Olen jotenkin niin korviani myöten täynnä tuota ainaista "biologista isää ei korvaa kukaan ja biologinen isä on lapselle ainoa oikea isä..ja pälä pälä..!!"Onko oikeasti näin,että te ihmiset jotka tämmöistä paskaa jauhatte-olette siis todellakin sitä mieltä?Geenitkö siis ratkaisee?En todella voi uskoa,miten kukaan voi ajatella asioita noin!!Toivoisin hieman perusteltuja vastauksia..Itse näen asian siten-ettei geeneillä loppupeleistä ole mitään osuutta asiaan.Mietitään esimerkkivaihtoehtoja:
-Lapsen vanhemmat eivät koskaan ole seurustelleet-lapsi siis ns.vahinko.Isä ei syystä tai toisesta ole lapsen kanssa tekemisissä-mutta äidin uusi kumppani(esim.pitkäaikainen)pitää lastaan kuin omaa-huolehtii,leikkii,jakaa ilot ja surut,rakastaa.Te olette sitä mieltä-että biologista isää ei korvaa kukaan.
-Vanhemmat ovat toki olleet yhdessä,mutta erilaisten sattumien takia (kuten alkoholismi,vankila..jne.)tiet ovat eronneet.Isällä on ongelmia pitää oma elämänsä raiteillaan,äidillä on onneksi niin hyvä tukiverkosto-johon kuuluu myös miehiä,että lapsi saa samalla aikaa tukea,turvaa,hellyyttä,rakkautta-miehen mallin lisäksi.Äiti on onneksi ymmärtänyt ajatella lapsen etua.Te olette sitä mieltä,että biologista isää ei korvaa kukaan.
En todellakaan tajua,kuinka ihmiset ajattelevat että geenit tekevät ihmisestä isän!Minusta pyyteetön lapsen kunnioittaminen ja rakkaus lasta kohtaan,ovat paljon enemmän kuin geenit,jotka lapsi on saanut silloin elämän alkaessa.Omalla lapsellani on isä,biologinen-ystäväni lapsella on isä,joiden geenit eivät täsmää-toisen ystäväni lapsella ei ole isää,mutta hyvä tukiverkosto ioäitineen,isoisineen,tätineen ja setineen..En näe mitään eroa näillä lapsilla-jokaista rakastetaan,jokaista kunnioitetaan omana persoonana-jokainen elää sitä ihanaa lapsen elämää,joka ehdottomasti kuuluu jokaiselle lapselle.(Isättömälle lapselle tosin korostetaan muita enempi sitä,kuinka kovasti äiti rakastaa-ja kuinka heillä on hieman erilainen perhe.Miehistä mallia hän saa tukiverkostosta.Äidin sanoin:jos jotain asiaa,mille ei mitään voi-alkaa suuremmin suremaan,joutuu lapsi kärsimään enemmän-kuin tilanteessa,jossa asiat hyväksytään ja katsotaan positiivisin silmin eteenpäin)
-Lapsen vanhemmat eivät koskaan ole seurustelleet-lapsi siis ns.vahinko.Isä ei syystä tai toisesta ole lapsen kanssa tekemisissä-mutta äidin uusi kumppani(esim.pitkäaikainen)pitää lastaan kuin omaa-huolehtii,leikkii,jakaa ilot ja surut,rakastaa.Te olette sitä mieltä-että biologista isää ei korvaa kukaan.
-Vanhemmat ovat toki olleet yhdessä,mutta erilaisten sattumien takia (kuten alkoholismi,vankila..jne.)tiet ovat eronneet.Isällä on ongelmia pitää oma elämänsä raiteillaan,äidillä on onneksi niin hyvä tukiverkosto-johon kuuluu myös miehiä,että lapsi saa samalla aikaa tukea,turvaa,hellyyttä,rakkautta-miehen mallin lisäksi.Äiti on onneksi ymmärtänyt ajatella lapsen etua.Te olette sitä mieltä,että biologista isää ei korvaa kukaan.
