kohtalon päivänä 9.1.2006 Ujo monitaituri meni armeijaan, koska ei ollut riittävästi omaa tahtoa tarttua sivarin rättiin. Ajattelin että pääsen helpommalla, mutta kuinkas siinä sitten kävikään?
Ensimmäiset pariviikkoa kaikki oli uutta ja uuvuttavaa, piti tottua kuriin ja tapoihin ja silti oppi koko ajan kaikenlaista, sain uusia kavereitakin, vaikken kovin puhelias ollutkaan. Eipä siinä juuri ehtinyt pohtia katkennutta suhdettakaan. Pärjäsin kaikin puolin loistavasti,mentaliteetillä Teen aina parhaani, enempää ei voida vaatia, vaikka pohjalla vielä olikin negatiivinen asenne väkivaltaan, sotimiseen ja täten myös puollustusvoimiin.
Sitten alkoivat puheet aliupseerikoulusta. Totesin eräälle alokkaalle; Puolivuottahan seisoo vaikka seipään nokassa, en todellakaan ajatellut tuhota puoltavuotta lisää elämästäni. Liikkeellä oli monenlaisia huhuja. yleensä oltiin sitä mieltä, että SA ei voi pakottaa ketään Auk:iin ja en pelännyt tässä vaiheessa oman valintani puolesta. Testattiin mitä hyvänsä - älyä, kuntoa, taitoa, tein kaiken täysillä, koska rakastin testejä. Tämä oli virhe. Puhutteluissa ilmoitettiin että Puollustusvoimilla on lakiin nojautuva oikeus passittaa kenet parhaaksi näkee Aukiin. Ilmaisin oman haluttomuuteni Aukiin. Tällöin kysyttiin oliko hyvää syytä, vastasin että keskeneräiset yliopisto opinnot, huono motivaatio jne. Eipä auttanut itku markkinoilla Käsky kävi ja aukkiin mentiin.
Morteille vinkkinä: Jos haluatte olla puolivuotta armeijan leivissä, tehkää kokeet huonosti ja olkaa paljon sairaita, tai sitten mikäli tunnet olevasi mieleltäsi vahva, voit halukkuus kyselyissä kertoa erittäin jyrkästi oman mielipiteenne, edes heikko itsemurha uhkaus ei kuulemma toiminut, mutta tämä on varmasti kouluttaja kohtaista.
En jaksanut synkistellä ½ vuoden lisäkakkua viikkoa pidempään ja päätinkin taas tehdä parhaani kaikessa. Ja yllättäen Aukin kuluessa huomasin, että johtamisoppi jota siellä jaettiin ei ollut täysin turhaa, Olin ajatellut ettei armeijasta saa varmaan siviiliin juuri mitään irti. Olin osittain oikeassa ja osittain väärässä. Oppitunnit armeijasta ja aseista eivät jaksaneet kiinnostaa lainkaan, mutta johtamisluennot ja -kokemukset antoivat pari mielenkiintoista juttua ja kosolti itseluottamusta, jota minulla ei luonnostaan ollut.
Aukista ponnistettiinkin sitten, reserviupseerikurssille. nuo 14 viikkoa toivat mukanaan lisää vieläkin turhempaa armeija tietoa, pari johtamiskokemusta lisää, sekä kosolti unohtumattomia kokemuksia erittäin valikoituneen porukan kanssa.
Nyt alkaa olla Ruk lopuillaan, ja täytyypä sanoa, että nuo ensimmäiset puoli vuotta ovat kasvattaneet minua erittäin paljon. Ja uskon että tulevat puolivuotta tulevat jatkamaan tätä kehityssuuntaa.
Armeijasta selviytyy erittäin helposti, mutta siitä on mahdollista myös saada kaikenlaista irti.
Asennetta vaan
PS:Mortit älkää vaipuko epätoivoon, TJ jo nyt naurettavan väbä.
Ensimmäiset pariviikkoa kaikki oli uutta ja uuvuttavaa, piti tottua kuriin ja tapoihin ja silti oppi koko ajan kaikenlaista, sain uusia kavereitakin, vaikken kovin puhelias ollutkaan. Eipä siinä juuri ehtinyt pohtia katkennutta suhdettakaan. Pärjäsin kaikin puolin loistavasti,mentaliteetillä Teen aina parhaani, enempää ei voida vaatia, vaikka pohjalla vielä olikin negatiivinen asenne väkivaltaan, sotimiseen ja täten myös puollustusvoimiin.
