosi hyvin.
Helpotti kovasti kun kirjotin tuon tekstin, vaikkakin näin anonyymisti internetissä.
Kiitos kirjoituksestasi. Olet kokenut todella kovia. Ei ihme, jos masentaa. Kannattaa ottaa kaikki apu vastaan ja rakentaa vähitellen omaa elämää. Toimeentulotuen "nauttiminen" ei ole mikään häpeän aihe. Monenlaiset ihmiset tarvitsevat sitä joskus, jopa sellaiset joilla on koulutus, työkokemusta ja kunniallisen ihmisen maine.
Ylivelkaantumista ja päihteitä kannattaa välttää vaikka mikä olisi.
Jaksamista!
Kiitti ja kyllähän se tästä suttaantuu tai ainekin luulisin. Sanoinkin jo psykologille että meinaan taistella tätä masennusta vastaan. Välillä taas tuntuu ettei jaksaisi, mutta lähinnä aamuisin.
Päihteet ei todellakaan ole ongelma nimittäin kokemukset alkoholista ei ole hyvät. Viimeksi join itseni humalaan yli puolisen vuotta sitten :)