En todellakaan tajua,kuinka ihmiset ajattelevat että geenit tekevät ihmisestä isän!Minusta pyyteetön lapsen kunnioittaminen ja rakkaus lasta kohtaan,ovat paljon enemmän kuin geenit,jotka lapsi on saanut silloin elämän alkaessa.Omalla lapsellani on isä,biologinen-ystäväni lapsella on isä,joiden geenit eivät täsmää-toisen ystäväni lapsella ei ole isää,mutta hyvä tukiverkosto ioäitineen,isoisineen,tätineen ja setineen..En näe mitään eroa näillä lapsilla-jokaista rakastetaan,jokaista kunnioitetaan omana persoonana-jokainen elää sitä ihanaa lapsen elämää,joka ehdottomasti kuuluu jokaiselle lapselle.(Isättömälle lapselle tosin korostetaan muita enempi sitä,kuinka kovasti äiti rakastaa-ja kuinka heillä on hieman erilainen perhe.Miehistä mallia hän saa tukiverkostosta.Äidin sanoin:jos jotain asiaa,mille ei mitään voi-alkaa suuremmin suremaan,joutuu lapsi kärsimään enemmän-kuin tilanteessa,jossa asiat hyväksytään ja katsotaan positiivisin silmin eteenpäin)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoittelin tuolla alempana pari vastausta "MMI"lle.
Olen samaa mieltä kanssasi, etteivät pelkästään geenit ratkaise, vaan lapsella voi olla isäpuoli, joka onkin henkisesti se "oikea" isä.
Omalla lapsellani ei ole isäpuolta, mutta sukulaisista on ollut miehenmallia ja tukiverkostokin on ympärillä.
Olen samaa mieltä siitä, että asiat pitää hyväksyä. Kuitenkin nyt itse elän vaihetta, jossa suren tätä asiaa. Nuori on jo senikäinen, että mietin hänen -ja omaakin- elämäänsä, missä olen onnistunut ja missä epäonnistunut. En ole vielä tehnyt kaikkea isäsuhteen eteen, jos epäonnistun, se on vain hyväksyttävä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että isän puuttuminen on vaikuttanut lapseni elämään paljon ja tullee vaikuttamaan hänen suhteeseensa omiin lapsiin -toivottavasti positiivisesti, ehkäpä hänestä tulee erittäin hyvä isä. Uskon, että hänellä on kipeä kohta jossain syvällä ja äitinä minun pitää vielä miettiä, voinko tehdä isä-suhteelle jotakin.
Kyllä,olen kanssasi samaa mieltä siitä-että isän puuttuminen vaikuttaa lapseen.Hyvin paljon myös äiti voi tehdä sen eteen,kuinka lapset asian kokee.Itse olen kasvanut ilman isää,enkä pidä ajatusta mitenkään ylitse-kauheana.En tavallaan osaa kaivata mitään,mistä en tiedä.Luulen tilanteen enemmänkin vaikuttavan juuri poikalapsiin.Sanot eläväsi aikaa,jossa mietit paljon onnistumisia ja epäonnistumisia..Varmasti parhaasi yrität,samoin kuin minä-vaikkakin minun lapsellani isä on....mutta muista-samallalailla me kaikki onnistumme ja epäonnistumme,elämä on sellaista.
oli hyvä kuulla, että sinä et koe kärsineesi. Ehkei poikani kärsi niin paljon kuin luulen, minä varmaan mietin asiaa enemmän. Tosin nuorempana isän puuttuminen varmasti vaikutti monella tavoin poikaan.
Ehkäpä nämä mietintäni myös johtuvat siitä, että nuoreni on hyvää vauhtia aikuistumassa. Hieno asia ja myöskin haikeata. Nuoreni voi hyvin, minä voin hyvin, elän kai muutosvaihetta, johon kuului kaikenlainen pähkäily :) Totta, elämä on onnistumista ja epäonnistumista, mutta riittää että teemme parhaamme.