Luin lehdestä suomalaisten itsemurhatilastoista. Sen
mukaan miehet tekevät itsemurhia enemmän kuin naiset mutta naisilla esiintyy silti enemmän masennusta. Kertokaapa, miettiikö ei masentunut ihminen itsemurhaa? Vai onko niin että miehet ovat yhtä masentuneita kuin naiset, mutta heillä ei ole siitä diagnoosia? Pitävätkö miehet asiat sisällään kunnes napsahtaa? Yrityksiä on käsittääkseni yhtä paljo molemmilla mutta tavat eroaa. Haulikolla onnistuu todennäköisemmin kuin pillereillä.
Itse olen mies ja mietin itsemurhaa toisinaan. Joskus vain tuntuu että olisi parempi olla kuollut.. Minua kiusattiin lapsena ja tuolloin jo pidin itsemurhaa vaihtoehtona. Välillä se ajatus oli vuosia poissa, mutta nykyään se on palaillut mieleen. En ole ikinä puhunut tästä kenellekkään. Uskallanko? Joudunko lukkojen taakse pakkopaitaan jos menen lääkärille ja sanon että pääni pitää tutkia koska mietin tämmöisiä? En ole "virallisesti" masentunut, eli ei ole diagnoosia. En ole näistä ikinä kenellekkään puhunut.
Epäilen olevani masentunut. Välillä tunnen hirveää
toivottomuutta. Välillä voin olla suht normaalisti, mutta lähes kaikki vastoinkäymiset saavat aikaan voimakkaan epätoivon tunteen. Silloin mietin myös kuolemaa.
Olen naimisissa ja tähän asti järki on kieltänyt minua lähtemästä täältä. Olenhan vastuussa muistakin kuin itsestäni. Lapsikin on tulossa. Se ilahdutti minua pitkään, mutta silti nuo ajatukset palaa mieleen. Mitä teen? En halua olla tällainen sitten kun lapsi syntyy. Haluan olla sille hyvä isä.
Vaimoni on suuttunut minulle monesti siitä kun olen poissa oleva. Haluaisin kyllä olla innolla mukana ja seurata kun lapsi kehittyy. Olen toisinaan vaan niin omissa mietteissäni. Mitä ihmettä teen? Mistä apu? En osaa selittää näitä asioita toisille ihmisille. Tämänkin kirjoittamiseen meni tunti. Miten Selitän tämän jollekkin lääkärille tms. kun se toimittaa ulos jo viiden minuutin "keskustelun" jälkeen.
mukaan miehet tekevät itsemurhia enemmän kuin naiset mutta naisilla esiintyy silti enemmän masennusta. Kertokaapa, miettiikö ei masentunut ihminen itsemurhaa? Vai onko niin että miehet ovat yhtä masentuneita kuin naiset, mutta heillä ei ole siitä diagnoosia? Pitävätkö miehet asiat sisällään kunnes napsahtaa? Yrityksiä on käsittääkseni yhtä paljo molemmilla mutta tavat eroaa. Haulikolla onnistuu todennäköisemmin kuin pillereillä.
Itse olen mies ja mietin itsemurhaa toisinaan. Joskus vain tuntuu että olisi parempi olla kuollut.. Minua kiusattiin lapsena ja tuolloin jo pidin itsemurhaa vaihtoehtona. Välillä se ajatus oli vuosia poissa, mutta nykyään se on palaillut mieleen. En ole ikinä puhunut tästä kenellekkään. Uskallanko? Joudunko lukkojen taakse pakkopaitaan jos menen lääkärille ja sanon että pääni pitää tutkia koska mietin tämmöisiä? En ole "virallisesti" masentunut, eli ei ole diagnoosia. En ole näistä ikinä kenellekkään puhunut.
Epäilen olevani masentunut. Välillä tunnen hirveää
toivottomuutta. Välillä voin olla suht normaalisti, mutta lähes kaikki vastoinkäymiset saavat aikaan voimakkaan epätoivon tunteen. Silloin mietin myös kuolemaa.
Olen naimisissa ja tähän asti järki on kieltänyt minua lähtemästä täältä. Olenhan vastuussa muistakin kuin itsestäni. Lapsikin on tulossa. Se ilahdutti minua pitkään, mutta silti nuo ajatukset palaa mieleen. Mitä teen? En halua olla tällainen sitten kun lapsi syntyy. Haluan olla sille hyvä isä.
Vaimoni on suuttunut minulle monesti siitä kun olen poissa oleva. Haluaisin kyllä olla innolla mukana ja seurata kun lapsi kehittyy. Olen toisinaan vaan niin omissa mietteissäni. Mitä ihmettä teen? Mistä apu? En osaa selittää näitä asioita toisille ihmisille. Tämänkin kirjoittamiseen meni tunti. Miten Selitän tämän jollekkin lääkärille tms. kun se toimittaa ulos jo viiden minuutin "keskustelun" jälkeen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
et todellakaan joudu mihinkään pakkopaitaan vaikka kertoisit mitä lääkärille
kerro vaan kaikki rohkeesti kyl lääkärit on jo kaiken mahollisen kuullu ,et tuskin sul on mitää uutta kerrottavaa
Netistä löytyy tietoa masennuksesta ja testejä, joista saa jotain tietoa. Koska olet noin tarkkaan miettinyt ja tunnistat tunteesi, sinun kannattaa puhua noista ajatuksista muille ihmisille. Oma aktiivisuus ja sosiaalinen kanssakäyminen lievittävät masennuksen oireita. Masennukseen tarvitsee apua, jos alakulo ja epätoivo kestävät yli kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti. Lääkärin kanssa kannatta keskustella joka tapauksessa ja hoidosta voi päättää itse, jollei käyttäydy väkivaltaisesti vastaanotolla.