Sitten alkoivat puheet aliupseerikoulusta. Totesin eräälle alokkaalle; Puolivuottahan seisoo vaikka seipään nokassa, en todellakaan ajatellut tuhota puoltavuotta lisää elämästäni. Liikkeellä oli monenlaisia huhuja. yleensä oltiin sitä mieltä, että SA ei voi pakottaa ketään Auk:iin ja en pelännyt tässä vaiheessa oman valintani puolesta. Testattiin mitä hyvänsä - älyä, kuntoa, taitoa, tein kaiken täysillä, koska rakastin testejä. Tämä oli virhe. Puhutteluissa ilmoitettiin että Puollustusvoimilla on lakiin nojautuva oikeus passittaa kenet parhaaksi näkee Aukiin. Ilmaisin oman haluttomuuteni Aukiin. Tällöin kysyttiin oliko hyvää syytä, vastasin että keskeneräiset yliopisto opinnot, huono motivaatio jne. Eipä auttanut itku markkinoilla Käsky kävi ja aukkiin mentiin.
Morteille vinkkinä: Jos haluatte olla puolivuotta armeijan leivissä, tehkää kokeet huonosti ja olkaa paljon sairaita, tai sitten mikäli tunnet olevasi mieleltäsi vahva, voit halukkuus kyselyissä kertoa erittäin jyrkästi oman mielipiteenne, edes heikko itsemurha uhkaus ei kuulemma toiminut, mutta tämä on varmasti kouluttaja kohtaista.
En jaksanut synkistellä ½ vuoden lisäkakkua viikkoa pidempään ja päätinkin taas tehdä parhaani kaikessa. Ja yllättäen Aukin kuluessa huomasin, että johtamisoppi jota siellä jaettiin ei ollut täysin turhaa, Olin ajatellut ettei armeijasta saa varmaan siviiliin juuri mitään irti. Olin osittain oikeassa ja osittain väärässä. Oppitunnit armeijasta ja aseista eivät jaksaneet kiinnostaa lainkaan, mutta johtamisluennot ja -kokemukset antoivat pari mielenkiintoista juttua ja kosolti itseluottamusta, jota minulla ei luonnostaan ollut.
Aukista ponnistettiinkin sitten, reserviupseerikurssille. nuo 14 viikkoa toivat mukanaan lisää vieläkin turhempaa armeija tietoa, pari johtamiskokemusta lisää, sekä kosolti unohtumattomia kokemuksia erittäin valikoituneen porukan kanssa.
Nyt alkaa olla Ruk lopuillaan, ja täytyypä sanoa, että nuo ensimmäiset puoli vuotta ovat kasvattaneet minua erittäin paljon. Ja uskon että tulevat puolivuotta tulevat jatkamaan tätä kehityssuuntaa.
Armeijasta selviytyy erittäin helposti, mutta siitä on mahdollista myös saada kaikenlaista irti.
Asennetta vaan
PS:Mortit älkää vaipuko epätoivoon, TJ jo nyt naurettavan väbä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jaa,
kiva että olette käynyt armeijan.
Itse kävin kanssa Aliupseerikoulun Suomessa ja 5v turhauttavassa Ranskan leivissä (2.ekr).
ota rennosti, se on easy koulu...
:)
"Oppitunnit armeijasta ja aseista eivät jaksaneet kiinnostaa lainkaan, mutta johtamisluennot ja -kokemukset antoivat pari mielenkiintoista juttua ja kosolti itseluottamusta, jota minulla ei luonnostaan ollut.
Aukista ponnistettiinkin sitten, reserviupseerikurssille. nuo 14 viikkoa toivat mukanaan lisää vieläkin turhempaa armeija tietoa, pari johtamiskokemusta lisää, sekä kosolti unohtumattomia kokemuksia erittäin valikoituneen porukan kanssa."
- Saanko tiedustella, herra vänrikki, olitteko teknisessä aselajissa vai esiemrkiksi RuK:n ensimmäisessä tai toisessa komppaniassa?
- Ainakaan viestijoukoissa ei tullut hetkeäkään sitä ajatusta, että suunnittelutasolla olisi aselajiosaamista tullut liikaa. Muistan tuolloin olleeni myös tekniikan ylioppilas, fuksi tosin.
- Kun 20 vuoden aikana ovat kalustot vaihtuneet kaksi kertaa niin välillä tulee ajatelleeksi, miten sodasta selvittäisiin, mikäli toinen rynnäköi ilmaylivoimalla tekniset yhteydet murskaksi? Silloin liikkuvuus tuskin on 7 km/h - 8 km/h tunnissa vaan isän tai isoisän vauhtia.
- Ennen kuin halveksii aselajinsa uusinta teknistä osaamista tai ilmatorjuntaa, mitä on asiantuntijatyönä tehty majureiden ja everstien tasoilla vuosia ennen varushenkilöille tarjoamista, kannattaisi katsoa, mitä Libanonissa tapahtuu ja miksi.