En tajua mikä minulla on, varmaankin joku täydellisen elämän syndrooma. Periaatteessa, asiani pitäisi olla ihan hyvin. On ystäviä, harrastukset, ulkonäköä, oma asunto, rahaa...ja nyt sain yliopistolta opiskelupaikan. Mutta en sieltä mihin haluaisin, joudun muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Ja nyt ajatuksissa pyörii vain itsemurha-aikeet ja itken päivät, illat, yöt, en vain jaksa elää. Miten voin menettää elämänhaluni vain sen takia etten pääse siihen täydelliseen kouluun ? Olenko ihan sekaisin :/
On minulla toki tätäkin ennen ollut ahdistuneisuutta, olen käynyt psykologilla, mutta nyt olen niin pohjalla, etten vain jaksa enää.
On minulla toki tätäkin ennen ollut ahdistuneisuutta, olen käynyt psykologilla, mutta nyt olen niin pohjalla, etten vain jaksa enää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täydellisyyden tavoittelijat pettyvät ja masentuvat eniten. Masentuneet ovat fiksuja ja luovia tutkimustenkin mukaan.
Hyvä että pääsit tänne palstalle asti. Meitä on täällä monta.
Olipas taas kamala herätä tähän päivään. Päässä jyskyttää vain "olet paska luuseri"...Miksi piti taas herätä. Muutto ahdistaa, joudun luopumaan rakkaasta kämpästä ja menemään pienempään kaupunkiin. Varmasti tutustun uusiin ihmisiin sielläkin, mutta tulen olemaan ne 5 vuotta helvetin ahdistunut. Keväällä oli vielä unelma, kokeet, kaikki meni täydellisen nappiin lukeminen oli antoisaa, oivalluksia täynnä,ystävien kanssa oli toivo yhteisistä opiskeluvuosista.. ja he pääsivät, minä en. Luuseri, tyhmä, kapasiteettini ei näköjään riitä. Onni valui sormieni välistä :/ Itsekin pääsin yliopistoon mihin pääsee vain 5% hakijoista, mutta ei lohduta, jämäpalkinto, ja tuomio pakko kärsiä. Haluan mielummin kuolla kuin kokea tämän nöyryytyksen..minkä ihmeen takia minutkin piti nakata tähän maailmaan
Musta tuntuu aikalailla samalta. Olen ollut lukiossa yhden vuoden ja koulu on aina mennyt hyvin. Ehkä vähän liiankin hyvin. Mullakin on kaikki ihan hyvin kuten sullakin, mutta jotenkin ahdistaa kumminkin. Mua masentavat erityisesti mun kaverit tai en tiiä onko ne ees kunnon kavereita. No kumminkin ne näkee mut vaan sellaisena täydellisyydenhaluisena ja tosi onnellisena, joten ne heittää joka jutusta jotain läppää sitten. Jos tyyliin oon häslänny jonkin koulujutun niin saan kauheat naurut vaan kamuilta ja ne on sillei "OMG sua ottaa varmaan päähän ku et saanu tyyliin kymppiä miten sä nyt kestät, kauheeta...." Lisäksi olen vielä ujo ja tunnen itseni usein yksinäiseksi... Tällä hetkellä eniten ahdistaa vielä se että en ole koskaan edes kunnolla seurustellut vaikka olen jo 16 ja siksi tunnen oloni jotenkin syrjityksi ja yksinäiseksi.
Luulen, että suurin osa meistä, jotka haluamme olla lähes täydellisiä ja pärjäämme koulussa jne. olemme hieman masentuneita tai hieman enemmän, koska muut ihmiset eivät jaksa olla kovin sympaattisia meitä kohtaan, ku ne luulee että meillä on kaikki niin hyvin. No mulla ainakin esim. hyvä koulumenestys johtuu suurelta osin siitä, että kun vääntää läksyjä kaikki illat, niin ei ole aikaa alkaa miettiä, kuinka kurjaa mun elämä oikeesti on.