Kuka muu kärsii ujoudesta? Sitähän ei huomaa - välttämättä. Riippuu vähän tilanteesta. Minä puhun kuin papupata "sielunveljien" kanssa ja tietty tuttujen. Mutta joskus sitten, ujous melkein estää elämästä, jos näin dramaattisesti asian ilmaisisi ;)
On monta ihmistä, joiden tiedän olevan ujoja. He ovat päälle päin kuin viilipyttyjä, itse rauhallisuuksia siis.
Miksi Jeppe juo? Siihenkin voi vastaus löytyä ujoudesta. Niisku-myy ei juo vaikka ujottaakin :) Tai ehkä sen siiderin, joskus. Sitten onkin jo pää kipeä :D
Sori, jos tämä on taas tyhjää löpinää ja tyhmä aihe :)
On monta ihmistä, joiden tiedän olevan ujoja. He ovat päälle päin kuin viilipyttyjä, itse rauhallisuuksia siis.
Miksi Jeppe juo? Siihenkin voi vastaus löytyä ujoudesta. Niisku-myy ei juo vaikka ujottaakin :) Tai ehkä sen siiderin, joskus. Sitten onkin jo pää kipeä :D
Sori, jos tämä on taas tyhjää löpinää ja tyhmä aihe :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jolloin ujostuttaa...
Mukulana olin kovinkin ujo - kylään jos menimme, olin aivan tuppisuu ja arkaliini (ei uskoisi minusta)... Ikää ja itseluottamusta kun on kertynyt, on tuo ujoilukin hellittänyt ;D... vaan on tilanteita vieläkin, jolloin punastun, menen hiusteni taakse piiloon ja kurkin sieltä, mitä tapahtuu... en siitä ihmeemmin kuitenkaan kärsi ;D
kun on ujo. Ei tule puhuttua liikaa :) Ainakaan vieraiden kanssa. Onhan näitäkin. Jotka jututtaa kuin tuttunaan ja sinä hikikarpalot otsalla yrität kaivaa tiedostosta, onko hän mahdollisesti joku tuttavan tuttava ;D
Itsekin olen vieraassa seurassa (ja varsinkin miesten) hiljainen ja varautunut, mutta tutussa porukassa erittäin ulospäinsuuntaunut. Mutta luulen, että se on tosi yleistä eikä kyse ole varsinaisesta ujoudesta. Olin vuosi sitten eräällä kurssilla, jossa oli paljon naisia ja siellä käsiteltiin mm. esiintymiseeen liittyviä juttuja ja kun porukasta tehtiin eräänlaista luonnekartoitusta, tuli ilmi, että suurin osa naisista koki samalla tavalla olevansa "ujo" vieraassa seurassa, vaikka tutussa ympäristössä hyvinkin suulas ja itsevarma. Puhuminen yleisön edessä olikin monille (kuten minulle) jo täysi painajainen. Aikaisemmin olin pitänyt itseäni lähinnä "hannarina", kun en esim. (vieläkään) uskalla lähestyä oma-aloitteisesti toista sukupuolta, mutta lohdutti tietää, etten ole tosiaan yksin ja se on itseasiassa ihan normaalia ;)
Minä nuorempana ollut ujo ja kyllä kait joskus
"isompanakin",mutta kun tuo luonne on sellainen
että ei voi antaa periksi itselleen vaan sitä vaan menee ja tekee ja ajattelee myöhemmin;)Myönnän minäkin vielä joskus punastelevani,mutta kuittaan sen sillä että se osoittaa vaan sen ettei tämän ikäinen ihminen ole vielä ihan paatunut;)
olin tosi ujo,mut nyt vanhemmiten olen rohkaistunut...:)
ujo,etten kehtaa tohon ylinmäiseen mitään..kun en muista etets ketä... :(
Peilistäkään ei ole apua.. :(
kuin savuverho rintamalla. Se on suojakilpi, jonka takana kehitellään omia juttuja, jotka voivat savun hälvettyä olla yllätyksiä muille. Mielestäni ujous on raja, jota joskus pitää kunnioittaa ja joskus koittaa avata. Ylipäätään ujous on mielenkiintoinen piirre ihmisessä, koska se peittää niin paljon ja usein haluaisi tietää, mitä on siellä ujouden takana oikeastaan on ...
oli tosi ujo.
Muistan vieläkin niin elävästi, kun kerran kesken tunnin oli mentävä teroittamaan
lyijykynää. Muistatteko ne vihreänharmaat teroittimet, jotka olivat kiinni opettajan pöydässä?
Pakko oli mennä, vaikka kuinka kauhistutti...kun istahdin takaisin paikalleni oli tuolilleni
laitettu nasta. En kehdannut pompata karjuen pystyyn, vaan istuin pokkana sen nastan päällä :))
(naama tulipunaisena) Vasta sitten, kun ympärillä istuvien poikien supattelu ja ihmettely lakkasi, hivutin pikkuhiljaa nastan pois takapuolen alta.
Enää en ole ujo. Olen ollut sellaisissa työtehtävissä, joissa ei ujona tai hiljaisena pärjää, joten niiden myötä on ujostelu karsiintunut. No, on toki tilanteita jotka saavat punastumaan ja ”kihertelemään” ;P
Ai did it. Menin lavatansseihin ja kävinpa niiamassa muutamalle miehellekin. Myös minulle niiattiin - tai siis kumareltiin ja pyydettiin parketille. Vaikkei tässä mitään missejä ollakaan :) Ehkä minä tästä alan rohkaistua ja olen kohta entinen ujottaja :D
Vuoden niksauttajalle!
Teille, Niisku-Myy, on täten luovutettu "Vuoden Niksauttajan" arvonimi!
Tämä arvonimi sekä oikeuttaa, että velvoittaa Teidät, niksauttelemaan lavatansseissa, soittoruokaloissa sekä pienemmissä hippapaikoissa!
Tämä arvonimi tuo myöskin sekä oikeuden, että velvollisuuden vastata pokkauksiin edellämainituissa paikoissa!
Niinikään arvonimi velvoittaa Teitä, Niisku-Myy, ravaamaan jos jonkinlaisissa kissanristiäisissä, omakotiyhdistyksen vuosijuhlassa, koulun karonkassa, puolustusvoimien lippujuhlassa, Itsenäisyyspäivän Vastaanotolla, sekä muissa, pienempimuotoisissa hippaloissa!
o-0-o- AATELUUS VELVOITTAA -o-0-o
40 palstalla
Heinäkuun 23pnä ad 2006
Mysteriet
Minä, ujottaja Niisku-Myy, otan tämän kunniakirjan vastaan suurella ilolla ja ylpeydellä. Haluan vastata saamaani kunniakirjan velvoitteisiin suurella uskollisuudella....
Paljon se vaati, paljon se kannatti :)
:D Hitsi, kunniakirjat ja kaikki :D *pyyhkii silmiään*
Ensimmäinen askel ujouden upottavasta suosta on nyt otettu. "Nousee koko pituuteensa"
;D
Hienoa ;D
Ja nyt klassinen kysymys: Miltä tuntuu?
Väsynyt, mutta onnellinen :D Tästä se alkaapi.
Tiedä vaikka jonain päivänä bongaan sieltä sellaisen pitempiaikaisen tanssittajan :D
Jos vaan polvet kestää, niin käyn niiailemassa toisen ja kolmannenkin kerran :D Nyt kun alkuun on päästy ja ennen kaikkea kunniakirjan velvoittamana :D