kovuus

Kuuntelin juuri nettiradiosta seuroja. Tällä keskustelupalstalla on sanottu lestadiolaisia kylmiksi ja tunteettomaksi muita kuin omaa ryhmäänsä kohtaan.

Seurapuheessa sanottiin, että kun Jeesus valitsi opetuslapsiaan lähtemään seuraamaan Häntä, niin eräs opetuslapsi sanoi, että lähtee kyllä Häntä seuraamaan, mutta käy isänsä hautajaisissa ekana.

Arvatkaapas mitä Jeesus tähän sanoi?
3446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin muistelen tarinan menneen. Muistinkohan oikein.
No joka tapauksessa vertauksesi ei oikein sovellu tähän, sillä tuossa oli kyse ihan eri tilanteesta ja eri vertauskuvasta.

Äänestä
  • kun ajatellaan samalla tavoin, kuolleita kuolleiksi. Väärähengelliset ovat kuolleita. Näin sanoo Raamattu.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    kun ajatellaan samalla tavoin, kuolleita kuolleiksi. Väärähengelliset ovat kuolleita. Näin sanoo Raamattu.

    Jeesuksen vastaus ei avaudu tuntematta Jeesuksen ajan kulttuuria.

    Isän hautaaminen oli perheen vanhimman pojan tehtävä. On painavia syitä olettaa, että kyseinen isä ei ollut vielä edes kuollut, muutenhan poika olisi ollut järjestämässä hautajaisia, jotka pidettiin yleensä saman tien, viimeistään kolmen päivän sisällä kuolemasta.

    Mies siis pyysi lupaa siirtää ratkaisuaan tuonnemmaksi, kenties vuosikausia tuonnemaksi täyttääkseen vanhimman pojan velvollisuutensa. Kuullostaa samanlaiselta tekosyyltä, mitä nykyäänkin kuulee, aina joku muu on juuri silloin tärkeämpää kuin Jeesuksen seuraaminen.

    Kuolleilla hautaajilla Jeesus kyllä tarkoitti hengellisesti kuolleita, mutta siinä weha erehtyy, että kaikki muut kuin vl -uskovat olisivat hengellisesti kuolleita. Sellainen tulkinta perustuu erehdykseen, mutta kaikkihan me jossain erehdymme. Emme siis muista wehaa pahalla, ihmisen osa on olla epätäydellinen ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lazze kirjoitti:

Kuuntelin juuri nettiradiosta seuroja. Tällä keskustelupalstalla on sanottu lestadiolaisia kylmiksi ja tunteettomaksi muita kuin omaa ryhmäänsä kohtaan.

Seurapuheessa sanottiin, että kun Jeesus valitsi opetuslapsiaan lähtemään seuraamaan Häntä, niin eräs opetuslapsi sanoi, että lähtee kyllä Häntä seuraamaan, mutta käy isänsä hautajaisissa ekana.

Arvatkaapas mitä Jeesus tähän sanoi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu